Archive for Omat kirjat

Mystisellä suolla

Minulta ilmestyä tässä kuussa novelleja kahdessa eri antologiassa, mutta skotlantilaisteos lykkääntyi viime hetkellä peräti syyskuuhun asti. Höh.

Hänen huulensa ovat metsä -kansi

Tämä uutukainen sen sijaan putkahti painosta ja on tilattavissa. Hänen huulensa ovat metsä -antologia sisältää novelleja metsistä, soista ja usvasta, kirjoittajina lisäkseni mm. Helena Waris, J.S. Meresmaa ja Magdalena Hai.

Oma novellini Virvatulenpenikoita tuo hieman mieleen Sisimmäinen-romaanini, mutta on huomattavasti spekulatiivisepi ja fantastisempi. Se perustuu hyvin löyhästi erääseen todelliseen suoretkeen.

Itseäni huvittaa, että melkein kaikilla antologiaan osallistuneilla, itseni mukaan lukien, on metsään viittaava sukunimi. Toki sellaisia on Suomessa paljon, mutta silti kattaus on tässä erityisen huikea. Nomen est omen?

Tuoreita munia ja kissoja

Osuuskummalta on ilmestynyt hiljattain kaksi kiinnostavaa uutta antologiaa, joissa olen mukana. Eilen tupsahti painosta lajissaan kolmas Kummalinnun munia -raapaleantologia.

Ajantakojat-kansi

Siinä missä aiemmissa Kummiksissa on ollut sekalainen valikoima spekulatiivisia sadan sanan tarinoita, Ajantakojissa raapaleet sijoittuvat historian eri aikakausille maailman alusta sen loppuun. Ja niiden väliin on kirjoitettu erilaisia seikkailupolkuja.

Minäkin olen siis innostunut kirjoittamaan tulevaisuudellisten lisäksi historiallisia raapaleita. Minulta on kirjassa kahdeksan satasanaista novellia, mm. antiikista ja esihistoriasta. Sekä eräs suosikkejani omista raapaleistani, Timanttikäpylehmä.

Osuuskumman uusi Varjoisilta kujilta -antologia puolestaan sisältää ainoastaan kissa-aiheisia tarinoita. Oman humoristisen absurdin tieteisnovellini nimi on Suvikulta, mikä kertonee jo sen sisällöstä.

Nämä voi hankkia omakseen printtinä tai e:nä. Ajantakojat kustantaa painettuna vain 16 euroa, tosin sisällöllisten jippojensa ansiosta se on ehkä sähkökirjana vielä toimivampi.
.
Seuraava suomenkielinen antologia, jossa olen mukana (ei Osuuskummalta) on taitettu, joten eiköhän sekin kohta putkahda.

Etenee, hitaasti mutta sitäkin hitaammin

Pitkästä aikaa tilapäivityksiä kirjoituksistani.

Lankamaailma

Runomuotoinen romaani on editointivaiheessa. Homma on sujunut aikataulullisesti surkeasti (terveydentilan takia), muuten hyvin. Vähän kyllä kuumottaa, onko kirja liian kokeellinen kustantajille – varsinkin kun runot ovat ilmeisesti tällä hetkellä out.

Rihmasto

Homeromaani on kustantajakierroksella, ei kovin lupaavalta näytä.

Nuortenromaani

Koelukijoiden (nuortenkirjailija ja nuori lukija) palautteet nuortenromaanista olivat tosi myönteisiä, joten kustannuspäätöstä toivottavasti odotellessa…

Lastenkirjat

Seeprakoiran jälkeen minulla on muhinut useita lastenkirjaideoita. Yksi on nyt työn alla, ja itse olen siitä tosi innoissani. Onneksi lastenkirjassa jo 100 sanaa on jonkin verran, niin tekstin etenemisen huomaa etanavauhdillakin.

Muistelmat

Aloini syksyllä pitkään kaavaillun muistelmateokseni kirjoittamisen. Sekin on runomuotoinen ja sitä pystyn eräänlaisen tajunnanvirtamaisuuden usein kirjoittamaan, vaikka olisin liian huonossa kunnossa muuhun. Se on siis jopa jonkin verran edennyt.

