Archive for Projektit

Kaksi kokkia samassa Skype-sopassa

Eilen pääsin kokeilemaan jotain mielenkiintoista. Seuraavan romaanini kannen suunnittelija, jonka tunnen suunnilleen kymmenen vuoden takaa ja on tehnyt minulle ennenkin kansia, ehdotti, että voisin Skypellä tehdä “art directionia” kun hän kuvaa studiossa.

En tietysti voinut kieltäytyä tästä tarjouksesta. Olihan se imartelevaa, hän tietää että kuvaan itsekin ja muutenkin olen tarkka visuaalisista jutuista.

Homma toimikin yllättävän hyvin. Oli hauska nähdäkin hänet 10 vuoden jälkeen, hän näytti ihan erilaiselta kuin valokuvissa (ammattivalokuvaaja ottaa itsestään hyvin taiteellisia ja edustavia otoksia). Skypen kanssa ei – ihme kyllä – ollut ongelmia, mutta automaattiseen kuvanjakoon tarkoitettu ohjelma ei toiminut, joten piti siirtyä sähköpostiin. Skype oli kyllä tosi hyvä tuollaiseen puuhaan, vaikken itse kuvausprosessia kommentoinutkaan reaaliajassa.

Toivon, etten ollut liian rasittava asiakas, joka haluaa jutuista samaan aikaan kirkkaampia ja tummempia tms. Hän on toki ammattistrobistina paljon taitavampi valaistuksen kanssa, mutta sitäkin tuli kommentoitua (joskus highlightit pitää olla melkein millintarkasti oikeassa paikassa), pääasiassa kuitenkin asettelua ja proppeja.

Hyvä tuli, lopullisen näkee sitten jälkikäsittelyn jälkeen ja varmaan kuukauden sisällä saan toivottavasti tänne blogiinkin.

Vaikea vuosi 2015

Tämä oli aika kummallinen vuosi, todellista vuoristorataa useallakin rintamalla. Minulta ilmestyi kaksi kirjaa, kaksi pitkää novellia ja useita raapaleita (ja kirjoitin useita ensi vuonna tai 2017 ilmestyviä tekstejä), mutta en kirjoittanut yhtään lehtijuttua enkä juuri lainkaan runoja, ehkä jopa ollenkaan. En saanut myöskään yhtään näytelmää valmiiksi.

Ruokavaliokirjalle jo sovittu kustantaja meni mönkään ja lopullinen kustantaja ei vieläkään ole varmistunut. 95 % valmis ruoka-aiheinen kirja (siis eri teos) ei varmaan ilmesty koskaan. Romaani jonka olin vuosia ajatellut kirjoittavani päätyi romukoppaan – hyvä idea mutta väärä kirjoittaja. Onneksi löytyi uusi idea.

Olen mielestäni oppinut kirjoittamaan nyt parempia, moniulotteisempia hahmoja, mutta sen saavat tietysti lukijat päättää ensi ja seuraavana vuonna.

Olin Iltalehden kannessa ja sain ensimmäisen sanomalehtiarvosteluni myös Iltalehteen, esiinnyin Helsingin ja Turun kirjamessuilla ja Varjokirjamessuilla isoille yleisöille, kävin useissa kirjanjulkkareissa omieni lisäksi ja tapasin livenä monta mukavaa kirjailijaa. Toimitin ensimmäistä kertaa romaania ja novelliantologiaa. Sain moninkertaisesti enemmän Sanasto-korvauksia kuin luulin. Tämä blogi ylsi jo viiden vuoden ikään.

Kokeilin useaa kokeellista hoitoa, hankin happirikastimen (josta on ollut apua), kävin lääkärin yhteisvastaanotoilla peräti kolmen eri ihmisen kanssa, sairastin useita erilaisia, hyvin ikäviä ja melko vaikeita (mutta ei onneksi kovinkaan vaarallisia) allergisia reaktioita sekä lukuisia rasitusvammoja, kuten puoli vuotta kestäneen rannevamman johdon laittamisesta pistorasiaan, sain ehkä elämäni ensimmäisen toonis-kloonisen epilepsiakohtauksen ja ymmärsin paljon uusia asioita sairauksistani ja varsinkin omasta sairaudestani.

