Archive for Omat kirjat

Amsterdamilaislehdessä

Kokeellisehko lääketiedescifinovellini Morviv: A Package Insert julkaistiin tällä viikolla Expanded Field -kirjallisuuslehdessä. Olin alun perin hakenut tekstille jotain tunnetumpaa julkaisualustaa, kun se on paras novellini, mutta Expanded Fieldissä houkutti akateemisuus, open access ja että se on amsterdamilainen.

Buddhalaisena huvittaa, että tämän Expanded Fieldin numeron teemana on Impermanence. Novelli olisi toki soveltunut mainiosti myös lehden ykkösnumeroon, jonka teema oli kuolema.

Morviv-maailman muut inkarnaatiot sen sijaan eivät ole edenneet julkaisu- tai tuotantopyrkimyksissään, mutta ehkä tämä tästä vielä. Tämä oli jo toinen tänä vuonna julkaisuun hyväksytty englanninkielinen novellini.

Tällä viikolla ilmestyi myös ilmeisesti ensimmäinen blogiarvostelu Perhonen vatsassa -nuortenromaanistani Kirsin kirjanurkassa.

Raskaasta vedestä puolestaan oli Goodreadisssa lyhyt mutta varsin mairea arvostelu.

EDIT: Pari tuntia tämän blogikirjoituksen jälkeen tuli tieto, että englanninkielinen novellini, joka sijoittui Ouen Pressin ruoka-aiheisessa kirjoituskilpailussa, on nyt julkaistu kilpailun antologiassa. Eli siis kaksi englanninkielistä novellijulkaisua samalla viikolla, ei paha.

Tarinoita neljällä eri kielellä

Blogini lukijat ovat varmaan huomanneet, että nuortenromaanini Perhonen vatsassa ja runokokoelmani Raskas vesi ilmestyivät hiljattain. Paljon muutakin on kyllä ilmestynyt ja ilmestymässä, peräti neljällä eri kielellä. Scifirunolehti Eye to the Telescope julkaisi Time-teemanumerossaan runoni Nights of Malaise. Ilmainen verkkolehti kannattaa ehdottomasti lukea, etenkin tässä numerossa on huikean siistejä tekstejä.

Ruotsinnos länsimetroaiheisesta merirosvonovellistani Meri vaatii julkaistiin Osuuskumma Internationalin antologiassa Trollguld och andra berättelser. Syksyllä on tulossa useita Osuuskumma-julkaisuita lisää: tieteisnovellini Silloin kun en katso julkaistaan Naamiot-antologiassa sekä ranskaksi Quand je ne regarde pas -antologiassa, jolle se siis lainasi nimensä. Scifirunoni Silmänkääntäjä ilmestyy Sirkus synkkä -antologiassa. Ja sitten on ehkä yksi suomenkielinen ei-Osuuskumma-julkaisu, jonka tila on minulle epäselvä.

Eräs brittiläinen kilpailuantologia julkaisee paranormaalin chicklit-novellini (hihi), mutta siitä kerron lisää myöhemmin. Ensi vuodellekin on jo hyvin alustavasti hyväksytty julkaisuun yksi suomenkielinen novelli, sekin melkoisen kummallinen, kuten nuo tämänvuotisetkin novellit. Kirjoja minulta ilmestyy ensi vuonna toivottavasti useampikin, mutta kaikki on vielä hyvin auki.

Melkoinen määrä, vielä kun huomioi, että en ole kirjoittanut tänä vuonna mitään fiktiota, jos noita kahta scifirunoa ei lasketa, jotenkin ei vain inspiroi. Jossain vaiheessa tämä siis kyllä tyrehtyy, vaikka on minulla vielä takataskussa joitain julkaisemattomia tekstejä etsimässä kotia.

Lisäksi minua haastateltiin hiljattain MeNaisten verkkosivuille, tosin juttuun jäi hirveä määrä virheitä, epämääräisyyksiä ja outoja ilmauksia. Netistä löytää muuten myös eduskunnan Pikkuparlamentissa pari viikkoa sitten pitämäni puheen.