Käsikirjoittaminen

Keväällä 2015 aloitetut kaksi näytelmää ovat yhä kesken. Tällä hetkellä ei voi oikein kirjoittaa sellaista tekstiä, jolle ei löydy paikkaa/deadlineä.

Toissapäivänä piti tulla yhden leffakäsikirjoituskilpailun tulokset, mutta ei ole näkynyt.

Projekti Kultakala etenee ja toivottavasti tärppää.

Raapaleet

Raapaleiden kirjoittamisessa on ollut nyt vähän taukoa. Ideoita on, mutta jotenkin ne eivät materialisoidu. Pitäisi kyllä alkaa pikimmiten taas kirjoittaa lisää.

Muut novellit

Novelli, jolla sijoituin finalistiksi Glasgow’n yliopiston lääketiedescifikilpailussa, ilmestyy pian englanninkielisessä kilpailuantologiassa. Eräässä toisessa kilpailussa olen shortlistillä eli periaatteessa myös finalisti. Yhdestä ei-kilpailuantologiasta odotan tietoa.

Minulla on kasa novelli-ideoita, mutta ne ovat edenneet huonosti. Yhtä on muutama rivi. Yhtä naputtelin syksyllä pari liuskaa, mutta siitä puuttuu jotain, ei juonellisesti vaan muuten.

Kohta ilmestyy novelleja suomeksi ja englanniksi.

Runot

Sain runokokoelman valmiiksi vähän ennen joulua ja se on nyt kustantamokierroksella. Yhdeltä kustantamolta tuli jo henkilökohtainen hylky. Kokoelman valmistumisen jälkeen en ole kirjoittanut erillisiä runoja kuin yhden puolikkaan.

Kustannustoimittaminen

Olen kustannustoimittamassa yhdessä erään toisen kirjoittajan kanssa mielenkiintoista pienoisteosta. Siitä lisää myöhemmin.

Lehtijutut

Pari viikkoa sitten ilmestyi erittäin tärkeä juttuni Suomen Kuvalehden sivustolla. Pian ilmestyy toinen kirjoittamani juttu Tukilinjassa. Keväällä tulee ulos pari juttua, jotka kirjoitin viime keväänä/kesänä. Nyt ei ole työn alla mitään, ei olisi mitenkään voimia.

Muut tekstit

Kirjoitin jokin aika sitten esseetyyppisen tekstin tarjolle englanninkieliseen antologiaan sekä op-ed-tyyppisen tekstin, jota olen tarjonnut muutamalle lehdelle, mutta ei ole tärpännyt. Kahteen paikkaan pitäisi vielä lähettää kun olisi voimia.

Haastattelut

Uudessa Luontaisterveys-lehdessä on haastattelu minusta, keskittyen tietysti terveysasioihin, mutta vähän romaanijuttujakin on mukana.

Katastrofi nimeltä 2016

Tämä vuosi oli ennätyksellisen raskas elämässäni, tuntuu että melkein yhtä raskas kuin kaikki aiemmat yhteensä. Ja se on paljon, koska asuin väkivaltaisen alkoholistiäidin kanssa, sairastuin vakavasti vuonna 2000 jne. Paras mitä vuodesta voi sanoa on, että onneksi kukaan läheinen ei kuollut. Yksi hyvä nettituttu kyllä, mutta en voi sanoa, että olisimme olleet läheisiä.

Sabotaasin takia sain runsaasti pysyviä elinvaurioita, jotka romahduttivat kuntoni. Tämän takia en ole enimmäkseen pystynyt tekemään mitään, ja viime vuonna aloitettu uintiharrastuskin piti lopettaa.

Sabotaasin aiheuttama gastropareesin paheneminen johti siihen, että laihduin 10 kiloa muutamassa kuukaudessa. Pahimmillaan vatsani tuli täyteen kahdesta falafelpyörykästä ilman lisukkeita. Laihtuminen sinänsä on ihan positiivinen juttu, ja ironinenkin, koska olin langanlaiha ennen kuin toisenlaiset elinvauriot lihottivat minua 20 kiloa parissa kuukaudessa, mutta aiheutti myös aliravitsemusta. Suomessa sain yhden ravintotiputuksen, mutta täällä en ole onnistunut saamaan.

