Archive for Muiden kirjat

Siili joka sotki kaiken

Siilin kuoleman nimi ei ole metafora. Briitta Hepo-ojan esikoisromaani alkaa sillä, että siili aivan kirjaimellisesti jää Artun perheen auton alle, ja herkkä Arttu järkyttyy syvästi. Se osaltaan käynnistää tapahtumaketjun, jossa Arttu alkaa muuttua, eikä muutos miellytä kaikkia.

Siilin kuolema -kansi

Artun äiti on ruotsalainen, isä suomalainen. Hänellä on kolme sisarusta: renttu naistenmies Make, Artun puolia pitävä Oliver ja etäisemmäksi jäävä Lotta. He asuvat pikkupaikkakunnalla Lapissa – ei se tyypillisin paikka varakkaalle hienostoperheelle. Perhe ei ymmärrä Arttua, eikä oikein kukaan muukaan.

En ole perehtynyt kirjoittajan taustoihin (tai en ainakaan enää muista), vaikka hänen blogiaan olenkin lukenut, mutta sekä Lappi että usein esille nouseva ruotsalainen tausta tuntuivat kirjassa uskottavilta elementeiltä, jotka voisivat perustua kirjailijan omaan elämään. Jokin romaanissa toi myös mieleen jotkut ruotsalaiset nuortenkirjat tietynlaisella tragikoomisuudessaan. Siinä on mukana vahvasti sekä huumorin että synkkä/surullinen pohjavire.

Romaanissa on monenlaisia kliseitä niin teemoissa kuin yksityiskohdissakin – tietysti huumori ylipäänsä nojaa enemmän karikatyyreihin kuin ns. täysin vakavat teokset -, mutta se rullaa hyvin eteenpäin ja oli hauskaa, usein koskettavaakin luettavaa. Nuoren herkkispojan, kenties Asperger-piirteisen (moni autistihan on hyvin herkkä, päinvastaisista stereotypioista huolimatta) kuvaus oli uskottavaa.

Tulenpalavia runoja

Warsan Shire on somalialaissyntyinen brittirunoilija, joka nuoresta iästään (29) huolimatta on saavuttanut varsin paljon. Jostain syystä häneltä ei kuitenkaan ole vielä ilmestynyt täyspitkää runokirjaa, ainoastaan enemmän pamfletti/vihkomittaisia teoksia, kuten tämä Teaching My Mother How to Give Birth vuonna 2011.

Teaching My Mother How to Give Birth -kansi

Kirja päättyy runoon, joka on kokonaisuudessaan seuraava: “To my daughter I will say, when men come, set yourself on fire.”

Sille löytyy kuitenkin vielä enemmän kontekstia kirjan sisältä. Shiren runot ovat joskus lyyrisiä, toisinaan proosallisempia, mutta ennen kaikkea ne ovat väkeviä, aistillisia ja viskeraalisia. Niissä rakastetaan, rakastellaan, petetään ja lähdetään, synnytään ja kuollaan. Sytytään tuleen niin metaforisesti kuin kirjaimellisestikin. Jotkut asiat ovat syntiä, mutta se saattaa tehdä niistä vain hekumallisempia.

Runot ovat silti usein hyvin arkisia ja usein henkilöinä ovat perheenjäsenet. Ne piirtävät selkeän, pääpiirteissään helposti avautuvan tarinan, lähes pienoisnovellimaisen. Vahvasti toistuvana elementtinä on suu, jolla puhutaan ja syödään, niin ruokia kuin ihmisiäkin.

Mukana on paljon somalialaisuuteen, afrikkalaisuuteen ja islamiin kytkeytyviä teemoja, joita kirjan lopussa hieman selitetään. Myös pakolaisuutta käsitellään, vaikkei Shirellä sellaista taustaa olekaan itsellä. Muuten kirjassa ei ole juuri politiikkaa, mutta ruskeana naisena oleminen on aina poliittista.

Tämä mainio pieni kirja lähti Book Depositorystä alle viidellä eurolla (sis. postikulut).