Julkkarihehkutusta

Raskas vesi ja Perhonen vatsassa on nyt julkaistu. Julkkareita vietettiin eilen viehättävässä kahvila Kolossa Helsingin Kalliossa leipomani vegaanisen suklaakakun äärellä. Samalla julkistettiin myös Aviador-kollegani Ritva Hellstenin tuore romaani Lea, joka kertoo hänen äitinsä tarinan.

Väkeä olisi voinut olla enemmänkin, mutta toisaalta tunnelma oli mukavan leppoisa ja intiimi, mikkiäkään ei tarvinnut runojen lausumiseen. Syntyi erittäin mielenkiintoisia keskusteluita ja jopa uusia projekteja virisi vieraiden välillä. Kirjani, etenkin Raskas vesi, herättivät paljon kiinnostusta. Aviadorin Vesa Tompuri onnistui kauppaamaan kirjan jopa parille kahvilan satunnaiselle asiakkaalle, jotka eivät olleet tienneet julkkareista mitään.

Julkkarit

Ei ole kyllä ollut ehkä koskaan yhtä hyvät fiilikset kirjan julkaisusta kuin Raskaan veden, ei edes esikoisromaanini. Tai siis tietysti sitä odotti kuin kuuta nousevaa ja olihan se tosi mahtavaa, mutta jotenkin tämä tuntuu vielä siistimmältä. Runous on niin henkilökohtaista, runoutta on niin vaikea saada julkaistua (ja epäilin aina, saisinko kokoon edes tarpeeksi paljoa runoja kokoelmaa varten) ja vastaanotto julkkareissa oli tosi upea.

Raskaan veden voi tilata Aviadorin verkkokaupasta ja Perhosen Nordbooksin kaupasta, pian varmaan kaikista verkkokirjakaupoista. Ainakin Raskasta vettä on tulossa myös esim. Akateemisen kivijalkakauppoihin, Suomalainen ei kai juuri myy enää runoja.

Julkkareita tulossa

Lauantaina 7. huhtikuuta klo 14 alkaen vietetään kahden pian ilmestyvän uutuuskirjani, runokokoelman Raskas vesi ja nuortenromaanin Perhonen vatsassa, julkkareita. Tapahtumapaikkana on Helsingin Kalliossa sijaitseva viehättävä vegaaninen kahvila Kolo (Pengerkatu 9). Samalla julkistetaan myös Aviador-kollegani Ritva Hellstenin uusi romaani Lea.

Jos siis kiinnostaa, millaisia runoja Raskas vesi oikein sisältää, tervetuloa kuuntelemaan! Tai jos haluat vain tulla moikkaamaan minua. Tapahtuma on kaikille avoin. Kolo ei valitettavasti ole täysin esteetön, mutta pyörätuolia käyttävät saadaan kyllä tarvittaessa sisään.

Nuortenromaanin kansikuvan julkistus

Pian julkaistavan esikoisnuortenromaanini Perhonen vatsassa kansikuva on julkistettu. Kannen suunnitteli Hannele Harald oman ideani pohjalta. Kirja ilmestyy muutaman viikon kuluttua.

Perhonen vatsassa -kansi

Twitterissä trendasi tänään hashtag #kakkatwiitti. Äärioikeistolainen media oli yrittänyt kiusata toimittaja Anni Saastamoista ja mustamaalata tätä epäammattimaiseksi nostamalla esiin hänen kakka-aiheisia twiittejään – kyse ei tietenkään ollut kakasta, vaan niinkin kauheasta asiasta, että Saastamoinen oli joulukuussa kirjoittanut jutun alpakkatapahtumasta. Tätä sitten jotkut viestintäihmiset kauhistelivat, että miten aikuinen ihminen kehtaa twiittailla kakasta, sehän pilaa maineen (eikä sitä, miten äärioikeistomediat levittävät naisvihaa).

No, voin kertoa, että koska Perhonen vatsassa käsittelee tulehduksellista suolistosairautta, siinäkin on kakkaa ja pieruja. Ei niillä mässäillä tai kuvailla graafisesti, mutta ne kuuluvat sairauden todellisuuteen – kuten kaikkien terveidenkin todellisuuteen. Eräs kustantaja osittain tämän takia hylkäsikin romaanin, mutta onneksi toisaalta löytyi erilaisia näkemyksiä.