Luin paljon buddhalaisuudesta ja aloin harrastaa uintia ja Dixit-korttien tekemistä. (Milloinkohan viimeksi olisin aloittanut uuden harrastuksen?) Wiin liikuntapelejäkin pelasin taas enemmän, kun oli vähän enemmän voimia. Ja niitä voi kätevästi pelata happiviiksienkin kanssa.

Kävin kolme kertaa Belgiassa, kuusi kertaa Suomessa (ihan liikaa), viisi kertaa Hämeenlinnassa, kaksi kertaa Tampereella ja kaksi kertaa Turussa – paljon enemmän kuin Suomessa asuessani tuli koskaan käytyä. CMX:n keikallekin ehdin peräti kahdesti, suomalaisiin NaNoWriMo-miitteihin peräti kolmesti (2x Helsinki ja kerran Tampere).

Monia muitakin tapahtumia oli. Olin puhumassa seminaarissa Hämeenlinnassa, kävin toimittajille ja blogaajille tarkoitetuissa tapahtumissa ja osallistuin elämäni ensimmäiseen CFS/ME-konferenssiin.

Tämän vuoden tavoitteet menivät aika lailla plörinäksi. Edellämainittujen lisäksi en saanut vieläkään yhtään apurahaa. Olen siis tehnyt neljä vuotta päivätyötäni lähestulkoon palkatta ja taidan siis tehdä jatkossakin, kyllä on muuten kannustavaa. Kuka sitä nyt rahalla mitään tekisikään. Pelkät terveydenhuoltokulut nousivat lopulta varmaan kolminkertaisiksi tuloihin verrattuna.

Sisimmäistä ei juurikaan noteerattu missään, vaikka vähä palaute olikin enimmäkseen positiivista. Adenolla on kustantaja (mutta se ei ilmesty keväällä kuten toivoin), mutta ruokavaliokirjalla tosiaan ei, näytelmät eivät valmistuneet eivätkä aiemmat löytäneet ohjaajia, eivätkä romaanit ulkomaisia kustantajia, vaikka asiaa kyllä yritinkin edistää. Eikä uutta kolumnistin paikkaakaan vieläkään herunut.

Skotlannin, Frankfurtin, Köpiksen ja Berliinin matkoista mikään ei toteutunut, Belgian rannikko vain. Niin, ja Efteling-huvipuistoon sentään pääsin, se oli kieltämättä hieno. Onnistuin vain ajoittamaan visiitin tuohon kieputinparatiisiin juuri siihen ajankohtaan kun minulla oli erään hoidon sivuvaikutuksena sangen inhottavaa matkapahoinvointia. :-P

No, seuraavat tavoitteet:

– ruokavaliokirjalle kustantaja
– Rihmasto valmiiksi ja sille kustantaja
– nuortenromaanin(!) ensimmäinen versio valmiiksi
– lehtijuttuja, runoja ja romaaneja taas kasaan
– Erveyskeskukselle ja Makuuhaavojalle ohjaaja
– ulkomainen kustantaja jollekin kirjoistani
– apuraha
– toinen kolumnistin paikka hieman tiheämmin ilmestyvässä lehdessä (toki pidän myös entisen)

Parhaat tänä vuonna lukemani romaanit

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Lionel Shriver: Game Control

Elias Koskimies: Ihmepoika (arvostelu tulossa)

Parhaat tänä vuonna lukemani tietokirjat

Tänä vuonna en poikkeuksellisesti listaa kolmea tietokirjaa. Olen lukenut runsaasti tietokirjaa, pelkästään ruokavaliokirjaani liittyen parikymmentä, mutta en kolmea niin hyvää, että haluaisin ne tässä listata. Listaan siis vain yhden:

Henry Marsh: Do No Harm: Stories of Life, Death and Brain Surgery

Oma peli paras peli

Vaikka kirjoitinkin ensi vuonna ilmestyvän peliaiheisen romaanin, on pakko tunnustaa, etten ole koskaan ollut erityisen innostunut kortti- tai lautapeleistä. Okei, Trivial Pursuit, Alias ja Pictionary, koska olen niissä hyvä. Ainoa hyllystämme tällä hetkellä löytyvä lautapeli on englanninkielinen Scrabble.

