Archive for Kirjoittaminen

Englanninkielisiä julkaisuja ja julkkareita

Osuuskumma International julkaisi hiljattain ensimmäiset englanninkieliset teoksensa – yksi espanjankielinen antologia on putkahtanut jo aiemmin, mutta siinä en ole mukana. Antologiassa Never Stop, jonka novellivalinnat on tehnyt Emmi Itäranta, on mukana vammaisnovellini Josefiina’s Cart of Wonders, aiemmin julkaistu nimellä Josefiinan ihmeellinen vaunu. Oli todella hienoa päästä mukaan antologiaan, koska tarjolla oli paljon todella kovatasoisia novelleja kokeneilta kirjoittajilta.

The Self-Inflicted Relative on vihkomainen pienoisraapalekokoelma, jossa on 33 sadan sanan novellia. Olen toimittanut sen yhdessä Mikko Rauhalan kanssa ja mukana on myös muutamia omia raapaleitani. Erittäin kohtuulliseen neljän euron hintaan tässä on erinomainen lahjaidea ulkkarikavereille – toki myös Never Stop, mutta SIR kulkee kirjeessä kauemmaksikin, ilman että postimaksut vievät konkurssiin. Tai osta vaikka Kosmoskynän englantiversio Cosmospen, josta löytyy muun mainion sisällön seasta myös scifirunoni Ink Blue.

The Self-Inflicted Relative -kansi

Molemmat Osuuskumma Internationalin kirjat löytyvät e:nä myös iTunesista, Elisa Kirjasta ja Amazon Kindlestä. Ja ovat luonnollisesti myynnissä Worldconissa. Molemmat teokset ovat tietenkin huolella kielitarkastettu, myös äidinkielisen kirjoittajan.

Kirjojen julkkarit pidetään Worldconin yhteydessä Messukeskuksessa torstaina 10.8. klo 20. Mukaan pääsee ilman Worldcon-lippuakin.

Runoilua Starbucksissa

Olen lausunut runoja neljän Helsinki Poetry Connectionin tapahtuman open micissä. Sitä ennenkin on tullut lausuttuja runoja, mm. useilla demopartyilla sekä pienempänä koulun juhlissa.

Englanniksi en ollut kuitenkaan ennen lausunut, ja pian on edessä Worldcon, jossa on scifiruno- open mic. Mainittakoon, että puhuttu englantini on varsin hyvää, mutta on paljon sanoja, joiden ääntämisasusta en ole varma, jolloin tarkistan ne etukäteen, myös esimerkiksi konferenssipuheiden kohdalla. (Niitä olen tosin pitänyt englanniksi viimeksi vuonna 2010.)

Maija lausumassa

Sattui siis sopivasti, että American Book Center järjesti open micin Amsterdamin keskustassa. Paikkana oli tosin Starbucks, yök. No, Starbucksissa oli yksi hyvä puoli kun ulkona oli hellettä: siellä on hyvä ilmastointi. Myös kaunista luonnonvaloa riitti. Jos olisin tiennyt miten nätti valo siellä on, olisin ottanut oman kamerani.

Lausumiseni sujui oikein hyvin, vaikka samanlaista tunnelatausta en englanniksi saakaan (ja parhaat lausuntarunoni ovat vain suomeksi). Minulta kysyttiin, haluaisinko lausua myös suomeksi, joten heitin päästäni ne kaksi hyvää lyhyttä runoa, jotka osaan ulkoa ja joita olen lausunut 10+ vuotta. Yllätyksekseni minua tultiin jälkikäteen kehumaan – runoista joista kukaan ei tajunnut mitään.

Suurin osa muusta sisällöstä oli proosaa, ehkä reilu puolet novelleja, loput runoja ja musiikkia. Laatu ei valitettavasti päätä huimannut, ei saisi dissata kollegoita, mutta suurin osa oli akselilla Demi/vogonirunous…

Oli siellä hyvää scifiäkin, mutta totesin, että varmaankin CFS:n takia minun on vaikea keskittyä lausuttuun proosaan. (En kuuntele äänikirjojakaan koskaan.) Runot ovat ihan eri juttu. Toivottavasti jatkossa olisi siis enemmän runoja.

Open micin päätti sattumalta paikalle tullut vanha nainen farkkusortseissa ja sateenkaarenvärisessä solmuvärjätyssä topissa, hän soitti ukulelella Amazing Gracen.