Hanki maailman fiksuimman miehen yleissivistys

Kalifornialaiskoomikko Greg Proops tunnetaan parhaiten Whose Line Is It Anyway? -komediaohjelmasta, jossa hän on esiintynyt vuodesta 1989. Proopsin vuonna 2010 aloittama The Smartest Man In the World -podcast on komediaa, mutta paljon muutakin. Se käsittelee runoja, kirjallisuutta, historiaa, musiikkia, elokuvia, taidetta, matkailua, ruokaa, vodkaa, huumeita, politiikkaa, feminismiä ja baseballia. Suurin osa näistä on mukana myös kirjassa.

The Smartest Book in the World on yleissivistävä kirja, jonka tavoitteena on esitellä esimerkiksi siisteimmät klassikkoelokuvat, -romaanit, -levyt, -runot, historian jännimmät tapahtumat ja cooleimmat merkkihenkilöt. Kyse ei ole siitä, että tiedoilla voisi päteä ja vaikuttaa fiksuilta muille, vaan siitä että nämä jutut ovat yksinkertaisesti hienoja ja kiehtovia. Lisäksi käsitellään esimerkiksi parhaita ja kamalimpia sanoja ja oikeaoppinen välimerkitys.

The Smartest Book in the World

Kirjan erikoisuus ovat fiktiiviset baseball-joukkueet, joita on koottu baseball-pelaajien lisäksi erilaisista historian merkkihenkilöistä. Naisistakin on useampi. Greg pitää tärkeänä naisten ja ei-valkoisten nostamista esiin historiasta ja kulttuurista. Valkoiset miehet kun ovat saaneet kirjoittaa historiaa ja maailmankuvaa ihan riittävän kauan. Hän jopa kirjoittaa kirjassa sanan Woman aina isolla alkukirjaimella. Tätä voisi pitää toki fetisoivana tms erikoisena tapana edistää tasa-arvoa.

Länsimaisiin keskittymiseltä ei täysin vältytä, mutta kirjassa on tyypillisempien japanilaisten haikurunojen lisäksi myös esimerkiksi inuitrunoutta.

Kirja on enimmäkseen kiinnostava, mm. siksi että Greg on todella hyvä kirjoittaja. On sääli ettei hän itse kirjoita runoja tai fiktiota, sillä hän hallitsee englannin kielen mestarillisesti ja hänen sanavarastonsa on loputon. Välillä kirjan formaatti alkoi tylsistyttää. Levyjä on hauskempi kuunnella kuin lukea niiden sanallista kuvausta. Myöskään baseball-osiot eivät aina jaksaneet iskeä, vaikka paljon enemmän kuin olisin arvellut.

Erityisen hauska osio käsittelee taidevarkauksia: miten Greg hypoteettisesti varastaisi monia kuvataiteen ja modernin taiteen mestariteoksia, joista osa on esimerkiksi useita tonneja painavia veistoksia. Mukana ovat myös George Bushin maalaukset.

Kirja on kuvitettu Gregin Jennifer-vaimon mustavalkoisilla piirroksilla.

Väkeviä lääkkeitä

Mia Myllymäen tuore esikoisromaani Väkevä mieli sijoittuu Komanon kaupunkiin, jota käytännössä hallitsevat kirkko ja koko ajan lisää tilaa valtaava kaupunginsairaala. Omapäinen Kefa palaa sinne vuosien jälkeen opiskeltuaan Ompolossa laboratorioalaa. Hän mielisi sairaalaan töihin, mutta harmillisesti kaupunkia hallitsevat kokonaan tietyt sosiaaliluokat, kuten lemit. Luokan näkee aina sukunimestä. Kefa on sukunimeltään Fleevo ja kuuluu siis evoihin, joita syrjitään.

Amalia-äiti on kovasti mukana uuskirkollisten puuhissa ja haluaisi tyttärensä hyviin naimisiin, mieluiten varakkaan Lentin kanssa. Lentillä on samanlaisia ajatuksia. Kefaa tosin houkuttelee enemmän Lentin lääkäriveli Jermi, joka on jo kerran särkenyt hänen sydämensä. Hyvän ystävän Ellin Arvid-mies saa kummallisia kohtauksia. Eksentrinen lääkäri Olaus yrittää selvittää asiaa, mutta hänellä olisi paljon muutakin tekemistä.