Yhdestä korttipelistä olen kuitenkin innoissani, nimittäin Dixitistä. Tämä on useimpien lautapeliharrastajien mielestä ehkä vähän samassa sarjassa kuin nuo “koko perheen lautapelit”. Siitä tykkäävät ei-pelaajatkin. Kaikki. Se on siis vähän epäilyttävä. Ns. filleri.

Dixit-pakkaani
Onneksi en ole tosipelaaja niin saan tykätä Dixitistä tykkäämättä Menolipusta tai olematta koskaan pelannut Settlers of Catania.

En ole tosin pelannut Dixitiä koskaan oikealla pakalla, vaan tutustuin siihen siskoni pakan kautta. Hän oli tehnyt sen leikkaamalla lehdistä kuvia ja liimaamalla kartongille. Pelissä annetaan vihjeitä ja muut pelaajat laittavat niihin sopivia hämäyskortteja. Sitten arvataan, mikä on oikea kortti. Parhaat pisteet saa jos osa arvaa, mutta eivät kaikki. Myös muiden hämäämisestä ropisee pisteitä.

Innostuin välittömästi, olen pienestä pitäen rakastanut leikata lehdistä kuvia. Ja minulla oli kotona valtava kasa aikakauslehtiä, jotka olisi pitänyt heittää pois, mutta en ollut heittänyt. Mm. kolmen eri lentoyhtiön lehtiä sekä kasapäin terveyslehtiä, joita saan ilmaiseksi Terveystoimittajien jäsenenä. Tässä olikin varsinainen kultasuoni. Lääkemainosten kuvat ja hollantilaislehtien moderni taide ovat juuri sopivan hämäriä tähän tarkoitukseen.

Pakkani valmistui kuukaudessa. Siinä on nyt reilu 80 korttia, suunnilleen saman verran kuin oikeassa Dixitissä. Ostin 100 kappaletta pelikorteille tarkoitettuja taskuja, joten vielä voisi pakkaa vähän laajentaa. Kuvia kyllä riittää yhä, nyt kiinnostus vähän lopahti kun pakka on periaatteessa täysi. Mitä enemmän kortteja, sitä parempi, tietysti.

Onhan se hauska pelata itsetekemillään korteilla, vaikkei kuvia olekaan itse ottanut. Rajaaminenkin on tässä tosin taitolajinsa.

Dixit on kevyt ja humoristinenkin peli, mutta samalla kertoo paljon myös ihmisten ajatusmaailmasta. Usein joku arvaa oikean kortin – mutta ihan eri perustelulla kuin mihin vihjeesi perustui. Joskus on hyvin vaikea sanoa, onko jokin vihje liian helppo tai liian vaikea. Jotkut arvaavat hyvin toistensa vihjeet, vaikka eivät tuntisi toisiaan.

Peliä olen pelannut useiden eri kaveriporukoideni kanssa, niin englanniksi kuin suomeksi. Viimeksi tänään. Myös anoppilassa on pelattu ja anoppihan tajusi heti jutun jujun. Oikeastaan kaikki ovat viihtyneet Dixitin parissa. On myös kiinnostavaa, että siinä, kuten monessa pelissä, on ihan eri strategiat 3, 4 ja 6 pelaajalla (muillakin määrillä voi pelata, noista on kokemusta).

Suosittelen!

Neljä päivää NaNoa

NaNoWriMo eli marraskuinen romaaninkirjoituskuukausi on pyörähtänyt taas muutama päivä sitten käyntiin. Kirjoitin siitä enemmän alaston kirjailija! -blogiin. Minulla on nyt kasassa reilu 10 000 sanaa eli 20 liuskaa ykkösrivinvälillä. Minusta liuskojen kertymistä on hauskempi seurata kuin abstrakteja sananumeroita.

Itselläni NaNo on jo laatuaan seitsemäs, viides täällä Amsterdamissa. Minulle tämä on vakiintunut rutiini, johon osallistumista ei tarvitse erikseen edes miettiä – ainakaan niin kauan kuin romaani-ideoita riittää ja ensi vuoden ideakin tuli jo ennen viime vuoden NaNoa (vielä sen jälkeenkin on kaksi potentiaalista ideaa, mutta kumpaakaan ei ole vielä “lukittu”).

