Archive for Omat kirjat
Sivusto joka muutti elämäni
Tänään on kulunut 193 vuotta Florence Nightingalen syntymästä. Nightingalen syntymäpäivän mukaan vietetään kansainvälistä CFS/ME/fibromyalgiapäivää, sillä hänellä uskotaan olleen krooninen väsymysoireyhtymä/myalginen enkefalomyeliitti eli CFS/ME ja/tai fibromyalgia. Tänään mm. valaistaan Niagaran putoukset vartin ajan sinisiksi (mitä ikinä se sitten auttaakaan) ja myös New Jerseyssä on virallinen awareness day, kiitos kuvernööri Chris Christien.
Tasan seitsemän vuotta sitten avasin nettisivuston, jonka en tiennyt muuttavan elämäni. Muutamassa päivässä kokoon kursittu CFS-verkko aukesi kaverini teekkarikylässä pitämälle palvelimelle ja kaverilta löytyi myös verkkotunnus gehennom.org – se tuntui sopivalta, sillä hepreaksi gehennom tarkoittaa suunnilleen helvettiä. Eräs kaverini suunnitteli sivustolle yksinkertaisen ulkoasun.
Kesällä 2006 aloin koostaa listaa CFS:ään käytetyistä lääkehoidoista, josta piti tulla sivuille parikymmentäsivuinen tulostettava PDF-esite. Projekti kuitenkin paisui kuin pullataikina ja 12.5.2007 huomasin julkaisseeni yli satasivuisen kirjan, ensimmäisen useista omakustanteistani.
Kirjaa tehdessäni löysin CFS-verkon foorumilta saadun vinkin kautta lääkärin, joka innostui CFS:stä ja lääketietämyksestäni. Oman sairauteni eteneminen saatiin pysäytettyä ja hän alkoi soveltaa vinkkejäni myös muiden hoitoon hyvällä menestyksellä.
Monet ulkomaalaiset nettituttuni toivoivat kirjasta käännöstä, joten aloin työstää sellaista. En saanut ketään kustantajaa innostumaan (eräs paikka pahoitteli, että oli juuri lopettanut erikoistumisensa CFS-kirjoihin, muuten olisivat kustantaneet sen), joten siitäkin syntyi omakustanne. Ja taas projekti venähti pahemman kerran. 12.5.2008 ilmestynyt Reviving the Broken Marionette olikin jo 348-sivuinen – mukana on paljon lääkkeitä, joita Suomessa ei ole myynnissä. Samalla myös CFS-verkon ulkoasu vaihtui nykyiseen, hieman modernimpaan asuunsa.
CFS-verkon foorumin käyttäjämäärä kasvoi tasaista tahtia. Livetapaamisiakin alettiin pitää, etenkin Turussa ja Helsingissä, mutta aina Kuopiossa ja Jyväskylässä asti. Miiteissä ja kahden kesken tapasin parikymmentä sivuston käyttäjää, joista kolme tosin tunsin jo ennen CFS-verkon perustamista. Erästä kävin katsomassa sairaalassa miettien, pääsisikö hän sieltä koskaan pois (pääsi).
2009 sain kustannussopimuksen CFS:n ja fibromyalgian hoito -kirjalle, joka ilmestyi toukokuussa 2010. Harmittavasti se myöhästyi (minusta riippumattomista syistä) viikon verran maagisesta 12. päivästä.
Vuonna 2010 päädyin puhumaan LDN:n käytöstä CFSn hoidossa kahteen lääketiedekonferenssiin Briteissä, mistä saa muuten kiittää huippukirjailija Herman Woukin Joseph-poikaa. Samana kesänä annoin ensimmäisen lehtihaastatteluni CFS:stä Voima-lehdelle. Jännitti, minusta oli koko sivun kuvakin. Juttuun jäi paljon virheitä, yksi karmivakin (kiitos Kelan valehtelun), mutta tuntemattomat eivät osoitelleet sormellaan kadulla.
Vuonna 2011 aloin kirjoittaa Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjaani, johon idea tuli alun perin jo kesällä 2009 matkalla Hollannissa. Siinä vaiheessa olin jo pitkään nimittänyt itseäni lääketiedekirjoittajaksi. Artikkeleita suomalaisiin lehtiin olin kirjoittanut terveysasioista vain muutaman, mutta olin tehnyt toimeksiantoja useille lääkäreille ja tehnyt lääketieteen alalta käännöksiä isoille firmoille.
