Valheilla statusta
Katariina Romppaisen nuortenkirja Sori vaan, se on totuus kertoo Senjasta, joka alkaa valehdella elämästään kuultuaan, että uudet luokkakaverit halveksivat hänen asuinaluettaan Kotilaaksoa (aka Koilaaksoa) köyhien pummien paikkana. Isän puuttuminenkin nolottaa. Senjaa risoo muutenkin äidin köyhyys. Edes hyviä eineksiä ei voi ostaa, pitää tyytyä maksalaatikkoon.
Takakansi keskittyy valehteluun, mutta oikeasti kirjassa ehkä vielä isommaksi jutuksi nousevat perhesuhteet, kuten Senjan elämästä puuttuvan isän etsiminen – vaikka valehtelu kytkeytyy niihinkin. Kirja on hyvin sukukeskeinen, Senjan kaverit ja ihastukset ovat pienemmässä roolissa.
Romaani vaikutti aluksi tylsältä, mutta pian imeydyin siihen mukaan. Kirjassa parasta oli elävä dialogi (myös murteita) ja muunlainen aitous, jota luotiin mm. runsailla herkullisilla yksityiskohdilla. Näiden ansiosta hahmot ja heidän elämänsä piirtyivät mieleen aitoina, myös sivuhenkilöt joilla ei muuten ollut niin isoa roolia.
Tykkäsin esim. Senjan ufokiinnostuksesta, joka on nuortenkirjassa epätavallista, ja voin oman nuoruuteni kautta siihen samaistua. Tätä hauskaa piirrettä olisi voinut hyödyntää ehkä enemmänkin. Samoin kaveri Iinan toistuva höpinä “rintsikoista” (rintamamiestaloista) ja mansardikatoista hauskuutti. Myös matkailuosuudesta pidin. Romppainen on itse Lapista ja sen huomaa.
Henkilöt ovat muutenkin varsin moniulotteisesti kuvattuja, vaikka alussa Senjan totaalinen ymmärtämättömyys perheen köyhyydestä tuntui turhan naiivilta. Lähes kaikki henkilöt mokailevat ja tekevät jotain inhottavaa, mutta inhuuksille löytyy selityksiä ja toisaalta kivoillakin teoilla voi joskus olla vähemmän jalo motiivi.
Oli kirjassa kyllä kliseitä ja stereotyyppejäkin käytetty, mutta ei häiritsevästi. Välillä mentiin ehkä vähän turhan Salkkarit-henkiseksi draamaksi. Yhden ison käänteen arvasi etukäteen, mutta ehkä se oli tarkoituskin? Monia pienempiä käänteitä onneksi ei.
Lukisin Romppaiselta ehdottomasti lisääkin, mitä harvoin sanon nuortenkirjojen jälkeen. Olisi mielenkiintoista lukea häneltä aikuistenkirjojakin, koska niissä minua häiritsevät piirteet varmaankin minimoituisivat, mutta sellaisia hän ei ole kirjoittanut.
2 Responses “Valheilla statusta”
Katariina Romppainen on julkaissut nuortenkirjojen lisäksi myös romaanit Pitkät päiväunet ja Mustikkasoppa, vuosikymmenen alkupuolella.
Okei, kiitos tiedosta! Mitäköhän Wikipediaa tms minä onnistuin lukemaan niin, että häneltä olisi ilmestynyt vain nuortenkirjoja.