Tulossa runoja, kirjoja ja lehtiä

Nyt on monenlaista julkaisua tullut ja tiedossa. Glasgow’n yliopiston ison lääketiedescifikilpailun homeaiheinen finalistinovellini The House She Grew ilmestyi vihdoin antologiassa A Practical Guide for the Resurrected. Tämä on siis sama kuin Marraskesi-antologian novellini Rakkaudella kasvatettu.

Huonona puolena lukuisia palkintoja haalinut kustantaja Freight Books on taloudellisissa ongelmissa, ja on epävarmaa, tuleeko antologiaa myyntiin mihinkään. Mutta minulla kuitenkin omat kappaleeni on.

Raskas vesi -kansi

Keväällä ilmestyvän esikoisrunokokoelmani kansi ja kuvaus on nyt julkaistu. Minusta aika kiva kansi, vai mitä? Tuolta Aviadorin sivuilta löytyy myös yksi näyteruno.

Ensi keväänä minulta ilmestyy näillä näkymin ainakin yksi toinenkin kirja, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tänä vuonna on tulossa vielä runoja yhdessä kirjallisuuslehdessä ja yhdessä antologiassa. Toinen kirjallisuuslehti on vuorossa alkuvuodesta. Näistä samoin lisää myöhemmin.

Tällä viikolla “olin” myös Hesarissa, joka julkaisi lyhyen eutanasia-aiheisen mielipidekirjoitukseni. Olin kirjoittamassa aiheesta pidempää kirjoitusta keväällä ko. debatin raivotessa, mutta se jäi valitettavasti keväisen elinvaurio- yms kaaoksen keskellä kesken.

Ja nyt kun joku kuitenkin vaihteeksi ihastelee miten olen varmaan paremmassa kunnossa, kun saan näin paljon asioita aikaiseksi… Runokokoelma ja toinen kirja on kirjoitettu 2016, palkittu novelli 2015. Eutanasiatekstiin meni kirjaimellisesti viisi minuuttia.

One Response “Tulossa runoja, kirjoja ja lehtiä”

  1. SusuPetal says:

    Vau, onpa upea kansi tuossa tulevassa runokokoelmassasi!

    Onnittelut!

Kommentoi
Name and Mail are required