Häröilyä ympäri aika-avaruutta

David Mitchellin monessa paikassa palkittu The Bone Clocks on yksi oudoimpia romaaneja, mitä olen lukenut. Puolivälissä en ollut vielä lainkaan varma, mitä kirja edes käsittelee.

Ensimmäiset lähemmäs sata sivua kertoo teini-ikäisestä Hollysta, joka karkaa kotoa 70-luvun Englannissa. Poikaystävä, jonka piti olla elämän rakkaus, tekee inhottavan tempun. Teini-iän kuvauksen kliseisyys ärsytti. Alku ei myöskään enimmäkseen tuntunut kovin spefiltä, jota kirjan oli tarkoitus edustaa.

Bone Clocks -kansi

Oikeastaan jatkoin vain siksi, että kirja oli niin hirveän hyvin kirjoitettu. Se tuntui alkuun myös englantilaisimmalta lukemaltani romaanilta: kaikki puhuivat niin ylivedettyä brittienglantia, että amerikkalaisella voisi mennä sormi suuhun: mitä kieltä tämä oikein on? Lisäksi koko ajan juotiin teetä, syötiin makkaroita ja puhuttiin Margaret Thatcherista.

Sitten spefi tulee mukaan kuvioihin, mutta yhtäkkiä ollaankin Cambridgessa, jossa on ihan eri tyypit. Mihin Holly jäi? Romaani kulkee läpi ajan ja paikkojen (ilman aikamatkailua), siinä seikkaillaan myös mm. Sveitsissä, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Kolumbiassa, Australiassa, Irlannissa, Islannissa, Iranissa ja Venäjällä. Norjaan ja Japaniinkin sijoittuu tärkeitä tapahtumia, vaikka niissä ei varsinaisesti “käydä”. Olen käsittänyt, että tällainen äärimmäinen ajan ja paikan kunnianhimoisuus on tyypillistä Mitchellin romaaneille.

Ja kyllä se punainen lanka lopulta löytyy, eikä spefistäkään ole todellakaan puutetta, sen verran mielikuvituksellisiin sfääreihin kirjassa päästään. Spekulatiivisuus on etenkin yliluonnollista, mutta tulevaisuudessakin seikkaillaan. Lopulta henkilöihinkin pääsee sisään, kun heidän välisensä yhteydet hahmottuvat – ja henkilöt todella kasvavat, kun heitä seurataan vuosikymmenten ajan. Kirjan nimellekin löytyy mainio selitys.

Hyvin hämmentävä ja erittäin kunnianhimoinen teos, jonka on täytynyt vaatia valtavasti taustatyötä. (Vähäiset lääketiedeosuudet eivät kyllä olleet aivan 100 % vakuuttavia.) Tätä arvostelua on vaikea edes tagittaa, kun olennaisimmat avainsanat spoilaisivat kirjaa niin paljon. Pitää varmasti lukea muutakin Mitchelliltä, sen verran taitava kirjoittaja hän on.

Kommentoi
Name and Mail are required