Kirja ilmestyi loppuvuodesta 2011. Vuosina 2011 ja 2012 annoin moniakin haastatteluita sairauteeni liittyen (vaikka mieluummin olisin puhunut vain romaaneistani), mm. Sunnuntaisuomalaiseen ja Seuraan.
Maaliskuussa 2013 olinkin sitten puhumassa CFS:stä Inhimillinen tekijä -TV-ohjelmassa sen 2007 löytämäni lääkärin kanssa, jotain mistä saatoin vuonna 2006 vain haaveilla.
Tällä hetkellä kirjoitan kolmatta lääketiedekirjaani, joka ei suoranaisesti liity CFS:ään, vaikka hyödyntääkin edellisen kahden kirjani kirjoitustyössä kerättyä materiaalia. (Myöskään seuraava romaanini ei enää liity mitenkään CFS:ään, toisin kuin kaksi edeltäjäänsä. Periaatteessa. CFS-verkko sitä on kuitenkin inspiroinut.)
Työsarkaa riittää yhä. Seitsemän vuotta perustamisensa jälkeen CFS-verkko on yhä ainoa CFS:ää käsittelevä suomalainen verkkosivusto. Mitkään terveysportaalit tai vastaavat eivät ole pyynnöistäni huolimatta CFS:ää listoilleen huolineet, vaikka se on jopa viisi kertaa yleisempi kuin MS-tauti. Virallisesti sairautta ei ole lainkaan olemassa.
Vanhat ja nuoret vuodepotilaat
Olin aika vanha ja perehtynyt lääketieteeseen jo jonkin aikaa, kun jo minulle kerrottiin, että vanhusten yksi yleisimmistä “kuolinsyistä” on lonkkamurtuma. Minun oli vaikea ymmärtää sitä. Miten muka luunmurtumaan voi kuolla?
Syy on se, että usein lonkkamurtuma vie vuodelepoon ja sen jälkeen on pelkkää alamäkeä, josta ei enää nousta.
“Sanoin sen ohjelmassa ja sanon sen nyt: Muistisairas, joka makaa vuodepotilaana vailla fyysistä syytä, on hoitovirhe.” kirjoitti läheisen muistisairaudesta kirjankin kirjoittanut toimittaja Hanna Jensen blogitekstissään, jossa hän käsittelee vanhusten laitoshoitoa ja makuutusta Suomessa. Jensenin aktiivista isää oli “hoidettu” lääkitsemällä tämä vuoteenomaksi, koska kävelyhalu katsottiin “vaelteluksi”, joka oli haitallista.
Minä veisin asian vielä pidemmälle ja sanoisin, että väkisin makuuttaminen on pahoinpitely. Törkeä pahoinpitely.
Kuten Suomen Kuvalehden Hogeweyk-jutussani (joka tuli nettiin luettavaksi pari viikkoa sitten) kirjoitin, noin 150 asukkaan dementiakylässä ei ole yhtään vuodepotilasta. Ei siksi, että potilaita valikoitaisiin, vaan koska heitä ei makuuteta sängyssä!
Joillain ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa. Nuorikin voi olla vuodepotilas, kuten uusimmassa Makuuhaavoja-romaanissani. Olin jo vuosien ajan halunnut kirjoittaa romaanin, jonka päähenkilö olisi vuoteenoma, niin haasteelliselta se draaman aikaansaamisen kannalta vaikuttikin.
Minulla on vuoteenomuudesta omaakin kokemusta, ei onneksi paljoa. Esim. vuoden 2006 lopussa vietin kuukauden lähes kokonaan sängyssä. Onneksi pystyin lukemaan aika hyvin, meni esimerkiksi 1500 sivua Mikrobiologia ja infektiotaudit -teosta.
Jos ei pysty tekemään mitään, silloin iskee kyllä todella paha angsti. Jotkut kykenevät tekemään töitä, harrastamaan, pyörittämään perhettä, jopa firmaa sängystä käsin. Monet CFS/ME-potilaat joutuvat makamaan pimeässä, hiljaisessa huoneessa eivätkä siedä edes kevyttä kosketusta. Jotkut pystyvät olemaan puoli-istuvassa asennossa, toisille ainoa vaihtoehto on maata täysin vaaka-asennossa.
