Archive for Projektit

Taidetta vai askartelua?

Olen käynyt nyt useissa taidenäyttelyissä/museoissa viime aikoina. Open Ateliers Jordaanissa pääsin juttelemaankin usean taiteilijan kanssa – he toki kertovat työstään erittäin mielellään. Groningenin taidemuseo oli sekin varsin mielenkiintoinen, sillä se sisältää niin Rubenseja ja Rembrandtia kuin nykytaidettakin.

Minua kiinnostaa etenkin mixed media eli sekatekniikka ja (3D-)kollaasi, on kiinnostanut jo vuosia. Tein itse aikoinaan mm. kaksi samankaltaista kollaasiveistosta nimeltä Acupunkture ja Cyberpunkture (kuvassa). Tekemäni Häpeämättömän kansikuvakin menee tietysti enemmän tai vähemmän sekatekniikkakategoriaan, vaikka itse teos onkin valokuva.

Cyberpunkture

Häpeämättömän ja Toxic Dreams -elokuvakäsikirjoitukseni naispäähenkilöt ovat sekatekniikkataiteilijoita (Enna kokee olevansa multimediataiteilija, mutta hänen kirjassa työstämänsä näyttely koostuu lähinnä sekatekniikasta). Elviiran päähenkilö askartelee.

Erään amsterdamilaistaiteilijan repertuaariin kuuluu niin öljymaalauksia, valokuvia kuin sekatekniikkaakin. Osa sekatekniikkatöistä oli öljymaalauksia, joiden pintaan oli luotu tekstuureja mm. paperilla, kankaalla ja hiekalla. Toiset taas edustivat enemmän kollaaseja, joissa oli yhdistelty erilaisia esineitä vahvasti kolmiulotteiseksi pinnaksi, joskin kankaalle. Hänen töitään oli ollut esillä mm. Italiassa.

Tästä jäi mietityttämään, mitä eroa on askartelulla ja taiteella. Ei välttämättä mitään ja minusta on aivan perusteltua pitää askartelua taiteena.

Yleensä nämä kaksi kuitenkin erotetaan esimerkiksi siinä, että useimpien askartelutöiden arvoksi katsotaan muutamia euroja, tai enintään muutamia kymppejä, vaikka teos olisi hienokin ja taitavasti tehty. Taideteos taas maksaa tyypillisesti satoja tai tuhansia euroja.

Yksi iso ero lienee se, että taide luodaan yleensä omista ideoista ja askertelut tehdään ohjeiden mukaan. Toisaalta taiteessakin otetaan paljon vaikutteita muilta (tai toistetaan samaa, omaa kaavaa) ja askarrella voi omasta päästään. Jos joku tekee upean sekatekniikkatyön, mitä muut alkavat jäljitellä, onko ensimmäinen taideteos ja myöhemmät askarteluita? Entä jos alkuperäisen teoksen tekikin kerhonohjaaja tai kuvisope?

Taidetta tekevät yleensä ammattilaiset ja askartelu on harrastus. Jo termi askarrella kuvaa minusta suhtautumista siihen – frekventatiivissä oleva verbi viittaa puuhailuun, joka on keveämpää kuin oikea puuha (vrt. lukea ja kevyempi lueskella). Toisaalta monilla taiteilijoilla on päivätyö ja jotkut askertelevat päivätyökseen, vaikkapa koruja. Jos taidekoulun käynyt askartelee, onko se silloin taidetta?

Askartelussa ja taiteessa on usein eri materiaalit ja tehdään erilaisia esineitä. Esimerkiksi hiuspompula tai värjätty höyhen yhdistyy vahvasti askarteluun. Mallinuken tai muoviluurangon käyttö (kuten Ennalla) taas tuo mieleen taiteilijan. Askarrellessa tehdään usein (ei aina) käyttöesineitä. Toisaalta hinta usein määrittelee, mikä on käyttöesine. Tonnin maljakko on enemmän koriste ja viiden euron maljakko käyttöesine – vaikka se olisi sama esine.

Toisaalta nykytaiteeseen liittyy käsitys, että mikä tahansa on taidetta, jos sen sellaiseksi määrittelee (ja jos sen tekee taiteilijaksi katsottu henkilö). Vaikkapa tyhjä paperimuki, jossa on pohjalla käytetty purukumi, voi olla taidetta. Matti Meikäläisen työnä se on arvoton, mutta arvostetun taiteilijan työnä sillä on rahallista arvoa, vaikka moni ei sitä taiteena pitäisikään.