Tänä vuonna kirjoitan ensimmäistä tieteisromaaniani. Jo ensimmäisestä NaNostani ja sitten jälleen viime vuoden tuotoksesta piti tulla “vähän scifiä”, mutta ei sitten oikein lopulta tullut. Tämä perustuu novelliini, jota aloin kirjoittaa pari vuotta sitten ja totesin, että haluankin tehdä tästä ennemmin romaanin/näytelmän/leffakäsiksen.

NaNon aikaan pyrin olemaan tekemättä mitään muuta, kuten nytkin. Tälläkin kertaa ylivoimaisesti suurin haaste on ollut oma kunto ja etenkin vaikea hypoglykemia.

Kun muut tuntuvat ahtavan kirjoittamisen lomassa kilokaupalla karkkia, minä ahdan melkein tunnin välein suuhuni rasvaa ja proteiinia ja toivon, että hirvittävä nälkä väistyisi. Välillä hypoglykemiassa pahinta on se kalvava nälkä, jota ei saa millään pois, välillä voimien puute ja aamuisin se, että ei yksinkertaisesti meinaa herätä millään, lihakset ovat aivan lyijynraskaat ja pää betonimyllystä täytetty.

Hassua on, että parhaiten kirjoittamisen puolesta minulla on sujunut Ilmestykset-vammaistrilogia eli romaanini 6-8. Silloin olin toki paljon paremmassa kunnossa, mutta en ole varma onko se ainoa syy, miksi kässäreiden 9-11 kohdalla on tökkinyt.

Nyt tuntuu, että kohtauksista tulee helposti ensi kirjoittamalla tosi puuduttavia, joissa ei tapahdu mitään. Nykyiset romaanini vaativat paljon rankemmalla kädellä editointia kuin tuo kolmikko. Esimerkiksi Marian ilmestyskirjan ensimmäistä kohtausta (ja monia muita kohtauksia) on editoitu vain hyvin kevyesti kirjoittamisen jälkeen. Helmikuussa ilmestyvässä “Elviirassa” on ehkä yksi kohtaus, jota ei ole editoitu todella rankasti. Marian ilmestyskirjasta lähti pois kokonaan kai yksi kohtaus – Elviirasta peräti 15 000 sanaa.

Toisaalta isomman rakenteen puolesta nyt tuntuu sujuvan ehkä paremmin kuin koskaan. Päähenkilöt keksivät koko ajan uusia jännitteitä, ongelmia, motivaatioita, vihjeitä ja hämäyksiä. Kompleksisuutta menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin. Tämän suhteen tuntuu kuin olisin oppinut paljon – tuolla dramatisointipuolella sitten taas mennään takapakkia.

Perinteinen ongelma on, että tarina uhkaa loppua kesken ennen 50K:ta, kuten aina, mutta nyt viimeisimmissä romaaneissa se ei yleensä lopulta ole ollut erityinen ongelma, vaikka maaliin onkin menty hyvin rimaa hipoen.

Ensimmäisessä NaNo-miitissä lauantaina oli useita uusia kasvoja. Esittelin Palsamoitua ja sain osakseni ihailevia, mutta myös hieman hämmentäviä kommentteja. Joku kysyi, että kauanko editoin kirjaa. Vastasin että neljä kuukautta. Hän ihmetteli, että miten se nyt niin nopeasti. Selitin, että kirjoitan täysipäiväisesti, työkseni. Aikoinaan saatoin kirjoittaa aamusta iltaan. Mainitsin myös julkaisseeni kahdeksan kirjaa.

Naisen mielestä elämäntyylini on kummallinen. “Pitäisihän sinulla nyt olla oikeaakin elämää.” Sanoin, että kirjoittaminen on minun elämäni.

Tuntuu hieman hassulta NaNo-miitissä, kaikista maailman paikoista, kuulla kirjoittavansa epäterveen paljon! Varsinkin kun NaNoWriMossa tähtään vain siihen 50 000 sanaan, vaikkakin himpun etuajassa. Mitään triplananon kirjoittamista en ymmärrä itsekään.

Mustaa valkoisella

Jälleen tilapäivityksiä kirjoituksistani.

Elviira

Viimeksi valmistunut romaanikässärini ilmestyy uudella nimellään helmikuussa. Nimi julkistetaan ja kansi julkaistaan parin viikon sisällä.