Tutustuin kuusikymppiseen Pohjois-Englannista kotoisin olevaan opettajaan, jonka kanssa ollaan toivottavasti vielä yhteyksissä. Hän otti myös tämän hieman kaidepainotteisen valokuvan minusta.

Vesihierontakakkuja ja banaanipartoja

Tuli vastaan tilanne, että pitää kääntää eräs novellini englanniksi. Aikataulu on melko tiukka ja olen kokemuksesta todennut, että säästää aavistuksen aikaa, kun tekee pohjan Google Translatella, vaikka sieltä tuleekin ihan hirveää tauhkaa jonka saa myllätä täysin uusiksi editointivaiheessa. Monet sanat ja rakenteet tulevat kuitenkin oikein.

Tämä teksti taisi kuitenkin olla turhan villi Translatelle. Tai no, näyttää siltä, että koko Translate on aika villi nykyään. Aiemminhan sanat, joita algoritmi ei ymmärtänyt, jätettiin yleensä kääntämättä, tai Google saattoi poimia tavujen seasta”sanan” ja kääntää sen. Nyt tuntuu, että niiden tilalle tulee jotain aivan satunnaista dadaa. Tässä muutama esimerkki.

juon liikaa mansikkamargaritoja -> I run too much strawberry strawberries
Terolta ei ole tullut yhtään uutta viestiä -> There has not been any new posts on Terhi’s wreckage
muinaisten rabbien loitsuista -> The Spells of Ancient Rabbits (Google jopa selittämättömästi kapitalisoi tämän, ymmärtäen bändinnimipotentiaalin)
Ihastuin siis kirjaimellisesti heppuun -> So I was literally hilarious to the horn
Taustalla sai olla pari rönttöistä kakkusta -> In the background, there was a couple of trunks of shit
hiilaripommi -> bumper blade
hirveän kallista puuhastelua -> tadpoleous pudding
karkinväriset mekot -> coats
En lipsauta mitään golemeista -> I do not even fling any gills
kaksilahkeinen -> doublestone
banaanituulihattu -> banana beard
Ajatuskin makeasta ällöttää. -> The idea is to jump to the wind.

Novellissa isossa roolissa ovat saviukot, jotka Google on kääntänyt mm. caviar ja crayons. Toinen isoa roolia näyttelevä asia on hortensiakuppikakut, joista Google on loihtinut sanat cupcuttons (ei muuten tarkoita mitään), hortensic cooker, hydromassagecake ja hortensiac charge batteries. Anteeksi mitä?

Runokokoelma tulossa

Tapasin tänään uuden kustantajani ensimmäistä kertaa. Minulta ilmestyy ensi vuoden alussa esikoisrunokokoelma Raskas vesi. Nimensä mukaisesti se kertoo vedestä ja ydinvoimasta, muistakin jutuista kyllä.

Olen odottanut tätä niin kauan. Toki jos totta puhutaan, ennen viime vuotta kirjoitin runoja niin hirveän hidasta tahtia, ettei niistä olisi ollut kokoelmaksi. Reilu vuosi sitten runoja alkoi vain tulla ja tulla, ja niitä syntyi vuoden aikana reilusti yli sata. Raskas vesi sisältää niistä parhaat sekä jonkin verran vanhempia – vanhin on kirjoitettu kun olin vasta 18.

Tämän kunniaksi kirjoitin kasan irtonaisia rivejä seuraavan kokoelman tiedostoon. Olen taas siinä vaiheessa, että yksittäiset sanat ja rivit nousevat esiin, mutta niistä ei tahdo muodostua mitään kokonaista. No, eräs Raskaan vedenkin runo pysyi todella pitkään muutaman rivin tynkänä ja näytti jo siltä, että se ei koskaan valmistu, kunnes siitä tuli yksi kirjan ihan parhaita runoja.

Kaavoista valkokankaalle

Linda Aronsonin 21st Century Screenplay on elokuvankirjoituskirja, jonka löysin ihan vahingossa etsiessäni tietoa ei-lineaarisesta elokuvakäsikirjoittamisesta. Kirjoittaja oli kommentoinut erääseen blogitekstiin aiheesta, että hänen kirjansa käsittelee sitä. Hankin sen välittömästi.

