Rakkauskirje autisteille
Minulla on ollut monimutkainen suhde autisteihin ja autismiin. Jotkut elämäni vaikeimmista ja tuhoisimmista ihmisistä ovat olleet Asperger-ihmisiä. Toisaalta myös kavereistani, läheisistä ystävistäni ja esimerkiksi kaikista ihmisistä, joihin olen ollut ihastunut, valtaosa on ollut autisteja.
Joku voisi tähän sanoa, että mistäköhän mahtaisi johtua, että kaikki kaverisi ovat autisteja. Loogisin syy olisi tietenkin se, että olisin sellainen itsekin – hyvin moni ihminen, suurin osa “lievemmin” autistisista on sitä tietämättään. Mutta vaikka miten paljon perehdyn asiaan, en ole onnistunut löytämään itsestäni juurikaan autistipiirteitä, vaikka toki joitain on.
Minulla on ollut myös valtavia (ja usein eri ihmisten kanssa yllättävän samankaltaisia) kommunikointivaikeuksia joidenkin autistien kanssa, mikä on aiheuttanut turhautumista. Toisaalta kommunikaatio on aina kaksisuuntainen asia, eikä sen epäonnistumisesta voi syyttää vain toista osapuolta. Kun tietää, että toinen on assi, se auttaa, vaikkei ole kaikissa tapauksissa riittänyt. Mutta aina voi pyrkiä kehittymään lisää.
Näyttäisi siltä, että minussa on kaksi piirrettä, joka saa monet autistit pitämään minusta ja minut vastavuoroisesti heistä. Olen hyvin empaattinen ihminen. Yleinen käsityshän on, että autistit eivät kykene tuntemaan empatiaa, mutta tämä on aivan huuhaata. Pieni osa autisteista tosiaan vaikuttaa olevan tällaisia, mutta suurin osa on kaikkea muuta.
Moni autisti on nimenomaan hyperempaattinen. Tämä voi olla tosi viehättävä piirre, paitsi että usein se on ihmiselle itselleen tuhoisa johtaessaan myötätuntoburnoutiin, maailmantuskaan, riittämättömyyden tunteisiin yms ja sitä kautta masennukseen. Usein tällaiset ihmiset päätyvät myös hyväksikäytetyiksi, yli kävellyiksi tai auttamaan vääriä tyyppejä ikävin tuloksin.
Osalla autisteista tämä hyperempatia näkyy päällepäin. He ovat ihmisiä, joita kaikki kuvailisivat empaattisiksi, ja he saattavat jopa kyetä ilmaisemaan empatiaa kasvonilmein, mikä on yllättävän harvinaista neurotyypillisilläkin. Toisaalta osalla tämä hyperempatia on niin vahvaa, eivätkä he pysty käsittelemään sitä, että he saattavat jopa vetäytyä itseensä ja pois maailmasta.
Lisäksi osa autisteista on aleksityymisiä. He eivät osaa tunnistaa tunteitaan tai puhua niistä, vaikka saattavat muuten olla taitavia ilmaisemaan itseään. Tällaisiakin ihmisiä tunnen useita. Monet heistä ilmaisevat välittämistä paremmin teoilla kuin sanoilla tai kehonkielellä. He saattavat esimerkiksi auttaa muita paljon niin henkilökohtaisesti kuin vaikkapa järjestötoiminnassakin.
Aleksityymikoista voi pintapuolisella tuntemisella tulla vaikutelma, että he eivät ole myötätuntoisia, koska he eivät välttämättä osaa reagoida “oikein”, jos kerrot äitisi kuolleen tai menettäneesi työpaikkasi. Tutustumalla paremmin huomaa esimerkiksi tuon auttamishalun.
Avoimuus on toinen peruspiirre minussa, joka vetoaa Asperger-ihmisiin ja toisaalta heissä minuun. Useimmat autistit pitävät rehellisyydestä, asiakeskeisyydestä ja suorapuheisuudesta, vaikka ovat usein sosiaalisista syistä oppineet hillitsemään sitä, eivätkä siedä mitään “pelejä” ollenkaan (vaikka poikkeuksia on, esim. patologisesti valehtelevia asseja, jotka ovat päättäneet matkia neurotyypillisten taktiikoita). Minäkään en siedä.
Hienotunteinen voi toki olla, mutta haluan puhua asioista suoraan. Neurotyypillisten maailma tuntuu usein pinnalliselta, ja tässä on yksi syy siihen.
Toisaalta tässäkin on tullut yhteentörmäyksiä, koska monet autistit reagoivat hyvin voimakkaasti kommentteihin, jotka eivät välttämättä tunnu sanojasta lainkaan loukkaavilta tai enintään pikkuisen kömpelösti muotoilluilta. Kun ihmiset tuntee paremmin, oppii mitä heille ei kannata mennä sanomaan, vaikka tarkoitus olisi hyvä, tai mistä tunnistaa, että jos jatkaa keskustelua enää yhtään, hetken päästä toisella kiehuu yli.
Itsekin olen toki joskus pahoittanut mieleni, kun assi on sanonut minulle suoraan jotain, jota en ainakaan juuri sillä hetkellä olisi halunnut kuulla. Usein noista sanomisista on kuitenkin ollut lopulta hyötyä.
Monien mielestä on naurettava muoti-ilmiö bongailla autisteja tuttavapiiristään, mutta käytännössä siitä on usein paljon apua viestimisessä ja ongelmien ratkonnassa. Hyödyllistä voi olla myös metakommunikaatio, jossa mietitään, miten mahdollisia kommunikaatio-ongelmia voisi parantaa.
Assit voivat neurotyypillisen näkökulmasta tuntua joskus vaikeilta, mutta toisaalta heidän kanssaan voi muodostaa erittäin syviä ja syvällisiä, avoimuuteen, välittämiseen ja aitouteen pohjaavia ihmissuhteita, joissa on jotain hyvin erityistä. Lähes kaikki elämäni läheisimmät ystävyydet ovat olleet assien kanssa. Olette mahtavia juuri sellaisina kuin olette.
