Archive for Projektit

Neljä päivää NaNoa

NaNoWriMo eli marraskuinen romaaninkirjoituskuukausi on pyörähtänyt taas muutama päivä sitten käyntiin. Kirjoitin siitä enemmän alaston kirjailija! -blogiin. Minulla on nyt kasassa reilu 10 000 sanaa eli 20 liuskaa ykkösrivinvälillä. Minusta liuskojen kertymistä on hauskempi seurata kuin abstrakteja sananumeroita.

Itselläni NaNo on jo laatuaan seitsemäs, viides täällä Amsterdamissa Minulle tämä on vakiintunut rutiini, johon osallistumista ei tarvitse erikseen edes miettiä – ainakaan niin kauan kuin romaani-ideoita riittää ja ensi vuoden ideakin tuli jo ennen viime vuoden NaNoa (vielä sen jälkeenkin on kaksi potentiaalista ideaa, mutta kumpaakaan ei ole vielä “lukittu”).

Tänä vuonna kirjoitan ensimmäistä tieteisromaaniani. Jo ensimmäisestä NaNostani ja sitten jälleen viime vuoden tuotoksesta piti tulla “vähän scifiä”, mutta ei sitten oikein lopulta tullut. Tämä perustuu novelliini, jota aloin kirjoittaa pari vuotta sitten ja totesin, että haluankin tehdä tästä ennemmin romaanin/näytelmän/leffakäsiksen.

NaNon aikaan pyrin olemaan tekemättä mitään muuta, kuten nytkin. Tälläkin kertaa ylivoimaisesti suurin haaste on ollut oma kunto ja etenkin vaikea hypoglykemia.

Kun muut tuntuvat ahtavan kirjoittamisen lomassa kilokaupalla karkkia, minä ahdan melkein tunnin välein suuhuni rasvaa ja proteiinia ja toivon, että hirvittävä nälkä väistyisi. Välillä hypoglykemiassa pahinta on se kalvava nälkä, jota ei saa millään pois, välillä voimien puute ja aamuisin se, että ei yksinkertaisesti meinaa herätä millään, lihakset ovat aivan lyijynraskaat ja pää betonimyllystä täytetty.

Hassua on, että parhaiten kirjoittamisen puolesta minulla on sujunut Ilmestykset-vammaistrilogia eli romaanini 6-8. Silloin olin toki paljon paremmassa kunnossa, mutta en ole varma onko se ainoa syy, miksi kässäreiden 9-11 kohdalla on tökkinyt.

Nyt tuntuu, että kohtauksista tulee helposti ensi kirjoittamalla tosi puuduttavia, joissa ei tapahdu mitään. Nykyiset romaanini vaativat paljon rankemmalla kädellä editointia kuin tuo kolmikko. Esimerkiksi Marian ilmestyskirjan ensimmäistä kohtausta (ja monia muita kohtauksia) on editoitu vain hyvin kevyesti kirjoittamisen jälkeen. Helmikuussa ilmestyvässä “Elviirassa” on ehkä yksi kohtaus, jota ei ole editoitu todella rankasti. Marian ilmestyskirjasta lähti pois kokonaan kai yksi kohtaus – Elviirasta peräti 15 000 sanaa.

Toisaalta isomman rakenteen puolesta nyt tuntuu sujuvan ehkä paremmin kuin koskaan. Päähenkilöt keksivät koko ajan uusia jännitteitä, ongelmia, motivaatioita, vihjeitä ja hämäyksiä. Kompleksisuutta menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin. Tämän suhteen tuntuu kuin olisin oppinut paljon – tuolla dramatisointipuolella sitten taas mennään takapakkia.

Perinteinen ongelma on, että tarina uhkaa loppua kesken ennen 50K:ta, kuten aina, mutta nyt viimeisimmissä romaaneissa se ei yleensä lopulta ole ollut erityinen ongelma, vaikka maaliin onkin menty hyvin rimaa hipoen.

Ensimmäisessä NaNo-miitissä lauantaina oli useita uusia kasvoja. Esittelin Palsamoitua ja sain osakseni ihailevia, mutta myös hieman hämmentäviä kommentteja. Joku kysyi, että kauanko editoin kirjaa. Vastasin että neljä kuukautta. Hän ihmetteli, että miten se nyt niin nopeasti. Selitin, että kirjoitan täysipäiväisesti, työkseni. Aikoinaan saatoin kirjoittaa aamusta iltaan. Mainitsin myös julkaisseeni kahdeksan kirjaa.