Maalauskankaan käyttö kollaasityyppisen teoksen pohjana luo vahvasti käsityksen siitä, että kyseessä on taideteos, oli sen taiteellinen arvo sitten runsas tai vähäinen. Suurin osa kollaaseista ja sekatekniikkatöistä ei kuitenkaan käytä maalauspohjia. Taas esimerkiksi virkkaaminen yhdistyy vahvasti askarteluun/käsitöihin, mutta on myös virkkaavia taiteilijoita.

Mitä mieltä olet?

Uusi arvostelu ja nauhoituspaikkoja haussa

Marja Oilinki piti Häpeämättömästä ja kirjoitti siitä varsin syväluotaavan arvostelun. Pidin erityisesti ilmauksesta “Turvaverkoissa on pahoja reikiä ja pudotukset tappavat”. On aina kiva, kun joku pitää omasta kirjasta ja toki vielä parempi, jos tämä tuntuu “tajuavan” sen. Marja on filosofian, psykologian ja uskonnon opettaja, mikä mielestäni arvostelustakin välittyy.

Nyt olisi haussa kaksikin eri paikkaa AV-hommiin, molemmat läheltä pääkaupunkiseutua. Häpeämätön-kirjatrailerin hunajaääninen Santeri on lupautunut lukemaan koko romaanin äänikirjaksi(!). Äänityslaitteet on, vain sopiva paikka puuttuu, sillä hänen asunnossaan on aina taustahälyä. Studio olisi tietysti optimaalinen (mutta vaikea saada ilmaiseksi), mutta muukin hiljainen, akustiikaltaan kohtuullinen paikka, esim. kellaritila tai kesämökki käy.

Santeri on päivätöissä, joten paikan pitäisi olla käytettävissä iltaisin ja/tai viikonloppuisin ja mahdollisimman lähellä pääkaupunkiseutua. Vähän pidempikin reissu kyllä onnistuu, jos paikalle pääsee julkisilla ja siellä voi majailla vaikka koko viikonlopun. Korvaukseksi voin luvata vain kirjojani, sillä projekti on hyvin pitkälle nollabudjetilla.

Kuvauspaikkaa kaipailee puolestaan kaverini indieleffansa kuvauksiin, 12.-25.5. Mieluiten omakotitalo (tai tosi iso kesämökki), mutta hätätilassa rivari tai ensimmäisen kerroksen tilava asuntokin käy. Tarkemmat speksit. Olen lukenut leffan käsiksen ja se on varsin mielenkiintoinen ja omaperäinen.

Äänityspaikkayhteydenotot vaikka tämän blogipostauksen kommentteihin tai minulle sähköpostitse, kuvaustaloehdokkaat suoraan kaverilleni Facebookissa tai hänelle sähköpostitse.

Ja vielä muistutus siitä, että E-kirjamessujen sähkökirjatarjoukset ovat voimassa vielä pari päivää. Kaikki romaanini yhteishintaan 25 euroa!

EDIT: Huomasin vasta tämän kirjoituksen postaamisen jälkeen, että myös SIT-UP-blogissa oli tänään julkaistu arvostelu Häpeämättömästä. Arvostelu tosin sisältää jonkin verran spoilereita.

EDIT2: Molemmat nauhoituspaikat ovat löytyneet.

Loka- ja marraskuu lieveilmiöineen

Lokakuu on vaihtunut marraskuuksi. Se tarkoittaa useampaakin asiaa.

NaNoWriMo on taas käynnistynyt, omalla kohdallani jo kuudes sellainen. Ensimmäiset noin puolitoista tuhatta sanaa hevonkukkua on plakkarissa, mutta yritän saada tänään kokoon vähintään kolme tonnia, mielellään enemmän. Illalla on ensimmäinen miitti, mutta jatkossa menen varmaan vain NaNo-porukkamme perinteisiin torstaimiitteihin, joilla on pitkä perinne.