Bestseller-kirjailija Laura Hillenbrand on ollut CFS/ME:n takia usein pitkiä aikoja vuoteenomana ja kirjoittanut kirjojaan sängystä käsin. Psykologian professori ja feministi Naomi Weisstein on ollut CFS/ME:n takia vuoteenomana 30 vuotta. Hänen kuntonsa romahdutti aikoinaan sama hengenvaarallinen uskomus kuin tuhansien muiden: kuvitelma, että liikunta helpottaa tätä sairautta.
Minulla on useita vuoteenomia kavereita. Yhdellä on CFS/ME:n takia niin paha sydämen vajaatoiminta, että hän ei voi istua tai puhua (juu, tämä sairaus nimeltä “krooninen väsymysoireyhtymä”, eikö olekin kuvaava nimi…) Toinen CFS/ME:tä sairastava pystyi vielä viime vuonna kävelemään muutamia askeleita, mutta HYKSin sadistiset kidutusmenetelmät veivät hänen jaloistaan tunnon loppuvuodesta, eikä se koskaan palautunut (kiitos vaan helvetisti sinne).
On kamalaa lukea Twitteristä, että joku on alkanut saada makuuhaavoja ja sitten huomata, että se on yksi parhaista ystävistään.
Twitter on molemmille mainitsemilleni kavereille ollut pelastus. He eivät pysty käyttämään tietokonetta edes kannettavalla, vaan ainoa yhteys ulkomaailmaan on älypuhelin. Toinen ei pysty puhumaan, mutta jaksaa ja juuri näpytellä muutamia painalluksia päivässä. Toinen taas pystyy twiittaamaan vain puheohjauksella, vaikka hänen oman äänensäkin kuuleminen sattuu.
Täydelliseen vuoteenomuuteen liittyy ihan oma skenensä. Vuodeastiat tai katetrit (vanhuksilla usein vaipat, nuorilla harvoin). Erilaiset apuvälineet vuoteessa peseytymiseen. CFS/ME:ssä usein ruokintaletkut. Makuuhaavoja-kirjassa Katri-sisko ostaa Kaille satiinipyjaman, jotta tämä ei saisi makuuhaavoja. (Se on usein varsin hyvä veto, vaikka ei ongelmaa ratkaisekaan.)
Netistä löytyy koskettava video siitä, kun CFS/ME:n takia vuoteenoma Jessica pääsee syntymäpäivänään ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen istumaan tuolissa, johon hänet siirretään nostolaitteella.
Käveleminen ei ole itsestäänselvyys, mutta ei ole istuminenkaan. Kukaan ei halua olla vuodepotilas.
Äänikilpailun voittajat
Kuten arvelinkin, kilpailuni suosikki- ja inhokkiäänistä osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Siihen tuli 28 vastausta (päätin lopulta hyväksyä erään kilpailijan, joka lähetti osan vastauksestaan muutaman tunnin myöhässä, mutta hänen alkuperäinen osallistumisensa oli ollut ajoissa). Osalla heistä oli bonusarpoja kilpailun mainostamisesta.
Voittajiksi random.org arpoi seuraavat osallistujat:
- Minerva (painettu kirja)
- Hanna-Riikka (sähkökirja)
- Lukuhoukka (sähkökirja).
Sekä suosikki- että inhokkiäänten seassa oli sekä mukavan/inhottavan kuuloisia ääniä että sellaisia, joihin tuntui liittyvän enemmän tunnelataus. Yksittäinen suosikki taisi olla veden ääni. Sateen ropina, sulava lumi, puron solina, laineiden liplatus tai vastaava sai useita kannattajia. Yksi inhoajakin litinälle kyllä löytyi. Myös tuulesta/puiden havinasta tykättiin.
Erityisen suosittuja olivat eläinäänet, mainittiin niin kissaa (kehräys ja hengitys), koiraa (useita ääniä hengitykselle), satakieltä kuin hevostakin (hörähdys). Hyttysen ininää inhosi useampi. Myös lasten ääniä mainittiin suosikkeina. Toisaalta kissat ja lapset olivat myös inhon kohteina – oksentamassa ja kiukuttelemassa (sekä erityismaininta eräälle huutavalle Ollille).