Naisen mielestä elämäntyylini on kummallinen. “Pitäisihän sinulla nyt olla oikeaakin elämää.” Sanoin, että kirjoittaminen on minun elämäni.

Tuntuu hieman hassulta NaNo-miitissä, kaikista maailman paikoista, kuulla kirjoittavansa epäterveen paljon! Varsinkin kun NaNoWriMossa tähtään vain siihen 50 000 sanaan, vaikkakin himpun etuajassa. Mitään triplananon kirjoittamista en ymmärrä itsekään.

Mustaa valkoisella

Jälleen tilapäivityksiä kirjoituksistani.

Elviira

Viimeksi valmistunut romaanikässärini ilmestyy uudella nimellään helmikuussa. Nimi julkistetaan ja kansi julkaistaan parin viikon sisällä.

Adeno

Seuraava romaani on ihan kunnon (lääketieteellistä/yhteiskunnallista) scifiä, jännittää. Elviiran tapaan siinäkin on dekkarihtavia jännärielementtejä. Alan kirjoittaa sitä NaNossa marraskuussa, eli suunnittelutyö on kovassa vauhdissa. Tarkoitus oli kirjoittaa sitä ennen siitä sekä näytelmä että leffakäsis, mutta no, siirtyvät myöhempään.

Toxic Dreams

Ensimmäinen leffakäsikseni, historiallis-lääketieteellinen tarina, ei sijoittunut Nichollsissa. Varmaan osallistun sillä ensi vuonna uudestaan. Sain eräästä painajaisunestani(!) hyvän lisäidean tähän, vaikka juonta se ei varsinaisesti muutakaan.

Seeprakoiran seikkailut

Lastenkirjani ilmestyy näillä näkymin helmikuussa. Kuvittaja viimeistelee omaa osuuttaan, minä sain tekstin editoitua valmiiksi hiljattain.

Ruokakirja

Ilmestyy luultavasti vihdoin alkuvuodesta.

Seuraava tietokirja

Tulee ensi vuonna jos saan hakemani apurahan.

LDN-kirja

Englanninkielisen lääketiedekirjan, johon olen kirjoittanut yhden luvun, piti ilmestyä jo aikaa sitten, mutta uskoisin sen viivästyvän vähintään kevääseen.

Marian ilmestykset -DVD

Minulle tämä on luvattu tulevan syksyllä. No, kohta on jo talvi… Saa nähdä tuleeko.

Häpeämätön-äänikirja

Tämänkin piti olla jo valmis tähän mennessä, mutta projekti on erinäisistä kurjista vastoinkäymisistä johtuen vasta aivan alkutekijöissään, valitettavasti ei taida vielä tänä vuonna valmistua.

Erveyskeskus

Tämä absurdi komedia etsii yhä esittäjää.

Muut näytelmät

En tiedä milloin Makuuhaavoja-näytelmä valmistuu, tai valmistuuko, en ole ehtinyt tehdä sille mitään kuukausiin. Adeno-näytelmän lisäksi haluaisin vihdoin kirjoittaa näytelmät parista ideasta, jotka minulla on ollut jo pari vuotta, mukaan lukien yksi monologinäytelmä.

Runot

En ole nyt muutamaan kuukauteen saanut aikaiseksi kuin muutaman keskeneräisen runon ja joitain yksittäisiä rivejä tai parin rivin kokonaisuuksia. Lähetin keväällä kolme runoa kilpailuun, niistä ei ole kuulunut mitään.

Raapaleet

Olen kirjoittanut kesän jälkeen useita raapaleita ja tarkoitus on kirjoittaa pian lisää, ideoita riittää. Raapaleeni Kehitysprosessi ilmestyy Osuuskumman raapaleantologiassa alkuvuodesta.