Lihaton lokakuu on ohitse, paitsi jos se on vaihtunut vegaaniseen marraskuuhun tai lihattomaan loppuelämään. Luin Twitteristä kommentteja tagilla #lihatonlokakuu ja tuntui, että niissä oli neljää pääteemaa suunnilleen samoissa määrin.

  1. Kuukausi sujui mukavasti, eikä erityistä lihanhimoa tullut, mutta jatkossa aion syödä lihaa entiseen tapaan.
  2. Heti puolenyön jälkeen ahdan itseni täyteen jääkaapissa odottavaa lihamättöä.
  3. Lihansyönti vähenee varmasti jatkossakin. Syön jatkossa aina vegelounaan/syön vain riistaa/syön lihaa vain “karkkipäivänä”.
  4. On niin hyvä olo, etten näe syytä syödä lihaa jatkossakaan.

Ohitse on myös kuvottava pinkkipesun lokakuu. Kirjoitin tästä aiheesta aikoinaan artikkelin, mutta se ei ole tällä hetkellä verkossa. Onneksi verkossa riittää luettavaa aiheesta, kuten Barbara Ehrenreichin (jonka esikoisromaania parhaillaan luen) klassikko Welcome to Cancerland ja paljon muuta.

Sen sijaan marraskuussa kasvatetaan viiksiä eturauhassyövän hyväksi (sehän toki auttaa). Tästä kannattaa lukea vaikkapa Ranneliike.netin artikkeli.

Jos haluat auttaa rintasyöpä- ja eturauhassyöpäpotilaita, tarjoa heille konkreettista apua. Ja kerro heille pieniannoksisesta naltreksonista. Jos haluat lahjoittaa rahaa syöpätutkimukseen, siihen ei tarvitse viiksiä eikä pinkkipesua.

Eilen tuli sattumalta myös ensimmäinen arvostelu Häpeämättömästä, tosin se on ehkä enemmän analyysia kuin arvostelu. Lisäksi eilen ilmestyi uusin lääketiedekirjani Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin. Ainakin teknisesti, se ei ole vielä kerennyt edes kustantajan verkkokauppaan… EDIT: Nyt se on siellä.

Vielä ehtii myös osallistua häpeämättömään kilpailuuni.

Lihaton loppuelämä

Tuhannet ihmiset viettävät tällä hetkellä lihatonta lokakuuta. Itselläni on nyt viidestoista sellainen meneillään, jos oikein laskin. Mutta niin kuin sanotaan: paras aika istuttaa puu on 20 vuotta sitten, ja toiseksi paras aika on nyt.

Viime viikolla ovensa avasi Amsterdamissa muutama vuosi sitten Haagiin perustettu De Vegetarische Slager eli “kasvispohjainen teurastamo”. Se on saanut lähes kulttimaineen: sitä on ylistetty New York Timesissä, sen tuotteita kokataan naistenlehdissä ja hienoissa ravintoloissa ja niitä myydään useissa tärkeissä hollantilaisissa supermarketketjuissa, yhteensä yli tuhannessa liikkeissä. Suomestakin löytyy yksi maahantuoja (ilmeisesti tukku).

De Vegetarische Slager tekee siis lihalta ja kalalta vaikuttavia tuotteita, jotka eivät sisällä kuolleita eläimiä. Lihankorvikkeiksi he eivät niitä halua kutsua, vaan lihattomaksi lihaksi. Tuotteet eivät ole suunnattu kasvissyöjille, vaan enemmänkin ihmisille, jotka haluavat syödä vähemmän lihaa. Ekologisuus ja eläinten suojelu on tosi iso juttu Hollannissa.

De Vegetarische Slager -kansi

Osa tuotteista on tehty soijasta, osa lupiinista, ei siis esimerkiksi gluteenista kuten seitan. Joissain on maitoa ja kananmunaa, eli kaikki eivät ole vegaanisia, mutta vegaanisten tuotteiden määrä on kasvussa. Uusimmat pekoni ja pihvi, joita en ole vielä ehtinyt maistaa, on tehty kokonaan vihanneksista, pääraaka-aineena herne. (Lähikauppaamme oli tullut muuten selvä DVS-”plagiaattituote”: vegaanisia, lähilupiinista tehtyjä suikaleita. Maku jäi kyllä paljon jälkeen.)

