Archive for Media
Älä nettihötkyile
Suomessa ilmiannetaan pedofiilejä Facebookissa ja postataan heidän kuviaan. Kun ollaan varmoja, että kyseessä on oikea henkilö. Kaikki me olemme kuitenkin joskus erehtyneet tilanteissa, joissa olemme olleet aivan varmoja. Vahinko voi olla peruuttamatonta.
Pari vuotta sitten Olivia-lehti julkaisi väärän naisen kuvan kuvituksena huumeäitiä käsittelevässä jutussa. Karmiva virhe. Toimituspäällikkö tarjosi naiselle korvauksena lehden vuosikertaa! Käsittämätöntä. Oíkeudessa nainen sai 10 000 euroa. Ei välttämättä riitä alkuunkaan korvaamaan virheen aiheuttamaa haittaa.
Luuletteko, ettei Olivia-lehti ollut varma? Että he julkaisivat naisen kuvan, vaikka eivät olleet ihan varmoja, oliko se oikea?
Uutismediassa voi käydä tosin niinkin, että varmuutta ei ole. On kiire, ja jotain pitää saada uutisiin. Ei ehditä tarkistaa. Bostonin pommi-iskujen yhteydessä media levitti runsaasti vääriä tietoja, mm. vääriä epäiltyjen kuvia ja nimiä.
Muutama vuosi sitten länsimainen media julkaisi väärän naisen kuvan mielenosoituksessa kuolleena iranilaisnaisena. Lehdistö ei koskaan pyytänyt anteeksi ja jatkaa väärän kuvan levittämistä. Kuvan nainen joutui jättämään kotiinsa ja perheensä ja pakenemaan Saksaan.
Jos lehdetkin erehtyvät, netissä vasta sattuu ja tapahtuukin. Juorut leviävät, väärinkäsitykset paisuvat kuin rikkinäisessä puhelimessa. Törmäsin siihen ensimmäistä kertaa vuonna 1997, kun erään suomalaisen nettituttuni huhuttiin tehneen itsemurhan. En tiedä mistä huhu lähti, mutta se oli täysin perätön.
Väärinkäsityksiä aiheuttaa sekin, että nettikeskustelut voivat katketa kesken. Kun joku sanoo Twitterissä “en jaksa enää” ja sen jälkeen katoaa, jotkut alkavat epäillä itsemurhaa ja ottavat yhteyttä poliisiin. Todellisuudessa postaaja olikin vain turhautuneena mennyt nukkumaan. IRC-kaverini olivat joskus minusta huolissaan, kun sanoin meneväni “ulos” (=poistuvani keskustelusta) enkä palannut loppupäivänä nettiin. He olivat ajatelleet, että “ulos” tarkoitti pientä kävelylenkkiä ja nyt olin kadonnut.
Eräs tuttu, sanotaan vaikka “Jessica”, puhui joskus itsemurhasta Twitterissä ja joku oli sen perusteella alkanut etsiä häntä. Tämä “pelastaja” postasi innoissaan Twitteriin, kuinka oli nyt puhunut Jessican äidin ja siskon kanssa ja Jessica oli turvassa.
Jessica itse postasi myöhemmin kauhuissaan, että tässä on täytynyt tapahtua virhe (joko “pelastaja” valehteli tai oli löytänyt toisen samannimisen henkilön perheen), koska hänellä ei edes ollut siskoa! Pelastaja ei koskaan myöntänyt tekemäänsä virhettä, vaan jätti muut siihen käsitykseen, että hän “pelasti” Jessican itsemurhalta. Koituiko jollekin toiselle Jessicalle tästä harmia? Sitä en saanut tietää.
Erittäin suuri osa netissä liikkuvasta tiedosta, kuvista sun muusta on feikkejä. Kuvat eivät välttämättä ole manipuloituja, mutta ne on voitu irroittaa kontekstista, esimerkiksi monen vuoden takaisesta tapahtumasta eri maasta. Kadonnut ihminen voi olla oikeasti kadonnut – mutta löytynyt jo monta kuukautta sitten (monet uudelleentwiittaavat twiittejä tai lähettävät eteenpäin sähköposteja vanhoista katoamistapauksista tarkistamatta, onko asia yhä akuutti).