Kirja käsittelee käsikirjoituksissa etenkin rakennetta ja draaman kaarta, jonkin verran myös henkilöiden rakentamista. Rakennetta voi hahmottaa hyvin erilaisilla tavoilla (viivoina, ympyröinä, portaina, kaarina jne), muutenkin kuin aristoteliaaninen kolme näytöstä tai Campbellin sankarin matka, mihin olen viime aikoina tykästynyt. Osa on yksinkertaisesti erilaisia visualisaatioita samasta perusideasta. Elokuva on näissä paljon formulaaisempi formaatti kuin romaani.

Ei-lineaarinen elokuvakerronta on voimakkaasti yleistynyt, mihin kirjan nimikin viittaa. Katsojat ovat myös harjaantuneempia ymmärtämään ei-lineaarista kerrontaa ja siksi “flashback-blureja”, värisävykoodausta sun muuta ei yleensä enää tarvitse.

Oli yllättävää havaita, että itse asiassa hyvinkin eri tavoin kaoottiset elokuvat kuten Memento, Girl On The Train ja 21 Grams on rakennettu tiettyjen kaavojen mukaan. Jo se kertoo, että kaavojen noudattaminen ei todellakaan tee elokuvasta kaavoihin kangistunutta.

21st Century Screenplay -kansi

Kaavoja on monia erilaisia, esimerkiksi kerrotaan erillisten ihmisten tarinat, saman porukan eri jäsenten tarinat, kerrotaan yksi tarina ei-lineaarisesti, kerrotaan useita vaihtoehtoisia versioita samoista tapahtumista.

Kirja on juuri sellainen kuin olin toivonut. Vaikka ei-lineaarinen kerronta ei ole sen koko aihe, siinä on aiheesta paljon enemmän kuin missään muussa lukemassani oppaassa. Siinä esitellään monta eri rakennetyyppiä ja niiden alatyyppejä, miten valitaan sopiva rakenne ja miten valinta perustellaan.

Usein rakenteen valintaan vaikuttaa se, millaisena päähenkilö halutaan esittää. Esimerkiksi eräs rakennetyyppi, joka kuulosti täydelliseltä tarinaani monestakin eri syystä, esittää päähenkilön kiehtovana outsiderinä, joka on hänelle tapahtuneiden asioiden summa. Saman rakenteen variaatio taas esittäisi päähenkilön kiehtovana outsiderinä, jota ei edes voi ymmärtää.

Mielenkiintoinen konsepti oli action line ja relationship line, jota en muista missään kymmenistä aiemmin lukemista kirjoitusoppaistani käsitellyn. Eli vaikka kyse olisi samasta tarinasta, siinä on kaksi eri tarinalinjaa. Elokuvissa kun yleensä halutaan fyysisiä tapahtumia myös (jonka taas jotkut voivat sekoittaa konfliktiin).

Lisäksi kirja käsittelee esimerkiksi ideointivaihetta, jonka neuvoja voi hyödyntää kaikessa luovassa kirjoittamisessa. Ensin tarvitaan “villiä ajattelua”, jotta saadaan hyviä ideoita, ja paljon. Sitten tarvitaan rationaalisempaa moodia, jotta saadaan karsittua jyvät akanoista. Sama ei koske vain perusideaa, vaan kaikkia tarinankäänteitä. Elokuvassa on erityisen tärkeää, että kaikki on jännittävää, muttei överiä.

Kirjassa on paljon käytännön esimerkkejä, miten jossain elokuvassa on toteutettu jokin asia toimivasti, miksi se toimii, miten siinä olisi helposti menty mönkään – ja usein myös siitä, miten jossain elokuvassa on mentykin pieleen juuri tässä aspektissa.

Kirjan rakenneopetus ei ehkä sinänsä sovellu kaanoniksi romaanikirjoittamiselle, mutta en näe, etteikö monia kaavoja voisi toteuttaa myös romaanissa – toki romaanissa voi käyttää monia muitakin formaatteja. Erilaisista näkemyksistä draaman kaaresta, aikatasoilla pomppimisesta ja tarinasta toiseen vaihtamisesta tuskin on mitään haittaa, vaikka ei haluaisi niitä preskriptiivisesti noudattaakaan.