Firman menestyksen takana on ne kaksi asiaa, jotka yleensäkin: tuotteet ovat hyviä ja ne on markkinoitu taitavasti (lähes nollabudjetilla!). Kolmen Michelin-tähden ravintolan el Bullin kokki ei erottanut vegetuotteita lihasta. Jotkut tuotteet ovat varsin ovelia, kuten “jauheliha” joka näyttää täysin oikealta raa’alta jauhelihalta. “Savumakrilli” vasta onkin hämmentävää. Liikkeen nimi sekä Art Nouveau -henkinen porkkanaa teurastava tyttö logossa ovat vekkuleita ja herättävät kiinnostuksen.

Odotan mielenkiinnolla, alkaako De Vegetarische Slager joskus valmistaa vegaanisia juustoja. Suurin osa alan tuotteista on nimittäin äärimmäisen kuvottavia, vaikka Jenkeistä löytää käsittääkseni aika maukkaitakin tuotteita, esim. sulatettuna venyvä ja vanuva Daiya-juusto sekä oikeiden juustojen tapaan kypsytettyjä artisaanicashewjuustoja. (Maitotuotteet häviävät maussa yleensä aika suvereenisti cashewtuotteille.)

Moni on ihmetellyt, että miksi kasvissyöjä haluaa syödä jotain lihaa muistuttavaa. En ymmärrä kysymystä. Eivät kaikki haluakaan. Joillekin De Vegetarische Slagerin tuotteet ovat aivan liian aidon oloisia. Mutta ei monelle kasvissyöjälle lihan maussa ole mitään vikaa, kunhan se ei tule eläimestä. Itse syön melko paljon “lihatonta lihaa”, koska joudun olosuhteiden pakosta syömään varsin vähähiilihydraattisesti.

Parempi kysymys olisikin: Miksi syödä kuolleita eläimiä, kun ei tarvitse?

P.S. Näemmä myös Suomen televisiossa on hiljattain jekutettu lihattomilla nakeilla.

Patenttilääkkeitä writer’s blockiin

Jos pää on tyhjä, tai vaikkei olisikaan, netistä löytyy monia sivustoja, joilta hakea inspiraatiota. Esittelen tässä kaksi suosikkiani (en ole toistaiseksi erityisesti hakenut näiltä inspiraatiota, vaan lukenut muuten vain). Lisää vastaavia saa toki jakaa kommenteissa.

Humans of New York on valokuvaaja Brandon Stantonin huippusuosioon noussut blogi, joka muistuttaa etäisesti Hel-Looksia, mutta pelkkien looksien sijaan hän esittelee tavallisten ihmisten tarinoita, jotka joskus ovat hyvinkin pysäyttäviä.

Dear Photographin idea on, että kaivetaan esiin itselle tärkeä vanha valokuva, mennään sen kanssa kuvan paikkaan ja kuvataan kuva samassa paikassa, jossa se on alun perin otettu. Tästä syntyy upeita, koskettavia tarinoita.

Dear Photographissa on tarinoita ympäri maailmaa ja sinne voi itsekin lähettää niitä joten siinä mielessä se on ehkä vielä mielenkiintoisempi. Molempia sivustoja lukiessa on kyllä tullut tippa linssiin useasti.

Kummankin näistä saiteista pääsanoma, tai syy miksi blogaan niistä, on se, että jokaisella ihmisellä on tarina. Toimittajan, valokuvaajan ja kirjailijan tehtävä on kaivaa ne esiin. Ja Dear Photograph muistuttaa hyvin, että ihmisten muistoissa on jotain universaalia, joihin pystyy samaistumaan.

Jotain sivustojen viehätyksestä kertoo se, että molemmista on julkaistu myös kirja.

Oletko saanut tai erikseen hakenut koskaan inspiraatiota vastaavalta sivustolta tai esimerkiksi tavallisten ihmisten blogeista?

Mitä sinä lähettäisit Dear Photographiin (ja mikset vaikka lähettäisi oikeasti)?

Linkkivinkkejä vammaisvinkkelistä

Corinne Duyvis on amsterdamilainen kirjailija-, vammaisaktivisti- ja taiteilijakollegani, josta olen parhaillaan kirjoittamassa myös lehtijuttua. Meitä yhdistää halu sisällyttää kirjoihimme paitsi vammaisia hahmoja, myös muiden vähemmistöjen edustajia. Corynkin teksteistä löytyy mm. etnisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia ja lihavia ihmisiä.