Yksi idea, kolme tarinaa

Jäi jotenkin kertomatta blogissa, että projekti Maanpäällinen on valmistunut – tai oikeastaan kyseessä on projekti Morvivin kolmas iteraatio. Kaikki kertovat lääkkeestä, joka aiheuttaa väliaikaisen kuoleman, kuten Morviv-nimestäkin voi päätellä.

Morviv oli ensin lyhyt, kokeellinen novelli englanninkieliseen lääketiedescifikilpailuun, jossa se ei menestynyt, vaikka se on mielestäni ehdottomasti paras kirjoittamani novelli. Se on saanut myös hylsyjä ainakin kolmesta scifilehdestä.

Löyhästi Morvivin pohjalta syntyi erääseen elokuvakilpailuun treatment eli pitkä synopsis. Löyhästi, koska novellissa ei ole edes yhtään ainutta henkilöhahmoa, saati sitten varsinaista juonta (vaikka draaman kaari löytyykin). Puutarhanhoito ja sen symboliikka on vahvasti mukana tarinassa, mihin nimikin viittaa.

Treatmentin naputtelin päästäni ihan parissa päivässä – mikään muu pitkä tarinani ei ole koskaan syntynyt näin, vaan yleensä enemmän palapelimäisesti, ensin listaamalla erilaisia mahdollisia tapahtumia ja kokoamalla niitä tarinaksi. Varsinaista scifiä tämä pidempi tarina ei ole, vaikka siinä onkin hieman scifielementtejä ja maagista realismia.

Sitten kirjoitin hyvin suoraan treatmentin pohjalta romaanin, jonka aloitin kesällä, sopivasti kun jälleen yksi lääke auttoi kuukauden. Minullahan kaikki hoidot lakkaavat toimimasta, ja tyypillisin vaikutusaika on 3-4 viikkoa. Välillä syksyllä näytti huonolta sen suhteen, valmistuisiko romaani ollenkaan, mutta kyllä se valmistui, lopulta viime vuoden viimeisenä päivänä, peräti aikataulusta edellä.

Romaanin kirjoittaminen treatmentin perusteella oli jännää ja kivan helppoa. Ainahan minä suunnittelen hyvin, mutta on eri asia kirjoittaa pikakelatun proosan kuin kohtauslistan perusteella. Tiedän, että monien mielestä tällainen lähestymistapa veisi kaiken ilon kirjoittamisesta, mutta minulla onneksi ei. Lopputulos oli myös varsin elokuvallinen.

Kaikkiin kolmeen teokseen olen tyytyväinen, ja useimmat koelukijatkin tykkäsivät. Erityisesti pidän lopusta sekä kompleksisista päähenkilöistä. Aika näyttää, mistä näistä Morviv-iteraatioista mahdollisesti tulee jotain. Elokuvakilpailussa ei ainakaan tullut menestystä. Novellia pitäisi jaksaa lähetellä lisää laatuscifilehtiin.

On mahdollista, että Morvivista syntyisi vielä neljäskin teos, toinen novelli, mutta saa nyt nähdä. Jotenkin juuri nyt novellien kirjoittaminen ei iske yhtään.

Paha vuosi, hyvä vuosi

Sain juuri uusimman romaanikässärini valmiiksi! Meni vielä vanhan vuoden puolelle, vaikka en olisi millään uskonut. Mitä muuta tänä vuonna tapahtui? Paljon.

Toissa vuosi oli aika mälsä, 2016 oli vielä huonompi, ja näytti siltä, että tästä tulisi elämäni karsein vuosi, ja ihme jos edes selviäisin siitä hengissä. Mutta asiat voivat muuttua ihmeellisillä tavoilla.

Vuosi alkoi todella tylysti. Sain viiden viikon sisällä kolme kertaa pysyviä elinvaurioita, kuten minulle usein käy akuutista stressistä. Osa viimeisimmistä vaurioista tosin osoittautui lopulta korjaantuviksi, mutta yksi karmea menetys jäi.

