Archive for Muiden kirjat

Runojen rajaton maailma

Patricia Lockwoodin esikoisrunokokoelma Balloon Pop Outlaw Black sai buustin viraaliseksi nousseesta Rape Joke -runosta. Runo on kuitenkin mukana vasta tässä sen seuraajassa, Motherland Fatherland Homelandsexuals, jonka nimi kuvaa kirjaa hyvin: se on amerikkalainen, hillitön, bisarri, surrealistinen, kiero, törkeä ja joskus myös rivo.

Runojen nimet kertovat myös paljon: esimerkiksi List of Cross-Dressing Soldiers tai He Marries the Stuffed-Owl Exhibit at the Indiana Welcome Center, joka kertoo ihan kirjaimellisesti siitä, mitä otsikossa sanotaan. Eräs omia suosikkejani on The Hunt for a Newborn Gary ihan vain siksi, että runon aihe on niin mieletön.

Motherland Fatherland Homelandsexuals -kansi

What Garys are still alive are gray,
they ask to hold our newborns and the rest of the family
looks on afraid. If the infants are dropped and broken
they will make a sick overripe sound: Gary.

Suomessa vielä tuntematon Patricia Lockwood on todella omaperäinen runoilija ja varmasti tullaan muistamaan yhtenä tämän sukupolven merkittävimmistä uraauurtajista. Mikään ei ole hänelle liian outoa tai mikään inhimillinen (tai epäinhimillinen) vierasta, mutta runot ovat kuitenkin koherentteja, eivätkä mitään abstraktia sanaleikittelyä. Lockwood ei leiki sanoilla tai äänteillä, vaan ajatuksilla ja koko maailmalla.

Teoksen runot ovat seksuaalisempia, narratiivisempia ja rönsyilevämpiä kuin edeltäjänsä, toisaalta outoudestaan huolimatta aavistuksen vähemmän aivoja nyrjäyttäviä. Rape Joke erottuu joukosta sillä, että se enemmän koskettavalla tavalla häiritsevä. Itse pidän Balloon Pop Outlaw Blackista enemmän, mutta tämäkin on hieno kokoelma. Aion lukea myös Lockwoodin muistelman Priestdaddy.

Valaistu mieli

The Mind Illuminated on kaikkein hehkutetuin meditointiopas “skenessä”. Sillä on jopa oma subreddit (ja toinenkin subi, /r/StreamEntry, taitaa olla sen lukijoille tarkoitettu). Sen on kirjoittanut neurotieteilijä Culadasa, joka on meditoinut theravada- ja tiibetinbuddhalaisten perinteiden mukaan yli 40 vuotta.

Luin kirjaa samaan aikaan kirjan Why Buddhism Is True kanssa, mikä antoi mielenkiintoista kontrastia. Jälkimmäinen on aika henkilökohtaisella ja esseemäisellä, toisaalta evoluutiobiologisella otteeella taitavasti kirjoitettu teos siitä, miten ja miksi (mindfulness)meditointi on hyväksi henkiselle hyvinvoinnillemme ja samalla näyttää maailman enemmän sellaisena kuin se oikeasti on.

The Mind Illuminated oli hyvin erilainen kirja. Siinäkin on mukana paljon psykologiaa ja neurotiedettä, mutta (hengitys)meditoinnin päätavoite ei ole rentoutuminen tai iloisempi mieli, vaan ennen kaikkea buddhalainen valaistuminen, tai sen ensimmäinen aste eli virtaan astuminen, jolla ei vielä pääse nirvanaan, mutta ymmärtää olennaisia asioita maailman luonteesta. Kirja on luonteeltaan varsin tekninen ja kuivakka, tosin lukuisilla kuvilla (joskus hauskoillakin) höystetty).