Coryn ja hänen kaverinsa Kody Keplingerin parhaillaan meneillään oleva kuukauden mittainen blogiprojekti Disability in Kidlit käsittelee vammaisuutta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Mukana on paitsi kirja-arvosteluja ja laajempaa keskustelua, esimerkiksi cripspiraatiosta, myös kirjailijoiden kertomuksia omasta vammastaan.

Vaikka et lukisi tai kirjoittaisi lasten- tai nuortenkirjoja, kannattaa silti tutustua, jos englanti yhtään taipuu. Etenkin jos kirjoitat mitään itse! Blogissa kerrotaan hyvin, miten vältät esimerkiksi pahimmat sudenkuopat autistisia – tai ylipäänsä millään tavalla vammaisia – hahmoja kirjoittaessa. Vammaisten hahmojen kirjoittaminen on tärkeää, mutta se vaatii taustatyötä eikä vain mielikuvitusta.

Toinen linkkivinkki on Twitter-tunnus EverydayAbleism, jonka moni jo toivottavasti tietää. Se pohjautuu tunnetuksi nousseeseen EverydaySexism-projektiin, joka uudelleentwiittaa ihmisten kokemuksia arkipäivän seksismistä. EverydayAbleismin aiheena on tietysti ableismi eli vammaisten syrjintä, tai muuten karut kokemukset esim. terveydenhuollossa tai vammaisetuuksien kanssa.

EverydayAbleismilla on usein teemapäiviä, kuten näkymättömät vammat, psyyken sairaudet tai viime viikolla vammaisten seksuaalisuus, josta tuli hyvin mielenkiintoisia, usein tosin aika surullisia twiittejä. Ja twiittejähän voi lukea, vaikkei itse olisi Twitterissä! Omien kokemuksien lähettäminen tietysti vaatii tunnuksen.

1 kirjain pois kirjan nimestä

Suomi-Twitter räjähti pari päivää sitten liekkeihin ennennäkemättömällä tavalla, syynä uusi meemi nimeltä #1kirjainpoiskirjannimestä, jossa keksittiin kuvitteellisia kirjojen nimiä ottamalla olemassaolevan kirjan nimestä yksi kirjain pois. Tämä taisi levitä Facebookiinkin ja lienee sitä kautta useimmille jo tuttu, mutta keräsin tähän listan joitain suosikkejani.

Suluissa lukee nimen lähettänyt Twitter-käyttäjä, jos löysin vain yhden keksijän nimelle. Jos huomasin kyseisen nimen tulleen hyvin monelta käyttäjältä, suluissa on vain “useita”. Nimet linkeiksi olisi varmaan kiva lisä, mutta juuri nyt ei kykene.

Eikö suomi olekin muuten aika mahtava kieli?

Parhaimmistoa

Mamutti. Suomenruotsalaisen kukkahattutädin muistelmat (paspah)

LOLit – Nabokovin kokoama vitsikirja nuorisoslangilla, myöhäisempää harvinaista tuotantoa. (useita)

Maisa menee ökylään. Tarinakirja lapsille luokkayhteiskunnan synnystä. (petepokkinen)

Arki-isi De Saden filosofia. Julmaa sadomasokismia imurilla ja tiskiharjalla. (HenripekkaK)

Hergé: Tuhatkaunon tapas, sarjakuva espanjalaisravintolaa pyörittävästä tiedemiehestä (oktopushup)

Kello eli appelsiini – surrealistisen proosan suurteos (oskarionninen)

MAO-taulukot. Kokoelma kaavoja rakastetulta kansanisältä. (mikkoantero)

Kuka lohduttaisi Nytiä. Lohduton teos printtimedian kuolemasta. (PaulaNoronen [Nytin toimittaja])

Kommunismin must kirja – ole punainen trendisetteri! (paspah)

Viisikko saa peräisellä nummella – Vähemmän tunnettua Blytonin aikuistuotantoa (lehtovitra)

Asimov: Säätö – nuorten aikuisten seksuaalimoraalin muutos 2000-luvulla. (useita)

Kiken käsikirja – Esko Valtaojan yritys tiivistää olennainen perussuomalaisuudesta ja bodauksesta (TerhiHautamaki)

Bronte: Kotiopettajattaren romani -kuohuttava rakkaustarina epäsäätyisestä suhteesta viktoriaanisessa Englannissa (apajakari)

Susikoira, oi! Edustaja Oinosen poleeminen pamfletti sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan. (NikoHat)

Naomi Klein: No Loo. Kun hätä on suurin eikä apua ole lähellä. Naomi Klein: Noloo. Edellisen jatko-osa. (minkamarikki)

Itse keksimiäni

Alice Sebold: Oma tivas. Saksalainen isoäiti jankkaa ja jankkaa.

