Archive for Matkat

Pelottavat pyörätuolit

Pyörätuoli ei ole vankila eikä sen käyttäjäksi päätyminen ole tragedia, sanoi media mitä tahansa. Pyörätuoli ei ole sen kummempi liikkumisen apuväline kuin polkupyörä (toki pyörän selästä on helpompi tarvittaessa vaihtaa kävelyyn). Kun pitkäaikaissairaat saavat pyörätuolin, he ovat usein innoissaan ja helpottuneita, kun liikkuminen helpottuu.

Käytännössä pyörätuoli on toki symboli, jossa on jotain pelottavaa. Yhteiskunta on tehnyt siitä symbolin tragedialle, avuttomuudelle ja objektiksi joutumiselle.

Pyörätuolin käyttäjiä tuijotetaan, katsotaan säälivästi, heille puhutaan kuin lapsille (tai heille yritetään kommunikoida avustajan/seuralaisen kautta), heistä saatetaan puhua “pyörätuoleina”, siis ihmisestä. Tuntemattomat saattavat alkaa työntää tuolia kysymättä tai tentata yksityisasioita sen käyttäjän terveydentilasta.

Ihmiset huokaavat raskaasti ja marttyyrimaisesti, kun joutuvat tyhjentämään varastona käytetyn invavessan tai kaivamaan rampin esiin. Jotkut kadehtivat, jos konsertissa saa pyörätuolin kautta hyvän paikan – vaikka usein paikat ovat tosi hunoja.

Pyörätuolit (varsinkin sähköiset) ovat kalliita, sellainen on usein vaikea saada yhteiskunnan piikkiin, vaikka tämä lain mukaan olisikin mahdollista, ja toki niiden käyttö vaikeuttaa moniin paikkoihin pääsyä. Asunnon tai talon voi joutua vaihtamaan. (Tämä kaikki menee toki vammaisuuden sosiaalisen mallin alle: itse pyörätuoli on täysin neutraali esine, johon yhteiskunta liittää erilaisia hankaluuksia.)

Monelle vammaiselle pyörätuoli on ollut mukana lapsesta asti, he eivät ole koskaan eläneet ilman sellaista. Se ei tee elämästä huonoa, vaikka toki hankaloittaa sitä joillain tavoin. Toiselle pyörätuolin käyttöönotto voi olla merkki sairauden vääjääämättömästä etenemisestä, vammaisuuden lisääntymisestä, itsenäisyyden vähenemisestä. Itselleni tämä on ollut se pelottava asia.

Vuoden 2006 lopussa kävelykykyni romahti parissa päivässä. Jo 50 metriä tuotti vaikeuksia. Onneksi asuin hyvin lähellä bussi- ja ratikkapysäkkejä. Näytti hyvin todennäköiseltä, että joutuisin pian pyörätuolin käyttäjäksi. En tiennyt miten edes voisin saada sellaisen, koska yhteiskunnan mielestä olin terve. (Terveyskeskuksesta saa aika helposti lainaan pyörätuolin, mutta manuaalisella ei paljoa tee, jos ei sitä pysty kelaamaan.)

Sitten tuli kuitenkin pieniannoksinen naltreksoni maaliskuussa 2007 ja pian kävelin taas kevyesti useita kilometrejä. Vaikka terveyteni romahti sabotaasin aiheuttamien elinvaurioiden seurauksena monta kertaa, kävelykyky pysyi silti lähes entisellään aivan viime aikoihin asti.

Alkuvuonna sain kolme romahdusta peräkkäin ja kävelykykyni alkoi taas heikentyä. Totesin että pystyin kävelemään vain 200 metriä hitaasti ilman ongelmia, sen jälkeen alkoi hengenahdistus ja usein myös silmäkivut, joita sain kaikenlaisesta rasituksesta – kävelystä, siivoamisesta, lukemisesta. 1,5 kilometriä oli maksimimäärä, mutta se aiheutti jo pahoja oireita ja romahduksen. Pyörätuolin mahdollisuus alkoi taas huolettaa.

Onneksi stafylokokkirokote näyttää nyt ainakin väliaikaisesti auttaneen tuohon. Silmäkipua ei tule, hengenahdistusta vain vähän ja rokotteen jälkeisenä viikkona voin kävellä paljon enemmän, sitten se taas vähenee mutta on kuitenkin selvästi tuota romahduksen jälkeistä määrää parempi. Minulla vain kaikki hoidot lakkaavat toimimasta, joten niin käynee myös tälle.

Istuin vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa pyörätuoliin tilattuani lentokentältä vammaisavustusta (Schipholissa joutuu kävelemään tosi pitkiä matkoja, etenkin lähtiessä). Siihen oli melkoinen kynnys (no pun intended), mutta ei se lopulta sitten niin kauheaa ollutkaan. Schipholissa on oudot kokonaan metalliset pyörätuolit, tulee olo kuin olisi ostoskärryissä.

Ikäni ja ulkoinen “hyväkuntoisuuteni” aiheutti tosin muutamia hassuja tilanteita, kun esimerkiksi minulta kysyttiin, olinko tilannut siis avustuksen takanani seisseelle (tuntemattomalle) keski-ikäiselle miehelle.

Jos joudun käyttämään pyörätuolia myös muuten jossain vaiheessa, suurimmaksi ongelmaksi noussee, että asun hissittömässä talossa. Tai on täällä hissi, mutta sieltä ei pääse tähän osaan taloa mitenkään. Esteettömiin asuntoihin on jonoa.