Jouduin tapaturmaan/onnettomuuteen ja tuli syöpäepäily, mistä jo kirjoitinkin, kuten useasta muusta syystä jotka tekivät vuodesta kammottavan. Minulle selvisi hirveä asia perheestäni. Vakavasti sairas paras ystäväni sairastui uuteen sairauteen, jota kukaan ei viitsi hoitaa, koska Suomi. Tällä viikolla tapahtui jotain todella pelottavaa, mahdollisesti hengenvaarallista, mistä en viitsi tässä kertoa, mutta se ei ollut kiva lopetus vuodelle.

Tuntuu vaikealta tutustua uusiin ihmisiin tai edes vastata kuulumiskyselyihin, kun tuntuu ettei kukaan voi uskoa millaista minun elämäni on, se on aivan liian absurdin katastrofaalista.

Minulta ilmestyi tänä syksynä kolme kirjaa, romaani, toimittamani antologia sekä erityisruokavaliokirja, jonka piti ilmestyä jo vuosi sitten. Kirjoitin ennätysmäärän novelleja. Joskus teininä saatoin kirjoittaa 10 novellia vuodessa, mutta ne olivat yleensä hyvin lyhyitä, tyypillisesti vain 500 sanaa. Nyt syntyi lähes yhtä monta ihan kunnon pituista. Runoja syntyi reilusti yli sata(!) ja parhaimmisto lähti hiljattain kustantamokierrokselle.

Osallistuin myös ennätyksellisen moneen kirjoituskilpailuun: yhteen romaanilla, yhteen runolla, yhteen näytelmällä, yhteen sikermällä raapaleita ja kolmeen novellilla. Yhdessä sijoituin finalistiksi, yhdessä en sijoittunut mitenkään ja lopuista tulee tulokset vasta ensi vuonna, osassa vasta reilusti keväällä tai jopa vasta kesällä. Usean suhteen olen aika toiveikas ja petyn kyllä, jos mitään sijoituksia ei tule.

Lisäksi leffakäsis lähti kolmatta ja viimeistä kertaa Nichollsiin ja muutamaan muuhun kilpailuun myös, niitä en laske samaan. Nyt on ihan toinen elokuvaprojekti tekeillä, siitä lisää myöhemmin.

Tämän vuoden tavoitteet onnistuivat aika 50-50. Ruokavaliokirja löysi kustantajan. Runoja, novelleja ja lehtijuttuja kertyi ihan kiva määrä. Uutta kolumnistin paikkaa ei löytynyt (aiempikin loppui viiden vuoden jälkeen, sekin oli kolumnistiksi jo pitkä ura). Näytelmille ei löytynyt ohjaajaa. Ensi vuoden tavoitteet ovat seuraavat.

Uran kannalta ensi vuonna on tärkeä vuosi, koska Worldcon järjestetään Helsingissä, ja sitä varten tapahtuu kaikenlaista, josta lisää myöhemmin. Ensi vuoden tavoitteet:

– menestystä useammassa lukuisista kirjoituskilpailuista joihin osallistuin
– runokirjalle kustantaja
– Lankamaailma valmiiksi ja sille kustantaja
– projekti X etenemään halutulla tavalla
– muistelmat valmiiksi tai ainakin pitkälle
– lehtijuttuja, runoja ja romaaneja valmiiksi
– Erveyskeskukselle ohjaaja
– ulkomainen kustantaja jollekin kirjoistani
– uusi kolumnistin paikka

Mitä hyvää tänä vuonna tapahtui paitsi kirjoittamisessa onnistumista? Sain pari uutta kaveria(!) (NaNoWriMosta tietenkin, missä muualla tutustuisin ihmisiin), ja parin kaverin kanssa aloimme olla uudelleen tekemisissä pitkän tauon jälkeen. Rakastuin (uudelleen) komediaan, joka on pitänyt minua hengissä, ja löysin podcastit – sen jälkeen, kun olin melkein saanut valmiiksi käsikirjoituksen, jossa kuunnellaan podcasteja, ja ajattelin, että ne eivät ole minun juttuni. Siinä se aika lailla oli.