Väkevä mieli

Väkevä mieli pyörii vahvasti lääketieteen ja etenkin farmakologian ympärillä. Myllymäki on tosin kehittänyt etenkin farmakologian aivan uudestaan – siinä ei ole juuri muuta yhteistä tosielämän kanssa kuin reseptorit ja yhteisvaikutukset. Myös lääketiede toimii jonkin verran eri lailla. Sairauksissa on samoja kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta ihan uusiakin hoitomuotoja on, kuten salaperäinen ylikirurgia.

Kirjassa on varmaan enemmän sairauksia/vammautumisia kuin minun romaaneissani yhteensä, ja se on aika paljon. Porukkaa lakoaa tiuhaa tahtia, eikä kyse ole luonnollisista kuolemista.

Olin kuvitellut, että Väkevä mieli olisi scifiä. Romaanin vanhakantainen maailma ja erikoiset nimet yllättivät ja ajattelin, että tämähän onkin fantasiaa. Ilmeisesti ollaan kuitenkin tulevaisuudessa, vaikka monia teknologioita lukuunottamatta maailma on varsin agraarinen. Ihmiset matkustavat hevosilla ja soittavat lankapuhelimilla.

Kirjassa on myös vahvoja dekkarin ja jännärin/trillerin (etenkin lääketiedesellaisen) piirteitä. Enimmäkseen ne toimivat hyvin, mutta erään dekkarityyppisen langan valitettavasti arvaa liian aikaisin. Myös jotkut tähän liittyvät motiivit tuntuiva kökösti perustelluilta.

Muuten kirja on varmasti ja hyvin kirjoitettu ja toimiva, tarina tempasi mukaansa. Henkilökaarti, etenkin sairaalan henkilökunta, on hyvin laaja, mutta jotenkin siinä ei mennyt juuri lainkaan sekaisin, vaikka helposti sekoitan paljon pienemmätkin kaartit. Hahmojen laaja määrä tosin aiheutti sen, että monet jäivät aika pahvisiksi, tai ainakin hyvin vähillä vedoilla luonnostelluiksi, mukaan lukien kohtalaisen ydinhenkilöitä.

Romaanin on julkaissut kustantajani Osuuskumma, mutta en ole osallistunut sen syntyyn muulla tavalla kuin oikolukemalla.

Väärät kissat oikeassa kirjassa

Odotin Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä -romaania vuosia (kiitos hänen loistavan Twitter-tilinsä), ja se oli kyllä kaiken odottamisen arvoinen. Mitähän kirjasta nyt voisi sanoa paljastamatta liikaa. Se on yhdenpäivänromaani, joka kertoo muistista, ihmismielestä, ajasta, kissoista, Stasista, kaupunkisuunnittelusta ja vanhemmuudesta.

Väärän kissan päivä -kansi

Marrasvirralla vietetään karnevaalia, joka täyttää kaupungin keskustan. Päähenkilö Kaarnan vaimon on tarkoitus illalla paljastaa yhteiskunnallisesti hyvin merkittävä valokuva. Kaarnan äiti, tunnettu psykologi Alice, kuitenkin sekoittaa pakkaa kuolemalla muistisairaiden hoivakodissa ja Kaarnan pitää lähteä sinne kesken jäätelön syömisen.

Paitsi että mikään ei ehkä ole sitä miltä näyttää, varsinkaan kissat, joita ei saisi katsoa ollenkaan, tai ne alkavat muuttua katsojan silmien edessä. Ai miksi? Sillekin on syy.

Kirja on hämmentävä, mestarillinen tarina, joka sekoittaa ajan ja lukijan päänkin. Se tuo mieleen surrealistisen maalauksen, esimerkiksi Dalí kohtaa Hieronymus Boschin. Ainoana miinuksena toteaisin, että yhden olennaisen käänteen lopusta arvasin etukäteen. Mutta ehkä sitä ei olisi voinut välttää. Ja lääketiedeihmisenä lääkkeiden pistäminen kaulavaltimoon häiritsi, vaikka kuinka ajattelee, että eihän tämä nyt mikään realistinen teos ole.