Adeno

Seuraava romaani on ihan kunnon (lääketieteellistä/yhteiskunnallista) scifiä, jännittää. Elviiran tapaan siinäkin on dekkarihtavia jännärielementtejä. Alan kirjoittaa sitä NaNossa marraskuussa, eli suunnittelutyö on kovassa vauhdissa. Tarkoitus oli kirjoittaa sitä ennen siitä sekä näytelmä että leffakäsis, mutta no, siirtyvät myöhempään.

Toxic Dreams

Ensimmäinen leffakäsikseni, historiallis-lääketieteellinen tarina, ei sijoittunut Nichollsissa. Varmaan osallistun sillä ensi vuonna uudestaan. Sain eräästä painajaisunestani(!) hyvän lisäidean tähän, vaikka juonta se ei varsinaisesti muutakaan.

Seeprakoiran seikkailut

Lastenkirjani ilmestyy näillä näkymin helmikuussa. Kuvittaja viimeistelee omaa osuuttaan, minä sain tekstin editoitua valmiiksi hiljattain.

Ruokakirja

Ilmestyy luultavasti vihdoin alkuvuodesta.

Seuraava tietokirja

Tulee ensi vuonna jos saan hakemani apurahan.

LDN-kirja

Englanninkielisen lääketiedekirjan, johon olen kirjoittanut yhden luvun, piti ilmestyä jo aikaa sitten, mutta uskoisin sen viivästyvän vähintään kevääseen.

Marian ilmestykset -DVD

Minulle tämä on luvattu tulevan syksyllä. No, kohta on jo talvi… Saa nähdä tuleeko.

Häpeämätön-äänikirja

Tämänkin piti olla jo valmis tähän mennessä, mutta projekti on erinäisistä kurjista vastoinkäymisistä johtuen vasta aivan alkutekijöissään, valitettavasti ei taida vielä tänä vuonna valmistua.

Erveyskeskus

Tämä absurdi komedia etsii yhä esittäjää.

Muut näytelmät

En tiedä milloin Makuuhaavoja-näytelmä valmistuu, tai valmistuuko, en ole ehtinyt tehdä sille mitään kuukausiin. Adeno-näytelmän lisäksi haluaisin vihdoin kirjoittaa näytelmät parista ideasta, jotka minulla on ollut jo pari vuotta, mukaan lukien yksi monologinäytelmä.

Runot

En ole nyt muutamaan kuukauteen saanut aikaiseksi kuin muutaman keskeneräisen runon ja joitain yksittäisiä rivejä tai parin rivin kokonaisuuksia. Lähetin keväällä kolme runoa kilpailuun, niistä ei ole kuulunut mitään.

Raapaleet

Olen kirjoittanut kesän jälkeen useita raapaleita ja tarkoitus on kirjoittaa pian lisää, ideoita riittää. Raapaleeni Kehitysprosessi ilmestyy Osuuskumman raapaleantologiassa alkuvuodesta.

Muut novellit

Super!, romanttinen viihdenovelli salitreenauksesta, superruoista ja taikuudesta ilmestyy Ursulassa loppuvuodesta. Ensimmäinen vaihtoehtohistorianovellini, cripficsävytteinen Rautakeuhko, näkee päivänvalon lähikuukausina Usvassa. Ikivanhojen keskeneräisten novellien lisäksi työn alla on sukupuolen moninaisuutta ja kasarirockia käsittelevä spefinovelli (etäisesti prequel Elviiralle). Lisäksi suunnittelen steampunk-cripficiä ja erään spefiraapaleen laajentamista pidemmäksi novelliksi.

Lehtijutut

Minulta on tänä vuonna ilmestynyt jutut (osa viime vuonna kirjoitettuja) Suomen Kuvalehdessä, Maailman Kuvalehdessä, Vegaiassa, Tukilinjassa, Mondossa ja Gloriassa. Vielä pitäisi tulla juttu SK:hon, mutta muita ei välttämättä tule, en ole kesän jälkeen ehtinyt juuri kirjoittaa. Muutama juttuehdotus on kyllä maailmalla. Yksi valmis matkailujuttu siirtyi ensi vuoteen.

Haastattelut minusta

Minusta on juttu uudessa Hyvä Terveys -lehdessä (12/2014). Annoin eilen englanniksi haastattelun yhteen podcastiin, joka julkaistaan parin viikon päästä, mutta se ei liity (juuri) mitenkään kirjoittamiseen.