Teoriatasolla moni tietää, että feikkejä on paljon, mutta käytännössä se helposti unohtuu. On esimerkiksi kokonainen webbisivu ihmisistä, jotka ovat uskoneet The Onionin täysin ylivedettyjen uutisparodioiden olevan aitoja.
Linnunradan käsikirjassa annettiin ohjeeksi, “Don’t panic”. Tämä on hyvä ohje nettiinkin. Ja toki myös maailmaan muuten. Sen voisi kääntää myös: älä hötkyile.
TV:ssä tänään
Vielä yksi muistutus, että olen tänään kello 22 TV1:llä Inhimillisessä tekijässä, vaikka tuleehan se useita kertoja uusintanakin ja toki on katseltavissa Areenassa, myös ulkomailla. Jos katsot, kommentoi toki ajatuksiasi.
Olisi paljon muutakin sanottavaa, esimerkiksi tästä Journalisti-lehdessä julkaistusta ala-arvoisesta tekstistä, jonka kirjoittajalla ei selvästi ole hajuakaan toimittajan työstä (vihje: siinä joutuu aika usein käyttämään lukijalle ennestään paljon tuntemattomampia sanoja kuin “sateenkaariperhe”) tai oikein mistään, mutta ei ole voimia nyt avautua. No, ehkä Seta kirjoittaa fiksumman vastineen kuin minä.
P.S. Kiitos Susu.
Jauhelihaa uusavuttomille – tai vammaisille
Suomessa on nyt yritetty tonkia esiin kohua valmiiksi paistetusta jauhelihasta, joka monen mielestä on uusavuttomuuden huippu. Aiemmin on jo naureskeltu valmiiksi kuorittuja banaaneja.
Ihmisille ei taida tulla mieleen, että vanhukselle, sairaalle tai vammaiselle monet näistä “höpötuotteista” voivat olla hyvinkin käteviä. Itselläni yhdessä vaiheessa käsien liikuttaminen (esim. käsin kirjoittaminen tai ruoan sekoittaminen) uuvutti niin paljon, että se vei pitkäksi aikaa vuodelepoon.
Joskus aikoinaan tein ruoanlaitossa lähes kaiken itse, en esim. ostanut valmiita kastikkeita tai maustetahnoja, jos tein aasialaista ruokaa. Nykyään ostan lähes aina valmiin kastikkeen ja yleensä myös valmiiksi paloiteltuja tuorewokkivihanneksia tai vastaavia. Jos en olisi vege – ja sitä mieltä, että ei-vegekin voi hyvin käyttää soijarouhetta -, olisin ainakin 2007 alussa hyvin voinut ostaa tuota valmiiksi paistettua jauhelihaa.
Valmiiksi kuorittua banaania en tarvitse, mutta vaikkapa pahasta käsien nivelrikosta tai vaikeasta vapinasta kärsivälle voin kuvitella sen olevan hyödyllinen tuote. Eri asia, riittääkö tämä asiakaskunta pitämään tuotteet kaupan hyllyllä, mutta voi tulla 90-vuotiaalle entiselle maatilan emännälle paha mieli, jos kuulee ostavansa “uusavuttomien” tuotteita.
Viime vuoden turhakkeeksi valittiin saippua-automaatti eli pattereilla toimiva pullo, josta tulee saippuaa kun sen alle laittaa kädet. Eikö kuulostakin typerältä? Sitten törmäsin tähän esineeseen ystäväni vessassa. Hänen on synnynnäisen sairauden takia vaikea käyttää käsiään – hänelle laite ei ole turha.
Vammaisen tai vanhuksen tärkein apuväline ei välttämättä ole tavara, joita myydään apuvälinekaupassa. Se voi olla vaikkapa mainoskynä joka on tavallista paksumpi, kertakäyttöastia/aterin (kevyempi kuin posliini ja metalli), silkkipyjama, tablettitietokone, rikkaimuri tai sähköveitsi. Banaanien ystävälle valmiiksi kuorittu bansku voi olla päivän pelastus.
Ja muistathan, etteivät monet sairaudet ja vammat näy päälle. Se “uusavuton” nuori ruokakaupassa voi sairastaa vaikkapa MS-tautia. Kannattaa lukea myös kirjoitukseni siitä, miten vammaisia syrjitään Suomessa
P.S. Jos missasit radiohaastatteluni tänään Yle Puheella, se uusitaan klo 22:05 ja voit toki kuunnella sen netissä.