Muut novellit

Super!, romanttinen viihdenovelli salitreenauksesta, superruoista ja taikuudesta ilmestyy Ursulassa loppuvuodesta. Ensimmäinen vaihtoehtohistorianovellini, cripficsävytteinen Rautakeuhko, näkee päivänvalon lähikuukausina Usvassa. Ikivanhojen keskeneräisten novellien lisäksi työn alla on sukupuolen moninaisuutta ja kasarirockia käsittelevä spefinovelli (etäisesti prequel Elviiralle). Lisäksi suunnittelen steampunk-cripficiä ja erään spefiraapaleen laajentamista pidemmäksi novelliksi.

Lehtijutut

Minulta on tänä vuonna ilmestynyt jutut (osa viime vuonna kirjoitettuja) Suomen Kuvalehdessä, Maailman Kuvalehdessä, Vegaiassa, Tukilinjassa, Mondossa ja Gloriassa. Vielä pitäisi tulla juttu SK:hon, mutta muita ei välttämättä tule, en ole kesän jälkeen ehtinyt juuri kirjoittaa. Muutama juttuehdotus on kyllä maailmalla. Yksi valmis matkailujuttu siirtyi ensi vuoteen.

Haastattelut minusta

Minusta on juttu uudessa Hyvä Terveys -lehdessä (12/2014). Annoin eilen englanniksi haastattelun yhteen podcastiin, joka julkaistaan parin viikon päästä, mutta se ei liity (juuri) mitenkään kirjoittamiseen.

Kummallista syksyä

En ole paljoa puhunut siitä, että olen Osuuskumma-kustannuksen jäsen. Kyseessä on siis osuuskuntamuotoinen spefikustantamo (eli fantasiaa, scifiä, kauhua yms), joka perustettiin pari vuotta sitten ja johon liityin viime vuoden toukokuussa.

Osuuskumma julkaisee romaaneja, novellikokoelmia, novelliantologioita, raapalepalvelua sekä ilmaista Ursula-viihdelehteä, joka on vähän kuin Regina, mutta spefivaikuttein. Toistaiseksi Ursula on ainoa Osuuskumman julkaisu, jossa olen ollut mukana (1/2013 ja 2/2013), mutta ei ilmeisestikään kauaa.

Tällä hetkellä olen mukana myös toimittamassa Ursulaa. Siinä julkaistaan myös ei-jäsenten tekstejä. Syysnumeron teema on ruoka, eli siitä aiheesta voi tarjota spekulatiivista romantiikkaa/erotiikkaa, joka saa myös olla (ei tarvitse) huumorilla sävytettyä 30.9. asti.

Osuuskummalta on ilmestynyt tänä vuonna monta kiehtovan kummallista kirjaa, esimerkiksi aaveaiheinen antologia Ruumiittomat. Anni Nupposelta tuli novellikoelma Joen jumala ja Kari Välimäeltä absurdi Todensanat.

Tulossa on mm. Maria Carolen, jotka monet tuntevat Calendulana, Kehäkukkana tai Stazzyna, esikoisromaania Tulen tyttäriä, joka on feminististä, romanttista fantasiaa. Aiemmin Osuuskumma on julkaissut esimerkiksi Aliette de Bodardin käännetyn novellikokoelman Perhonen ja jaguaari, joka sijoittuu meksikolais-kiinalaiseen maailmaan.

Q: Voiko Osuuskumma julkaista minun (siis sinun, tätä lukevan) romaanin/novellin?
A: Osuuskumma on osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka julkaisee lähinnä jäsentensä tuotoksia. Jäseneksi voi toki hakea. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on kustantamo, jolla on julkaisukynnys. Jäsenyys ei takaa julkaisua.

Sielua lämmittävä arvostelu

Liityin GoodReadsiin viime vuoden keväällä, mutta en ole jaksanut käyttää sitä paljoakaan. Siitä saisi varmaan paljon irti niin kirjailijana kuin lukijanakin – mutta minulla ei vain ole voimia eikä resursseja yhdellekään uudelle nettipalvelulle, jota käyttäisin aktiivisesti.

Niinpä minulta oli mennyt ohi yksi kivoimpia arvosteluita, mitä mistään kirjastani on kirjoitettu, varsinkaan Häpeämättömästä. Se oli lähetetty jo alkuvuodesta.

Arvostelu alkaa näin:

Kirja, jonka ottaisin mukaani autiolle saarelle.