Muumit ja uhotulva. Megatsunamia ei tullutkaan.

Idä, pikajuna! Kaupunkiviljelijä sekosi Pasilan varikolla.

Harry Otter. Saukon uskomaton kasvutarina velhoksi.

Oksuhaudantie. Kauhukertomus Otaniemen teekkarivapusta. (#2kirjaintapoiskirjannimestä)

Viisikon uudet sikailut. Teini-iässä kiinnostuksen kohteet vaihtuvat. (#2kirjaintapoiskirjannimestä)

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän uuta. Kirjailija katoaa turhauduttuaan ristisanatehtävään.

Maija Haavisto: Maran ilmestyskirja. Vihdoin selviää, mistä se laastari tuli otsaan.

Hyviä BADD-tekstejä

En ole vielä ehtinyt lukea läheskään kaikkia eilisen Blogging Against Disablism Dayn tekstejä, enkä tiedä ehdinkökään mutta tässä TOP-3 niistä, jotka olen lukenut:

BADD: Caregiver abuse takes many forms Pitkä, mutta erittäin tärkeä postaus siitä, miten moninaisilla tavoilla henkilökohtaiset avustajat voivat väärinkäyttää avustettavaansa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan.

FAT CRIP! Random Thoughts Where Fatness and Disability Intersect Tämä vammaisuutta, lihavuutta ja ulkonäköä pohtiva postaus kolahti erityisen kovaa, koska pystyin samaistumaan siihen niin paljon ja kirjoittajalla on sama sairauskin kuin minulla.

Sexual Eunuchs Vammaisen homomiehen ajatuksia seksuaalisuudesta, mutta pätee paljolti myös heteroihin.

Vastaan tuli myös kaksi ajatuksia herättävää tekstiä esteettömyydestä: My BADD ja Being Accessible Doesnt Just Mean Ramps.

Kiihkolla käsikirjoittamisen kimppuun

Sunnuntaina alkaa ScriptFrenzy, minulle elämäni ensimmäinen. Se on melkein kuin NaNoWriMo, mutta 50 000 sanan romaanin sijasta kirjoitetaan 100 sivua kässäriä – elokuvaa, TV-sarjaa, näytelmää, sarjakuvaa, tietokonepeliä tai muuta vastaavaa.

Haastan kaikki blogaajat mukaan! ScriptFrenzy on inhimillisempi kuin NaNo, sillä jos kirjoittaa NaNon suomeksi, vaaditaan noin 100 liuskaa ykkösrivinvälillä. Käsikirjoitusliuska on kuitenkin “tyhjää täynnä” – valtavat marginaalit, paljon rivinvaihtoja ja paljon tyhjää tilaa (ilmaisohjelma CeltX helpottaa muotoiluita). Ajallisesti kyseessä on siis paljon pienempi panostus. ScriptFrenzyn sivuilta löytyy paljon vinkkejä erilaisiin käsikirjoituksiin.

100 sivua on keskivertopituinen näytelmä tai elokuva, sillä etenkin elokuvassa yhden sivun lasketaan vastaavan noin yhtä minuuttia filmiä. Yhden pitkän projektin sijasta voi tosin kirjoittaa vaikkapa liudan lyhytelokuvia.

Minulla tosiaan projektina on Marian ilmestykset -näytelmä, jollaista on kyselty. Olen varustautunut lukemalla näytelmiä ja näytelmänkirjoitusoppaita. Mitä enemmän aiheeseen tutustun, sitä omemmalta jutulta se tuntuu. Jos näytelmästä ei tule riittävän pitkä, ehkä alan kirjoittaa kesken olevasta scifinovellista näytelmäversiota jatkoksi.