Minua lehdissä, TV:ssä ja radiossa
Perjantaina ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä on minulta juttu ja kuvia Hogeweyk-dementiakylästä. Kannattaa ehdottomasti lukea! SK tunnetaan usein Suomen Kuivalehtenä, mutta tämä juttu on oikeasti kiinnostava.
Vaikeasti dementoituneet vanhukset voivat elää aktiivista, kodinomaista ja kaikin puolin hyvää elämää, samaan hintaan kun heitä makuutetaan vaipoissaan sängyissä. Toivon, että juttuni herättäisi laajempaakin keskustelua vanhusten/muistisairaiden hoidosta – ainakin aihe on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen.
Minulta on tulossa juttu varsin kiinnostavasta aiheesta myös Voimaan, mutta vielä ei ole selvyyttä, tuleeko se myös painettuun lehteen vai vain Fifi-nettilehteen.
Itsestäni on puolestaan haastattelu tulevassa Niveltieto-lehdessä 1/2013, joka ilmestyy pe 22.2. ja löytyy suurimmista lehtipisteistä. Tosi kiva juttu ja varsin paljon myös romaaneistani (ilmeisesti myös arvosteluja), verrattuna siihen miten yleensä pääsen puhumaan vain sairastamisesta. Jutun kirjoittanut Katri Kovasiipi on opiskellut kirjallisuutta.
Pe 1.3. klo 22 tulee se Inhimillinen tekijä -ohjelma, jossa on haastattelussa minä, (entinen) lääkärini professori Olli Polo, jonka sain aikoinaan kiinnostumaan sairaudestani, sekä eräs toinen, vaikeammin sairas potilas. Se on Areenassa peräti vuoden, joten ei hätää, jos unohdat.
Ja ensi viikon maanantaina olen radiossa, Yle Puheella Maria Petterssonin ohjelmassa, puhumassa CFS:stä, kroonisista pitkäaikaissairauksista yleisesti sekä kirjoistani. Se tulee useamman kerran ja senkin voi toki kuunnella myöhemmin netissä.
Oli kyse sitten jutusta, jonka on kirjoittanut itse, tai siitä että on jonkun toisen haastattelussa, vihdoinkin on sellainen olo, että minua kuunnellaan. Vielä kun nämä isommat kirjakustantajatkin alkaisivat höristää korviaan. ;-P Seuraava romaanini on pian valmis, vink vink!
EDIT: Huomasinpa, että viime vuonna Imagessa julkaistu juttuni Amsterdamin pohjoiskorealaisesta ravintolasta on nykyään luettavissa netissä, viimeksi kun katsoin ei vielä ollut. Itse ravintola valitettavasti meni kumoon jo useita kuukausia sitten.
Cripspiraatiota ja pimppejä: viime viikon mediakritiikki
Suomen Kuvalehden uusimmassa numerossa on juttu “sinnikkäistä suomalaisista”, johon sai ehdottaa ihmisiä. En ole lukenut koko juttua, mutta näin ison osan tästä listasta netissä olleessa valokuvassa.
Ei hirveästi huvittaisi kritisoida SK:ta, kun siihen on tulossa oma juttuni, mutta pakko mainita yhdestä asiasta. Jutussa listattiin tosi paljon vammaisia. Heillä oli sellaisia saavutuksia kuin vaikkapa ylioppilaaksi kirjoittaminen (fyysisesti vammaiselle, ei esimerkiksi kehitysvammaiselle tai mt-kuntoutujalle).
Tämä ilmiö, josta olen kirjoittanut monesti ennenkin, tunnetaan nimellä cripspiraatio. Vammaisten ihmisten tekemisiä saa toki arvostaa siinä missä tervekehoisten, mutta silloin kun terveelle ihmiselle tavanomainen saavutus muuttuu mystisen ihmeelliseksi ja inspiroivaksi, kun sen tekee vammainen ihminen, silloin kyse on cripspiraatiosta, joka useimpien vammaisten mielestä on varsin ällöä.