Lumikko ja yhdeksän muuta ja Harjukaupungin salakäytävät olivat hienoja kirjoja, mutta Sielut kulkevat sateessa ja Väärän kissan päivä käänsivät päälle ihan uudenlaisen vaihteen, jossa todellisuuden päällä tanssitaan ripaskaa. En ole varmaan koskaan ollut näin varma siitä, että tässä on romaani, jonka tulen lukemaan vielä uudestaan. Ja toivon todella, että tämäkin käännetään englanniksi, jotta voin ostaa sitä kaikille kavereilleni lahjaksi.

Paha vie mukanaan

Terhi Rannelan Taivaan tuuliin on hyvin erilainen kirja kuin häneltä aiemmin lukemani Läpi yön. Siinä missä Läpi yön -romaanin päähenkilö on eteerinen runotyttö, Aura on jotain aivan muuta. Hänkin on aiemmin herkkä tyttö, mutta koulukiusaaminen ja äidin yllättävä kuolema kovettavat hänet.

Taivaan tuuliin -kansi

Aura löytää idolin äitinsä tutkimasta saksalaisesta äärivasemmistolaisesta aktivistista Ulrike Meinhofista. Koulutehtävät täyttyvät Meinhofin elämästä ja Aura jauhaa loputtomasti asiasta myös historianopettajan kanssa. Hän näkee itsensä poikkeuksellisen kypsänä ja aikuisena muihin verrattuna.

Sitten Aura rakastuu Henriin, joka on myös kiinnostunut Meinhofista. He alkavat kutsua toisiaan Ulrikeksi ja Andreakseksi. Henri alkaa manipuloida Auraa, jotta tämä tekisi pommi-iskun vanhaan kouluunsa.

Henrin hahmo enemmän tai vähemmän pilasi kirjan. Hän lienee klassinen psykopaatti, mutta sellaiset eivät ole kovin kiinnostavia hahmoja. Heistä tulee helposti, kuten tässäkin, epäinhimillinen ja yksiulotteinen paha. Henrillä ei ole yhtään inhimillistä piirrettä, hän ei tunne hetkeäkään mitään hellää Auraa kohtaan (vaikka tämä niin kuvittelee), eikä hän koskaan kyseenalaista tai kadu ainuttakaan tekemäänsä asiaa.

Siitä pidin, että Auran samaistumiskohde oli äärivasemmistolainen aktivisti, eikä esimerkiksi natsi.

Worldcon: viisi päivää, yli viisituhatta kaveria

Seuraavassa on raporttini Worldconista, jossa siis pystyin viettämään yhteensä vain 14 tuntia sairauksieni takia. Siinäkin ehti kyllä kaikenlaista. Kaikki omat esiintymiseni olivat keskiviikkona. Pääsin paikalle puoli neljältä ja bongasin melkein heti kanssapanelistini Likhainin, joka on kotoisin Filippiineiltä ja oli matkustanut Australiasta asti – varmaankin siksi, että oli Hugo-ehdokkaana fanitaiteilijan työstään.

Moderoimassani Minorities for minorities -paneelissa oli huone täynnä väkeä, mistä iloitsin. Myöhemmin tosin selvisi, että lähes kaikki paneelit olivat täynnä varsinkin keskiviikkona. Mutta hyvin se meni joka tapauksessa ja kiitoksiakin tuli.

Worldcon-jono

Paneeleihin siis jonotettiin urakalla, koska tapahtumaan tulikin paljon arvioitua enemmän ihmisiä. Tätä pystyttiin hieman tapahtuman kuluessa korjaamaan siirtämään tapahtumia isompiin tiloihin.

Mainiota scifiruno-openmiciä isännöi leppoisa karibialainen Brandon. Olin ensimmäinen lausuntavuorossa, koska siskoni oli ilmoittanut minut niin ajoissa. Lausuin kaksi scifirunoa, ja se sujui hyvin, varsinkin kun sain lausua istuen, seisoessa kun minulta loppuu helposti happi.

Mukana oli paljon avaruusrunoja, niin eroottista scifiä kuin enemmän fysiikkaakin, mutta myös fandom-aiheita, kuten useita Worldcon-runoja, homoeroottista Star Trekiä, vogonirunoutta (aiheena vogonit) ja romaanien, satujen ja näytelmien uudelleentulkintoja, mm. hirviö-Punahilkka ja homoaiheista Shakespearea kahdelta eri kirjoittajalta.