Kolme lehtijuttua

Tällä hetkellä on myynnissä peräti kolme aikakauslehteä, jossa on kirjoittamiani juttuja – 3/4 niistä mitä kirjoitin viime vuonna.

Matkaopas-lehdessä on juttuni Amsterdamin seudun kauneimmista puutarhoista. Tämä tuli hiljattain myös nettiin luettavaksi. ET-lehden 7/2017 juttu puolestaan keskittyy ihanaan Keukenhof-puutarhaan.

Tukilinjassa 2/2017 on juttuni hollantilaisjärjestö Emma at Workista, joka auttaa vammaisia nuoria työllistymään. Yleisin toimintarajoite heiltä apua saavilla nuorilla on pitkäaikaissairauden aiheuttama uupumus. En ole varma myydäänkö Tukilinjaa irtonumeroina, mutta Lehtiluukusta löytyy.

Messuja, runoja ja juhlahuumaa

Kirjamessuviikot tuppaavat olemaan hektisiä ja jännittäviä, muutenkin kuin vain itse messujen takia. Viime viikko oli taas outo ja jännittävä. Ensinnäkin sain neljä hyvää uutista, joista kolme liittyi – yllätys yllätys – kirjoittamiseen. Näistä yksi oli aivan erityisen hyvä uutinen, jota olen odottanut pitkään. (Yksikään ei siis liity uusiin kustantajiin.)

Keskiviikkona lausuin runoja Helsinki Poetry Connectionin runoklubilla, nyt kolmatta kertaa. Tai siis yhden runon, pitkän scifieepokseni, kun happi ei riittänyt enää muihin valittuihin. Esiintyjien taso oli ehdottomasti korkein tähän mennessä kokemistani iltamista, pari lausujaa oli aivan huikeita.

Tapahtuman inspiroimassa flow’ssa kirjoitin vielä samana yönä viisi runoa ja seuraavana päivänä muutaman. Kirjoitin tosin Suomessa useamman runon jo tätä ennen.

Torstaina ja perjantaina esiinnyin kirjamessuilla. Kaksi pientä osastoesiintymistä ja kaksi paneelia virallisessa ohjelmassa tunnettujen kirjailijoiden kanssa. Ne keräsivät oikein mukavan yleisön, etenkin Tiedonjakaja vai tarinankertoja, joka veti salin liki täyteen.

Messupaneeli

Kuvassa minä, Johanna Sinisalo, Anu Holopainen ja Kari Välimäki. Kuvasi Tarja Sipiläinen.

On kiva esiintyä, kun esiintymisjännitykseni katosi kokonaan reilu vuosi sitten. Pidin myös puheen triplakirjanjulkkareissani lauantaina, tosin olin huolella suunnitellut aivan erilaisen, särmikkäämmän puheen ja jostain syystä viime hetkellä päätin, että puhunkin jotain ihan muuta.

Oli tosi kivat bileet ja yllättävän suuret. Riippumatta siitä paljonko ihmisiä kutsun, 20 ihmistä on aiemmin ollut vain häissäni, ja nämä saattoivat olla jopa suuremmat kekkerit. Viime julkkareiden vieraistahan kuolontaudit korjasivat paljon suuremman osan ja paikalle pääsi silloin vain aivan muutama ihminen. Pienissäkään juhlsisa ei toki mitään vikaa ole, mutta vaihtelu virkistää.

Matkaan kuului myös mm. useita CFS-potilaiden tapaamisia sekä muutaman uuden hoitokokeilun saaminen (pari on jo tehty tai aloitettu, useampi on vielä korkkaamatta). Kirjamessuostokset jäivät kahteen opukseen (en syttynyt tämän vuoden alepöydistäkään), mutta kaksi kirjaa tarttui muualta mukaan. Ranskassa asuva kollegani yöpyi, kuten minäkin, siskoni luona pari yötä, häntä oli hauska tavata. Harmi että jäi niin lyhyeksi.

Omia kirjojaan on aina kiva signeerata.

Blokki linssin edessä

En tarvitse kirjoittamiseen inspiraatiota. Joskus luistaa toki paremmin ja joskus huonommin, mutta se on paljon enemmän kiinni fyysisestä voinnista kuin mistään salaperäisestä taika-aineksesta.

Valokuvaus on eri juttu. Minulle se vaatii inspiraatiota ja oikean päivän. Joskus olen ulkomaanmatkoillakin ottanut vain parikymmentä kuvaa enkä kotimaanmatkoilla ainuttakaan, vaikka kamera on kulkenut koko ajan mukana. Viime viikonloppuna otin yli 500 ruutua. Hyvin epätavallista nykyään, koska inspiraatiota on yhä harvemmin.

Kun inspiraatiota on, kuviin saa kekseliäisyyttä. Kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, löytää luonnosta kehyksiä, huomaa vierekkäisten asioiden yhteyksiä ja kontrasteja. Kokeilee erilaisia kulmia, asetuksia ja valoa eri suunnista. Toisina päivinä näppää nopeasti yhden ruudun ja jatkaa matkaa.

Kamerani on ihan liian usein repussa melkein alimmaisena ja silloin erityisesti tulee helposti olo, että äh, ei vain jaksa. Miksi ottaa kuva tästä sievästä talosta, näyttävästä kukkasesta tai vinkeästä graffitista, kun siitä on otettu jo sata kuvaa, monet varmasti parempiakin.