The Mind Illuminated -kansi

Culadasa lähtee siitä näkemyksestä, että virtaan astuminen on mahdollista kaikille, kunhan on riittävä motivaatio ja oikeat meditointitekniikat. Ei ole myöskään haitaksi, jos tuntee ihmismielen teknisiä toimintamalleja, jolloin voi paremmin ymmärtää myös meditointitekniikoita. Aika trollaukselta tuntui luku, jossa selitetään sivukaupalla modernin psykologian näkemystä ihmismielen modulaarisuudesta jne – sitten lopuksi lainataan suutraa, joka selitti saman jo parituhatta vuotta sitten.

Teos jakaa meditoinnissa etenemisen kymmeneen eri tasoon. Jokaiselle tasolle annetaan erilaisia vinkkejä, neuvoja ja tekniikoita. Aluksi on vaikea keskittyä koko hommaan, mutta se kehittyy koko ajan, vaikka matkan varrella tulee muunlaisia häriötekijöitä. On suureksi hyödyksi tuntea erityyppisten häiriötekijöiden kitkemiseen soveltuvat keinot.

Lopulta keskittyminen sujuu lähes automaattisesti. Jossain vaiheessa pystytään tarkkailemaan yhä pienempiä asioita ja sitten päästäänkin vähitellen metakognitiiviselle tasolle, jossa pystytään todella havainnoimaan mielen prosesseja. Aivot terävöityvät ja keskittymiskyky paranee ihan uusille tasoille.

Kirja esittelee myös kahdeksan jhanaa, joita on joskus kutsuttu “ekstaattiseksi meditaatioksi”. Näihin kosmisiin todellisuuksiin voi päästä tietyillä tekniikoilla, kun meditointititaidot ovat tarpeeksi edistyneet (jhanat ovat erillisiä kymmenestä taitotasosta). Jhanoista on jotain alustavaa tutkimusnäyttöäkin MRI-kuvantamisella.

Lopun liitteissä esitellään myös kävelymeditaatio, loving kindness -meditaatio ja analyyttinen meditaatio. Noista kahteen ensimmäiseen olen tykästynyt kovasti, mutta kirja toi niihinkin lisäulottuvuuksia. Analyyttinen meditaatio vaatinee vielä hieman korkeampia leveleitä. Vipassanaa ei juuri käsitellä, vaikka joitain sen tekniikoita tulee esiin tekstin seassa. Muita meditointitapoja kuten esim. tonglen, visualisaatio tai mantrameditaatio kirja ei esittele.

Mietin pitkään, arvostelisinko tämän teoksen blogissani. Lukijoissani tuskin on montaakaan buddhalaista. Minulle kirja oli kuitenkin niin tärkeä ja kiinnostava, että tuntuisi oudolta olla hehkuttamatta sitä. Suosittelen sitä kaikille, joita meditointi kiinnostaa, vaikka et olisi buddhalainen tai tavoittelisi valaistumista.

Jos kerran aiot meditoida, vaikka tekisit sitä vain stressin lievittämiseksi tms, miksi et saman tien tekisi sitä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, joka minimoi ajatusten harhailun yms. Samalla voit oppia tosi paljon itsestäsi, niin teoreettisella (miten mieli toimii) kuin käytännön (miten minun mieleni toimii) tasolla.

P.S. Jo kirjoitettuani tämän arvostelun luin tosin meditointikirjan The Path to Nibbana: How Mindfulness of Loving-Kindness Progresses through the Tranquil Aware Jhanas to Awakening, joka lupaa paljon nopeampia tuloksia valaistumisen tiellä. Vasta kuukauden mittaisen, mutta hyvin vaikuttavan kokemuksen jälkeen olen kyllä valmis uskomaan tämän väitteen…

Hipsterigeeni

En ole hipsteri, mutta minulla on hipsterigeeni. Hipsterithän voivat tunnetusti kuunnella vain tuntemattomia bändejä. Jos yhtyeestä tulee suosittu, se on auttamattomasti pilalla, vaikka musiikkityyli pysyisi samana.