Huippukohta oli kenties viimeinen esiintyjä, joka veti spoken word/physical comedy -mashupin Moby Dickistä, jossa hän kiemurteli maassa valaana ja liiteli yleisön joukossa albatrossina ja kaikki nauroivat vedet silmissä.

Torstaina olisi ollut kiva paneeli ja Nethack-fanitapaaminen, mutta aikataulujen muutos perui ne osaltani. Kävin Worldconiin liittymättömällä runoklubilla Karhupuistossa, jossa oli kiva sää ja mukavasti yleisöä. Musiikkiesiintyjiä oli tavanomaista enemmän. Täälläkin pääsin avaamaan open micin lämmittelijöiden jälkeen. Luin poikkeuksellisesti runojen lisäksi myös yhden raapaleen.

Karhupuistosta lähdin Worldconiin, jossa oli Osuuskumman tuoreiden englanninkielisten antologioiden julkkarit. Valitettavasti Messukeskuksen “Talvipuutarha” oli melkoinen pettymys – tiesin, ettei se mikään puutarha ole, mutta miltei kouluruokalamainen tila oli kuuma kuin pätsi ja puheet piti huutaa, että sai äänensä kuuluviin. Mukavia ihmisiä joka tapauksessa ja paikalla oli kiinnostuneita useista eri maista.

Perjantaina tarkoitukseni oli käydä vain Hugo Awardseissa – tapahtuma jonka tiesin olevan aika tylsä ja pompöösi, mutta pitihän se nähdä. Sitten siskoni onneksi huomasi, että lauantain Ikea-larppi oli siirtynyt perjantaille. Olen larpannut elämässäni kerran, vuonna 1997(?), mutta Ikea on toistuva teema teksteissäni.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsin larpin, joka olikin hyvä veto. Tai se oli enemmän “sitcom-improvia” neljälle hengelle parittain, mutta hauskaa oli. Larpin jälkeen menimme koko porukalla (miinus GM) baariin istumaan.

Hugoihin oli melkoinen jono, koska useimmat paikalla olijat halusivat niihin. Tilaakin oli onneksi 4 000 hengelle, mutta ylimmät paikat olivat aika kaukaiset. Screeniltä tosin näki hyvin. Jaksoin katsella ensimmäisen 1/3 palkinnoista, siinäkin oli jo monta tuntia liikaa perjantaihin. Kukaan ehdolla olleista tutuistani ei voittanut.

Eniten jäi mieleen scifi-insidet kiitospuheissa ja muutaman voittajan liikuttuminen kyyneliin. Mutta eihän tuo mikään spektaakkeli ole eikä tarkoituskaan ole olla. Jännittävintä oli kuunnella, kuinka 4 000 ihmistä taputtaa enimmäkseen kirjallisuusjutuille.

Lauantaina vääntäydyin coniin jo puoli yhdeltätoista. Ratikassa tutustuin amerikkalaiseen leffakäsikirjoittajaan, joka on Nicholls-semifinalisti (suhteellisen iso saavutus). Puhuimme käsikirjoittamisesta ja alasta, hän piti sijoittumistani Sacramento International Film Festivalilla hyvänä saavutuksena.

Kävin katsomassa ainokaisen paneelini Mental Illness in Fiction, joka harmillisesti oli samaan aikaan kuin ableismipaneeli. Ableismi on minulle toki paljon tutumpi aihe kuin mielenterveysongelmat, joten valitsin ko. paneelin ja se olikin erinomainen. Mukana oli kaksi tuoretta Hugo-voittajaa, joista Emma Newman sai palkinnon nimenomaan podcastista ja sen kuului.

Minä Worldconissa

Paneelin mielenkiintoisinta antia olivat koskettavat henkilökohtaiset tarinat, joita ei voi referoida niin, että ne kuulostaisivat miltään. Myös PTSD:n käsittely oli mielenkiintoista: sitä on nykyään romaaneissa paljon, liikaakin, ja usein hyvin kuvattuna, mutta aika yksiulotteisesti, keskittyen hallusinaatioihin ja muihin “jänniin” oireisiin sekä alkoholismiin.

