Uusi, intensiivinen harrastus
Olen aina ollut niitä ihmisiä, joiden mielestä meditointi on tosi hieno konsepti, mutta en ole saanut itse ryhdyttyä siihen, koska olen ollut liian levoton ihminen. Juu, tiedän, että silloinhan sitä meditoimista pitäisi juuri harrastaa. Muutama viikko pari juttua naksahti aivoissa oikeaan asentoon ja olen ollut sittemmin paljon levollisempi. Niinpä aloitin meditoinnin.
Olen tehnyt nyt päivittäin anapanaa, vipassanaa ja mettaa (loving kindness), kokeillut myös tonglenia ja kävelymeditointia, joka on siistiä, mutta tällä hetkellä kävelykykyni ylipäänsä on aika huono. Korostan vielä olevani täysin aloittelija, joten tässä tekstissä voi olla käsitteellisiä virheitä.
Meditointihan, etenkin vipassana, suositellaan aloittamaan tietysti jonkun toisen avustuksella, esimerkiksi kurssilla. Se ei ole minulle mahdollista, joten olen joutunut tyytymään kirjoihin, artikkeleihin ja YouTubeen. Olen valinnut sellaisia meditointimuotoja, jotka eivät ole väärin tehtyinä haitallisia, toisin kuin esimerkiksi kundalinijutut.
Anapana on yksinkertaisesti omaan hengitykseen keskittymistä, vipassana on aika lähellä mindfulness-meditointia, tai oikeammin mindfulness kehitettiin sen pohjalta. (Juu, olen aina dissannut kaikia mindfulness-juttuja, koska ne tuppaavat olemaan imelää höttöä.) Mettassa keskitytään kehittämään ja kokemaan rakkautta omaa itseä, läheisiä ja koko maailmaa kohtaan. Useamman kerran olen alkanut itkeä kesken metta-meditoinnin.
Pari lähinnä konseptuaalista eroa on mindfulnessissä ja vipassanassa: nähdäkseni mindfulness keskittyy tietoiseen läsnäoloon hetkessä ja oman kehon ja tunteiden neutraaliin havainnointiin; vipassana taas asioiden havainnointiin sellaisina kuin ne ovat, jotta voidaan lopulta ymmärtää todellisuuden luonne.
Vipassanassa tarkkaillaan etenkin muutosta: siinä missä anapanassa keskitytään ehkä enemmän hengityksen rytmiin, vipassanassa havainnoidaan hengitystä yksittäisinä liikkeinä, joilla on alku ja loppu.
Kun ensimmäisen kerran tein vipassanaa, päähäni tuli lause: olet epätäydellinen. Mutta se ei ollut kristinuskolle tyypillisen syyllistävä tai syntisyyteen viittaava, vaan hyväksyvä ja kannustava. Myöhemmällä kerralla lause tarkentui: olet keskeneräinen.
Kuulostaa varmasti ihan höpöjutuilta, mutta ihan sama. Kysehän on lopulta vain oman päänsisällön möyhimisestä. Vaikutukset ovat olleet varsin miellyttäviä. On myös mukava olla harrastus, johon riittää lähes aina voimat (kun muihin riittää hädintuskin koskaan) ja jota voi tehdä myös makuulla.
Olen tehnyt myös pranayama-syvähengitystä (4-4-4-4), jonka moni laskee enemmänkin joogaan, mutta sitä voi pitää myös hengitysmeditointina. Sillä on ollut hämmentäviä, mitattavia vaikutuksia happisaturaatioon, jotka jatkuvat harjoitusten jälkeenkin. (Happisaturaation pitäisi olla hyvin hetkellinen muuttuja, esim. happiviiksien kanssa se laskee hyvin nopeasti, jos ne riisuu.)
Hiljattain sain yöllä lisämunuaiskriisin. Heräsin kuumeisena ja kipeänä ja hyvin hädissäni. Lisämunuaiskriisit aiheuttavat ahdistusta, mutta niihin voi myös oikeasti kuolla, joten helposti iskee paniikki ja kuolemanpelko, etenkin kun olo oli kipeämpi kuin yleensä ko. tilanteessa. (Olen aika monta lisämunuaiskriisiä kokenut, joten en yleensä enää juuri hätäänny.)