Minua on aina kiinnostanut sellainen, mikä ei ole valtavirtaa, ei välttämättä musiikissa vaan kaikessa viihteessä, kulttuurissa ja kuluttamisessa. Vastaavasti sellainen, josta kaikki puhuvat, muuttuu heti vähemmän houkuttelevaksi. Jo tarhaikäisenä halusin sanoa lempi-x-kysymyksiin aina jotain kuin muut – esimerkiksi lempiväriksi sininen, siksi että muut tytöt vastasivat punainen.

Jos tykkää jostain erikoisemmasta, kukaan ei ainakaan kuvittele, että lukee, kuuntelee tai katsoo vain samaa kuin kaikki muutkin. Tuntuu vähän nololta, että tykkään Harry Stylesistä tai joistain Sian kappaleista. Vaikka eihän siinä ole mitään noloa, molemmat ovat oikeasti erittäin taitavia laulajia, mitä ei voi sanoa läheskään kaikista nykypäivän hittiartisteista.

En ole ainoa, joka on myöntänyt, että vaikkapa Sofi Oksasen lukeminen ei ole houkutellut, kun hänestä puhuttiin yhteen aikaan joka paikassa. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä, koska Oksanen on eittämättä hieno kirjailija, kuten useimmat kirjailijat, joista puhutaan paljon – syystä Eivät hänen kirjansa ole mitään Fifty Shades of Greytä.

Tietenkään en lue vain pien- ja omakustanteita. Blogissani on arvosteltu bestsellereitä, maailmankirjallisuuden klassikoita sekä monin eri tavoin palkittuja romaaneja. Mutta jokin siinä houkuttelee, että on jokin ikioma “salainen” aarre. Paljon on oikeasti hyviä kirjoja, joista kukaan ei ole kuullutkaan.

Paitsi että sitten kuitenkin harmittaa, kun hyvät kirjat ja kirjailijat jäävät vähälle huomiolle, vaikka heitä kuinka yrittäisi muille hehkuttaa. Englanninkielisistä tulee mieleen ensimmäisenä Nasim Marie Jafryn The State of Me, suomalaisista esimerkiksi Janos Honkosen Kaiken yllä etana tai Johanna Viitasen Hiekkaan kadonneet jäljet, joissa on kaikin puolin kansainvälistä ainesta, jälkimmäisessä Hollywood-potentiaaliakin. Tai olisi, jos joku olisi siitä joskus kuullut.

Jonkun mielestä saattaisin kenties itsekin olla sellainen tuntematon aarre. En tiedä, ehkä vain haaveilen olevani.

Ja toki on paljon kirjailijoita, joista useimmat kirjaihmiset ovat kuulleet, mutta eivät silti saavuta ansaitsemaansa gloriaa, kuten vaikkapa Pasi Ilmari Jääskeläinen.

Onko sinulla hipsterigeeni? Koskeeko se kaikkia kulttuurin muotoja? Vai oletko kenties opetellut siitä eroon?

Hyvät, pahat ja muslimit

S.K. Alin nuortenromaani Saints and Misfits kertoo Yhdysvalloissa asuvasta Jannasta, joka on egyptiläisen äidin ja intialaisen isän tytär, hijabia käyttävä muslimityttö. Vanhemmat ovat eronneet ja isällä on uusi, länsimainen kumppani. Muhammad-veli on muuttamassa takaisin kotiin yliopistosta ja liehittelee Jannan mielestä ällöttävän “pyhää” Sarahia.

Janna itse on kaukaa ihastunut ei-muslimiin Jeremyyn, mutta voisiko siitä koskaan tulla mitään. Myös hyvä kaveri Tats tuntuu olevan Jeremyyn lätkässä. Janna valokuvaa moskeijan tilaisuuksia ja tienaa rahaa myös työntämällä iäkästä naapuria pyörätuolissa. Toisen hyvän kaverin Fizzin serkku Farooq ahdistelee Jannaa seksuaalisesti, mistä tämä ei uskalla kertoa, koska pelkää, ettei häntä uskottaisi.