Kummallista syksyä

En ole paljoa puhunut siitä, että olen Osuuskumma-kustannuksen jäsen. Kyseessä on siis osuuskuntamuotoinen spefikustantamo (eli fantasiaa, scifiä, kauhua yms), joka perustettiin pari vuotta sitten ja johon liityin viime vuoden toukokuussa.

Osuuskumma julkaisee romaaneja, novellikokoelmia, novelliantologioita, raapalepalvelua sekä ilmaista Ursula-viihdelehteä, joka on vähän kuin Regina, mutta spefivaikuttein. Toistaiseksi Ursula on ainoa Osuuskumman julkaisu, jossa olen ollut mukana (1/2013 ja 2/2013), mutta ei ilmeisestikään kauaa.

Tällä hetkellä olen mukana myös toimittamassa Ursulaa. Siinä julkaistaan myös ei-jäsenten tekstejä. Syysnumeron teema on ruoka, eli siitä aiheesta voi tarjota spekulatiivista romantiikkaa/erotiikkaa, joka saa myös olla (ei tarvitse) huumorilla sävytettyä 30.9. asti.

Osuuskummalta on ilmestynyt tänä vuonna monta kiehtovan kummallista kirjaa, esimerkiksi aaveaiheinen antologia Ruumiittomat. Anni Nupposelta tuli novellikoelma Joen jumala ja Kari Välimäeltä absurdi Todensanat.

Tulossa on mm. Maria Carolen, jotka monet tuntevat Calendulana, Kehäkukkana tai Stazzyna, esikoisromaania Tulen tyttäriä, joka on feminististä, romanttista fantasiaa. Aiemmin Osuuskumma on julkaissut esimerkiksi Aliette de Bodardin käännetyn novellikokoelman Perhonen ja jaguaari, joka sijoittuu meksikolais-kiinalaiseen maailmaan.

Q: Voiko Osuuskumma julkaista minun (siis sinun, tätä lukevan) romaanin/novellin?
A: Osuuskumma on osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka julkaisee lähinnä jäsentensä tuotoksia. Jäseneksi voi toki hakea. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on kustantamo, jolla on julkaisukynnys. Jäsenyys ei takaa julkaisua.

Sielua lämmittävä arvostelu

Liityin GoodReadsiin viime vuoden keväällä, mutta en ole jaksanut käyttää sitä paljoakaan. Siitä saisi varmaan paljon irti niin kirjailijana kuin lukijanakin – mutta minulla ei vain ole voimia eikä resursseja yhdellekään uudelle nettipalvelulle, jota käyttäisin aktiivisesti.

Niinpä minulta oli mennyt ohi yksi kivoimpia arvosteluita, mitä mistään kirjastani on kirjoitettu, varsinkaan Häpeämättömästä. Se oli lähetetty jo alkuvuodesta.

Arvostelu alkaa näin:

Kirja, jonka ottaisin mukaani autiolle saarelle.

En ole ikinä lukenut mitään niin samanaikaisesti kompaktia ja monitasoista kuin tämä romaani. Heti ensimmäisen muutaman kymmenen sivun jälkeen tiesin, että tämä tulisi olemaan yksi lempikirjoistani, ja niin lopulta kävikin.

ja päättyy:

Haavisto on saavuttanut jotain helvetin olennaista. Olennaista mistä, sitä en osaa sanoa. Mutta jotain aitoa ja tärkeää se kuitenkin on.

Voiko sitä enää parempaa palautetta saada! Tällaisten lukijoiden takia sitä jaksaa kirjoittaa, vaikka joskus miettii, että mitä ihmeen järkeä koko touhussa on (taloudellisesti yms).

Lisäksi siinä ilahdutti erityisesti se, että Häpeämätön on ehdoton oma suosikkini romaaneistani, vaikka olen sen jälkeenkin saanut valmiiksi kaksi. Kuitenkaan juuri kukaan muu ei tunnu pitävän sitä lempparinaan.

Eräs arvostelija oli jopa pitänyt kahdesta ensimmäisestä romaanistani kovasti, mutta suhtautui Häpeämättömään aika nihkeästi. Se harmitti, eri lailla kuin olisi harmittanut jos joku muu olisi kirjoittanut ihan saman arvostelun.