Ihmisten kuvaaminen on periaatteessa uniikkia, mutta konferenssityyppisissä tapahtumissakin kuvausinto yleensä latistuu. Ihmisiä seisomassa, ihmisiä istumassa. Jippii. Näissäkin joskus tulee kotiin ilman ainuttakaan kuvaa, vaikka kamera on ollut mukana.

Katsooko kukaan netissä olevia kuviani? Aika harva. Mikä on kuvan funktio, jos sitä ei kukaan katso, kaatuuko puu metsässä jne.

Nyt tavoitteena olisi saada vihdoin aikaan se, mitä vuosia on pitänyt: valokuvanäyttely. Taas näitä parhaita ideoita kun kunto on romahtanut lukuisten uusien elinvaurioiden jälkeen. Mutta jotain pitää olla. Jotain yhteistä maailman kanssa.

Runoklubilla

Suomessa tuli tehtyä monenlaista. Käytyä Tampereella, mökillä kääntymässä, suolla Espoossa (jossa melkein astuimme kyyn päälle sandaaleilla, katso kuvat) ja sambakulkuetta katsomassa.

Kohokohta oli kuitenkin Helsinki Poetry Connectionin runoklubi Café Mascotissa Helsingin Kalliossa, jossa lausuin useita runoja open micissä. Olen aina pitänyt lausumisesta ja olen sitä muutaman kerran ennen tehnytkin, mutta en ennen runotapahtumassa. Oli tosi hyvä klubi-ilta, mielenkiintoista räppiä, säestettyä spoken wordia ja muuta sanataidetta runojen lisäksi.

Lausumassa

Runoissa oli uusia, ihan tässä kuussa valmistuneita (aiheena mm. vauvojen ravistelu ja Helsingin yliopisto), mutta myös vanhoja kuten tässäkin blogissa esiintynyt Valkea ja Aamukuva, joka on alun perin vuodelta 2003. Iästään huolimatta se on ylivoimainen suosikkirunoni lausua ja ainoa jonka osaan ulkoa, olen sen kerran runonlausuntakilpailussakin lausunut.

Blogin MP3-versio Valkeasta on tosin hyvin erilainen kuin liveversio. Yleisö oli tosi hyvä ja antoi tosi paljon energiaa, olin suorastaan räjähtävä. Kiva että edes jossain voi olla energiaa pursuava.

Tuotahan voisi tehdä useamminkin. Jos voisi.

Siskoni ottama kuva on tosi suttuinen kun ei ole ollut aikaa/voimia editoida paremmaksi. Kunnon kuviakin on jollain tuntemattomalla, mutta ei ainakaan vielä ole tullut vastaan netissä, toivottavasti joskus tulee. (Juu, hankin uudet silmälasit. Ensimmäiset 20 vuoteen. Vaikka eihän tuosta mitään selvää saa siinä suhteessa, isosta voi sen verran että uudet on.)

Vaikea vuosi 2015

Tämä oli aika kummallinen vuosi, todellista vuoristorataa useallakin rintamalla. Minulta ilmestyi kaksi kirjaa, kaksi pitkää novellia ja useita raapaleita (ja kirjoitin useita ensi vuonna tai 2017 ilmestyviä tekstejä), mutta en kirjoittanut yhtään lehtijuttua enkä juuri lainkaan runoja, ehkä jopa ollenkaan. En saanut myöskään yhtään näytelmää valmiiksi.

Ruokavaliokirjalle jo sovittu kustantaja meni mönkään ja lopullinen kustantaja ei vieläkään ole varmistunut. 95 % valmis ruoka-aiheinen kirja (siis eri teos) ei varmaan ilmesty koskaan. Romaani jonka olin vuosia ajatellut kirjoittavani päätyi romukoppaan – hyvä idea mutta väärä kirjoittaja. Onneksi löytyi uusi idea.

Olen mielestäni oppinut kirjoittamaan nyt parempia, moniulotteisempia hahmoja, mutta sen saavat tietysti lukijat päättää ensi ja seuraavana vuonna.

Olin Iltalehden kannessa ja sain ensimmäisen sanomalehtiarvosteluni myös Iltalehteen, esiinnyin Helsingin ja Turun kirjamessuilla ja Varjokirjamessuilla isoille yleisöille, kävin useissa kirjanjulkkareissa omieni lisäksi ja tapasin livenä monta mukavaa kirjailijaa. Toimitin ensimmäistä kertaa romaania ja novelliantologiaa. Sain moninkertaisesti enemmän Sanasto-korvauksia kuin luulin. Tämä blogi ylsi jo viiden vuoden ikään.

Kokeilin useaa kokeellista hoitoa, hankin happirikastimen (josta on ollut apua), kävin lääkärin yhteisvastaanotoilla peräti kolmen eri ihmisen kanssa, sairastin useita erilaisia, hyvin ikäviä ja melko vaikeita (mutta ei onneksi kovinkaan vaarallisia) allergisia reaktioita sekä lukuisia rasitusvammoja, kuten puoli vuotta kestäneen rannevamman johdon laittamisesta pistorasiaan, sain ehkä elämäni ensimmäisen toonis-kloonisen epilepsiakohtauksen ja ymmärsin paljon uusia asioita sairauksistani ja varsinkin omasta sairaudestani.