Saints and Misfits

Ja lisäksi teemoja ja henkilöitä on paljon enemmän. Kuulostaako paljolta? Kyllä, tästä seuraa se, että moni juttu kuvataan aika pintapuolisesti, unohtuu pitkiksi osiksi kirjaa, ja on vaikea sanoa, mikä on kirjan pääjuttu tai pääjtuut. Esimerkiksi alusta saa kuvan, että Jannan lempikirjailija on paljon mukana kirjassa, mutta sitten tätä ei mainitakaan aikoihin. Henkilöistä en kuitenkaan mennyt sekaisin, vaikka niin käy minulle helposti.

Romaani on varsin hyvin kirjoitettu ja vie mukanaan. Joku kritisoi, että kirjan luvut päättyvät töksähtävästi ja toisen mielestä “flow” oli huono. Minua tämä ei haitannut. Luvut ovat usein lyhyitä, mutta minusta se toimi ja siitä tuli hieman elokuvamainen fiilis.

Mikä häiritsi on runsas selittäminen, esimerkiksi dialogissa. Kirjoittaja on valinnut avata paljon muslimikonsepteista, mikä nuortenkirjassa toki on ymmärrettävää, mutta myös muita asioita alleviivataan liikaa tai selitetään liian suoraan dialogin kautta. Varsinaisia infodumppeja kirjassa ei ole, kyse on siis yksittäisistä liian selittävistä riveistä.

Toinen pieni ongelma oli jännitteiden (nuortenkirjaksikin) joskus liian nopea purkautuminen. Usea asia romaanissa on hetken aikaa iso juttu ja niiden voisi kuvitella nousevan pidempiaikaiseksi konflikteiksi, mutta ne ratkeavatkin melkein heti. Tämä ja selittäminen olisivat varmasti ratkenneet huolellisemmalla kustannustoimittamisella.

Joidenkin mielestä Janna on ollut liian ohut henkilö. Ei hän ehkä maailman elävimmin ole kuvattu, mutta kuitenkin toimiva, uskottava ja kiinnostava ihminen erilaisine ristiriitoineen.

Islamin kuvaukseen en ota kantaa, koska en ole muslimi, mutta monet muslimit ovat sitä suitsuttaneet. Itseäni valokuvaajan häiritsi, että kirjoittaja ei selvästikään ole perehtynyt lainkaan valokuvaamiseen, mitä Janna tekee paljon. Tietysti valokuvauksen leväperäinen kuvaus on paljon vähemmän haitallista kuin se, jos vaikkapa islamin kuvaisi huonosti.

Joka tapauksessa kiinnostavaa luettavaa ja hyvä kirja, nuo ongelmat eivät korostu romaanissa läheskään niin paljoa kuin tästä arvostelusta voisi kuvitella.

Huikean ihmeellinen sienirihmasto

Arvasin jo etukäteen, että maailman tunnetuimman mykologin Paul Stametsin Mycelium Running: How Mushrooms Can Help Save the World on kirja, joka tulee räjäyttämään tajuntani. Miten hyvä tuuri kävikään, kun sitten bongasin sen alelaarista viidellä eurolla. Upea, runsaasti monivärikuvitettu teos.

Ei ole sattumaa, että kirjan nimi alkaa nimenomaan sanalla mycelium eli sienirihmasto, eikä vaikkapa fungi tai mushroom Rihmasto on kaikkien sienten perusta ja se on melkeinpä myös koko ekosysteemin perusta. Sieniä voisi pitää “maailman probiootteina”.

Sienirihmastot muodostava valtavan suuria verkostoja, joilla on hyvin kiintoisia fyysisiä ominaisuuksia. Jotkut sienirihmat voivat esimerkiksi kannatella jopa kymmeniä tuhansia kertoja oman painonsa. Ne toimivat symbioosissa monien muiden eliöiden kanssa, voivat tutkimusten mukaan esimerkiksi siirtää ravinteita auringossa kasvavalta puulta varjossa olevalle.