Parhaat tänä vuonna lukemani romaanit ovat poikkeuksellisesti kaikki nuortenkirjoja. Aiemminhan en juuri edes lukenut niitä, mutta nyt oman nuortenromaanin kirjoittamisen takia olen lukenut monia. Toisaalta kaksi kirjoista on tuttujeni kirjoittamia, ja olisin varmaan lukenut ne joka tapauksessa.

Parhaat vuonna 2016 lukemani romaanit

Padma Venkatraman: A Time To Dance (arvostelu tulossa)

Corinne Duyvis: On the Edge of Gone

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Parhaat vuonna 2016 lukemani tietokirjat

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Maura O’Halloran: Pure Heart, Enlightened Mind (arvostelu tulossa)

Greg Proops: The Smartest Book in the World (arvostelu tulossa)

Adenon alku luettavissa

Adeno-romaanini ensimmäinen kohtaus on nyt luettavissa tässä blogissa. Samalta sivulta löytyy näytteet useimmista muistakin romaaneistani. Täytyy tosin sanoa, että Adeno ei ole yhtä trillerimäinen romaani kuin sen aivan alusta voisi kuvitella.

Adeno sai myös oikein imartelevan lehtiarvostelun Tähtivaeltajassa, joka on Helsingin science fiction -seuran lehti. Kerrontatapaani kutsutaan “tyylikkään vähäeleiseksi” ja romaania verrataan Leena Krohniin ja Maarit Verroseen(!). “Adeno onkin hieno lisäys suomalaisen, kirjallisesti korkeatasoisen scifin tarjontaan“, päättää Sarianna Silvonen arvostelunsa.

Vau! Tämä kyllä inspiroi kirjoittamaan enemmän scifiä realismin sijaan. :-> Nythän minulla on työn alla runomuotoinen scifiromaani, joka pyrkii nimenomaan kirjalliseen korkeatasoisuuteen.

(Arvostelu paljastaa kirjasta varsin paljon, en siis tarkoita varsinaisia spoilereita, mutta jos mieluummin luet Adenon tietämättä kovin paljoa sisällöstä, kannaattaa ehkä välttää ko. arvostelun lukemista.)

Nuortenromaani paketissa

Ensimmäinen nuortenkirjakäsikirjoitukseni valmistui eilen. Koko juttuhan sai alkunsa siitä, että noin vuosi sitten luin tunnettua suomalaista nuortenkirjaa, enkä pitänyt siitä, minusta se ei ollut kovin hyvin kirjoitettu. Ajattelin, että pystyn kirjoittamaan paremman. Toukokuussa sitten ryhdyin hommaan.

Tämä oli jotenkin mukava ja mukavan helppo kirja kirjoittaa. En siis todellakaan sano, että nuortenkirjoja on yleisesti ottaen helpompi kirjoittaa kuin aikuisten kirjoja, tämä nimenomainen vain sattui olemaan vaivattomampi kuin edelliset kässärini.

Sisimmäinen, Adeno ja Rihmasto vaativat itkua ja hammastenkiristystä, runsaasti poistettuja ja uudelleenkirjoitettuja kohtauksia, kohtauksien järjestelyä kuin palapeliä ja olin monta kertaa jo luovuttaa. Mitään tällaista ei nyt ollut. Suurimmat haasteet tulivat, yllätys yllätys, terveydentilastani.

Kirjoitinko mielestäni paremman kirjan kuin se tunnettu kirjailija? En tiedä, mutta ei se minusta ainakaan huonompi ole. Koelukijoiden palaute oli hämmentävän hyvää, he eivät löytäneet kässäristä kuin erittäin pieniä ongelmia. (Ei toki tarkoita, etteikö kustannustoimittaja voisi löytää paljon enemmänkin, mutta perusta tuntuisi olevan kunnossa.) Toinen heistä oli vieläpä nuori, joka koki kirjan autenttisemmaksi kuin useimmat nuortenkirjat.