Luin paljon buddhalaisuudesta ja aloin harrastaa uintia ja Dixit-korttien tekemistä. (Milloinkohan viimeksi olisin aloittanut uuden harrastuksen?) Wiin liikuntapelejäkin pelasin taas enemmän, kun oli vähän enemmän voimia. Ja niitä voi kätevästi pelata happiviiksienkin kanssa.

Kävin kolme kertaa Belgiassa, kuusi kertaa Suomessa (ihan liikaa), viisi kertaa Hämeenlinnassa, kaksi kertaa Tampereella ja kaksi kertaa Turussa – paljon enemmän kuin Suomessa asuessani tuli koskaan käytyä. CMX:n keikallekin ehdin peräti kahdesti, suomalaisiin NaNoWriMo-miitteihin peräti kolmesti (2x Helsinki ja kerran Tampere).

Monia muitakin tapahtumia oli. Olin puhumassa seminaarissa Hämeenlinnassa, kävin toimittajille ja blogaajille tarkoitetuissa tapahtumissa ja osallistuin elämäni ensimmäiseen CFS/ME-konferenssiin.

Tämän vuoden tavoitteet menivät aika lailla plörinäksi. Edellämainittujen lisäksi en saanut vieläkään yhtään apurahaa. Olen siis tehnyt neljä vuotta päivätyötäni lähestulkoon palkatta ja taidan siis tehdä jatkossakin, kyllä on muuten kannustavaa. Kuka sitä nyt rahalla mitään tekisikään. Pelkät terveydenhuoltokulut nousivat lopulta varmaan kolminkertaisiksi tuloihin verrattuna.

Sisimmäistä ei juurikaan noteerattu missään, vaikka vähä palaute olikin enimmäkseen positiivista. Adenolla on kustantaja (mutta se ei ilmesty keväällä kuten toivoin), mutta ruokavaliokirjalla tosiaan ei, näytelmät eivät valmistuneet eivätkä aiemmat löytäneet ohjaajia, eivätkä romaanit ulkomaisia kustantajia, vaikka asiaa kyllä yritinkin edistää. Eikä uutta kolumnistin paikkaakaan vieläkään herunut.

Skotlannin, Frankfurtin, Köpiksen ja Berliinin matkoista mikään ei toteutunut, Belgian rannikko vain. Niin, ja Efteling-huvipuistoon sentään pääsin, se oli kieltämättä hieno. Onnistuin vain ajoittamaan visiitin tuohon kieputinparatiisiin juuri siihen ajankohtaan kun minulla oli erään hoidon sivuvaikutuksena sangen inhottavaa matkapahoinvointia. :-P

No, seuraavat tavoitteet:

– ruokavaliokirjalle kustantaja
– Rihmasto valmiiksi ja sille kustantaja
– nuortenromaanin(!) ensimmäinen versio valmiiksi
– lehtijuttuja, runoja ja romaaneja taas kasaan
– Erveyskeskukselle ja Makuuhaavojalle ohjaaja
– ulkomainen kustantaja jollekin kirjoistani
– apuraha
– toinen kolumnistin paikka hieman tiheämmin ilmestyvässä lehdessä (toki pidän myös entisen)

Parhaat tänä vuonna lukemani romaanit

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Lionel Shriver: Game Control

Elias Koskimies: Ihmepoika (arvostelu tulossa)

Parhaat tänä vuonna lukemani tietokirjat

Tänä vuonna en poikkeuksellisesti listaa kolmea tietokirjaa. Olen lukenut runsaasti tietokirjaa, pelkästään ruokavaliokirjaani liittyen parikymmentä, mutta en kolmea niin hyvää, että haluaisin ne tässä listata. Listaan siis vain yhden:

Henry Marsh: Do No Harm: Stories of Life, Death and Brain Surgery

Lähes epätodellista

Kirjamessujen upeista fiiliksistä jo kirjoittelinkin, mutta Suomen reissu oli muutenkin erittäin onnistunut. Pari pientä vastoinkäymistä, harmillista ongelmaa tai missattua mahdollisuutta oli, mutta muuten kaikki sujui todella hyvin, siis sitä tasoa että pari kertaa melkein joutui itseään nipistämään että näinkö tämä tapahtuu ihan oikeasti. Tällaisia juttuja ja syitä ko. reaktioihin on toki vaikea tekstimuodossa välittää, varsinkin kun muutama seikka pitää jättää mainitsematta.

Keskiviikkona otin influenssarokotteen. Tämän pitäisi tietysti olla rutiinijuttu, koska en ole ikinä reagoinut negatiivisesti rokotteisiin (jotkut CFS:ää sairastavathan näin tekevät), mutta siitä seurasikin mukava yllätys: vointini parani huikeasti jo samana iltana ja parantunut olo kesti koko matkan.

Viikoksi sain paremman olon aikoinaan myös sikainfluenssarokotteesta, mutta tavallisesta influenssapiikistä en ole koskaan saanut. Silloin kuntoni oli sen verran parempi, ettei ero ehkä ollut merkittävä. Nyt se oli suorastaan huimaava. Jopa vuosia oikutellut päänahkani rauhoittui täysin (mikä viittaisi kenties siihen, että dopamiinilla olisi jonkinlainen osa reaktiossa). Ajatus juoksi uskomattoman kirkkaasti eikä uupumusta ollut lähes lainkaan.

