Kourallinen arvosteluja

Tuoreesta Adeno-romaanistani on tullut useita uusia arvosteluja. Useimmat ovat pitäneet kirjasta, mutta muutama ei ole tykännyt sen lopusta ollenkaan. Harmi.

Nörttityttöjen arvio oli varsin posiitiivinen. “Pidin Adenon sävystä ja Haaviston kirjoitustyylistä kovasti. Kirja oli nopealukuinen, ja juoni eteni sujuvasti. Jokaisen luvun alussa olevat lainaukset vanhoista, tutuista peleistä olivat mukava lisä, ja toimivat juonen kanssa hyvin yhdessä. Loppuratkaisu jäi mietityttämään toviksi, enkä oikeastaan vieläkään osaa sanoa, pidinkö Haaviston ratkaisusta vai en. Pitänee lukea kirja toiseen kertaan, ja päättää sitten.

Kirjavinkkien arvostelun kirjoittanut Mikko oli lautapeliharrastajana toki kirjasta kiinnostunut ja imarreltu oman lautapeliteoksensa maininnasta (hän olisi varmasti arvostellut kirjan muutenkin, kyseessä ei siis ole mikään sissimaininta. Romaani ilmeisesti muuten miellytti, mutta loppu ei iskenyt häneen ollenkaan.

Hämmästyin törmätessäni arvosteluun Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljaassa. Tämä oli arvosteluista vähiten mairein, mutta oli joka tapauksessa mukava löytää kirjastani arvostelu lehdessä, eikä vain blogissa. Näin on käynyt hyvin harvoin muiden kuin vammaislehtien kohdalla.

Keijumetsästä-blogin Afeni ihastui etenkin päähenkilö Aavaan ja totesi arviossaan myös, että “Kokonaisuudessaan kirjasta jäi hyvä fiilis. Se oli lukukokemuksena erilainen, virkistävä ja käsitteli kiinnostavia aihealueita. En ole kovin paljon suomalaista scifiä lukenut, mutta Adeno tuntui kyllä olevan varsin edustuskelpoinen teos sillä saralla.

Kiitos kaikille arvostelijoille! Arvostelukappaleita on toki tarjolla edelleen.

Kommentoi
Name and Mail are required