Paneelin ihan loppu piti skipata, kun kävin hakemassa Pasi Ilmari Jääskeläiseltä nimmarin hänen uuteen romaaniinsa. Haahusin pari tuntia ympäri conipaikkaa etsien tuttuja ja löysinkin monia. Olin monia jo toki tavannut, nyt törmäsin yhteen suomalaiseen ja yhteen hollantilaiseen nettituttuun, joita en ollut ennen tavannut livenä. Toinen osti raapalekirjan, jonka pääsin kanssatoimittajani kanssa signeeraamaan – conin toinen signeeraus, yhden Adenon olin jo päässyt nimmaroimaan.

Sen jälkeen lähdin kotiin ja ajattelin Worldconin olevan osaltani siinä, jo lauantaina alkuiltapäivästä, mutta sen jälkeen ei ollut enää must-ohjelmaa ja minun piti priorisoida lepäämistä. Olin hajottanut munuaiseni (toivottavasti ei-pysyvästi) ylirasituksen takia jo kaksi päivää ennen conia, vaikka olin yrittänyt olla rauhallisesti ja levätä paljon. Ti-ke saamani neste- ja ravintotiputus hieman helpotti tilannetta.

Sunnuntaina kuitenkin kuulin dead dog partysta eli lopettajaisbileistä hotellissa Länsi-Pasilassa, jossa oli melkein ilmainen buffet, ja päätin mennä vielä sinne hetkeksi. Aluksi ulkona seisovalle ihmisjoukolle ilmoitettiin, että bileet ovat ehkä täynnä väärinkäsityksen takia, mutta hyvin sinne mahtui lopulta monisatapäinen ihmislauma ja ruokaakin riitti hyvin kaikille. Vegeruokakin oli varsin jees. Varsinaista biletunnelmaa ravintolapuolella ei ollut, mutta mukavia ruokailukavereita toki löytyi.

Se olikin Worldconissa parasta, ihmiset ja tunnelma. Välittömyys ja sellainen, että aina kun tapasi ihmisiä, oltiin heti kavereita ja ratikassa ja busseissa alettiin jutella. Eri asia moniko kaverisuhde säilyy, varsinkin kun useimpia ei näe enää koskaan, mutta useiden kanssa vaihdettiin myös yhteystietoja ja seurataan Twitterissä.

Pidin myös tapahtuman värikkyydestä ja tunnelmasta ylipäänsä. Samoin esteettömyys oli varsin mainiossa jamassa, mutta siitä kirjoitan erillisen postauksen. Hyvin siis viihtyi ja sopi sekaan, vaikka en koe olevani varsinaisesti “fandomissa”, luen melko vähän scifiä (lähinnä ei-tunnettuja nimiä), en käytännössä lainkaan fantasiaa, en lue sarjakuvia, enkä katso alan leffoja/TV-sarjoja.

Jos voimia olisi ollut enemmän, olisin tehnyt paljon muutakin, kuten käynyt katsomassa erilaisia sukupuolta, queer-asioita ja vammaisuutta käsitteleviin paneeleita (ja kenties muitakin), käynyt tsekkaamassa pukukilpailun, konsertteja, avajaiset, lopettajaiset ja useammat kuin yhdet bileet sekä katsonut elokuvia tapahtuman elokuvafestivaaleilla

Siskoni osallistui coniin myymällä nuolenpääkoruja assyriologikavereineen (minun ideani) ja hänen poikaystävänsä lauloi useita keikkoja Unreality-nörttikuorossa. Korut menivät hyvin kaupaksi, niin myös Osuuskumman kirjat, etenkin uudet englanninkieliset antologiat. Itse ostin PIJ:n romaanin lisäksi vain yhden Risto Isomäen pokkarin sekä Mike Pohjolan Ihmisen pojan scifikirppikseltä.

Kaunokirjallisuus on portti Kokoomukseen

On esitetty, että kaunokirjallisuuden lukeminen lisäisi empatiaa, kahdestakin osittain erillisestä syystä. Koko kaunokirjallisuuden ideahan on samaistua muihin ihmisiin, päästä näiden pään sisään. Mitä empatiakin tietysti on, muihin samaistumista.