Minulla oli ollut vuosia selittämättömästi ja säännönmukaisesti 12-14 päivän välein hyvä päivä, jolloin sain aikaan enemmän kuin kaikkina muina päivinä yhteensä. Kun nämä loppuivat, käytännössä sen myötä katosi siis valtaosa jäljellä olevasta hyvin vähäisestä toimintakyvystä.

Lisäksi kaikki rasitus aiheutti silmäkipuja. Kun luin, silmiin alkoi sattua. Siivosin, silmiin alkoi sattua. Kävelin, silmiin alkoi sattua (ja lisäksi hengästytti). Tilanne näytti todella toivottomalta. Tämän päälle vielä yksi ihminen kuoli, ja kaveri muutti toiselle puolelle maata, enkä varmaan näe häntä enää koskaan.

Aloin kirjoittaa muistelmia ja tehdessäni siihen taustatyötä löysin koneeltani yli 15 vuotta vanhoja tekstejä, joiden olemassaoloa en muistanut, joissa kuvailen hyvin yksityiskohtaisesti kokemaani väkivaltaa sekä tapoja, joilla perheeni kiusasi ja nöyryytti minua.

Minulla on runsaasti traumaperäisiä muistiaukkoja, ja olin aina ajatellut (koska kaikki hokivat sitä), että ehkä tosiaan muistini liioitteli minuun kohdistuneita hirveitä asioita. Mutta ei, en liioitellut. Itse asiassa olin kaikki nämä vuodet toiminut juuri päinvastoin: olin vähätellyt minuun kohdistunutta henkistä ja fyysistä väkivaltaa, koska kaikki muutkin vähättelivät sitä. Oli siis hyvin voimauttavaa löytää nämä tekstit.

Sitten kokeilin stafylokokkirokotetta, ja silmäkivut katosivat ja kävelykykyni palasi edelliselle tasolle. Silmäkivut ovat edelleen poissa, yhdeksän kuukautta myöhemmin, mikä on hämmentävää, koska yleensä mikään hoito ei toimi minulla kuukautta kauempaa. (Eräs tietty stafylokokkirokote on eräs tutkituimpia ja tehokkaimpia CFS-hoitoja, mutta ko. valmiste on lopetettu kaupallisista syistä, kokeilemani on eri rokote.)

Muistelmien kirjoittamisen ansiosta etsin käsiini myös erään elämäni tärkeimmistä ihmisistä, jonka olin hukannut 10 vuotta aiemmin, ja tapasin hänet vihdoin livenä, mikä oli tietysti mullistavaa. Tällöin stafylokokkirokotteen vaikutus oli parhaimmillaan ja olin todella energinen. Sen jälkeen ystävyytemme on vain vahvistunut.

Pian tämän jälkeen tuli tieto, että runokirjani julkaistaisiin, ja olin tietenkin aivan fiiliksissä, koska en oikeasti uskonut, että niin voisi tapahtua. Runokokoelman saaminen julki vaatii todella paljon tuuria.

Eli nyt on ollut jo muutama hyvä uutinen peräkkäin ja ollaan huhtikuun lopussa. Jotta elämä ei olisi liian helppoa, puoli vuotta poissa pysynyt gastropareesin pahentuminen palasi. Seurauksena laihduin viisi kiloa kuukaudessa, kun en pystynyt syömään juuri mitään. Ateriakokoni oli puolikas leivänpala tai puolikas jugurtti. (Sen jälkeen on vähän helpottanut ja olen onneksi laihtunut vain muutaman kilon, mutta viime vuoden toukokuusta asti yhteensä -18 kg.)

Gastropareesin paheneminen ahdisti, koska tuntui siltä, että kehoni yrittää tappaa minut nälkään, niin kuin se käytännössä yrittikin. Gastropareesin kuolleisuus on 10-40 %, ja tuohon kevääseen mennessä esim. eräässä netin gastropareesitukiryhmässä sairauteen oli kuollut jo kolmisenkymmentä ihmistä.