Mycelium Running -kansi

Sienet ovat hyvin tärkeitä kasveille. Moni puutarhurointia harrastava tietääkin, että oikeat rihmastot kasvien juuressa voivat merkittävästi parantaa niiden kasvua kasvattamalla juuriston pinta-alaa. Jotkut sienet pystyvät tekemään kasveille paljon muutakin, esimerkiksi eräs kasvi kestää sienellä terästettynä jopa 70 asteen lämpötiloja, vaikka muuten se kuolisi.

Ihminenkin voi käyttää sieniä moniin ekologisiin tarkoituksiin. Sienet voivat puhdistaa vettä ja maaperää bakteereista, raskasmetalleista ja muista myrkyistä. Ne torjuvat eroosiota ja oikeat sienet estävät haitallisten sienitautien leviämistä. Jotkut sienet voivat tappaa metsän ällistyttävää vauhtia, ihan eri tahtia kuin esimerkiksi Suomessa yleiset käävät.

Kirjassa käsitellään myös sienestystä (sieniäkin voi poimia väärin tai oikein), sienten kasvatusta (kotioloissa, metsässä ja teollisesti), sienten lääkinnällisiä ja ravitsemuksellisia ominaisuuksia (runsain taulukoin) ja oikeastaan kaikkea sieniin liittyvää.

Lopussa on myös sienikirjamainen osuus, joka on tietysti painottunut Pohjois-Amerikan metsäsieniin. Toisaalta sehän tekee siitä melkein vain kiinnostavamman, koska siinä on monia jännittäviä lajeja, jotka itselle olivat ihan vieraita. Kateeksi käy useat herkulliset, erittäin suurikokoiset sienilajit!

Itseäni kiinnosti erityisesti sienten kasvatusosuus, koska haluaisin alkaa kasvattaa ruokasieniä. Harmillisesti esimerkiksi kantarellia ei voi kotioloissa kasvattaa – se vaatii kasvaakseen oikean maaperän lisäksi mm. useita eri mikrobikantoja. Mutta monia sieniä kyllä voi, tunnetuin ja helpoin on osterivinokas, jota voi kasvattaa vaikka kahvinporoissa.

On sinänsä kiinnostavaa, miten monella eri tavalla sienirihmaston voi saada kasvamaan. Tunnetuin tapa on käyttää itiöitä “siemeninä”, mutta tämä vaatii kotioloissa hyvin tarkkaa hygieniaa. Puissa kasvavat sienet voidaan porata puiden sisään tai sahata puita itiö-öljytyllä moottorisahalla.

Mitä en tiennyt, eivätkä kaikki lähteet mainitse, on että monia sieniä voi kasvattaa ihan vain sienen jalassa olevista rihmasto”juurista”, jolloin samanlaista hygieniaa ei tarvita (kun on itiön sijaan jo valmista rihmastoa, joka kestää paremmin kilpailevia mikrobeja).

Muitakin tekniikoita on, esim. sienen sisältä otettua kudosta voi kasvattaa agar agarissa tai sokerivedessä. Minusta tämä on tosi hämmentävää, melkein kuin lapsi, joka ajattelee, että laittamalla multaan banaanin saa banaaneja…

Siili joka sotki kaiken

Siilin kuoleman nimi ei ole metafora. Briitta Hepo-ojan esikoisromaani alkaa sillä, että siili aivan kirjaimellisesti jää Artun perheen auton alle, ja herkkä Arttu järkyttyy syvästi. Se osaltaan käynnistää tapahtumaketjun, jossa Arttu alkaa muuttua, eikä muutos miellytä kaikkia.

Siilin kuolema -kansi

Artun äiti on ruotsalainen, isä suomalainen. Hänellä on kolme sisarusta: renttu naistenmies Make, Artun puolia pitävä Oliver ja etäisemmäksi jäävä Lotta. He asuvat pikkupaikkakunnalla Lapissa – ei se tyypillisin paikka varakkaalle hienostoperheelle. Perhe ei ymmärrä Arttua, eikä oikein kukaan muukaan.