En ole ikinä lukenut mitään niin samanaikaisesti kompaktia ja monitasoista kuin tämä romaani. Heti ensimmäisen muutaman kymmenen sivun jälkeen tiesin, että tämä tulisi olemaan yksi lempikirjoistani, ja niin lopulta kävikin.

ja päättyy:

Haavisto on saavuttanut jotain helvetin olennaista. Olennaista mistä, sitä en osaa sanoa. Mutta jotain aitoa ja tärkeää se kuitenkin on.

Voiko sitä enää parempaa palautetta saada! Tällaisten lukijoiden takia sitä jaksaa kirjoittaa, vaikka joskus miettii, että mitä ihmeen järkeä koko touhussa on (taloudellisesti yms).

Lisäksi siinä ilahdutti erityisesti se, että Häpeämätön on ehdoton oma suosikkini romaaneistani, vaikka olen sen jälkeenkin saanut valmiiksi kaksi. Kuitenkaan juuri kukaan muu ei tunnu pitävän sitä lempparinaan.

Eräs arvostelija oli jopa pitänyt kahdesta ensimmäisestä romaanistani kovasti, mutta suhtautui Häpeämättömään aika nihkeästi. Se harmitti, eri lailla kuin olisi harmittanut jos joku muu olisi kirjoittanut ihan saman arvostelun.

Jos olet lukenut useampia romaanejani, mikä niistä on ollut suosikkisi?

Lopuksi vielä kaksi tiedotusluontoista asiaa:

Palsamoitu lähtee painoon varmaan vielä tällä viikolla, ja painotalon pitäisi olla aiempia nopeampi. Sähköisiä arvostelukappaleita on tiedossa siis lähipäivinä ja luulisin kirjan ilmestyvän vielä syyskuun aikana.

Olen liittynyt alaston kirjailija! -yhteisblogiin, johon kirjoittavat myös mm. Anne Leinonen ja Tiina Raevaara. Ensimmäinen postaukseni ilmestyi maanantaina. Kirjoitan jatkossa ehkä himpun verran vähemmän kirjoittamisesta omassa blogissani. Jos ihmettelet, miten asia suhtautuu tämän postauksen ensimmäiseen kappaleeseen, niin mietin asiaa pitkään, mutta ko. blogiin minun tarvitsee kirjoittaa vain vähintään kerran kymmenessä viikossa. Eli siitä ei tule juuri kuormitusta.

Taidetta vai askartelua?

Olen käynyt nyt useissa taidenäyttelyissä/museoissa viime aikoina. Open Ateliers Jordaanissa pääsin juttelemaankin usean taiteilijan kanssa – he toki kertovat työstään erittäin mielellään. Groningenin taidemuseo oli sekin varsin mielenkiintoinen, sillä se sisältää niin Rubenseja ja Rembrandtia kuin nykytaidettakin.

Minua kiinnostaa etenkin mixed media eli sekatekniikka ja (3D-)kollaasi, on kiinnostanut jo vuosia. Tein itse aikoinaan mm. kaksi samankaltaista kollaasiveistosta nimeltä Acupunkture ja Cyberpunkture (kuvassa). Tekemäni Häpeämättömän kansikuvakin menee tietysti enemmän tai vähemmän sekatekniikkakategoriaan, vaikka itse teos onkin valokuva.

Cyberpunkture

Häpeämättömän ja Toxic Dreams -elokuvakäsikirjoitukseni naispäähenkilöt ovat sekatekniikkataiteilijoita (Enna kokee olevansa multimediataiteilija, mutta hänen kirjassa työstämänsä näyttely koostuu lähinnä sekatekniikasta). Elviiran päähenkilö askartelee.

Erään amsterdamilaistaiteilijan repertuaariin kuuluu niin öljymaalauksia, valokuvia kuin sekatekniikkaakin. Osa sekatekniikkatöistä oli öljymaalauksia, joiden pintaan oli luotu tekstuureja mm. paperilla, kankaalla ja hiekalla. Toiset taas edustivat enemmän kollaaseja, joissa oli yhdistelty erilaisia esineitä vahvasti kolmiulotteiseksi pinnaksi, joskin kankaalle. Hänen töitään oli ollut esillä mm. Italiassa.

Tästä jäi mietityttämään, mitä eroa on askartelulla ja taiteella. Ei välttämättä mitään ja minusta on aivan perusteltua pitää askartelua taiteena.