Eli kiva kun joskus joku sujuu näin hyvin. Toivottavasti myös kustantajien kanssa.

Mistä romaani sitten kertoo?

Pitkäaikaissairauksista ja vammaisuudesta (kuka on yllättynyt). Valehtelusta (ei sekään ehkä kovin yllättävää, kun myös Adeno ja Rihmasto käsittelevät tätä teemaa). Haavoittuvuudesta ja eskapismista.

Kourallinen arvosteluja

Tuoreesta Adeno-romaanistani on tullut useita uusia arvosteluja. Useimmat ovat pitäneet kirjasta, mutta muutama ei ole tykännyt sen lopusta ollenkaan. Harmi.

Nörttityttöjen arvio oli varsin posiitiivinen. “Pidin Adenon sävystä ja Haaviston kirjoitustyylistä kovasti. Kirja oli nopealukuinen, ja juoni eteni sujuvasti. Jokaisen luvun alussa olevat lainaukset vanhoista, tutuista peleistä olivat mukava lisä, ja toimivat juonen kanssa hyvin yhdessä. Loppuratkaisu jäi mietityttämään toviksi, enkä oikeastaan vieläkään osaa sanoa, pidinkö Haaviston ratkaisusta vai en. Pitänee lukea kirja toiseen kertaan, ja päättää sitten.

Kirjavinkkien arvostelun kirjoittanut Mikko oli lautapeliharrastajana toki kirjasta kiinnostunut ja imarreltu oman lautapeliteoksensa maininnasta (hän olisi varmasti arvostellut kirjan muutenkin, kyseessä ei siis ole mikään sissimaininta. Romaani ilmeisesti muuten miellytti, mutta loppu ei iskenyt häneen ollenkaan.

Hämmästyin törmätessäni arvosteluun Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljaassa. Tämä oli arvosteluista vähiten mairein, mutta oli joka tapauksessa mukava löytää kirjastani arvostelu lehdessä, eikä vain blogissa. Näin on käynyt hyvin harvoin muiden kuin vammaislehtien kohdalla.

Keijumetsästä-blogin Afeni ihastui etenkin päähenkilö Aavaan ja totesi arviossaan myös, että “Kokonaisuudessaan kirjasta jäi hyvä fiilis. Se oli lukukokemuksena erilainen, virkistävä ja käsitteli kiinnostavia aihealueita. En ole kovin paljon suomalaista scifiä lukenut, mutta Adeno tuntui kyllä olevan varsin edustuskelpoinen teos sillä saralla.

Kiitos kaikille arvostelijoille! Arvostelukappaleita on toki tarjolla edelleen.

Messuja, runoja ja juhlahuumaa

Kirjamessuviikot tuppaavat olemaan hektisiä ja jännittäviä, muutenkin kuin vain itse messujen takia. Viime viikko oli taas outo ja jännittävä. Ensinnäkin sain neljä hyvää uutista, joista kolme liittyi – yllätys yllätys – kirjoittamiseen. Näistä yksi oli aivan erityisen hyvä uutinen, jota olen odottanut pitkään. (Yksikään ei siis liity uusiin kustantajiin.)

Keskiviikkona lausuin runoja Helsinki Poetry Connectionin runoklubilla, nyt kolmatta kertaa. Tai siis yhden runon, pitkän scifieepokseni, kun happi ei riittänyt enää muihin valittuihin. Esiintyjien taso oli ehdottomasti korkein tähän mennessä kokemistani iltamista, pari lausujaa oli aivan huikeita.

Tapahtuman inspiroimassa flow’ssa kirjoitin vielä samana yönä viisi runoa ja seuraavana päivänä muutaman. Kirjoitin tosin Suomessa useamman runon jo tätä ennen.