Eräs inhosi tuulipuvun suhinaa, toinen rakastaa kankaan kahinaa toista kangasta vasten. Tietyn ihmisen puhe oli jonkun suosikki ja toisella joku toinen tyyppi oli inhokkilistalla. Rykimistä, huokailua ja sylkemistä inhottiin.
Inhottaviksi vempeleiksi koettiin kassakone, soitettava saha, metalliset ruokailuvälineet, kaikenlaiset harjat, moottorisaha ja (ei kovin yllättäen) pora. Toisaalta nastarenkaista lähtevä ääni ja kellojen tikitys olivat joidenkin suosiossa.
Kiitos kaikille osallistujille mielenkiintoisista vastauksista ja onnittelut voittajille!
Ai niin, olisi varmaan korrektia kertoa omat vastaukseni. Suosikkiääntä on vaikea valita, ei ole mitään ylitse muiden, joten valitsisin varmaan jonkin kivan syntetisaattorin äänen (ajattele Klaus Schulzea, Tangerine Dreamia tai vastaavaa).
Inhokkiääneni johtuu ääniyliherkkyydestä, joka minulla ei ole onneksi lainkaan paha, mutta yksi tietty ääni on viime aikoina alkanut vaivata selvästi. Rapisevan paperipussin (pahin on leipäpussi, joka on enimmäkseen paperia ja vähän rapisevaa muovia) ääni. Se kuulostaa jotenkin todella kamalalta meteliltä korvissa!
Jos en olisi ääniyliherkkä, ääneni olisi varmaan mennyt naapurin poralle tai hyttyselle korvan juuressa.
Seuraava blogikilpailu lienee tiedossa vasta syksyllä. Tosin jaan aina silloin tällöin kirjoja Twitterissä, viimeksi ihan pari viikkoa sitten. ;->
Muumiot takaisin arkkuun
Uusin romaanini Palsamoitu, yhdeksäs romaanikäsikirjoitukseni ja toivottavasti neljäs julkaistava sellainen, on nyt valmis. Yhdenkään aiemman romaanin kirjoittaminen ei ole ollut läheskään näin vaikeaa, koska en ole ennen ollut näin huonossa kunnossa (Häpeämättömän kohdallakin olin varsin huonona, mutta kuntoni romahti NaNoWriMon loppumista seuranneena päivänä.)
Silti en osaa juuri riemuita. Olen helpottunut, mutta en iloinen, siihen olen liian lannistunut.
Palsamoitu alun perin lähti ideasta: päähenkilö kuvittelee kuolleen veljensä luovutettujen (tai potentiaalisesti luovutettujen) elinten elämää uusilla vastaanottajillaan. Tämä idea lähti kuitenkin lopulta kirjasta kokonaan pois ja esiintyy vain muutaman tekstikappaleen verran. Ennen ei ole käynyt näin, että kirja muuttuisi näin vahvasti ideasta valmiiksi (tiesin kyllä jo kirjoittamista aloittaessani, että tämä jäänee pois).
Lähinnä kirja keskittyy luokanopettaja Marjaanan kautta käsittelemään kuolemaa, mitä sen jälkeen tapahtuu ja voiko elämää olla kuoleman jälkeen (nämä eivät niinkään spirituaalisella tasolla vaan käytännön), historiaa, perimää, antiikin Egyptiä yms. Kirjan teemana on ennen kaikkea pelkojen voittaminen.
“Jos kokeilen sitä sormella, joka kerta se kasvaa, laajenee kuin ilmapallo, kasvaa suureksi kirsikkapuuksi, joka työntää juurensa jokaiseen soppeen, kunnes jonain päivänä se on niin suuri, että se nielaisee minut kokonaan.
Niin voi käydä. Joistain porteista ei kuljeta kohti terveyttä. Toisista käydään ainoastaan kohti Maatia, joka punnitsee sydämet höyhentä vastaan. Ei tiedetä, onko hän koskaan punninnut yhtään sydäntä riittävän kevyeksi. Tämä on niitä asioita, joista en halua ottaa selvää.”