Filosofi Martha Nussbaum on todennut, että kaunokirjallisuus, etenkin klassikot, ovat täynnä ns. underdogeja, ihmisiä joilla menee koko ajan huonosti, mutta lukija tsemppaa heitä silti. Kaunokirjallisuus ylipäänsä tietysti perustuu konfliktiin eli ongelmiin ja vastoinkäymisiin, ilman sitä ei synny draamaa, koko tarinaa ei ole. Tarinan lisäksi myös itse samaistuminen syntyy pitkälti vastoinkäymisistä. Siksi romaanit ovat täynnä mm. orpolapsia.

Kirjoitin hiljattain novellia, josta pelkäsin tulevan helposti vitsi. Koska haluan säästellä päähenkilöiden viattomia vanhempia, tein päähenkilöstä yksinäisen ja novelli alkaa sillä, että hän saa potkut töistään. Ei tee mieli nauraa sellaiselle, jota sympatiseeraa.

Lähes koko kirjallisuuden kenttä, kuten muutkin kulttuuripiirit mutta vielä vahvemmin, ovat vasemmistolaisia. Kuten sanoin siskolleni vain puoliksi huumorilla keskustellessamme asiasta, että oikeistolaisilla on Cheek ja Ayn Rand, vassareilla on kaikki loput.

Tekeekö kaunokirjallisuuden lukeminen ihmisistä herkemmin vasemmistolaisia? Itselleni ainakin herää kysymys, että voiko proosan lukeminen tehdä ihmisistä jopa oikeistolaisen. Empatiaan taipuvaisella empatiakyky ja halu tukea muita kasvaa lukemisen myötä. Joku toinen miettii, että miksi tuo Oliver Twist on köyhä, ei varmaan kannattaisi olla vaan ryhtyä menestyjäksi, ja myöhemmin päätyy Kokoomuksen riveihin.

Sounds legit, mielestäni.

Amerikkalais-irlantilainen bodhisattva

Kun luin Lion’s Roarista Maura “Soshin” O’Halloranista, tilasin välittömästi hänen kirjansa. Siitä on jo aikaa, kirja jäi jostain syystä pitkäksi aikaa kesken.

Maura oli nuori amerikkalais-irlantilainen nainen, joka kesken yliopisto-opintojen muutti buddhalaiseen luostariin Japanin maaseudulle opiskelemaan zeniä, vaikka ei osannut japania. Ei-japanilaisille se oli poikkeuksellista, mutta naisillekin harvinaista. Kolme vuotta hän nukkui vain kolme tuntia yössä ja loput ajasta teki töitä, opiskeli koaneja ja istui zazen-meditaatiota.

Pure Heart, Enlightened Mind -kansi

Japanilaiset tykästyivät Mauraan kovin ja hyväksyivät hänet “japanilaiseksi”. Munkit ihmettelivät hänen valtavan nopeaa henkistä kasvuaan. Siinä missä valaistuminen vie yleensä vähintään vuosikymmeniä, Maura valaistui ja saavutti buddhuuden tuhannessa päivässä.

Mauran oli tarkoitus palata Kaakkois-Aasian kautta takaisin Irlantiin perustamaan sinne zen-temppeli. Valitettavasti paluumatkalla hän menehtyi bussionnettomuudessa Thaimaassa vain 27-vuotiaana. Mauralle pystytettiin patsas hänen kotitemppeliinsä Japaniin.

Pure Heart: Enlightened Mind koostuu Mauran päiväkirjoista sekä kirjeistä perheelle, lähinnä äidille. Siinä on paljon arkisuutta, mutta loputtomat kotityötkin muuttuvat melko kiinnostaviksi, kun ne ovat “eksoottisia”. Teksti on kovin inhimillistä. Maura turhautuu itseensä ja “huonoon” meditaatioonsa. Väsymys vaivaa, kolmen tunnin yöunilla tuskin ihme. Varmasti kulttuurishokki osaltaan lisää uupumusta, vaikka sitä ei suoraan artikuloida.

Luostarin arki on karua. Monet sairastuvat fyysisestikin talven hyytävästä kylmyydestä ja raskaista töistä. Sairaalaan mennään sitten, kun käsi on puskenut märkää kaksi kuukautta. Munkit osaavat kuitenkin myös irrotella. Synttärikakkuja leivotaan voileipägrillissä ja juhlissa virtaavat monenlaiset juomat. Arvostettu munkki jättää tärkeän hengellisen tilaisuuden väliin ilmoitettuaan, että nyt on tukka liian kipeä. Maura ehtii nähdä hieman myös muuta Japania.