Vammaiset ihmiset tekevät pääpiirteissään ihan samanlaisia juttuja kuin terveetkin. Ei siksi, että olemme erityisen “sinnikkäitä”, vaan siksi, että useimmilla ihmisillä on elämässä tavoitteita, joiden toteuttaminen tekee elämästä mielekästä. Jostain syystä vain usein ajatellaan, että esimerkiksi vammautuminen “musertaa” ihmisen ja sen jälkeen on ihme, jos saa aikaan yhtään mitään. Höpö höpö.
Helsingin Sanomissa puolestaan eilen häpäistiin feminismiä, ensin jutussa jossa lainattiin “feministi” Caitlin Morania – Moran käyttää jatkuvasti ableistista kieltä ja on kirjoittanut kokonaisen cisseksistisen ja transfobisen kirjan siitä, millaista on olla “oikea nainen”. Moranin mielestä feminismi lähtee kysymyksestä “onko sinulla vagina ja haluatko hallita sitä?”
Blogasin tästä vastenmielisestä pimppi”feminismistä” jo aiemmin. Mutta kappas vaan, eilisessä Hesarissa puhuttiin kritiikittömästi myös mainitsemastani Naomi Wolfin kirjasta Vagina, joka jotakuinkin kaikissa muissa lehdissä on saanut ansionsa mukaiset arvostelut: pseudotieteellistä potaskaa.
(Tämänpäiväisessä lehdessäkin on kuulemma onnistuttu tekemään pilkkaa feminismistä. Vaikea olla hirvittävän yllättynyt.)
Haastatteluni Seura-lehdessä ja uusi arvostelu
Tänään ilmestyneessä Seura-lehdessä on minusta juttu. Se ei käsittele juuri lainkaan kirjoittamistani tai kirjojani, mutta jos kiinnostaa silti, kannattaa etsiä lehti käsiinsä ajoissa. Seurahan ilmestyy kerran viikossa, joten lehti on myynnissä ensi keskiviikkoon asti.
Kirjavinkit-blogissa ilmestyi varsin positiivinen arvostelu arvostelu Makuuhaavoja-romaanistani.
“Suosittelen jokaiselle hyvänä lukuromaanina, mutta erityisesti itse sairastaville tai sairastuneiden läheisille tällä on vielä enemmän annettavaa. Valmiita ratkaisuja tässä ei anneta ja montaakin asiaa voi lukija miettiä itse mielessään vielä pitkäänkin. Erinomainen teos Marian ilmestyskirjan kirjoittajalta.” tiivisti Irja lukukokemuksensa.
Kirjaa tituleerattiin lukuromaaniksi, joka minusta on hauskaa, kun kirjojani on usein pidetty raskaina (enemmän aiheiden kuin kirjoitustyylin puolesta) ja lukuromaani, vaikka monien karsastama sana onkin (jotkut käyttävät sitä melkein synonyymina viihdekirjalle, ja viihde taas on melkeinpä vakavastiotettavan vastakohta, viittaa mm. helppoon luettavuuteen.
Kannattaa tsekata myös Kirjavinkkien uusi, modernimpi ulkoasu! Kirjojen kannet ovat nyt isommassa roolissa. Ihan varauksettomasti en tästä uudesta lookista tykkää, mutta enimmäkseen kyllä.
P.S. Paenneen haastateltavan tilalle on nyt (toivottavasti) saatu uusi. Mutta edellisen lehtijuttuni kohtalo ei vieläkään, kuukauden odottelemisen jälkeen ole selvä. Aargh.
Amsterdamilaisen vastine Umayya Abu-Hannan kritisoijille
Minulta on kysytty paljon kommentteja Umayya Abu-Hannan viraaliseksi ilmiöksi levinneeseen tekstiin Suomen rasismista. Abu-Hannan tapaan minäkin olen toimittaja ja muutin Helsingistä Amsterdamiin vuonna 2010. Minullakin syrjintä oli yksi tärkeä syy muuttoon, tosin ableismi, ei rasismi.
Abu-Hannan tekstiä on kommentoinut hyvin myös Tuuli, joka asui vuosia Delftissä, keskikokoisessa kaupungissa Haagin naapurissa. Ja sai tietenkin valtavan kasan törkeitä, paljolti anonyymejä trollikommentteja blogiinsa.