Muutama päivä sitten sain valmiiksi myös spekulatiivis-romanttis-humoristisen novellin Maun mukaan, reilun 1 000 sanaa eli aivan pisimpiä novellejani (varmaan pisin kahden noin 3 000-sanaisen jälkeen ja pisin suomenkielinen). Olen hyvin tyytyväinen siihen, toivottavasti myös lehti, johon sen lähetin, pitäisi siitä.
Huomenna piti mennä juhlistamaan kirjan valmistumista sekä muutaman päivän päästä olevaa syntymäpäivääni hienoon kasvisravintolaan. Mies jätti sen kuitenkin varaamatta ajoissa ja kun tästä alkuviikosta suivaannuin, hän anteeksipyytämisen sijaan luonnollisestikin suuttui.
Joka tapauksessa, suuri kiitos beetalukijoilleni, etenkin E:lle, joka on beetalukenut kolme viimeisintä romaaniani sekä lastenkirjani, ja joka jaksaa IRCissä tuntikausia pohtia hahmojen reaktioita. (Ja on muutenkin ollut merkittävä henkinen tuki.) Kiitos NaNoWriMon foorumin ihmisille sekä kaikille kirjan kanssa auttaneille, kuten Niinalle, Clairelle, Laurielle, Helleville ja Hannalle (varmaan olen unohtanut ison liudan nimiä).
Kauaa en ehdi huilata, sillä maanantaina starttaa Camp NaNoWriMo, jonka toteutan ScriptFrenzynä. “Screnzy” oli siis ennen huhtikuussa pidetty NaNoWriMon käsikirjoitusmaraton, jossa kirjoitetaan vähintään 100 liuskaa käsikirjoitusta (esim. näytelmä, elokuva tai peli) kuussa. Se kuitenkin lopetettiin viime kesänä.
Nyt kässäreitä voi kirjoittaa kesältä huhtikuuhun siirretyssä Camp NaNoWriMossa, jolle voi asettaa sanamäärätavoitteen, mutta ei sivumäärätavoitetta. Joten en varmaan liity “viralliseksi” osallistujaksi, vaan kirjoittelen lääketiedeaiheista leffakäsistäni muuten vain. Ihan hirveästi en voi sen sisällöstä paljastaa, paitsi että siinä liikutaan sekä historiassa että nykyhetkessä.
Tavoite olisi saada ensimmäinen versio valmiiksi ennen kuin anoppi saapuu 19.4. Viime vuonna ylsin sataan liuskaan jo 11.4., mutta muokkasin näytelmää Marian ilmestyskirjasta, niin pääsin käyttämään valmista runkoa (jonka olin etukäteen taivuttanut näytelmäoutlineksi niin hyvin, ettei rakennemuutoksia juuri lainkaan tarvittu) ja välillä copypasteakin. Vaikka onhan minulla nytkin outline, mutta ei se ole sama kuin muokata valmiista tekstistä.
Leffakässärit ovat vielä rohkaisevampi laji kuin romaanit. Vaikka olisit tunnettu käsikirjoittaja ja kirjoittaisit häikäisevän hyvän käsikirjoituksen, se ei silti välttämättä myy, saati päädy elokuvaksi, vaikka myisikin. (Kuvittele tilanne, jossa Sofi Oksanen tai Stephen King kirjoittaisi romaanin, jossa ei olisi mitään vikaa, eikä sitä silti julkaistaisi?)
Mistä äänestä pidät eniten/vähiten? Voita Makuuhaavoja-romaanini!
Mikä on miellyttävin ja mikä on inhottavin ääni? Vastaa tähän kysymykseen ja voit voittaa romaanini Makuuhaavoja, jossa päähenkilön Kain ääniyliherkkyys yhdessä vilkkaan mielikuvituksen kanssa näyttelee tärkeää roolia.
Kilpailu on päättynyt, kiitos kaikille osallistujille.
