Siskonsa suojelija

Jodi Picoultin My Sister’s Keeper (suom. Sisareni puolesta, joka IMO on tosi huono nimi) on bestseller-romaani, josta on tehty elokuvakin. En tiedä onko kirja jakanut yleisesti mielipiteitä, mutta tuntui, että se jakoi omat mielipiteeni, kun jotkut jutut toimivat ja toiset eivät.

Kirja kertoo 13-vuotiaasta Annasta, joka on designer-lapsi: hänet on tehty harvinaista leukemiaa sairastavan Kate-siskonsa kudosluovuttajaksi. Kun Kate tarvitsee kantasoluja, Anna laitetaan luovuttamaan niitä.

Vuosia kestäneet syöpähoidot ovat kuitenkin rapauttaneet Katen elimistön ja nyt hän tarvitsee munuaista. Annaa ei kuitenkaan huvita sellaista luovuttaa. Häneltä ei ole koskaan kysytty suostumusta, on vain oletettu, että tietenkin hän suostuu toimenpiteisiin siskonsa takia. Anna hankkii asianajajan päästäkseen päättämään itse omasta kehostaan.

My Sister's Keeper -kansi

Kirjan pääristiriita tulee siitä, että Anna rakastaa siskoaan, he ovat varsin läheisiä. Anna ei halua tämän kuolevan, mutta hän ei silti halua luovuttaa munuaista. Anna rakastaa toki myös vanhempiaan, jotka eivät voi ymmärtää hänen päätöstään. Kun kotona asuva lapsi haastaa vanhempansa oikeuteen, tilanne on toki hankala. Pitäisikö Anna saada pois kotoa?

Kirjan erikoisuutena on, että käytännössä kaikki henkilöt ovat näkökulmahenkilöitä. Tähtiä rakastava palomiesisä, asianajajaksi aikoinaan opiskellut äiti, Kate-sisko, huumeiden, viinan ja pikkurikosten kanssa puuhasteleva Jesse-veli, joka saa puuhastella koska perheellä on tärkeämpääkin mietittävää, Annan asianajaja Campbell Alexander ja tämän opiskeluvuosien ex-tyttöystävä Julia, joka toimii Annan edunvalvojana (tms, en ole varma suomenkielisestä termistä). Melkein oletin, että Campbellin avustajakoirakin saa vielä oman luvun.

Kun näkökulmahenkilöitä on näin paljon, on vaarana että tarina hukkuu sen alle ja niinhän se uhkaa hukkuakin Varsinkin kun henkilöiden pitää kaikkien päästä muistelemaan menneitä aikoja, esimerkiksi Campbellin ja Julian vanhaa suhdettaan. Lisäksi kirjailija rakastaa vyöryttää lukijalle asiantuntemustaan mm. lääketieteestä, tähtitieteestä, oikeustieteestä ja palomiehen työstä. Faktat lisäävät uskottavuutta ja aitoutta, mutta niidenkin kanssa voi mennä yli.

Lääketiedejutut menevät niin pitkälle, että syöpälääkkeiden annostuksetkin kerrotaan. Lääketiede oli muuten uskottavaa, paitsi kirjan alkupuolella oli pieni, mutta todella paha moka.

Henkilöt ovat enimmäkseen uskottavia ja moniulotteisia, mutta Brian-veli on turhan kliseinen teinikapinoija. Jaksaisiko teini oikeasti kapinoida noin, jos ketään ei edes kiinnosta kannabiksen haju vaatteissa tai huoneessa pulputtavat kiljutisleet? Myös Kate jää henkilönä valjuksi, mutta ehkä hän jäisi oikeassakin elämässä, kun elämä on pelkkää sairastamista.

Ihmetytti myös, kun Anna maistoi veljensä tekemää kotiviinaa ja kommentoi sitä mielessään, että “For a still made out of spit and glue, it produces pretty potent moonshine whiskey.” Onko tämä 13-vuotiaan (joka ei ole mikään ryypiskelevä huligaani) ajatuksenjuoksua? Tuskin.

Dialogista pidin erityisesti, vaikka siinäkin yksi juttu jäi ärsyttämään. Useita kertoja eri henkilöt käyttävät tismalleen samaa sarkastista puheenpartta. Tyyliin “Paljonko tämä maksaa?” “500.” “Dollaria?” “Ei kun merirosvorahaa.” Tämä olisi kustannustoimittajan pitänyt siivota.

Kirjan loppu oli minusta epäuskottava.

Kommentoi
Name and Mail are required