Abu-Hannan tekstiä on kritisoitu monestakin syystä, esimerkiksi:
a) “Ei Suomessa esiinny tuollaista rasismia, se on varmaan keksitty” (myös Tuulin kuulema argumentti)
b) Abu-Hanna (kuulemma) elää Koneen säätiön mittavalla apurahalla, joka tulee Suomesta, vaikka haukkuu Suomea
c) Hollannissa on rasismia, mutta Abu-Hanna ei ole törmännyt siihen, koska ei ole käynyt Amsterdamin ulkopuolella/koska ei ymmärrä hollantia
d) Ei Hollanti voi olla noin hyvä paikka, se on vain expatin ensiviehätystä.
Siihen en voi ottaa kantaa, onko teksti täysin todenperäinen, mutta nähdäkseni se voisi olla. Ikävä tosiasia on se, että ihminen ei useinkaan huomaa syrjintää, ellei se kohdistu itseen (aka VTKHMS)! Moni tosissaan kuvittelee, ettei Suomessa ole seksismiä, rasismia, homofobiaa, ableismia jne. Ne joihin tuo syrjintä kohdistuu ovat eri mieltä.
Kriitiikkiä b) en ihan ymmärrä. Tosin ehkä olen jäävi sanomaan, koska itsekin saan Suomesta apurahoja, tälläkin hetkellä (kaikki tosin määräaikaisia), vaikka kritisoin Suomea jatkuvasti. Minusta Suomessa suurin osa asioista on pielessä, mutta teen kyllä parhaani parantaakseni niitä – mm. kirjoittamalla näitä kirjoja, joihin olen saanut apurahoja, joista olen hyvin kiitollinen.
Ja toki Suomessa on hyviäkin asioita! Varmasti Abu-Hannakin arvostaa esimerkiksi Suomen neuvolajärjestelmää, mutta sen kehuminen ei yksinkertaisesti kuulu jutun aihepiiriin, koska jutun aihe ei ole “Suomen hyvät ja huonot puolet” vaan “Muutin suomalaisen rasismin takia Hollantiin”. Joskus yksikin omalta kannalta tosi huono puoli (esim. jos ei kestä talvea ollenkaan) voi kumota kymmeniäkin hyviä.
Onko Hollannissa rasismia?
Hollannissa kyllä on rasismia, kuten olen kertonut esimerkiksi Zwarte Piet -postauksessa. Tämä ja osa muustakin rasismista on täydellinen sokea piste, jota ei suostuta lainkaan myöntämään. En osaa sanoa miten paljon rasismia on noin yleisesti, koska se ei kohdistu minuun. (Suomessa olen kyllä törmännyt paljon rasismiin tästä huolimatta.) Erivärisiä ihmisiä näkee kuitenkin kaikkialla.
Monissa tilanteissa, kun en ole riittävän hyvin pystynyt kommunikoimaan hollanniksi, olen puhunut englantia ja usein on ilmeisesti oletettu, etten myöskään ymmärrä hollantia (vaikka ymmärrän sitä selkeästi puhuttuna oikein hyvin). Usein olen odottanut, että mitähän nuo kohta alkavat haukkua minua hollanniksi, kun luulevat etten ymmärrä. Vielä koskaan näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. En ole kuullut myöskään muille osoitettuja ulkomaalaisvihamielisiä kommentteja.
On huomautettu, että Geert Wilders on paljon rajummin maahanmuuttokriittinen kuin Suomen vastaavan puolueen Timo Soini. Entä sitten? Persuista löytyy silti runsaasti erittäin maahanmuuttokriittistä porukkaa, joista osa on puolueelle hyvinkin tärkeitä, kuten Halla-aho.
Suurin osa hollantilaisista ei todellakaan kannata Wildersiä, vaan häntä vastustetaan voimakkaammin kuin persuja. Näkökantojen voimakas polarisoituminen ja provokaatio on mielestäni osa hollantilaista kulttuuria, jossa mielipiteiden ilmaisemista pidetään erittäin tärkeänä. Esim. erilaisilla huuhaahoidoilla on täällä suuri kannatus – mutta niin on myös erittäin äänekkäillä ja aggressiivisilla skeptikoilla, jotka jättävät Vapaa-ajattelijat varjoonsa.