Monet kirjan ajatukset auttoivat ymmärtämään myös aiempia tekstejäni. Olin esimerkiksi miettinyt, onko Häpeämättömän Enna kirjan antagonisti. 21st Century Screenwritingistä löysin konseptin mentor antagonist, joka voi sekoittua päähenkilöön, koska hänen vastavoimansa on yleensä tylsä päähenkilö. Mentor antagonist kuvataan aina ulkopuolelta ja jää mysteeriksi. Kuten Enna. (Joissain ei-lineaarisissa elokuvissa henkilö voi saman tarinan eri aikatasoilla olla protagonist tai mentor antagonist!)

Suosittelisin siis tätä kirjaa kaikille englannintaitoisille käsikirjoittajille tai sellaisiksi haluaville ja melkein kaikille muillekin fiktiota kirjoittaville, vaikka en kenellekään ensimmäiseksi kirjaksi.

Kolme lehtijuttua

Tällä hetkellä on myynnissä peräti kolme aikakauslehteä, jossa on kirjoittamiani juttuja – 3/4 niistä mitä kirjoitin viime vuonna.

Matkaopas-lehdessä on juttuni Amsterdamin seudun kauneimmista puutarhoista. Tämä tuli hiljattain myös nettiin luettavaksi. ET-lehden 7/2017 juttu puolestaan keskittyy ihanaan Keukenhof-puutarhaan.

Tukilinjassa 2/2017 on juttuni hollantilaisjärjestö Emma at Workista, joka auttaa vammaisia nuoria työllistymään. Yleisin toimintarajoite heiltä apua saavilla nuorilla on pitkäaikaissairauden aiheuttama uupumus. En ole varma myydäänkö Tukilinjaa irtonumeroina, mutta Lehtiluukusta löytyy.

Turhauttavat kirjoituskilpailut

Kirjoituskilpailut ovat erinomainen tapa saada itselleen aikaan ahdistusta. Varsinkin kun niiden tuloksia tulee ryppäänä, kuten viime aikoina on tullut.

Osallistuin viime vuonna poikkeuksellisen moneen kirjoituskilpailuun. Yksi syy oli yksinkertaisesti se, että kiinnostavia ja sopivia kilpailuita oli paljon. Esimerkiksi komedianäytelmäkilpailu, kun olin sellaisen jo kirjoittanut, nuortenromaanikilpailu kun olin sellaista kirjoittamassa muutenkin. No, näistä ei jäänyt käteen yhtään mitään. Eikä useasta muustakaan. Yhdessä tärkeässä kilpailussa posti jopa hukkasi tuotokseni. Kivaa.

Finalistipaikkoja kertyi kolme: Glasgow’n yliopiston lääketiedescifikilpailussa, jonka kilpailuantologian pitäisi ilmestyä huhtikuussa; Sacramento International Film Festivalin draamakäsikirjoituskilpailussa, joka tuomaroidaan huhtikuun lopulla, ja viimeisimpänä Genreblender-kilpailussa. Joitain muita tuloksia vielä odotellaan. Sinänsä huvittavaa on, että noiden palkittujen novellien suhteen olin huomattavasti vähemmän toiveikas kuin lähes kaikkien muiden tarjokkaideni.

Tänä vuonna osallistuin yhteen pienoisnovellikilpailuun ja sieltä ehti tulla hyvin nopeasti tulokseksi, että ei voittoa.

Vaikka olisi ammattikirjoittaja, kilpailusta jää usein ilman palkintoa. Ja vaikka sijoittuisikin, useimmista kirjoituskilpailuista ei silti jää paljoa konkreettista käteen, paitsi hyvä mieli – viimevuotisista menestyksistä on tiedossa 50 euroa rahaa, yksi kirja sekä pari tekijänkappaletta kilpailuantologioista. Isoissakin kilpailussa tyypillisesti 1-3 parasta vie isot rahasummat ja muut palkitut saavat ehkä vain lämmintä kättä.

Lääketiedescifiantologia luultavasti saanee jonkin verran lukijoita ja elätän toivoa, että sitä käytettäisiin opetuksessa, kenties tutkimukseenkin. Suomalaiset kilpailuantologiat noin keskimäärin tuskin nousevat kovin suuriksi hiteiksi.