En ole perehtynyt kirjoittajan taustoihin (tai en ainakaan enää muista), vaikka hänen blogiaan olenkin lukenut, mutta sekä Lappi että usein esille nouseva ruotsalainen tausta tuntuivat kirjassa uskottavilta elementeiltä, jotka voisivat perustua kirjailijan omaan elämään. Jokin romaanissa toi myös mieleen jotkut ruotsalaiset nuortenkirjat tietynlaisella tragikoomisuudessaan. Siinä on mukana vahvasti sekä huumorin että synkkä/surullinen pohjavire.

Romaanissa on monenlaisia kliseitä niin teemoissa kuin yksityiskohdissakin – tietysti huumori ylipäänsä nojaa enemmän karikatyyreihin kuin ns. täysin vakavat teokset -, mutta se rullaa hyvin eteenpäin ja oli hauskaa, usein koskettavaakin luettavaa. Nuoren herkkispojan, kenties Asperger-piirteisen (moni autistihan on hyvin herkkä, päinvastaisista stereotypioista huolimatta) kuvaus oli uskottavaa.

Tulenpalavia runoja

Warsan Shire on somalialaissyntyinen brittirunoilija, joka nuoresta iästään (29) huolimatta on saavuttanut varsin paljon. Jostain syystä häneltä ei kuitenkaan ole vielä ilmestynyt täyspitkää runokirjaa, ainoastaan enemmän pamfletti/vihkomittaisia teoksia, kuten tämä Teaching My Mother How to Give Birth vuonna 2011.

Teaching My Mother How to Give Birth -kansi

Kirja päättyy runoon, joka on kokonaisuudessaan seuraava: “To my daughter I will say, when men come, set yourself on fire.”

Sille löytyy kuitenkin vielä enemmän kontekstia kirjan sisältä. Shiren runot ovat joskus lyyrisiä, toisinaan proosallisempia, mutta ennen kaikkea ne ovat väkeviä, aistillisia ja viskeraalisia. Niissä rakastetaan, rakastellaan, petetään ja lähdetään, synnytään ja kuollaan. Sytytään tuleen niin metaforisesti kuin kirjaimellisestikin. Jotkut asiat ovat syntiä, mutta se saattaa tehdä niistä vain hekumallisempia.

Runot ovat silti usein hyvin arkisia ja usein henkilöinä ovat perheenjäsenet. Ne piirtävät selkeän, pääpiirteissään helposti avautuvan tarinan, lähes pienoisnovellimaisen. Vahvasti toistuvana elementtinä on suu, jolla puhutaan ja syödään, niin ruokia kuin ihmisiäkin.

Mukana on paljon somalialaisuuteen, afrikkalaisuuteen ja islamiin kytkeytyviä teemoja, joita kirjan lopussa hieman selitetään. Myös pakolaisuutta käsitellään, vaikkei Shirellä sellaista taustaa olekaan itsellä. Muuten kirjassa ei ole juuri politiikkaa, mutta ruskeana naisena oleminen on aina poliittista.

Tämä mainio pieni kirja lähti Book Depositorystä alle viidellä eurolla (sis. postikulut).

Hanki maailman fiksuimman miehen yleissivistys

Kalifornialaiskoomikko Greg Proops tunnetaan parhaiten Whose Line Is It Anyway? -komediaohjelmasta, jossa hän on esiintynyt vuodesta 1989. Proopsin vuonna 2010 aloittama The Smartest Man In the World -podcast on komediaa, mutta paljon muutakin. Se käsittelee runoja, kirjallisuutta, historiaa, musiikkia, elokuvia, taidetta, matkailua, ruokaa, vodkaa, huumeita, politiikkaa, feminismiä ja baseballia. Suurin osa näistä on mukana myös kirjassa.

The Smartest Book in the World on yleissivistävä kirja, jonka tavoitteena on esitellä esimerkiksi siisteimmät klassikkoelokuvat, -romaanit, -levyt, -runot, historian jännimmät tapahtumat ja cooleimmat merkkihenkilöt. Kyse ei ole siitä, että tiedoilla voisi päteä ja vaikuttaa fiksuilta muille, vaan siitä että nämä jutut ovat yksinkertaisesti hienoja ja kiehtovia. Lisäksi käsitellään esimerkiksi parhaita ja kamalimpia sanoja ja oikeaoppinen välimerkitys.