Kirjan loppupuoli oli hieman pettymys. Valaistumisen kuvaus menee melkein ohi, kun sitä ei erota muutamasta melkein-valaistumisesta. Pian sen jälkeen päiväkirja päättyy, koska Mauran viimeinen päiväkirja varastettiin onnettomuuspaikalta. Onneksi aiemmat hän oli postittanut kotiin. Kyynisesti on vaikea olla miettimättä, kuinka paljon unenpuutteen ja uupumuksen aiheuttama sekavuus edisti valaistumista.

Joka tapauksessa kyseessä on hyvin mielenkiintoinen kirja. Maura kertoo myös kuinka on kirjoittamassa osittain tositapahtumiin perustuvaa romaania, mutta luostarin kiireet veivät siltä aikaa ja vain ensimmäinen luku ehti valmiiksi. Sen voi lukea Lion’s Roarin sivuilta.

Worldcon lähestyy

Maailman suurimpaan tieteis- (ja fantasia-)tapahtumaan Worldconiin on tänään tasan kolme viikkoa aikaa. Ja tällä kertaahan tämä megapläjäys järjestetään Helsingissä, Messukeskuksessa. Ylipäänsä Euroopassa järjestäminen on harvinaista herkkua, sillä useimmat Worldconit pidetään Yhdysvalloissa. Pohjoismaissa tapahtumaa ei ole koskaan aiemmin nähty.

Suomen media ei valitettavasti ole vielä juurikaan puffannut Worldconia. Ehkä tapahtumaa käsittelevät jutut lisääntyvät sen lähestyessä, mutta pian on jo kiire: ensi maanantai on nimittäin viimeinen päivä, kun ensimmäistä kertaa missään Worldconissa käyvät saavat liput halvalla, alle puoleen hintaan normaalista hinnasta.

Melkein sata euroa on toki edelleen tyyris hinta, monelle todella paljon. Tapahtuma kuitenkin myös tarjoaa valtavasti. Paneelikeskusteluja, puheita, tiedeluentoja, haastatteluita, kirjailijatapaamisia, cosplayta, musiikkia, lastenohjelmaa, larppeja, työpajoja ja paljon muuta. Tietenkin runsaasti myyntipöytiä. Taidenäyttely ja fantastiset naamiaiset kuuluvat jokaisen Worldconin ohjelmaan, ja jos olet aina halunnut nähdä glamoröösin kirjailijapalkintogaalan, sellainen löytyy Hugo Awardseista.

Tapahtumaan on tarjolla myös päivälippuja, jos lipun hinta tuntuu kalliilta, tai et ole varma, onko kyseessä sinun juttusi.

Koko ohjelmaan pääsee tutustumaan täältä. Itse esiinnyn keskiviikkona vähemmistöaiheisessa paneelissa kello 16, ja samana päivänä klo 18 jälkeen tarkoitukseni on lausua scifirunojani open micissä. Enpä olisi arvannut esiintyväni jossain tapahtumassa samaan aikaan kuin G.R.R. Martin.

Harmillisesti tämä open mic on täysin päällekkäin improv-työpajan kanssa, siihen olisin hyvin mielelläni osallistunut. Kuin myös lauantain Ikea-larppiin (olen kirjoittanut Ikea-aiheesta romaanin, näytelmän ja raapaleen), mutta se vaatisi ilmoittautumista heti aamusta.

Torstai-iltana on ilmeisesti parin antologian, joissa olen mukana (toisessa myös toimittajan) julkkarit, mutta niistä lisää kun tiedot varmistuvat. Julkkarit ovat todennäköisesti paikassa, joka ei vaadi Worldcon-lippua.

Worldconista voit ostaa Osuuskumman julkaisemia kirjojani ja Cosmospen-lehteä, jossa on mukana scifirunoni Ink Blue ja pitkä kirjailijaesittely minusta – sekä assyriologiaa opiskelevan siskoni tekemiä upeita nuolenpääkoruja ja muita nuolenpääsavitauluja.