Seuraus oli omituinen parin viikon jakso, jolloin minua ahdisti hirvittävästi lähes koko ajan, mikä oli erikoista, koska en ollut kärsinyt ahdistuksesta 14 vuoteen. Onneksi tämä meni ohi.

Elokuussa oli Worldcon, joka oli muuten tietysti vuoden huippukohtia, paitsi että munuaiseni lakkasivat toimimasta pari päivää ennen, ja olin hengenvaarassa. Ne korjautuivat kunnolla vasta useita viikkoja myöhemmin, mutta ongelma saattaa palata, eikä siihen ole enää hoitoa.

Pian Worldconin jälkeen aloin meditoida, ja se mullisti elämäni täysin, positiivisella tavalla. Se ja uudet ja uusvanhat kaverit johtivat siihen, että karmeasta vuodesta tulikin lopulta oikein hyvä vuosi.

Tosin huonoja uutisia tuli vielä lisää: lääkärini Olli Polo menetti lääkärinoikeutensa, koska Suomessa potilaita ei saa hoitaa hyvin, ja toinen erinomainen lääkäri Ville Pöntynen on saman uhan alla. Tämä asettaa useat ystäväni hengenvaaraan.

Runokirjalle ja nuortenromaanille löytyi siis kustantaja, mutta lastenkirjasta kiinnostunut kustantaja päätyi lopulta harmillisesti ei-vastaukseen. Myös runomuotoinen romaani etsii yhä kustantajaa. 3/3 suomalaista kirjallisuuslehteä antoi runoilleni myönteisen vastauksen. Ulkomailta tuli novelleille ja runoille pelkkiä hylkyjä, muutama teksti on yhä vetämässä.

Kirjoituskilpailuista tuli menestystä kolmessa pienessä, ei missään niistä, missä minulla oli parhaat tekstit (komedianäytelmä, nuortenromaani, lastenkirja, raapaleet ja lääketiedescifi – yhdet tekstit posti hukkasi).

Sain valmiiksi parhaan novellini ikinä, useita muita novelleja, runomuotoisen (pienois)romaanin, sekä tämän juuri valmistuneen perinteisen. Kirjoitin myös reilusti yli sata runoa, joista valtaosan kesällä. Esiinnyin kolmessa suomenkielisessä ja kahdessa englanninkielisessä open micissä. Ensimmäinen toimittamani englanninkielinen antologia ilmestyi.

Vuoden aikana saimme Elokuvasäätiöltä yhteensä viisi hylkäävää rahoituspäätöstä, mutta tästä lisää myöhemmin.

Vuoden parhaat (suurin osa ei ole ilmestynyt tänä vuonna)

Lukemani tietokirjat

Lukemani romaanit

  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä
  • Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika (arvostelu tulossa)
  • David Mitchell: The Bone Clocks (arvostelu tulossa)

Elokuvat

Ensi vuoden tavoitteet

  • uudelle romaanille kustantaja
  • lastenkirjalle kustantaja
  • rahoituksia elokuvaprojekteille
  • uusi runokirja valmiiksi
  • runoja ja novelleja läpi englanninkielisiin kirjallisuuslehtiin

Tulossa nuortenromaani

Tosiaan, minulta ilmestyy keväällä Raskas vesi -esikoisrunokokoelman lisäksi myös esikoisnuortenromaani Perhonen vatsassa, joka on kaiken kaikkiaan seitsemäs romaanini. Kustantajana on Nordbooks, joka julkaisi myös aiemmat kirjani Seeprakoiran seikkailut ja Erityinen: tietoa erityisruokavalioista. Raskas vesi tulee näillä näkymin maaliskuussa, Perhonen huhtikuussa.

Tässä kirjan kuvaus:

Vähän ennen näytelmäkerhon ensi-iltaa kasiluokkalainen Tuulia sairastuu Crohnin tautiin. Tärkeintä on, etteivät kaverit saa tietää kivuista ja ripulista, ei edes paras ystävä Sirja. Roolipeleihin hurahtaneen Anitta-tädin kanssa voi sentään puhua vapaasti, ja kesälomalla löytynyt uusi harrastus vie sairastamista pakoon kuulokemaailmaan.