Jos olisin tiennyt, että tällaista on tiedossa, olisin säästänyt rokotteen vasta NaNoWriMon aikaan. No, olihan ajoitus melkoisen kätevä näinkin. Silloin kun voin fyysisesti hyvin, mielialani on loistava. Tietysti kun on vielä koko ajan mukavaa tekemistä, niin elämähän on suorastaan fantastista.

Keskiviikkona tapasin rakasta ystävääni, joka on hyvin vaikeasti ja etenevästi sairas, mutta minulla ainakin elää nyt toivo paremmasta hänen suhteensa. Illalla oli järjestämäni CFS-tapaaminen, suurin jossa olen tähän mennessä käynyt. Yhteensä kahdeksan mukavaa ihmistä ja paljon mielenkiintoista juteltavaa.

Keskiviikkona meille tuli myös muutamaksi yöksi Ranskassa asuva kaverini, joka tunnetaan myös Tulen tyttärien kirjailija Maria Carolena. Oli hauska tutustua paremmin, olimme tavanneet vain kursorisesti aiemmilla kirjamessuilla, mutta IRCissä olemme jutelleet suht paljon.

Torstain vietin pitkälti pelaten anoppini ja mieheni veljentyttären kanssa itsetekemälläni Dixit-pakalla. Tähän ei tietysti tarvitse superlatiiveja, mutta hauskaa se oli silti. Illalla tapasin pitkästä aikaa iranilaissyntyisen kaverini.

Perjantaina messujen jälkeen lähdin ystäväni kanssa Flamingo-kylpylään Vantaalle. Minut oli nimittäin kutsuttu blogaajien VIP-iltaan, en ole ihan varma miksi, mutta meninpä kun kerran kutsuttiin. Pidän kovasti kylpylöistä, vaikka en juuri saunomaan pystykään. Hauska ilta, joskin harmikseni emme onnistuneet löytämään yhtään flamingoa.

Iltaan kuulunut ryhmähoito höyrysuolasaunassa ja siihen liittynyt tee-se-itse-suolakuorinta kyllä ihan oikeasti toimi yllättävän hyvin: vaikka sen jälkeen lilli kuumissa altaissa vielä pari tuntia enkä rasvannut itseäni, iho oli vielä monta päivää myöhemminkin normaalia kosteampi. (Tämä ei ole maksettu mainos, vaikka ilta olikin sponsoroitu.)

Lauantaina meillä oli hauska IRC-miitti, jossa pelattiin sielläkin Dixitiä. Varjokirjamessujen jälkeen kävin isäni, tämän naisystävän, siskoni ja tämän poikaystävän kanssa syömässä erinomaisia vegetapaksia Kombossa “kotikadullani” Kulmavuorenkadulla.

Illalla menin vielä Osuuskumman kirjanjulkkareihin, joissa juhlittiin Anni Nupposen tuoretta steampunkromaania Kauheat lapset ja Anne Leinosen Tuonelaan sijoittuvaa Vaskinaista. Siellä tapasinkin uusiakin tyyppejä, erityinen maininta mukavalle Taru Kumara-Moisiolle, jonka kanssa jaamme kaksikin kustantajaa ja olemme työstäneet yhteistä projektiakin (ei siis yhteiskirjoittamista vaan muuta).

Sunnuntaina lähdin suoraan messuilta Tampereelle lääkäriin, jossa menikin sitten koko loppuilta ja jäin vielä yöksi. 12 tuntia lisähapen hengittelyä vaikutti kyllä hyvin positiivisesti, vaikka tarkkoja hyötyjä olikin vaikea arvioida mm. influenssarokotteen takia. Aiemmin olen vain paljon lyhemmin päässyt kokeilemaan lisähappea. Laitoin happirikastimen tilaukseen. :-P

Tampereella ehdin vielä turisteilla vanhan kaverini kanssa, kävimme muutamassa ruokaliikkeessä, kiipesimme Mordoriin eli 25-kerroksiseen Torni-hotelliin ihmettelemään maisemia ja söimme herkullista vegeintialaista Gopalissa. (Intialainen ruoka on erikoisalaani, joten olen tarkka sen suhteen.) Riemukseni Tornissa oli parhaillaan Suomen lammasyhdistyksen kokous, joten kävin jättämässä oven taakse Sisimmäisen mainoskortteja. :-D

Paluumatkalla poikkesin vielä Hämeenlinnassa, jossa ahdoin itseni täyteen ruokaa mummini luona ja tapasin toisen lahjakkaan kirjailijakaverin, jonka kanssa en myöskään ollut aiemmin ehtinyt kunnolla jutella.

(Edellinen postaus ja suurin osa tästä on kirjoitettu happilaitteen yhä puhkuessa, joten jokainen voi päätellä että vaikuttaako se tekstin sisältöön tai laatuun.)

Tapahtumasumaa

Olen osallistunut Hollannissa monenlaisiin tapahtumiin. Paljon mielenkiintoista menee kuitenkin ohitse, koska useimmista tapahtumista kuulee puskaradion kautta ja verkostot ovat kuitenkin vielä pienet verrattuna Suomeen, jossa on satoja tuttuja ja tuhansia Twitter-tuttuja.

Viime aikoina on ollut melkoinen tapahtumien suma. Ainahan kaikki jutut tuppaavat tulemaan peräkkäin.