Jos olet lukenut useampia romaanejani, mikä niistä on ollut suosikkisi?

Lopuksi vielä kaksi tiedotusluontoista asiaa:

Palsamoitu lähtee painoon varmaan vielä tällä viikolla, ja painotalon pitäisi olla aiempia nopeampi. Sähköisiä arvostelukappaleita on tiedossa siis lähipäivinä ja luulisin kirjan ilmestyvän vielä syyskuun aikana.

Olen liittynyt alaston kirjailija! -yhteisblogiin, johon kirjoittavat myös mm. Anne Leinonen ja Tiina Raevaara. Ensimmäinen postaukseni ilmestyi maanantaina. Kirjoitan jatkossa ehkä himpun verran vähemmän kirjoittamisesta omassa blogissani. Jos ihmettelet, miten asia suhtautuu tämän postauksen ensimmäiseen kappaleeseen, niin mietin asiaa pitkään, mutta ko. blogiin minun tarvitsee kirjoittaa vain vähintään kerran kymmenessä viikossa. Eli siitä ei tule juuri kuormitusta.

Taidetta vai askartelua?

Olen käynyt nyt useissa taidenäyttelyissä/museoissa viime aikoina. Open Ateliers Jordaanissa pääsin juttelemaankin usean taiteilijan kanssa – he toki kertovat työstään erittäin mielellään. Groningenin taidemuseo oli sekin varsin mielenkiintoinen, sillä se sisältää niin Rubenseja ja Rembrandtia kuin nykytaidettakin.

Minua kiinnostaa etenkin mixed media eli sekatekniikka ja (3D-)kollaasi, on kiinnostanut jo vuosia. Tein itse aikoinaan mm. kaksi samankaltaista kollaasiveistosta nimeltä Acupunkture ja Cyberpunkture (kuvassa). Tekemäni Häpeämättömän kansikuvakin menee tietysti enemmän tai vähemmän sekatekniikkakategoriaan, vaikka itse teos onkin valokuva.

Cyberpunkture

Häpeämättömän ja Toxic Dreams -elokuvakäsikirjoitukseni naispäähenkilöt ovat sekatekniikkataiteilijoita (Enna kokee olevansa multimediataiteilija, mutta hänen kirjassa työstämänsä näyttely koostuu lähinnä sekatekniikasta). Elviiran päähenkilö askartelee.

Erään amsterdamilaistaiteilijan repertuaariin kuuluu niin öljymaalauksia, valokuvia kuin sekatekniikkaakin. Osa sekatekniikkatöistä oli öljymaalauksia, joiden pintaan oli luotu tekstuureja mm. paperilla, kankaalla ja hiekalla. Toiset taas edustivat enemmän kollaaseja, joissa oli yhdistelty erilaisia esineitä vahvasti kolmiulotteiseksi pinnaksi, joskin kankaalle. Hänen töitään oli ollut esillä mm. Italiassa.

Tästä jäi mietityttämään, mitä eroa on askartelulla ja taiteella. Ei välttämättä mitään ja minusta on aivan perusteltua pitää askartelua taiteena.

Yleensä nämä kaksi kuitenkin erotetaan esimerkiksi siinä, että useimpien askartelutöiden arvoksi katsotaan muutamia euroja, tai enintään muutamia kymppejä, vaikka teos olisi hienokin ja taitavasti tehty. Taideteos taas maksaa tyypillisesti satoja tai tuhansia euroja.

Yksi iso ero lienee se, että taide luodaan yleensä omista ideoista ja askertelut tehdään ohjeiden mukaan. Toisaalta taiteessakin otetaan paljon vaikutteita muilta (tai toistetaan samaa, omaa kaavaa) ja askarrella voi omasta päästään. Jos joku tekee upean sekatekniikkatyön, mitä muut alkavat jäljitellä, onko ensimmäinen taideteos ja myöhemmät askarteluita? Entä jos alkuperäisen teoksen tekikin kerhonohjaaja tai kuvisope?

Taidetta tekevät yleensä ammattilaiset ja askartelu on harrastus. Jo termi askarrella kuvaa minusta suhtautumista siihen – frekventatiivissä oleva verbi viittaa puuhailuun, joka on keveämpää kuin oikea puuha (vrt. lukea ja kevyempi lueskella). Toisaalta monilla taiteilijoilla on päivätyö ja jotkut askertelevat päivätyökseen, vaikkapa koruja. Jos taidekoulun käynyt askartelee, onko se silloin taidetta?