Aikaansa/voimiaan voisi varmasti käyttää fiksumminkin, varsinkin kun niitä on äärimmäisen vähän. Mutta jokin kilpailuissa kuitenkin houkuttelee. Se että voittaisi jotain. (Tai olisi edes finalisti/kunniamainittu.)

Tälle vuodelle olen löytänyt kaksi muuta kilpailua, johon aion osallistua, en usko että niitä juuri enempää tulee.

Menneisyyden varjoista

Kuten olen maininnut, olen kirjoittamassa muistelmia. En tällä hetkellä pysty tekemään juuri mitään, mutta muistelmaa pystyn jonkin verran kirjoittamaan, koska se on hieman tajunnanvirtamaisessa muodossa. Ja se on paljon helpompaa kuin romaani tai novelli, koska minun ei tarvitse kuvitella.

Ongelma on ollut, että 2000-luvun alun ja puolivälin välissä minulla on valtavasti muistikatkoja, koska minulla on niin pahoja traumoja siitä ajasta. On vaikea kirjoittaa muistelmaa, jos ei muista kunnolla. Enkä ole pitänyt päiväkirjaa.

Paitsi että olen. Minulla on kaikki sen ajan tiedostoni tallella. Vuodelta 2000 löytyi hyvin yksityiskohtainen päiväkirja muutaman kuukauden ajalta. Vuodelta 2003 löytyi pitkä kirje, jossa kuvailen yksityiskohtaisesti mieheni sairastumista psykoosiin, hänen patologista valehteluaan ja väkivaltaisuuttaan. (Kirjeen vastaanottaja asia ei liikuttanut pätkääkään, vaan hän reagoi alkamalla stalkata minua.)

Lisäksi minulla on lähes gigatavu vanhoja IRC-logeja. En tietenkään voi lukea kaikkea läpi – määrä vastaa paria tuhatta kirjaa – mutta tiedän, mitä niistä kannattaa käydä läpi.

2000-luvun alkupuoli oli minulle hyvin hankala. Oma sairaus, mieheni sairaus, mieheni perheen tapa kieltää aihe kokonaan. Jatkuvat raha- ja asunnottomuushuolet (minulla jäi rahaa vuokran jälkeen käteen reilu 100 euroa kuussa). Minusta levitetyt huhut ja muut itseeni kohdistuneet hyökkäykseet. Hyvä kaverini hakattiin kuoliaaksi ja olisin voinut estää sen.

Mutta se, miten olen selvinnyt siitä kaikki nämä vuodet on, että olen mielessäni kutistanut asioita. En kieltänyt kokonaan, mutta ajatellut, että ehkä asiat eivät kuitenkaan olleet ihan niin pahoja.

Todellisuus on, että ne olivat paljon pahempia.

Muistelman työnimi on Kaasulyhdyn varjossa, joka viittaa tietenkin gaslightingiin. Mutta kyse ei ollut vain gaslightingistä vaan omista selviytymiskeinoista.

Nyt, vuosia myöhemmin, tämä tajuaminen – että en ole liioitellut vaan vähätellyt – ei ole luhistanut minua kasaan. Se on toki aiheuttanut minulle jonkinasteista tunteiden vuoristorataa, mutta ennen kaikkea henkisen vahvuuden tunteen. Moni yritti tuhota minut, mutta ei onnistunut.

Elämäntilanteeni ei ole yhtään parempi nyt, vaan vielä huonompi. Tiedän, että mieleni selviää lähes mistä vain.

Huonona puolena kehoni ei.

Aukko

Blogin yli kuusivuotisen historian ensimmäinen tauko iski. Ei siksi, että ei olisi ollut mitään sanottavaa, tai blogaaminen ei olisi huvittanut. Minulla on kymmeniä ideoita ja pari valmista tai melkein valmista postaustakin löytyy. Jotenkin niitäkään ei ole jaksanut laittaa.

Sain viiden viikon sisällä kolme romahdusta ja kunto on ollut todella huono. Vähät voimat ovat huvenneet romaaniin, muistelmaan (jota on nyt noin 1/3 valmiina) ja Projekti Kultakalaan, jonka on tarkoitus uida perille ensi viikolla. Onneksi tilanne kääntynee parempaan, kun saan pian useita uusia, erittäin lupaavia hoitoja, ensi viikosta alkaen.

Sitä odotellessa joutunen vähentämään blogin postaustiheyttä, kuten olen muiden blogieni kohdalla joutunut tekemään jo aiemmin.