Lauantaina 26.9. osallistuin CFS/ME-konferenssiin Amsterdamissa. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen tapahtuma maailmanluokan asiantuntijoineen. Kirjoitin aiheesta enemmän toiseen blogiini. Varmasti myös erinomaista harjoitusta kielitaidon kannalta, koska puolet esitelmistä oli hollanniksi. Hyvin ymmärsin ja opin monia uusia sanoja.

29.9. teimme mieheni kanssa pikavisiitin videopelinäyttelyyn Utrechtiin. Se oli elokuvafestivaalin yhteydessä ja ainoa syymme vierailuun oli, että hyvät ystävämme esittelivät siellä peliään, joka saavuttikin suuren suosion.

Sitten olikin aika siirtyä Suomeen, jossa odottivat Turun kirjamessut. Turussa osallistuin myös kaksiin kirjanjulkkareihin, taisivat olla ensimmäiset ei-omat julkkarini, joten siinäkin suhteessa mielenkiintoista.

Osuuskumman merirosvoantologian julkkareissa oli paljon väkeä ja railakas, suorastaan riehakas tunnelma. Monet olivat pukeutuneet toinen toistaan hienompiin merirosvotamineisiin. Tapasin monta tuttua ensimmäistä kertaa. Erittäin kovatasoisen kiroilukilpailun Salla Simukka. Toiset julkkarit olivat Helena Wariksen ja Janne Nykäsen Entropia-romaanin. Sieltä löytyi lisää nettituttuja ensimmäistä kertaa livenä.

Turun kirjamessut olivat Helsinkiin verrattuna varsin pienet, vaikka se ei estänytkään messujen väenpaljousahdistusta syntymästä. Rajallinen ständien määrä kuitenkin johti siihen, että iso osa kävijöistä tutkiskeli läpi kaikki ständit. Osuuskummakin keräsi siis paljon kiinnostusta. Tapasin ensimmäistä kertaa myös Nordbooksin Matti Ylipiessan, joka on kustantanut lastenkirjani. Muilla kustantajillani ei ollut messuilla edustusta.

Oma esiintymiseni sujui tosi hyvin. Yleisöä olisi voinut olla enemmänkin, mutta niinhän se on aina kaikkein tunnetuimpia kirjailijoita ja ajankohtaisimpia aiheita lukuunottamatta. Minua jopa pyydettiin yleisöstä toiseen tapahtumaan puhumaan eläinten älystä, mutta valitettavasti en pääse.

Esiintymisjännitys oli, jännä kyllä, ensimmäistä kertaa lähestulkoon nollassa. Kaipa takana on kertynyt kokemus messu- ja kirjastoesiintymisistä, radio- ja TV-haastatteluista, koulutuksista ja konferenssi- ja seminaaripuheista. Tosin voi olla, että olisi kuitenkin jännittänyt, jos yleisöä olisi ollut sata jossain päälavalla. Ja haastateltavana on aina helpompaa kuin vain puhua täysin yksin.

Turun keskustassa on muuten aivan järjetön määrä irtokarkkikauppoja, yhdessäkin paikassa kolme vierekkäin, joista kaksi mainostaa olevansa Suomen suurimpia.

Eilen olin Terveystoimittajien tutustumiskierroksella Biomedicumiin eli Helsingin lääkikseen. Mielenkiintoinen ilta, jossa tutustuttiin ensin simulaatiopotilaaseen ja muihin uusimpia teknologioita hyödyntäviin opetusmenetelmiin (kuten CT-kuvista luotuihin 3D-malleihin) ja sitten oli useita tutkijoita puhumassa mm. kivun kroonistumisesta, sydämensiirroista, suolistobakteereista (Akkermansiakin mainittu), geenien muokkauksesta ja neurokirurgiasta.

Mielenkiintoista tavaraa enimmäkseen. Itse ilahduin eniten dosentti Leila XXX:n lämpimästä persoonallisuudesta ja siitä miten hän opettaa opiskelijoita, mm. käänteisellä opetuksella. Minulla on ollut erittäin negatiivinen kuva lääkiksen opiskelusta, mutta ilmeisesti joku sielläkin panostaa a) hyvään pedagogiikkaan b) siihen että lääkärin työ on asiakaspalvelutyötä, jonka keskiössä on potilas, ei numerot tai latinankieliset termit.

Miinukset kaksista eri Comic Sans -dioista (!!!) sekä buffetista jossa ei ollut minulle _mitään_ syötävää – minä kun typerästi oletin että salaattibuffet plus ei pyyntöä ilmoittaa erityisruokavalioista tarkoittaisi, että muutkin kuin raadonsyöjät on huomioitu. Mutta näemmä raadot ovat hyvin olennaisia lääkiksessä…

Loman uuvuttama

Kesälomaa on nyt takana kaksi viikkoa, jäljellä vielä reilu viikko. Saatan tosin pitää vielä ekstraviikon, sen verran kaukana lomailusta tämä on tähän mennessä ollut. Sairauksista harmillisesti ei saa lomaa – nyt on ollut kroonisten vaivojen päällä vielä useita akuuttiongelmia, kuten viime vuoden lopusta asti on ollut tilanne.

Olimme mökillä Hauholla kaksi päivää, mikä on aina mukavaa. Sitä ennen säntäilin kaverilta toiselle ja paikasta toiseen. Siihen ei enää tahdo kunto riittää.