Kilpailun säännöt
Saat yhden arvan kilpailuun kirjoittamalla tähän blogimerkintään kommentin, jossa vastaat kysymykseen: mistä äänestä pidät eniten ja mistä vähiten. Lempibändin tai -biisin nimi ei tässä kelpaa vastaukseksi. Jonkun laulajan (tai muun ihmisen) ääni tai tietyn soittimen ääni (ehkä tietyn soittajan soittamana) voi sen sijaan olla. Jos olet kuuro, voit vastata villillä arvauksella: mistä äänestä luulet, että pitäisit eniten/vähiten.
Saat toisen arvan, jos mainostat tätä kilpailua esimerkiksi blogissasi, foorumilla (missä se on asianmukaista!), Twitterissä, Facebookissa tai IRC-galleriassa (yleisesti, ei ainoastaan lähettämällä yksittäiselle ihmiselle viesti). Tässä tapauksessa liitä kommenttiisi linkki tähän “mainokseen” (älä mielellään kirjoita kahta erillistä kommenttia). Jos olet mainostanut esimerkiksi suojatulla Twitter- tai Facebook-tunnuksella, en voi tarkistaa asiaa, mutta luotan sanaasi.
Yksi osallistuja voi saada enintään kaksi arpaa (yksi vastauksesta, toinen mainostamisesta). Yksi osallistuja voi kuitenkin voittaa vain enintään yhden palkinnon. Painettu kirja voidaan postittaa Suomeen tai muuhun Euroopan maahan, sähkökirja toki myös muualle.
Kilpailu päättyy 31.3.2013 klo 23:59 Suomen aikaa.
Ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti kommenttiin liitettyyn sähköpostiosoitteeseen. Voittajien nimet ilmoitetaan blogissa siinä muodossa, missä ne on jätetty kommenttikenttään. Saatan julkaista vastauksia blogissani.
Osallistujamäärästä riippuen arvon vähintään yhden painetun kirjan ja yhden sähkökirjan. Voittaja voi halutessaan ottaa Makuuhaavojan sijasta palkinnoksi edellisen romaanini Marian ilmestyskirjan. Jos osallistujia on vähintään 25, sähkökirjoja jaetaan useampia. Saatan jakaa kirjoja palkinnoksi myös hauskimmalle vastaukselle, mutta todennäköisesti tämä on pelkkä arvonta.
Jos jostain syystä haluat mieluummin sähkökirjan kuin painetun version, tai haluat osallistua vain painetun kirjan arvontaan, mainitse tästä kommentissasi. Muuten oletetaan, että jos sinut arvotaan ensimmäisenä, saat painetun kirjan ja myöhemmät voittajat saavat sähkökirjoja.
Palsamoin ja pirskahtelen
Romaani Palsamoitu etenee siedettävää tahtia, huomioiden että minulla on useimpina päivinä kropan puolesta työaikaa vain enintään tunti. Hyvällä tuurilla se jopa valmistuu tavoiteaikaan 31.3. mennessä. Kahdelta ensimmäiseltä beetalukijalta tuli tosi hyviä kommentteja: “parempi kuin Häpeämätön [eikä ole!] eikä tässä ole oikein mitään ongelmia [buahahaa]“, kolmannen kommentteja odotan vielä.
Ehkä uskonkin beetojen kommenttia, että kirjassa ei ole mitään isompaa vikaa, mutta pientä vikaa tuntuukin sitten löytyvän lähes joka virkkeestä ja niitä vastaan tässä nyt sitten taistelen. Noin 47 500 sanaa nyt, vähemmän kuin ajattelin. Toisaalta se on yhtä pitkä kuin Marian ilmestyskirja, jossa kuitenkin liikutaan noin kymmenen vuoden ajalla ja tässä vain alle puoli vuotta.
Autoimmuunisairauksia käsittelevä tietokirja eteni tammikuussa hyvin, mutta sitten kuntoni väistämättä huononi (kun uudet ravintolisät toimivat nykyään enää vain reilun kuukauden) ja sen jälkeen edistyminen on ollut turhauttavan verkkaista.
Uskon tämänkin kirjan kyllä valmistuvan ajoissa, heinäkuun loppuun mennessä, mutta kyllä se vaatii jotain uusia hoitoja, viiden tunnin (tai seitsemänkään) viikottaisella työajalla on aika hiljaista. Onneksi työtä on paljon vähemmän kuin edellisessä tietokirjassani.