Yleensä nämä kaksi kuitenkin erotetaan esimerkiksi siinä, että useimpien askartelutöiden arvoksi katsotaan muutamia euroja, tai enintään muutamia kymppejä, vaikka teos olisi hienokin ja taitavasti tehty. Taideteos taas maksaa tyypillisesti satoja tai tuhansia euroja.

Yksi iso ero lienee se, että taide luodaan yleensä omista ideoista ja askertelut tehdään ohjeiden mukaan. Toisaalta taiteessakin otetaan paljon vaikutteita muilta (tai toistetaan samaa, omaa kaavaa) ja askarrella voi omasta päästään. Jos joku tekee upean sekatekniikkatyön, mitä muut alkavat jäljitellä, onko ensimmäinen taideteos ja myöhemmät askarteluita? Entä jos alkuperäisen teoksen tekikin kerhonohjaaja tai kuvisope?

Taidetta tekevät yleensä ammattilaiset ja askartelu on harrastus. Jo termi askarrella kuvaa minusta suhtautumista siihen – frekventatiivissä oleva verbi viittaa puuhailuun, joka on keveämpää kuin oikea puuha (vrt. lukea ja kevyempi lueskella). Toisaalta monilla taiteilijoilla on päivätyö ja jotkut askertelevat päivätyökseen, vaikkapa koruja. Jos taidekoulun käynyt askartelee, onko se silloin taidetta?

Askartelussa ja taiteessa on usein eri materiaalit ja tehdään erilaisia esineitä. Esimerkiksi hiuspompula tai värjätty höyhen yhdistyy vahvasti askarteluun. Mallinuken tai muoviluurangon käyttö (kuten Ennalla) taas tuo mieleen taiteilijan. Askarrellessa tehdään usein (ei aina) käyttöesineitä. Toisaalta hinta usein määrittelee, mikä on käyttöesine. Tonnin maljakko on enemmän koriste ja viiden euron maljakko käyttöesine – vaikka se olisi sama esine.

Toisaalta nykytaiteeseen liittyy käsitys, että mikä tahansa on taidetta, jos sen sellaiseksi määrittelee (ja jos sen tekee taiteilijaksi katsottu henkilö). Vaikkapa tyhjä paperimuki, jossa on pohjalla käytetty purukumi, voi olla taidetta. Matti Meikäläisen työnä se on arvoton, mutta arvostetun taiteilijan työnä sillä on rahallista arvoa, vaikka moni ei sitä taiteena pitäisikään.

Maalauskankaan käyttö kollaasityyppisen teoksen pohjana luo vahvasti käsityksen siitä, että kyseessä on taideteos, oli sen taiteellinen arvo sitten runsas tai vähäinen. Suurin osa kollaaseista ja sekatekniikkatöistä ei kuitenkaan käytä maalauspohjia. Taas esimerkiksi virkkaaminen yhdistyy vahvasti askarteluun/käsitöihin, mutta on myös virkkaavia taiteilijoita.

Mitä mieltä olet?

Uusi arvostelu ja nauhoituspaikkoja haussa

Marja Oilinki piti Häpeämättömästä ja kirjoitti siitä varsin syväluotaavan arvostelun. Pidin erityisesti ilmauksesta “Turvaverkoissa on pahoja reikiä ja pudotukset tappavat”. On aina kiva, kun joku pitää omasta kirjasta ja toki vielä parempi, jos tämä tuntuu “tajuavan” sen. Marja on filosofian, psykologian ja uskonnon opettaja, mikä mielestäni arvostelustakin välittyy.

Nyt olisi haussa kaksikin eri paikkaa AV-hommiin, molemmat läheltä pääkaupunkiseutua. Häpeämätön-kirjatrailerin hunajaääninen Santeri on lupautunut lukemaan koko romaanin äänikirjaksi(!). Äänityslaitteet on, vain sopiva paikka puuttuu, sillä hänen asunnossaan on aina taustahälyä. Studio olisi tietysti optimaalinen (mutta vaikea saada ilmaiseksi), mutta muukin hiljainen, akustiikaltaan kohtuullinen paikka, esim. kellaritila tai kesämökki käy.