Suomessa leivoin siskoni kanssa ensimmäistä kertaa aquafaba-marenkeja (eli kikherneliemestä), hyviä tuli, ja pelasin Dixit-korttipeliä. Aloin heti askarrella omaa Dixitiä, kuten siskonikin on tehnyt (tai siis leikkasin kuvia ja pitäisi vielä löytää voimia tehdä niistä varsinaiset kortit). Ostin erinäisistä alennusmyynneistä viisi kirjaa, tosin yhden niistä lahjaksi. Omiani myin neljä, eri lähes tasapeli.

Viime viikonloppuna kävimme tapamme mukaan Assembly-pelitapahtuman varjotapahtumassa Boozemblyssä. Assembly oli aikoinaan Pasilassa järjestetty maailman suurin demoskene-tapahtuma ja minulla ja monella muulla lähestulkoon vuoden kohokohta, kunnes järjestäjät tuhosivat sen ja tekivät siitä LAN-partyjen ja pelimessujen yhdistelmän. Minulle riitti siis Assyja 1998-2009, sen jälkeen olen vain tavannut tuttuja Boozemblyillä.

En käytä alkoholia, mutta Boozemblyillä parasta on se, miten paljon siellä törmää kavereihin. Joskus tapasin siellä paljon ulkomaisia kavereita joka vuosi, mutta harva heistä jaksaa enää käydä Suomessa Assemblyn raunioilla. Suomalaisia sen sijaan riittää. Nytkin tapasin pari tyyppiä, joita en ollut nähnyt kymmeneen vuoteen. Tutustuin myös uusiin ihmisiin ja paremmin useaan ihmiseen, jotka olen tuntenut vuosia, mutta emme olleet koskaan jutelleet.

Eräs tuttu kutsui Boozemblyillä minua sankariksi (ei-sarkastisesti), se oli kieltämättä imartelevaa.

Viime viikolla kävin rasisminvastaisessa Meillä on unelma -mielenosoituksessa. Sielläkin tuli tietysti vastaan useita tuttavia ja kavereita. Helsingissä käydessä kivaa on se, että tuttuja ihmisiä voi aina tulla vastaan, erityisesti Kalliossa, Hakaniemessä ja Sörnäisessä, joissa yleensä vietän itsekin eniten aikaa. Amsterdamissa ei ole samalla lailla tuollaisia alueita, joille kaverit kerääntyisivät, eikä niitä tietysti ole yhtä paljoa.

Matkan jälkeen loma on ollut aika samanlaista kuin muukin elämä: istun koneella ja yritän saada asioita tehtyä, mutta en saa. Onhan tässä ollut hieman draamaakin, kun eilen ampiainen päätti mennä silmälasieni väliin ja istua silmäluomellani minuutin verran. Onneksi ei pistänyt!

Vuosi +1

Taas on yksi vuosi vaihtunut. Viime vuodelle oli näemmä aika vähän tavoitteita, yleensä minulla on kirjoituskilpailuihin osallistumisia sun muita myös. Näin ne toteutuiva

O-Erveyskeskukselle ohjaaja
X-leffakässäri valmiiksi
X-Elviira (=Sisimmäinen) valmiiksi + kustantaja sille
X-lastenkirja englanniksi ja sille agentti
O-kaksi näytelmää valmiiksi
O-ruokakirja valmiiksi
O-ulkomainen kustantaja Marian ilmestyskirjalle tai Häpeämättömälle
X-apuraha
O-toinen kolumnistin paikka hieman tiheämmin ilmestyvässä lehdessä (toki pidän myös entisen)

Oikeastihan viime vuonna tapahtui huisan paljon kaikkea uraani liittyen. Marian ilmestykset sai ensi-iltansa, sain lastenkirjalleni kustantajan (siksi rastin ruudun – luulin aiemmin jo lähestyneeni kaikkia suomalaisia lastenkirjojen kustantajia, mutta olin erehtynyt) ja siirryin romaanieni kanssa isommalle kustantajalle, Myllylahdelle. Sain vihdoin ensimmäisen antologiajulkaisun.

Helsingin Kirjamessuillakin esiinnyin ensimmäistä kertaa. Romaanejani alettiin vihdoin myydä useissa kivijalkakirjakaupoissa, tietojeni mukaan seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki, Tampere, Kuopio ja Keuruu. Se tuntui isolta, kivalta saavutukselta.

Näytelmiä sain valmiiksi vain yhden, Makuuhaavoja, mutta on se nyt toki puoliksi onnistuttu. Näytelmien suhteen aikataulun sotki se, että jouduin käyttämään kesällä pari kuukautta ylimääräistä Sisimmäisen editoimiseen ja juuri ja juuri sain edes keväällä aloitetun Makuuhaavojan valmiiksi. Näytelmäideoita alkaa olla jo iso pino.

Ruokakirja on hilkkua vaille valmis, mutta tällä hetkellä sitä viivyttää muusta kuin minusta johtuva syy. Toki lopputuloksen kannalta on sama, että miksi se ei ole vielä kaupan hyllyllä, mutta toivottavasti kevään aikana.

Apuraha tuli, mutta vain tietokirjalle, ei romaaneille. Romaaneille sellainen olisi ollut tarkoitus saada. Haaveilin, että jos sellaisen saan, ostan happirikastimen.

Novellejani julkaistiin kaksi, molemmat joulukuussa (+ 1 raapale). Siitä enemmän tässä postauksessa. Nämä ovat itse asiassa ainoat, joita ehdin edes lähettää mihinkään.