Kaivoin sekavasta, kuumeisesta mielestäni esiin erilaisia meditoinnista oppimiani kikkoja. Aloitin tekemällä vipassanaan kuuluvaa notingia, eli neutraalisti nimetään kehon tiloja ja mieleen tulevia ajatuksia, jotta saadaan niihin etäisyyttä. Tuntui vähän tyhmältä hokea päässään “pelko, huoli, kuume, palelu, pelko, huoli” jne, mutta se auttoi. Sitten tein pranayamaa. Ei mennyt montaa minuuttia, kun olin ihan tyyni.
Minähän aikoinaan (2003) pääsin paniikkihäiriöstä eroon naistenlehden postipalstalta lukemani psykologisella kikalla, niin bisarrilta kuin se kuulostaakin. Nytkin tuli todella voimaantunut olo, kun sai rauhoitettua noin voimakkaan fysiologisen hätätilan aidon hengenvaaran tilanteessa.
Tuntuu vain, että meditointi on rentouttanut kehoa liikaakin, ja sympaattinen hermosto käy liian alhaisilla tehoilla väsyttäen entisestään. Mutta eiköhän tämä tästä korjaannu. Joka tapauksessa fyysisten sairauksien mahdollinen helpottuminen ei ole syy, miksi näitä juttuja teen.
4 Responses “Uusi, intensiivinen harrastus”
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Kerro ihmeessä lisää kokemuksia sitten kun olet harrastanut meditointia pidempään. Olen pääsääntöisesti pitänyt meditoinnin vaikutuksia jotenkin epäuskottavina, ehkä siksi, että en ole itse osannut meditoida niin, että olisin saanut jotain tuloksia tai positiivisia kokemuksia. Mielenkiintoista kuitenkin aina lukea muiden onnistumisista edes.
Kerron kyllä. Monista meditoinnin vaikutuksista on tutkimusnäyttöäkin, esim. että se tehostaa parasympaattisen hermoston toimintaa. Riippuu tosin meditointimuodosta: jotkut lähinnä hindulaisuuteen meditointitavat voivat toimia jopa päinvastoin. Varmasti näissä on isoja yksilökohtaisiakin eroja.
Mitä meditointimuotoja olet kokeillut ja miten kauan/paljon?
En ole älynnyt aikaisemmin tutustua meditointimuotoihin, vaan toteuttanut lähinnä tätä “istu paikallasi äläkä ajattele mitään” -ohjetta. Ei ehkä ihme, että se on tuntunut vähän turhauttavalta. Pitää varmasti tutustua enemmän vaihtoehtoihin ja katsoa sitten, mikä toimii itsellä kaikkein parhaiten. Omalla kohdallani olen yrittänyt hakea apua lähinnä yliaktiiviseen autonomiseen hermostoon, ahdistukseen ja ajatuskohinaan :)
Meditoinnissahan ei yleensä ole tarkoitus olla ajattelematta mitään. Sellaisiakin meditointimuotoja kyllä on, missä ei varsinaisesti keskitytä mihinkään tiettyyn, mutta niitä tyypillisesti pidetään vähän edistyneempinä muotoina – itse olen kyllä harjoittanut myös sellaista, vaikka aloittelija olenkin. Niissäkin on tosin usein tarkoitus kiinnittää huomiota siihen, millaisia ajatuksia päähän nousee kun ei erityisesti ajatella mitään tiettyä.
Noihin kaipaamiisi ongelmiin suosittelisin vipassanaa/mindfulnessiä. Jotkut ovat tosin sitä mieltä, että pitäisi aloittaa hengitysmeditoinnilla ennen sitä. Tässä käsittääkseni aasialaiset ja länsimaiset näkemykset vähän eroavat, länsimaisen näkemyksen mukaan voi hyvin aloittaa mindfulnessillä ja useinhan se on ihan ainoa, mitä ihmiset päätyvät harrastamaan. Itse aloitin ne samaan aikaan, vipassanan vielä “vääräoppisesti” ilman oikeaa opettajaa, mutta kyllä siitä on selvästi ollut hyötyä.
Buddhalaisethan tosiaan hakevat vipassanalta ennen pitkää valaistumista, joten jos meditoi väärin, ei ehkä valaistukaan. Mindfulnessillä tavoitellaan fyysistä ja henkistä hyvinvointia, joten jos tekee jotain väärin, varmaan huomaa aika pian, ettei haluttuja vaikutuksia saa, ja siitä voi sitten lähteä selvittelemään, onko kenties tekniikassa vikaa. Yhdellä ainoalla meditointikerralla edes “sinnepäin” tehtynä voi mielestäni kyllä jo selvästi huomata akuutin rentoutumisen, siis myös autonomisen hermoston tasolla.