Etenee, hitaasti mutta sitäkin hitaammin

Pitkästä aikaa tilapäivityksiä kirjoituksistani.

Lankamaailma

Runomuotoinen romaani on editointivaiheessa. Homma on sujunut aikataulullisesti surkeasti (terveydentilan takia), muuten hyvin. Vähän kyllä kuumottaa, onko kirja liian kokeellinen kustantajille – varsinkin kun runot ovat ilmeisesti tällä hetkellä out.

Rihmasto

Homeromaani on kustantajakierroksella, ei kovin lupaavalta näytä.

Nuortenromaani

Koelukijoiden (nuortenkirjailija ja nuori lukija) palautteet nuortenromaanista olivat tosi myönteisiä, joten kustannuspäätöstä toivottavasti odotellessa…

Lastenkirjat

Seeprakoiran jälkeen minulla on muhinut useita lastenkirjaideoita. Yksi on nyt työn alla, ja itse olen siitä tosi innoissani. Onneksi lastenkirjassa jo 100 sanaa on jonkin verran, niin tekstin etenemisen huomaa etanavauhdillakin.

Muistelmat

Aloini syksyllä pitkään kaavaillun muistelmateokseni kirjoittamisen. Sekin on runomuotoinen ja sitä pystyn eräänlaisen tajunnanvirtamaisuuden usein kirjoittamaan, vaikka olisin liian huonossa kunnossa muuhun. Se on siis jopa jonkin verran edennyt.

Käsikirjoittaminen

Keväällä 2015 aloitetut kaksi näytelmää ovat yhä kesken. Tällä hetkellä ei voi oikein kirjoittaa sellaista tekstiä, jolle ei löydy paikkaa/deadlineä.

Toissapäivänä piti tulla yhden leffakäsikirjoituskilpailun tulokset, mutta ei ole näkynyt.

Projekti Kultakala etenee ja toivottavasti tärppää.

Raapaleet

Raapaleiden kirjoittamisessa on ollut nyt vähän taukoa. Ideoita on, mutta jotenkin ne eivät materialisoidu. Pitäisi kyllä alkaa pikimmiten taas kirjoittaa lisää.

Muut novellit

Novelli, jolla sijoituin finalistiksi Glasgow’n yliopiston lääketiedescifikilpailussa, ilmestyy pian englanninkielisessä kilpailuantologiassa. Eräässä toisessa kilpailussa olen shortlistillä eli periaatteessa myös finalisti. Yhdestä ei-kilpailuantologiasta odotan tietoa.

Minulla on kasa novelli-ideoita, mutta ne ovat edenneet huonosti. Yhtä on muutama rivi. Yhtä naputtelin syksyllä pari liuskaa, mutta siitä puuttuu jotain, ei juonellisesti vaan muuten.

Kohta ilmestyy novelleja suomeksi ja englanniksi.

Runot

Sain runokokoelman valmiiksi vähän ennen joulua ja se on nyt kustantamokierroksella. Yhdeltä kustantamolta tuli jo henkilökohtainen hylky. Kokoelman valmistumisen jälkeen en ole kirjoittanut erillisiä runoja kuin yhden puolikkaan.

Kustannustoimittaminen

Olen kustannustoimittamassa yhdessä erään toisen kirjoittajan kanssa mielenkiintoista pienoisteosta. Siitä lisää myöhemmin.

Lehtijutut

Pari viikkoa sitten ilmestyi erittäin tärkeä juttuni Suomen Kuvalehden sivustolla. Pian ilmestyy toinen kirjoittamani juttu Tukilinjassa. Keväällä tulee ulos pari juttua, jotka kirjoitin viime keväänä/kesänä. Nyt ei ole työn alla mitään, ei olisi mitenkään voimia.

Muut tekstit

Kirjoitin jokin aika sitten esseetyyppisen tekstin tarjolle englanninkieliseen antologiaan sekä op-ed-tyyppisen tekstin, jota olen tarjonnut muutamalle lehdelle, mutta ei ole tärpännyt. Kahteen paikkaan pitäisi vielä lähettää kun olisi voimia.

Haastattelut

Uudessa Luontaisterveys-lehdessä on haastattelu minusta, keskittyen tietysti terveysasioihin, mutta vähän romaanijuttujakin on mukana.