Spefinovelli työnimi Kielen kärjellä, jota tähtään Ursulan chicklit-numeroon etenee ihan hyvin. Yhtenä päivänä naputtelin sitä 400 sanaa, joka on jo valtaosa sen pituudesta. On hauska kirjoittaa päähenkilön epätavallisessa maailmassa, jonka kontekstissa “‘Ei siitä nyt vielä kovin kauaa ole’, hän pirskahti korvaani kuin jalkojen alla tallautuvat rypälesammiot.” on täysin mielekäs rivi.
Leffakäsiksen, työnimi Toxic, outlinen (jossa on lähes kaikki kohtaukset) luonnostelin hämmästyksekseni kahdessa noin puolen tunnin pätkässä – luulin etten tietäisi vielä yhtään, mitä siinä tapahtuu. Siellä on tosin vielä muutamia placeholdereita (“tässä välissä tapahtuu jotain”) ja tärkein taustatyöteokseni on yhä postissa Abebooksista. Lisäksi pitää selvittää, miten paljon tietoa saan ongittua parilta ihmiseltä.
Olen osittain Palsamoitua varten, osittain leffakässäriä varten ja osittain “huvikseni” lukenut tänä vuonna viisi syöpäaiheista kirjaa ja kesken on kaksi ja ainakin yksi pitää vielä lukea ihan lähiaikoina. Tämä ei sinänsä ole poikkeuksellisen paljon, sillä olen niitä vuoden 1999 jälkeen lukenut kymmenittäin. Siitä tulee kuitenkin vähän sama efekti, kuin silloin kun lukee saman sanan tarpeeksi monta kertaa, ja sitten alkaa tuntua, että ei tämä ole mikään oikea sana.
Kuvakirjasta ensimmäiset hylyt tulivat vasta pari kuukautta sen lähettämisen jälkeen ja yhtäkkiä niitä ropisikin muutamassa päivässä kolme. Vähän huonolta näyttää, kun Suomessa on lastenkirjakustantamoja niin vähän ja kriittinen pari kuukauttakin on jo mennyt. Pitäisi kai ulkomaille alkaa työntää, etsiä agenttia, mutta en tiedä millä voimilla. Kaksi muutakin agentti/kustantamokierrosta ollut pitkään rästissä…
En ole jaksanut säätää vieläkään Kööpenhaminan työmatkaani, vaikka se olisi pitänyt tehdä (siis säätö, ei matka) jo kuun alussa. Pitäisi kaksi muutakin artikkelia kirjoitella jossain vaiheessa, onneksi ei vielä. Sain kaksi hyvää artikkeli-ideaa yhdestä kirjasta, mutta mihin vaiheeseen minä ne tungen? Toinen olisi vielä nyt ajankohtainen.
Nyt takaisin Marjaanan kanssa Suomenlinnaan sieluni siivin.
Minua lehdissä, TV:ssä ja radiossa
Perjantaina ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä on minulta juttu ja kuvia Hogeweyk-dementiakylästä. Kannattaa ehdottomasti lukea! SK tunnetaan usein Suomen Kuivalehtenä, mutta tämä juttu on oikeasti kiinnostava.
Vaikeasti dementoituneet vanhukset voivat elää aktiivista, kodinomaista ja kaikin puolin hyvää elämää, samaan hintaan kun heitä makuutetaan vaipoissaan sängyissä. Toivon, että juttuni herättäisi laajempaakin keskustelua vanhusten/muistisairaiden hoidosta – ainakin aihe on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen.
Minulta on tulossa juttu varsin kiinnostavasta aiheesta myös Voimaan, mutta vielä ei ole selvyyttä, tuleeko se myös painettuun lehteen vai vain Fifi-nettilehteen.
Itsestäni on puolestaan haastattelu tulevassa Niveltieto-lehdessä 1/2013, joka ilmestyy pe 22.2. ja löytyy suurimmista lehtipisteistä. Tosi kiva juttu ja varsin paljon myös romaaneistani (ilmeisesti myös arvosteluja), verrattuna siihen miten yleensä pääsen puhumaan vain sairastamisesta. Jutun kirjoittanut Katri Kovasiipi on opiskellut kirjallisuutta.
