Kliseitä keskiyön kirjastossa
En tiennyt Matt Haigin The Midnight Librarysta (suom. Keskiyön kirjasto) kiinnostavan nimen lisäksi muuta kuin että se on tosi pidetty bestseller-romaani, kirjaa lukiessani lokakuussa sillä oli Goodreadsissa 4,4 tähteä eli huikeat pisteet. Se vaikutti myös helppolukuiselta, syy miksi ryhdyin lukemaan sitä, koska minulla on ollut tosi isoja vaikeuksia lukemisessa, enkä ole aikoihin pystynyt lukemaan kunnolla fiktiota.
Sisältövaroitus: itsemurha (kaunokirjallinen)
Romaani onkin jotenkin sekoitus viihdekirjamaisuutta ja nuortenkirjamaista helppolukuisuutta. Kun nämä yhdistää kliseisyyteen, mukasyvällisyyteen (vähän kuin Cosmo-versio Sofian maailmasta), inspiraatiohöttöyteen ja runsaaseen infodumppaukseen, lopputulos on vähän turhan epä-kaunokirjallinen minun makuuni. Mutta ah, niin helppolukuinen. En tiedä millaiset pisteet pitäisi antaa kirjalle, jonka lukee päivässä, mutta puolet ajasta ärsyttää. Ehkä 3/5?
Filosofiaa opiskellut Nora asuu Bedfordissa, Englannissa, ja hänen elämässään menee kaikki mahdollinen pieleen. Hän saa potkut soitinkaupasta, kissa kuolee, ystävät hylkäävät, perheen kanssa on huonot välit, ja hän on omasta mielestään kaikilla tavoin epäonnistunut yksilö. Tähän oli helppo samaistua. Hän päättää tehdä itsemurhan. (Millä, tämä jäi hyvin auki. SSRI-lääkkeillä ja viinillä ei kuole.)
Kuoleman sijaan Nora päätyykin elämän ja kuoleman väliseen kirjastoon, josta saa valita itselleen kirjasta uuden elämän tekemällä jonkin aiemman päätöksen eri lailla, esimerkiksi onkin jatkanut uintiuraa tai bändissä tai meni aikoinaan treffeille tyypin kanssa, joka pyysi. Jos elämä miellyttää, siihen saa jäädä, jos ei, voi valita uuden. Teoriassa loputtomasti. Eikö olekin höveliä?
Nora kuitenkin huomaa, että aina kun hän muuttaa jonkin päätöksen, vaikka se alkuun ehkä vaikuttaa hyvältä, sillä on myös kielteisiä seurauksia. Mikään vaihtoehto ei lopulta tunnu juuri paremmalta kuin hänen alkuperäinen elämänsä, ja useimmissa muissakin elämissä hän syö masennuslääkkeitä.
Nora jää aika paperiseksi hahmoksi, ja juuri muita merkittäviä hahmoja kirjassa ei ole, koska useimmilla aikajanoilla on eri henkilöt. Koska useimmissa elämissä vieraillaan vain lyhyesti, niistä jää hyvin infodumppaava olo, kun vaikkapa Noran kumppani kertoo, että “etkö muka muista kun kaksi vuotta sitten kävimme meksikolaisessa ravintolassa ensitreffeillä ja tapahtui X”.
Välillä kirjassa on myös lainauksia somepostauksista, joko Noran “juurielämästä” tai tämän vaihtoehtoisista todellisuuksista, tai esimerkiksi tämän kirjoittamia runoja/biisejä. Nämä toimivat minusta hyvin ja olivat kiva lisä tarinaan.
Loppuratkaisu on tietysti onnellinen ja inspiroiva ja kaikki päättyy hyvin ja Nora on oppinut valtavasti. Kuinkas muuten.