Kirjoituskilpailuista osallistuin Nichollsiin Toxic Dreams -leffakäsikirjoituksella ja Lahden Runomaratoniin kolmella runolla. Tyhjä arpa tuli molemmista. Toxic Dreamsin aion lähettää samaan kilpailuun myös tänä vuonna, toivottavasti myös jotain muuta.

Lehtijuttujani julkaistiin Maailman Kuvalehdessä, Vegaiassa, Tukilinjassa, Mondossa, Gloriassa ja Suomen Kuvalehden nettisivuilla (2x). Minua haastateltiin Hyvään Terveyteen ja Suur-Keuruu-lehteen. Näytelmästäni oli juttua muissakin lehdissä, joista minulle on luvattu leikkeet, mutta en ole vieläkään saanut niitä.

Ehkä vuoden suurin saavutus on silti se, että olen yhä hengissä. Läheiseni eivät tunnu sitä asiaa arvostavan, mutta no, mitään muuta asiaa en olisi saavuttanut, jos en olisi. Hengenlähtö on ollut liian monta kertaa lähellä, vaikka onneksi selvästi vähemmän kuin aiemmin, kiitos kortisonilääkityksen vaihdon. Immuunijärjestelmä ja kroppa muutenkin sen sijaan tuntuu olevan panemassa pillejä lopullisesti pussiin. Pysyviä elinvaurioitakin tuli taas lisää.

Vuoden tärkein tapahtuma oli varmaan silti Belgiaan lääkärille meno. Valitettavasti kasvuhormonista ei ole ollut niin paljoa apua kuin toivoin, ja alkuun loistavasti toimineet progesteroni ja oksitosiini ovat lakanneet toimimasta. Vaikea hiustenlähtökin on viime aikoina vain pahentunut ja hypoglykemia vaivaa yhä inhotavasti.

Mutta joka tapauksessa muutosta parempaan on saatu, niin subjektiivista kuin mitattavaakin. Toivon, että saisin vielä lisää, kun vuoden jonotuksen jälkeen tapaan itse klinikan pääjehun, kansainvälisesti tunnetun Dr. Thierry Hertoghen maaliskuussa.

Belgiassa kävin yhteensä neljä kertaa viime vuonna, kolme lääkärireissua ja yksi työmatka. Viides reissu peruuntui viime hetkellä. Lisäksi kolme Suomen-matkaa, matka Osloon ja Hollannissa pidemmät reissut Rotterdamiin ja Groningeniin. Köpiksen ja Berliinin reissut eivät vieläkään toteutuneet. Viime vuonna puhuin ensimmäistä kertaa (vähäisiä määriä) norjaa, espanjaa ja ranskaa, joista kahta ensinmainittua olen hieman opiskellut.

Viime vuonna lähennyin myös erään kaveriporukan kanssa, jonka kanssa vietimme joulua, kävimme bileissä ja Sherlockedissa ja melkein lähdimme Kiinaan asti. Tähän kansainväliseen porukkaan kuuluu lähinnä taiteilijoita, muusikoita, tutkijoita, keksijöitä ja visionäärejä, sellaisia ihmisiä joiden kanssa hengaaminen on jatkuvaa aivojen stimulointia ja antanut potkua myös kirjoittamiselle.

Viime vuoden ylivoimaisesti suosituin blogipostaus tässä blogissa oli suureksi yllätyksekseni Pelaa VTKHM-bingoa. Myös Murhaajalla on ihmisen kädet ja pari vuotta vanha teksti Hollantiin matkustamisesta kiinnostivat erityisen paljon.

Parhaat vuonna 2014 lukemani romaanit

Janos Honkonen: Kaiken yllä etana
Haruki Murakami: The Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage
Ernest Cline: Ready Player One (arvostelu tulossa)

Parhaat vuonna 2014 lukemani tietokirjat

Jesse Schell: The Art of Game Design: A book of lenses (arvostelu tulossa)
Ben Pierce: Genetics: A Conceptual Approach
Elisa Aaltola (toim.): Johdatus eläinfilosofiaan

Tämän vuoden tavoitteet

Tänä vuonna on tiedossa varmaan 3-4 Suomen-matkaa, toivottavasti myös Skotlantiin, Frankfurtiin, Köpikseen ja Berliiniin sekä ihan huvimatkailuakin Belgiaan. Tahtoisin myös Hollannin Efteling-huvipuistoon, joka on Disneyworldin henkinen, mutta tuplasti Pariisin versiota suurempi.

Jospa vihdoin koittaisi läpimurtovuosi kirjailijan urani suhteen. Aina voi toivoa, mutta on myös useita konkreettisia plänejä sen suhteen.

– menestystä Sisimmäiselle
– uusi tietokirja valmiiksi
– Adeno valmiiksi ja sille kustantaja
– siitä seuraavan romaanin (nimeä en viitsi mainita) ensimmäinen versio valmiiksi
– Erveyskeskukselle ja Makuuhaavojalle ohjaaja
– yhteensä ainakin kaksi näytelmää tai leffakässäriä valmiiksi
– ruokakirja valmiiksi
– ulkomainen kustantaja jollekin kirjoistani
– apuraha
– toinen kolumnistin paikka hieman tiheämmin ilmestyvässä lehdessä (toki pidän myös entisen)