Peruskoulun viimeiseksi vuodeksi Tuulialla on suunnitelma. Uudessa koulussa hän voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja keksiä itsensä uudelleen, vaikka sellaiseksi kuin tyylikäs ja salaperäinen Helmi.

Tuulia ei ole ainoa, joka piilottelee jotain itsestään, mutta pian sairaus vaatii järeämpiä valheita. Menivätkö ne jo liian pitkälle?

Kansikuva julkistetaan myöhemmin.

Eli kyllä, tiedossa on taas kroonisia sairauksia, muitakin kuin vain tulehdukselliset suolistosairaudet, sekä nörtteilyä ja muita jännittäviä harrastuksia. Ja tuttuun tapaan myös muita vähemmistöteemoja vammaisjuttujen lisäksi. Parikymppinen koelukija piti Anittaa yhtenä parhaista hahmoista, joihin on törmännyt kaunokirjallisuudessa.

Näitä kirjoja odotellessasi voit napata mukaasi hyvinvarustetuista myyntipisteistä vaikka tuoreen Lumooja-lehden, jossa on minulta kaksi runoa. Sijoituin nimittäin toiseksi heidän runokilpailussaan.

Suomi-1000000000

Hesarin maanantainen Suomi-scifiartikkeli kirjoitti Adeno-romaaanistani. Sen ja iitsenäisyyspäivän kunniaksi raapale eli tasan sadan sanan novelli Suomi-Scifiä.

Suomi-1000000000

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen.

Järven selkä on peilityyni. Kaikkialla on hiljaista. Sininen vesi heijastaa valkoiset cumulukset ja horisontissa loimottavan sienipilven muiston.

Kymmenes ja viimeinen

Jotenkin jäi blogaamatta ajoissa, mutta kirjoitin kyllä NaNoWriMon tänäkin vuonna, eilen valmistui. Oli tosin kapinaa, eli kirjoitin sata liuskaa teemarunokirjaa.

Perinteiseen NaNoon ei kaikkien näiden elinvaurioiden kanssa vääntyisi enää mitenkään, viime vuonnahan naputtelin sata liuskaa runomuotoista romaania. ScriptFrenzyssähän on perinteisesti kirjoitettu tuo sata liuskaa.

On kiva saada projekti pakettiin, mutta NaNo ei ole ollut enää pariin vuoteen kovin hauskaa, kun sitä joutuu niin naama irvessä väkisin vääntämään. Siksipä päätinkin jo aikaa sitten, että ellei ihmeitä tapahdu, tämä on viimeinen NaNoni. Kymmenes on hyvä tasaluku.

Hieno 10 vuotta on joka tapauksessa ollut, olenhan tavannut monia tärkeitä, jopa elintärkeitä, ihmisiä NaNon kautta. Oikeastaan koko sosiaalinen elämäni perustuu NaNo-ihmisille ympäri vuoden, jatkossa ehkä vielä aiempaakin tiivimmin, mutta siitä lisää myöhemmin. Suomenkin NaNo-piireissä olen kyllä tutustunut useisiin mukaviin ihmisiin ja viimeiset kolme vuotta taas päässyt siellä myös joihinkin livetapaamisiin.

Ja syntyihän siitä kuusi julkaistua romaania, viimevuotisen tekeleen kohtalo on vielä auki. Toivottavasti tämänvuotinenkin päätyy vielä kirjaksi, vaikka ei romaaniksi.

Plus NaNoWriMon oheisprojektista ScriptFrenzystä, johon osallistuin neljä kertaa vuosina 2012-2015, syntyi esikoisnäytelmäni, vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Marian ilmestykset, vielä esittämätön Makuuhaavoja-näytelmä sekä yhden kilpailusijoituksen urallaan kerännyt ensimmäinen elokuvakäsikirjoitukseni Toxic Dreams. (2015 kirjoittamani kaksi keskeneräistä näytelmää eivät ole vieläkään valmistuneet.)

Tähän on hyvä lopettaa.