Pe 1.3. klo 22 tulee se Inhimillinen tekijä -ohjelma, jossa on haastattelussa minä, (entinen) lääkärini professori Olli Polo, jonka sain aikoinaan kiinnostumaan sairaudestani, sekä eräs toinen, vaikeammin sairas potilas. Se on Areenassa peräti vuoden, joten ei hätää, jos unohdat.
Ja ensi viikon maanantaina olen radiossa, Yle Puheella Maria Petterssonin ohjelmassa, puhumassa CFS:stä, kroonisista pitkäaikaissairauksista yleisesti sekä kirjoistani. Se tulee useamman kerran ja senkin voi toki kuunnella myöhemmin netissä.
Oli kyse sitten jutusta, jonka on kirjoittanut itse, tai siitä että on jonkun toisen haastattelussa, vihdoinkin on sellainen olo, että minua kuunnellaan. Vielä kun nämä isommat kirjakustantajatkin alkaisivat höristää korviaan. ;-P Seuraava romaanini on pian valmis, vink vink!
EDIT: Huomasinpa, että viime vuonna Imagessa julkaistu juttuni Amsterdamin pohjoiskorealaisesta ravintolasta on nykyään luettavissa netissä, viimeksi kun katsoin ei vielä ollut. Itse ravintola valitettavasti meni kumoon jo useita kuukausia sitten.
Kaksi uutta näkemystä Makuuhaavojasta
Makuuhaavoja-romaanistani on tullut kaksi arvostelua kirjoittajakollegoilta. Stazzy eli Calendula on Ranskassa asuva kirjoittajablogaaja, joka sanoi kirjasta mm. seuraavaa:
“Makuuhaavoja on yllättävän monitasoinen kirja, joka avautuu vasta vähitellen, Kain silmien, tai ennemminkin korvien kautta. Kuunteleminen on suunnilleen ainoa asia, johon Kai pystyy. Ja siihenkin vain, jos äänet eivät ole liian kovia. Makuuhaavoja on kertomus sairaudesta, muttei sairauskertomus.”
“Makuuhaavoja on kirja, jossa ei anneta valmiita vastauksia, eikä yksiselitteisesti onnellisia loppuja. Mutta ainakin se jää mieleen.”
Toinen ulkosuomalainen kollegani, Münchenissä asuva Helmi-Maaria, jolta on julkaistu kaksi romaania, luki kirjan flunssaisena ja joutui toteamaan, että kirjassa annettua ohjetta “älä googleta kuvia makuuhaavoista” kannattaa noudattaa.
“Suosittelen Makuuhaavoja etenkin heille, joiden elämä tuntuu kurjalta. Heille, jotka kitisevät pikkuisista asioista, kuten tukkeisesta nenästä, kipeästä kurkusta. Eli siis sellaisille kuin minä tässä viime päivinä. En kuitenkaan, oikeasti, suosittele lukemaan tätä flunssaisena. Ettei vain tule ylimääräisiä pelkotiloja.”
Kertauksesta ei ole koskaan haittaa
Joitain kirjoitusoppaita luen yhä uudelleen. Toiset ovat niin samankaltaisia kuin muut, että tuntuu vanhan kertaukselta, vaikka kyseinen opus olisikin vieras.
Mutta kertaus on opintojen äiti ja se tulee tässäkin hyvin esille. Kun olen juuri lukenut jotain kirjoitusopasta, huomaan kirjoittavani ja editoivani terävämmin. Esimerkiksi kirjoittaessani lastenkirjakässäriä luin netistä jotain oppaita aiheesta. Sen jälkeen teksti alkoi muokkautua napakammaksi, vaikka kyse oli vain neuvoista, joita annetaan myös muille tekstilajeille ja jotka ovat periaatteessa hyvin tuttuja.
Luettuaan leffakirjoitusopasta huomaa kirjoittavansa paremmin novellia ja romaaninkirjoitusopas voi parantaa blogitekstien ja artikkelien tyyliä. Näin ainakin minulla. Luulen, että kyse on osittain siitä, että yksinkertaisesti kiinnittää tekstiin huomiota hieman eri tavalla. Siksi suosittelen kirjoittamisoppaiden (tai vähintään alan blogien) lukemista säännöllisesti, ja mielellään myös hieman omien kirjoitusalueiden ulkopuolelta.