Tuntuu hassulta “kirjoittaa Marian ilmestyskirjaa uudestaan”. Melkein kuin kirjoittaisi fanfictionia omasta tekstistään! Toisin kuin kirja, näytelmä lienee kronologinen, mutta on siinä muutakin erilaista. Näillä näkymin erityisesti viimeinen kolmannes on monessa asiassa erilainen, vaikka ei mitenkään fundamentaalisesti muutukaan. Jotkut kirjan asiat muuten muuttuvat entistä mielekkäämmiksi.

Olen ajatellut, että saattaisin kääntää näytelmän englanniksikin ja laittaa sen vapaaseen jakoon (harrastelijateattereille ja hyväntekeväisyysprojekteille, ammattilaiset maksakoot). Harrastelijoilla on aina pulaa ei-puhkikalutuista vapaasti käytettävistä näytelmistä. Sama koskee tuota scifinäytelmää, jos se valmistuu ja siitä tulee fiksu.

Nyt kun on lukenut leffa- ja näytelmäkäsikirjoitusoppaita, on alkanut yhä enemmän miettiä tekstien oikeaa formaattia. Olen kirjoittanut romaanien lisäksi runoja ja novelleja, joiden pituus on vaihdellut 6-3 000 sanan välillä. Nyt kuitenkin tuntuu, että joskus näytelmä olisi parempi formaatti. Tuo scifitarina esimerkiksi tuntuu siltä, että se koostunee enimmäkseen useista hyvin kiihkeistä keskusteluista.

Lisäksi olen miettinyt, olisiko parille mielessä pyörineelle idealle sopivin muoto proosaruno? Sellaista en ole aikaisemmin kirjoittanut. Esimerkiksi eräs konsepti Marian ilmestyskirjaa edeltäneestä romaanikäsikirjoituksesta Elinkelpoinen, josta olen aiemmin yrittänyt kirjoittaa runoa ja nyt novellia.

Ensi viikolla on syntymäpäiväni, täytän 28. Sain jo syntymäpäivälahjani, sinisen orkidean, jollaista olin himoinnut niin, että se oli tullut jopa uniini (ne ovat siis valitettavasti sisältä käsin värjättyjä, mutta silti upeita – orkideat siis, ei unet). Suomesta on tullut useita kirjapaketteja.

Synttäriä seuraavana päivänä 17-vuotias pikkusiskoni ja tämän poikaystävä, jota emme ole koskaan tavanneet, lentävät tänne muutamaksi päiväksi. Minulla on ke-ma eräänlainen pääsiäisloma siis, vaikka tietenkin ScriptFrenzyä pitää silti kirjoittaa. Tekstitiedostot ovat kyllä täynnä erilaisia valmiita tai puolivalmiita blogipostauksia, joten en hiljene täälläkään. :-P

Töiden suhteen olen yhä ~150 tuntia jäljessä, se on vähän mälsää. Ei siis toivoa, että voisin aloittaa loman jo päivää etuajassa, syntymäpäivänäni. Ennen Screnzyä on tarkoitus saada luettua ainakin kolme kirjaa ja pitäisi saada valmiiksi Sabine, Weakling ja mielellään myös Snake Oil, mutta noiden novellien valmistuminen näyttää hieman utopistiselta. :-/

Lue uusin novellini

Uusin novellini Taloni, linnani (jos aivan totta puhutaan, se on toiseksi uusin, koska sain sen valmiiksi lauantaina päivällä ja Trespasserin vasta lauantai-iltana) on nyt julkaistu muiden KaNoKiKu-novellien kanssa KaNoKiKun eli kansallisen novellinkirjoituskuukauden sivuilla. Novellista on johonkin kadonnut yksi kappalevaihto, keskeltä viimeistä kappaletta, mutta ei se onneksi tunnu juuri haittaavan. Mitä pidätte?

P.S. En edes muista, milloin olen viimeksi kirjoittanut suomenkielisen novellin. Tai no, muistan. Vasemmistonuorten Yhdenvertaisuus-kilpailuun kirjoitin tekstin kiireessä vain reilua viikkoa ennen Hollantiin muuttoamme. Se ei kuitenkaan sijoittunut eikä päätynyt julkaistavaksi, enkä ole saanut aikaiseksi julkaista sitä muuallakaan. Voisi joskus julkaista sen täällä.