Santeri on päivätöissä, joten paikan pitäisi olla käytettävissä iltaisin ja/tai viikonloppuisin ja mahdollisimman lähellä pääkaupunkiseutua. Vähän pidempikin reissu kyllä onnistuu, jos paikalle pääsee julkisilla ja siellä voi majailla vaikka koko viikonlopun. Korvaukseksi voin luvata vain kirjojani, sillä projekti on hyvin pitkälle nollabudjetilla.

Kuvauspaikkaa kaipailee puolestaan kaverini indieleffansa kuvauksiin, 12.-25.5. Mieluiten omakotitalo (tai tosi iso kesämökki), mutta hätätilassa rivari tai ensimmäisen kerroksen tilava asuntokin käy. Tarkemmat speksit. Olen lukenut leffan käsiksen ja se on varsin mielenkiintoinen ja omaperäinen.

Äänityspaikkayhteydenotot vaikka tämän blogipostauksen kommentteihin tai minulle sähköpostitse, kuvaustaloehdokkaat suoraan kaverilleni Facebookissa tai hänelle sähköpostitse.

Ja vielä muistutus siitä, että E-kirjamessujen sähkökirjatarjoukset ovat voimassa vielä pari päivää. Kaikki romaanini yhteishintaan 25 euroa!

EDIT: Huomasin vasta tämän kirjoituksen postaamisen jälkeen, että myös SIT-UP-blogissa oli tänään julkaistu arvostelu Häpeämättömästä. Arvostelu tosin sisältää jonkin verran spoilereita.

EDIT2: Molemmat nauhoituspaikat ovat löytyneet.

Loka- ja marraskuu lieveilmiöineen

Lokakuu on vaihtunut marraskuuksi. Se tarkoittaa useampaakin asiaa.

NaNoWriMo on taas käynnistynyt, omalla kohdallani jo kuudes sellainen. Ensimmäiset noin puolitoista tuhatta sanaa hevonkukkua on plakkarissa, mutta yritän saada tänään kokoon vähintään kolme tonnia, mielellään enemmän. Illalla on ensimmäinen miitti, mutta jatkossa menen varmaan vain NaNo-porukkamme perinteisiin torstaimiitteihin, joilla on pitkä perinne.

Lihaton lokakuu on ohitse, paitsi jos se on vaihtunut vegaaniseen marraskuuhun tai lihattomaan loppuelämään. Luin Twitteristä kommentteja tagilla #lihatonlokakuu ja tuntui, että niissä oli neljää pääteemaa suunnilleen samoissa määrin.

  1. Kuukausi sujui mukavasti, eikä erityistä lihanhimoa tullut, mutta jatkossa aion syödä lihaa entiseen tapaan.
  2. Heti puolenyön jälkeen ahdan itseni täyteen jääkaapissa odottavaa lihamättöä.
  3. Lihansyönti vähenee varmasti jatkossakin. Syön jatkossa aina vegelounaan/syön vain riistaa/syön lihaa vain “karkkipäivänä”.
  4. On niin hyvä olo, etten näe syytä syödä lihaa jatkossakaan.

Ohitse on myös kuvottava pinkkipesun lokakuu. Kirjoitin tästä aiheesta aikoinaan artikkelin, mutta se ei ole tällä hetkellä verkossa. Onneksi verkossa riittää luettavaa aiheesta, kuten Barbara Ehrenreichin (jonka esikoisromaania parhaillaan luen) klassikko Welcome to Cancerland ja paljon muuta.

Sen sijaan marraskuussa kasvatetaan viiksiä eturauhassyövän hyväksi (sehän toki auttaa). Tästä kannattaa lukea vaikkapa Ranneliike.netin artikkeli.

Jos haluat auttaa rintasyöpä- ja eturauhassyöpäpotilaita, tarjoa heille konkreettista apua. Ja kerro heille pieniannoksisesta naltreksonista. Jos haluat lahjoittaa rahaa syöpätutkimukseen, siihen ei tarvitse viiksiä eikä pinkkipesua.

Eilen tuli sattumalta myös ensimmäinen arvostelu Häpeämättömästä, tosin se on ehkä enemmän analyysia kuin arvostelu. Lisäksi eilen ilmestyi uusin lääketiedekirjani Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin. Ainakin teknisesti, se ei ole vielä kerennyt edes kustantajan verkkokauppaan… EDIT: Nyt se on siellä.