The Smartest Book in the World

Kirjan erikoisuus ovat fiktiiviset baseball-joukkueet, joita on koottu baseball-pelaajien lisäksi erilaisista historian merkkihenkilöistä. Naisistakin on useampi. Greg pitää tärkeänä naisten ja ei-valkoisten nostamista esiin historiasta ja kulttuurista. Valkoiset miehet kun ovat saaneet kirjoittaa historiaa ja maailmankuvaa ihan riittävän kauan. Hän jopa kirjoittaa kirjassa sanan Woman aina isolla alkukirjaimella. Tätä voisi pitää toki fetisoivana tms erikoisena tapana edistää tasa-arvoa.

Länsimaisiin keskittymiseltä ei täysin vältytä, mutta kirjassa on tyypillisempien japanilaisten haikurunojen lisäksi myös esimerkiksi inuitrunoutta.

Kirja on enimmäkseen kiinnostava, mm. siksi että Greg on todella hyvä kirjoittaja. On sääli ettei hän itse kirjoita runoja tai fiktiota, sillä hän hallitsee englannin kielen mestarillisesti ja hänen sanavarastonsa on loputon. Välillä kirjan formaatti alkoi tylsistyttää. Levyjä on hauskempi kuunnella kuin lukea niiden sanallista kuvausta. Myöskään baseball-osiot eivät aina jaksaneet iskeä, vaikka paljon enemmän kuin olisin arvellut.

Erityisen hauska osio käsittelee taidevarkauksia: miten Greg hypoteettisesti varastaisi monia kuvataiteen ja modernin taiteen mestariteoksia, joista osa on esimerkiksi useita tonneja painavia veistoksia. Mukana ovat myös George Bushin maalaukset.

Kirja on kuvitettu Gregin Jennifer-vaimon mustavalkoisilla piirroksilla.

Väkeviä lääkkeitä

Mia Myllymäen tuore esikoisromaani Väkevä mieli sijoittuu Komanon kaupunkiin, jota käytännössä hallitsevat kirkko ja koko ajan lisää tilaa valtaava kaupunginsairaala. Omapäinen Kefa palaa sinne vuosien jälkeen opiskeltuaan Ompolossa laboratorioalaa. Hän mielisi sairaalaan töihin, mutta harmillisesti kaupunkia hallitsevat kokonaan tietyt sosiaaliluokat, kuten lemit. Luokan näkee aina sukunimestä. Kefa on sukunimeltään Fleevo ja kuuluu siis evoihin, joita syrjitään.

Amalia-äiti on kovasti mukana uuskirkollisten puuhissa ja haluaisi tyttärensä hyviin naimisiin, mieluiten varakkaan Lentin kanssa. Lentillä on samanlaisia ajatuksia. Kefaa tosin houkuttelee enemmän Lentin lääkäriveli Jermi, joka on jo kerran särkenyt hänen sydämensä. Hyvän ystävän Ellin Arvid-mies saa kummallisia kohtauksia. Eksentrinen lääkäri Olaus yrittää selvittää asiaa, mutta hänellä olisi paljon muutakin tekemistä.

Väkevä mieli

Väkevä mieli pyörii vahvasti lääketieteen ja etenkin farmakologian ympärillä. Myllymäki on tosin kehittänyt etenkin farmakologian aivan uudestaan – siinä ei ole juuri muuta yhteistä tosielämän kanssa kuin reseptorit ja yhteisvaikutukset. Myös lääketiede toimii jonkin verran eri lailla. Sairauksissa on samoja kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta ihan uusiakin hoitomuotoja on, kuten salaperäinen ylikirurgia.

Kirjassa on varmaan enemmän sairauksia/vammautumisia kuin minun romaaneissani yhteensä, ja se on aika paljon. Porukkaa lakoaa tiuhaa tahtia, eikä kyse ole luonnollisista kuolemista.