Yksi asia, missä rasismi näkyy käytännössä on maahanmuuttajien työllistyminen. Hollannissa se on heikompaa kuin muiden, etenkin marokkolaisia ja puolalaisia karsastetaan. Toisaalta tilanne ei nähdäkseni ole läheskään niin paha kuin Suomessa.
Naapurikaupunginosa Overtoomse Veld on maahanmuuttajavoittoinen ja “Hollannin huonoimmat kaupunginosat” -listan (joka on hyvin Rotterdam-painotteinen…) TOP-20:ssä (lista ei koske vain rikollisuutta vaan mm. ihmisten tuloja sekä huonokuntoisia asuntoja!). Silti siellä työttömyys on 11,5 %, mikä minusta ns. “slummialueelle” on hyvin kohtuullinen. (Voisiko Suomessa yli puolet tummaihoisia/arabeja asuttava kaupunginosa yltää noin alhaiseen prosenttiin, hieman epäilen.) Turvalliseksi olen sielläkin tuntenut aina oloni.
(Oma kaupunginosani on myös maahanmuuttajavoittoinen – työllisyydestä en tiedä, mutta erittäin turvallista ja rauhallista täällä on, rikoksia kuulemma Amsterdamin keskiarvoa vähemmän.)
Onko Hollanti kehujen arvoinen?
Expatin ensi-ihastusta? Jos Abu-Hanna olisi asunut Hollannissa kauemmin, arvostelijat sanoisivat, ettei hän enää muista Suomen oloja todenmukaisesti (tai että ne ovat sittemmin muuttuneet). Suuri osa Abu-Hannan saamasta kritiikistä tuntuu kohdistuvan siihen, että ei Suomea saa kritisoida, koska lottovoittopisapohjoismainenhyvinvointivaltiojne. Suomi on aina maailman paras maa – sääli että tosiasiat kertovat jotain muuta.
Tunnistanko minä oman Hollantini Abu-Hannan Hollannista (tai siis, Amsterdamista)? Kyllä, ehdottomasti, vaikka minulla ei olekaan lapsia, joten en ole joutunut käytännön tekemisiin esim. koulujen kanssa (olen kyllä kuullut niistä paljon hyvää, mm. täällä pitkään asuneelta suomalaisperheeltä, joka takaisin Suomeen muutettuaan pettyi Suomen kouluihin).
Yhteisöllisyys on todellakin yksi hollantilaisia yhdistävä asia. Toki yhteisöllisyyttä on hyvin monessa maassa Suomea enemmän, mutta täällä erityisesti. Se näkyy maan historiassakin, esim. juutalaisten järjestelmällinen piilottaminen toisen maailmansodan aikana. Vapaaehtoistyötä täällä tehdään paljon. Muita kuuluu auttaa, se on itsestäänselvyys.
Kadulla moikataan tuntemattomia (omituisen kielen äänekäs puhuminen ei muuten lainkaan vähennä ihmisten tervehdysintoa). Kaupassa jutellaan ostoksista ventovieraiden kanssa, kärryasiakas päästää koriasiakkaan edelleen kassalle ja mamuteini auttaa pyörätuolin käyttäjää saamaan ostoksensa kassahihnalle. Kun tulee Suomeen, elämäntarinaansa pulputtava tuntematon mummo bussissa ei enää tunnu “höperöltä vanhukselta” vaan piristävältä juttukumppanilta.
Veikkaan, että moni sanoisi, että on Suomessakin yhteisöllisyyttä, kun menee Helsingin tai muiden suurien kaupungien ulkopuolelle ja etenkin maaseudulle. Kyllä, mutta pikkupaikkakuntien yhteisöllisyys ei monesti ole inklusiivista. Sateenkaariperheet, vammaiset ja mamut jäävät helposti ulkopuolelle.
Voi mikä prinsessa!
Iltasanomien trollimaisen kritiikin otsikko oli kuvaavasti “Prinsessa ja herne”. Siis kirjoittajansa ja monien muiden etuoikeuksien (privilege) sokaisemien ihmisten ajatusmaailmaa kuvaavasti. Vähemmistön edustaja, joka haluaa samanlaista kohtelua kuin muut on “prinsessa” (esim. vammaiset ja LGBT-porukka saavat kuulla tällaista jatkuvasti).