Vielä ehtii myös osallistua häpeämättömään kilpailuuni.

Lihaton loppuelämä

Tuhannet ihmiset viettävät tällä hetkellä lihatonta lokakuuta. Itselläni on nyt viidestoista sellainen meneillään, jos oikein laskin. Mutta niin kuin sanotaan: paras aika istuttaa puu on 20 vuotta sitten, ja toiseksi paras aika on nyt.

Viime viikolla ovensa avasi Amsterdamissa muutama vuosi sitten Haagiin perustettu De Vegetarische Slager eli “kasvispohjainen teurastamo”. Se on saanut lähes kulttimaineen: sitä on ylistetty New York Timesissä, sen tuotteita kokataan naistenlehdissä ja hienoissa ravintoloissa ja niitä myydään useissa tärkeissä hollantilaisissa supermarketketjuissa, yhteensä yli tuhannessa liikkeissä. Suomestakin löytyy yksi maahantuoja (ilmeisesti tukku).

De Vegetarische Slager tekee siis lihalta ja kalalta vaikuttavia tuotteita, jotka eivät sisällä kuolleita eläimiä. Lihankorvikkeiksi he eivät niitä halua kutsua, vaan lihattomaksi lihaksi. Tuotteet eivät ole suunnattu kasvissyöjille, vaan enemmänkin ihmisille, jotka haluavat syödä vähemmän lihaa. Ekologisuus ja eläinten suojelu on tosi iso juttu Hollannissa.

De Vegetarische Slager -kansi

Osa tuotteista on tehty soijasta, osa lupiinista, ei siis esimerkiksi gluteenista kuten seitan. Joissain on maitoa ja kananmunaa, eli kaikki eivät ole vegaanisia, mutta vegaanisten tuotteiden määrä on kasvussa. Uusimmat pekoni ja pihvi, joita en ole vielä ehtinyt maistaa, on tehty kokonaan vihanneksista, pääraaka-aineena herne. (Lähikauppaamme oli tullut muuten selvä DVS-”plagiaattituote”: vegaanisia, lähilupiinista tehtyjä suikaleita. Maku jäi kyllä paljon jälkeen.)

Firman menestyksen takana on ne kaksi asiaa, jotka yleensäkin: tuotteet ovat hyviä ja ne on markkinoitu taitavasti (lähes nollabudjetilla!). Kolmen Michelin-tähden ravintolan el Bullin kokki ei erottanut vegetuotteita lihasta. Jotkut tuotteet ovat varsin ovelia, kuten “jauheliha” joka näyttää täysin oikealta raa’alta jauhelihalta. “Savumakrilli” vasta onkin hämmentävää. Liikkeen nimi sekä Art Nouveau -henkinen porkkanaa teurastava tyttö logossa ovat vekkuleita ja herättävät kiinnostuksen.

Odotan mielenkiinnolla, alkaako De Vegetarische Slager joskus valmistaa vegaanisia juustoja. Suurin osa alan tuotteista on nimittäin äärimmäisen kuvottavia, vaikka Jenkeistä löytää käsittääkseni aika maukkaitakin tuotteita, esim. sulatettuna venyvä ja vanuva Daiya-juusto sekä oikeiden juustojen tapaan kypsytettyjä artisaanicashewjuustoja. (Maitotuotteet häviävät maussa yleensä aika suvereenisti cashewtuotteille.)

Moni on ihmetellyt, että miksi kasvissyöjä haluaa syödä jotain lihaa muistuttavaa. En ymmärrä kysymystä. Eivät kaikki haluakaan. Joillekin De Vegetarische Slagerin tuotteet ovat aivan liian aidon oloisia. Mutta ei monelle kasvissyöjälle lihan maussa ole mitään vikaa, kunhan se ei tule eläimestä. Itse syön melko paljon “lihatonta lihaa”, koska joudun olosuhteiden pakosta syömään varsin vähähiilihydraattisesti.

Parempi kysymys olisikin: Miksi syödä kuolleita eläimiä, kun ei tarvitse?

P.S. Näemmä myös Suomen televisiossa on hiljattain jekutettu lihattomilla nakeilla.