Olin kuvitellut, että Väkevä mieli olisi scifiä. Romaanin vanhakantainen maailma ja erikoiset nimet yllättivät ja ajattelin, että tämähän onkin fantasiaa. Ilmeisesti ollaan kuitenkin tulevaisuudessa, vaikka monia teknologioita lukuunottamatta maailma on varsin agraarinen. Ihmiset matkustavat hevosilla ja soittavat lankapuhelimilla.

Kirjassa on myös vahvoja dekkarin ja jännärin/trillerin (etenkin lääketiedesellaisen) piirteitä. Enimmäkseen ne toimivat hyvin, mutta erään dekkarityyppisen langan valitettavasti arvaa liian aikaisin. Myös jotkut tähän liittyvät motiivit tuntuiva kökösti perustelluilta.

Muuten kirja on varmasti ja hyvin kirjoitettu ja toimiva, tarina tempasi mukaansa. Henkilökaarti, etenkin sairaalan henkilökunta, on hyvin laaja, mutta jotenkin siinä ei mennyt juuri lainkaan sekaisin, vaikka helposti sekoitan paljon pienemmätkin kaartit. Hahmojen laaja määrä tosin aiheutti sen, että monet jäivät aika pahvisiksi, tai ainakin hyvin vähillä vedoilla luonnostelluiksi, mukaan lukien kohtalaisen ydinhenkilöitä.

Romaanin on julkaissut kustantajani Osuuskumma, mutta en ole osallistunut sen syntyyn muulla tavalla kuin oikolukemalla.

Väärät kissat oikeassa kirjassa

Odotin Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä -romaania vuosia (kiitos hänen loistavan Twitter-tilinsä), ja se oli kyllä kaiken odottamisen arvoinen. Mitähän kirjasta nyt voisi sanoa paljastamatta liikaa. Se on yhdenpäivänromaani, joka kertoo muistista, ihmismielestä, ajasta, kissoista, Stasista, kaupunkisuunnittelusta ja vanhemmuudesta.

Väärän kissan päivä -kansi

Marrasvirralla vietetään karnevaalia, joka täyttää kaupungin keskustan. Päähenkilö Kaarnan vaimon on tarkoitus illalla paljastaa yhteiskunnallisesti hyvin merkittävä valokuva. Kaarnan äiti, tunnettu psykologi Alice, kuitenkin sekoittaa pakkaa kuolemalla muistisairaiden hoivakodissa ja Kaarnan pitää lähteä sinne kesken jäätelön syömisen.

Paitsi että mikään ei ehkä ole sitä miltä näyttää, varsinkaan kissat, joita ei saisi katsoa ollenkaan, tai ne alkavat muuttua katsojan silmien edessä. Ai miksi? Sillekin on syy.

Kirja on hämmentävä, mestarillinen tarina, joka sekoittaa ajan ja lukijan päänkin. Se tuo mieleen surrealistisen maalauksen, esimerkiksi Dalí kohtaa Hieronymus Boschin. Ainoana miinuksena toteaisin, että yhden olennaisen käänteen lopusta arvasin etukäteen. Mutta ehkä sitä ei olisi voinut välttää. Ja lääketiedeihmisenä lääkkeiden pistäminen kaulavaltimoon häiritsi, vaikka kuinka ajattelee, että eihän tämä nyt mikään realistinen teos ole.

Lumikko ja yhdeksän muuta ja Harjukaupungin salakäytävät olivat hienoja kirjoja, mutta Sielut kulkevat sateessa ja Väärän kissan päivä käänsivät päälle ihan uudenlaisen vaihteen, jossa todellisuuden päällä tanssitaan ripaskaa. En ole varmaan koskaan ollut näin varma siitä, että tässä on romaani, jonka tulen lukemaan vielä uudestaan. Ja toivon todella, että tämäkin käännetään englanniksi, jotta voin ostaa sitä kaikille kavereilleni lahjaksi.