Jos jostain kritisoisin Abu-Hannaa niin siitä, ettei hän koe tarpeelliseksi opetella hollantia, mutta en tiedä kehtaanko, kun itsekään en sitä vielä niin hyvin puhu. Olen kuitenkin opiskellut sitä lähes päivittäin elokuusta 2009 asti (muutimme tänne syyskuussa 2010), mutta sairauteni heikentää merkittävästi oppimiskykyäni.
Ehkä kielitaidottomuuttakin pahempi ongelma kuitenkin on, jos ei opiskele kulttuuria. Siihen olen itse panostanut mahdollisimman paljon. Varmaan se Abu-Hannallekin tulee tutuksi esimerkiksi lapsen koulun kautta (ja kielikin sitä myötä tarttuu), mutta monia juttuja tästä maasta on vaikea ymmärtää, ellei perehdy niiden taustoihin.
EDIT: Myös Arkitehdin (joka on ulkosuomalainen, vaikkakaan ei Hollannissa) blogissa on osuva kannanotto asiaan.
Paskapuhetta vanhustenhoidosta
Hollannissa päätettiin keväällä, että hoitokodeissa asuvien vanhusten pitää päästä päivittäin ulos ja pesulle, se on perusihmisoikeus. Siitä en tiedä toteutuuko tämä, mutta Suomessa ei ainakaan. Monissa paikoissa – muissakin kuin vanhustenhoidossa, olen kuullut myös nuorilta potilailta – suihkuun pääsee kerran kahdessa viikossa. Ulos ei välttämättä ole asiaa.
Laitosten lisäksi sama voi koskea myös kotonaan asuvia ihmisiä, niin vammaisia kuin vanhuksiakin. Pitääkö suihkuun päästä joka päivä? Vanhuksen ei ehkä tarvitse, sillä he hikoilevat yleensä varsin vähän. Eivät kaikki nuoremmatkaan peseydy joka päivä, vaan ainoastaan joka toinen. Mutta joka toinen päivä olisi sitten se tavoite, ei joka toinen viikko!
Entäpä ulkoilu? Espoon vanhusten palveluiden johtaja Jukka Louhija esitti hiljattain asiasta Hesarissa seuraavan näkemyksen:
“Geriatrina minua ahdistaa aika paljon, että vanhukset pitäisi viedä väkisin ulos vain sen takia, että heidät pitää vielä ulos. Moni vanhus ei halua ulos”, Louhija sanoo. Vanhukset eivät hänen mukaansa näe siinä järkeä.
Ei voi kuin sanoa, että niin, jos vanhus on niin masentunut, ettei mikään enää kiinnosta, ehkä hän tosiaan ei halua mennä ulos. Tähän oikea ratkaisu ei kuitenkaan ole todeta, ettei vanhusten tarvitse päästä ulos (tai syöttää vanhukselle kasapäin psyykenlääkkeitä.
Vierailin kaksi viikkoa sitten dementoituneiden vanhusten hoitokodissa, mistä luette toivottavasti lisää pian eräästä aikakauslehdestä. Siellä vanhukset peseytyvät joka aamu hoitajien avustuksella. Ulos saa lähteä milloin vain, kävellen, pyörätuolilla tai polkupyörällä, tarvittaessa hoitajan kanssa. Joka viikko käydään torilla ja retkiä tehdään paljon muutenkin.
“Lähinnä näissä paikoissa on ihmisiä, joille ei ole sinänsä merkitystä, missä he ovat. He ovat tajuttomia tai syvässä dementian tilassa. Heille tärkeintä on se hoiva ja lääketieteellinen hoito.” lateli Louhija taas viisauksiaan. “Kukaan ei halua asua ja elää laitoksessa. Kun puhutaan sairauksista, laitos tarkoittaa sairaalanomaisuutta, tehokkuutta ja hyvää hoitoa.”
Tuohon ei voi kuin sanoa, että VMP.
Hogeweyk on kodinomainen, ei sairaalanomainen paikka, vaikka siellä hoidetaan vain vaikeasti dementoituneita vanhuksia, aina hautaan asti. Koko paikkaa perustettaessa tärkeintä oli se, että se ei ole laitosmainen tai sairaalamainen ja siellä ei keskitytä lääketieteellisiin ongelmiin vaan ihmisiin.