Torstaina ja perjantaina esiinnyin kirjamessuilla. Kaksi pientä osastoesiintymistä ja kaksi paneelia virallisessa ohjelmassa tunnettujen kirjailijoiden kanssa. Ne keräsivät oikein mukavan yleisön, etenkin Tiedonjakaja vai tarinankertoja, joka veti salin liki täyteen.

Messupaneeli

Kuvassa minä, Johanna Sinisalo, Anu Holopainen ja Kari Välimäki. Kuvasi Tarja Sipiläinen.

On kiva esiintyä, kun esiintymisjännitykseni katosi kokonaan reilu vuosi sitten. Pidin myös puheen triplakirjanjulkkareissani lauantaina, tosin olin huolella suunnitellut aivan erilaisen, särmikkäämmän puheen ja jostain syystä viime hetkellä päätin, että puhunkin jotain ihan muuta.

Oli tosi kivat bileet ja yllättävän suuret. Riippumatta siitä paljonko ihmisiä kutsun, 20 ihmistä on aiemmin ollut vain häissäni, ja nämä saattoivat olla jopa suuremmat kekkerit. Viime julkkareiden vieraistahan kuolontaudit korjasivat paljon suuremman osan ja paikalle pääsi silloin vain aivan muutama ihminen. Pienissäkään juhlsisa ei toki mitään vikaa ole, mutta vaihtelu virkistää.

Matkaan kuului myös mm. useita CFS-potilaiden tapaamisia sekä muutaman uuden hoitokokeilun saaminen (pari on jo tehty tai aloitettu, useampi on vielä korkkaamatta). Kirjamessuostokset jäivät kahteen opukseen (en syttynyt tämän vuoden alepöydistäkään), mutta kaksi kirjaa tarttui muualta mukaan. Ranskassa asuva kollegani yöpyi, kuten minäkin, siskoni luona pari yötä, häntä oli hauska tavata. Harmi että jäi niin lyhyeksi.

Omia kirjojaan on aina kiva signeerata.

Kirjamessumuistutus

Muistutan vielä, että minulla on kaksi esiintymistä Helsingin kirjamessujen virallisessa ohjelmassa perjantaina päivällä.

Lisäksi minulla on kaksi pienempää esiintymistä Osuuskumman osastolla 6g108, josta löytää tietenkin nämä molemmat uutuuskirjat:

torstaina klo 14 puhun Adeno-romaanistani

perjantaina klo 13 juttelemme kanssatoimittajani Juha Jyrkkään kanssa Marraskesi-antologiasta

Ja lauantaina tosiaan vietetään messujen ulkopuolella triplajulkkareita, joihin voi pyytää itselleen kutsun.

Värisyttävä arvostelu

Eilen tuli ensimmäinen arvostelu uudesta Adeno-romaanistani. Ensimmäiset arvostelut ovat aina jännittäviä, koska ne tavallaan määräävät sävyn, ainakin omassa mielessä. Jos ensikritiikki romuttaa teoksen (mitä ei ole kyllä koskaan käynyt), tuntuu että nyt meni pieleen. Kun taas riittävät kehut aiheuttavat reaktion, että ihan sama mitä loput arvioijat sanovat.

Suomilukee.fi:n Krista kehuu erityisesti kiehtovaa maailmaa. Tämä on näin aloittelevalle tieteiskirjailijalle toki erityisen imartelevaa. Novellejani varten en ole yhtään samalla lailla joutunut rakentamaan maailmoita.

Adeno ei ehkä ole kaikkein perinteisintä scifiä (tai mistä minä tiedän), mutta kertakaikkiaan herkullisen ja värisyttävän tulevaisuuden kuvan Maija Haavisto kirjassaan luo. Ei varmasti ole mikään helppo asia alkaa miettiä mitä maailma ja Suomi voisi olla vuonna 2050, mutta Haavisto on siitä aikaan hyvän kuvauksen. Sopivasti värisyttävä mutta kuitenkin sellainen että se laittaa miettimään voisivatko jotkut kirjan asiat pitää paikkaansa?

(Tai siis vuodet ovat 2059-2060.)

Maija Haavisto on kirjoittanut kirjan jonka ahmaisee. Liiankin nopeasti – kun sitten se vaan loppuu.