Patenttilääkkeitä writer’s blockiin

Jos pää on tyhjä, tai vaikkei olisikaan, netistä löytyy monia sivustoja, joilta hakea inspiraatiota. Esittelen tässä kaksi suosikkiani (en ole toistaiseksi erityisesti hakenut näiltä inspiraatiota, vaan lukenut muuten vain). Lisää vastaavia saa toki jakaa kommenteissa.

Humans of New York on valokuvaaja Brandon Stantonin huippusuosioon noussut blogi, joka muistuttaa etäisesti Hel-Looksia, mutta pelkkien looksien sijaan hän esittelee tavallisten ihmisten tarinoita, jotka joskus ovat hyvinkin pysäyttäviä.

Dear Photographin idea on, että kaivetaan esiin itselle tärkeä vanha valokuva, mennään sen kanssa kuvan paikkaan ja kuvataan kuva samassa paikassa, jossa se on alun perin otettu. Tästä syntyy upeita, koskettavia tarinoita.

Dear Photographissa on tarinoita ympäri maailmaa ja sinne voi itsekin lähettää niitä joten siinä mielessä se on ehkä vielä mielenkiintoisempi. Molempia sivustoja lukiessa on kyllä tullut tippa linssiin useasti.

Kummankin näistä saiteista pääsanoma, tai syy miksi blogaan niistä, on se, että jokaisella ihmisellä on tarina. Toimittajan, valokuvaajan ja kirjailijan tehtävä on kaivaa ne esiin. Ja Dear Photograph muistuttaa hyvin, että ihmisten muistoissa on jotain universaalia, joihin pystyy samaistumaan.

Jotain sivustojen viehätyksestä kertoo se, että molemmista on julkaistu myös kirja.

Oletko saanut tai erikseen hakenut koskaan inspiraatiota vastaavalta sivustolta tai esimerkiksi tavallisten ihmisten blogeista?

Mitä sinä lähettäisit Dear Photographiin (ja mikset vaikka lähettäisi oikeasti)?

Linkkivinkkejä vammaisvinkkelistä

Corinne Duyvis on amsterdamilainen kirjailija-, vammaisaktivisti- ja taiteilijakollegani, josta olen parhaillaan kirjoittamassa myös lehtijuttua. Meitä yhdistää halu sisällyttää kirjoihimme paitsi vammaisia hahmoja, myös muiden vähemmistöjen edustajia. Corynkin teksteistä löytyy mm. etnisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia ja lihavia ihmisiä.

Coryn ja hänen kaverinsa Kody Keplingerin parhaillaan meneillään oleva kuukauden mittainen blogiprojekti Disability in Kidlit käsittelee vammaisuutta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Mukana on paitsi kirja-arvosteluja ja laajempaa keskustelua, esimerkiksi cripspiraatiosta, myös kirjailijoiden kertomuksia omasta vammastaan.

Vaikka et lukisi tai kirjoittaisi lasten- tai nuortenkirjoja, kannattaa silti tutustua, jos englanti yhtään taipuu. Etenkin jos kirjoitat mitään itse! Blogissa kerrotaan hyvin, miten vältät esimerkiksi pahimmat sudenkuopat autistisia – tai ylipäänsä millään tavalla vammaisia – hahmoja kirjoittaessa. Vammaisten hahmojen kirjoittaminen on tärkeää, mutta se vaatii taustatyötä eikä vain mielikuvitusta.

Toinen linkkivinkki on Twitter-tunnus EverydayAbleism, jonka moni jo toivottavasti tietää. Se pohjautuu tunnetuksi nousseeseen EverydaySexism-projektiin, joka uudelleentwiittaa ihmisten kokemuksia arkipäivän seksismistä. EverydayAbleismin aiheena on tietysti ableismi eli vammaisten syrjintä, tai muuten karut kokemukset esim. terveydenhuollossa tai vammaisetuuksien kanssa.

EverydayAbleismilla on usein teemapäiviä, kuten näkymättömät vammat, psyyken sairaudet tai viime viikolla vammaisten seksuaalisuus, josta tuli hyvin mielenkiintoisia, usein tosin aika surullisia twiittejä. Ja twiittejähän voi lukea, vaikkei itse olisi Twitterissä! Omien kokemuksien lähettäminen tietysti vaatii tunnuksen.