Hogeweykissä tyytyväisiä ovat niin asukkaat, heidän omaisensa, paikan työntekijät kuin lähiseudun asukkaatkin, jotka vierailevat siellä usein. Hoito maksaa saman verran kuin tavallisessa hoitokodissa, niin Hollannissa kuin Suomessakin.
Haista vittu, Louhija. Muistisairaatkaan vanhukset eivät ole mitään tiedottomia paketteja, kuten sinä haluat heidät nähdä, vaan he ovat ihmisiä, perheenjäseniä, läheisiä.
Vanhustenhoidon ongelmia ei ratkaista sillä, että ihmiset sanovat toisilleen “toivottavasti kuolen ennen kuin tulen vanhaksi”. Tai sillä, että psykopaattisen kuvan itsestään antava “asiantuntija” kertoo lehdessä, että vanhukset eivät halua ulos, eikä ole mitään väliä, missä he ovat, kunhan hoito on “tehokasta”.
P.S. Linkkaamassani Hesarin jutussa on tyypillinen kuva, josta tulee vain paha mieli. 80-vuotias mies makaa sairaalasängyssä vihreine lakanoineen. Hogeweykissä ei ole vuodepotilaita, koska kaikilla on oikeus osallistua yhteisön elämään.
Kiusatun pojan itsemurhaviesti kuolinilmoitukseen
Vaikka Enkeli-Elisan tarina ei ollut totta, kiusatut tekevät itsemurhia oikeasti. Tänä aamuna moni hollantilainen järkyttyi lukiessaan sanomalehteä (tai sosiaalista mediaa). 20-vuotiaan tilligteläisen Tim Ribberinkin kuolinilmoituksessa on hänestä suuri valokuva – sekä hänen itsemurhaviestinsä.
“Rakas isä ja äiti, minua on kiusattu* koko elämäni. Te olette ihania. Toivon että ette ole vihaisia. Jälleennäkemisiin, Tim”
Jotkut pelkäävät, että tämä johtaa ns. copycat-itsemurhiin. Minusta tällaisista asioista on kuitenkin voitava puhua. Ehkä kiusaajat jatkossa miettivät kahdesti? Ehkä muut oppilaat, vanhemmat ja opettajat kiinnittävät asiaan enemmän huomiota?
(Kirjoitin tästä jo Twitteriin, mutta päätin laittaa vielä tänne bloginkin puolelle.)
EDIT: Timin tapaus on saanut todella paljon huomiota (toki syystäkin), on ollut trending topic Twitterissä ja huomenna vanhemmat pitävät lehdistötilaisuuden kaupungintalolla.
EDIT2: Timin kohtaama kiusaaminen näyttää olleen ainakin osittain homofoobisesti motivoitunutta (voi olla, että pelkästään “tavallista” homottelua, mutta näyttäisi oikealta homofobialta).
EDIT3: Ilmeisesti kyse oli tosiaan siitä, että Tim oli homo. :-/
* useita eri verbejä, joita on vaikea kääntää, suunnilleen ehkä nolaamista, piinaamista ja ulkopuolelle jättämistä
Höpöttämässä BBC:llä
Kommentoin tänään aikaisemmin Twitterissä sitä, että EU voitti Nobelin rauhanpalkinnon (en todellakaan ole innoissani asiasta, mutta enpä ole useista muistakaan aiemmista voittajista). Sain peräti kaksi BBC-toimittajaa kyselemään, haluaisinko heidän ohjelmaansa puhumaan aiheesta. Suostuin sitten siihen ensimmäiseksi kyselleen pyyntöön.
No, äsken sitten oli se ohjelma BBC Worldilla, 25 minuuttia keskustelua studio- ja puhelinvieraiden kanssa. En nyt päässyt sanomaan ihan kaikkea, mitä halusin sanoa, mutta ihan hauskaa päästä kansainväliseen radioon puhumaan kansainvälisestä politiikasta. Tuonne nyt voi päästä keskustelemaan soittamallakin, mutta ei se ole niin siistiä kuin jos joku aivan erityisesti pyytää mukaan. :-P
Jos joku nyt jostain syystä haluaa kuunnella, niin ohjelma lienee pian täällä. En ole ihan varma missä kohtaa itse puhuin, joskus 10-15 minuutin välissä kait.
