Mieli palasina maailmalla

Olen aiemmin lukenut Hanna-Riikka Kuismalta kaksi romaania, mutta Viides vuodenaika nousi mielestäni eri tasolle niiden kanssa. Se on kompleksi niin sisällöllisesti, teemoiltaan kuin rakenteeltaankin, mutta ei tunnu koskaan liian kikkailevalta tai “yrittävältä” (kuten monet tällaiset romaanit mielestäni tuntuvat), kenties siksi, että se on niin hyvin kirjoitettu.

Viides vuodenaika -kansi

Luna joutuu psykiatriseen sairaalahoitoon miehensä kuoltua, koska ei pysty käsittelemään asiaa. Se oli kuitenkin vain viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän, sillä Luna on traumatisoitunut jo lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Trauma on rikkonut hänen mielensä yhtenäisyyden, ja hän kärsii dissosiaatiosta, ilmiöstä joka monelle on vieras verrattuna vaikkapa masennukseen, ahdistukseen tai psykooseihinkin.

Luna yrittää kuntoutua siskonsa Milan, tämän Inka-vaimon ja heidän kahden tyttärensä luona, mutta Inka ei ole aina innoissaan siitä, että heillä kotiin on muuttanut epävakaasti ja joskus pelottavastikin käyttäytyvä ihminen. Milankin hermot ovat koetuksella, kun Luna välillä “katoaa” tästä maailmasta, sekoittaa eri ihmiset (joskus tavaratkin) itseensä ja muistot uniin.

Luna käy terapiassa, mutta sekin on tietysti pitkä tie. Traumojen, taikauskon, unien ja muistikatkojen värittämä maailma on rikkonainen, ja siihen sekoittuu myös maagisen realismin elementtejä. Lukija ei ole aina varma, mikä on totta, mutta Luna vielä vähemmän.

Hanna-Riikka Kuisman romaanit ovat aiheiltaan varsin raskaita ja tummasävyissä. Niissä käsitellään traumoja, erilaisia mielenterveysongelmia, väkivaltaa ja runsasta päihteiden käyttöä, tässä tosiaan myös hyväksikäyttöä, usealla eri tavalla. Tämä on kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja (jos aihe ei tunnu ylitsepääsemättömältä), itse ahmin sen parissa päivässä.

Kommentoi
Name and Mail are required