Askartelussa ja taiteessa on usein eri materiaalit ja tehdään erilaisia esineitä. Esimerkiksi hiuspompula tai värjätty höyhen yhdistyy vahvasti askarteluun. Mallinuken tai muoviluurangon käyttö (kuten Ennalla) taas tuo mieleen taiteilijan. Askarrellessa tehdään usein (ei aina) käyttöesineitä. Toisaalta hinta usein määrittelee, mikä on käyttöesine. Tonnin maljakko on enemmän koriste ja viiden euron maljakko käyttöesine – vaikka se olisi sama esine.

Toisaalta nykytaiteeseen liittyy käsitys, että mikä tahansa on taidetta, jos sen sellaiseksi määrittelee (ja jos sen tekee taiteilijaksi katsottu henkilö). Vaikkapa tyhjä paperimuki, jossa on pohjalla käytetty purukumi, voi olla taidetta. Matti Meikäläisen työnä se on arvoton, mutta arvostetun taiteilijan työnä sillä on rahallista arvoa, vaikka moni ei sitä taiteena pitäisikään.

Maalauskankaan käyttö kollaasityyppisen teoksen pohjana luo vahvasti käsityksen siitä, että kyseessä on taideteos, oli sen taiteellinen arvo sitten runsas tai vähäinen. Suurin osa kollaaseista ja sekatekniikkatöistä ei kuitenkaan käytä maalauspohjia. Taas esimerkiksi virkkaaminen yhdistyy vahvasti askarteluun/käsitöihin, mutta on myös virkkaavia taiteilijoita.

Mitä mieltä olet?

Uusi arvostelu ja nauhoituspaikkoja haussa

Marja Oilinki piti Häpeämättömästä ja kirjoitti siitä varsin syväluotaavan arvostelun. Pidin erityisesti ilmauksesta “Turvaverkoissa on pahoja reikiä ja pudotukset tappavat”. On aina kiva, kun joku pitää omasta kirjasta ja toki vielä parempi, jos tämä tuntuu “tajuavan” sen. Marja on filosofian, psykologian ja uskonnon opettaja, mikä mielestäni arvostelustakin välittyy.

Nyt olisi haussa kaksikin eri paikkaa AV-hommiin, molemmat läheltä pääkaupunkiseutua. Häpeämätön-kirjatrailerin hunajaääninen Santeri on lupautunut lukemaan koko romaanin äänikirjaksi(!). Äänityslaitteet on, vain sopiva paikka puuttuu, sillä hänen asunnossaan on aina taustahälyä. Studio olisi tietysti optimaalinen (mutta vaikea saada ilmaiseksi), mutta muukin hiljainen, akustiikaltaan kohtuullinen paikka, esim. kellaritila tai kesämökki käy.

Santeri on päivätöissä, joten paikan pitäisi olla käytettävissä iltaisin ja/tai viikonloppuisin ja mahdollisimman lähellä pääkaupunkiseutua. Vähän pidempikin reissu kyllä onnistuu, jos paikalle pääsee julkisilla ja siellä voi majailla vaikka koko viikonlopun. Korvaukseksi voin luvata vain kirjojani, sillä projekti on hyvin pitkälle nollabudjetilla.

Kuvauspaikkaa kaipailee puolestaan kaverini indieleffansa kuvauksiin, 12.-25.5. Mieluiten omakotitalo (tai tosi iso kesämökki), mutta hätätilassa rivari tai ensimmäisen kerroksen tilava asuntokin käy. Tarkemmat speksit. Olen lukenut leffan käsiksen ja se on varsin mielenkiintoinen ja omaperäinen.

Äänityspaikkayhteydenotot vaikka tämän blogipostauksen kommentteihin tai minulle sähköpostitse, kuvaustaloehdokkaat suoraan kaverilleni Facebookissa tai hänelle sähköpostitse.

Ja vielä muistutus siitä, että E-kirjamessujen sähkökirjatarjoukset ovat voimassa vielä pari päivää. Kaikki romaanini yhteishintaan 25 euroa!

EDIT: Huomasin vasta tämän kirjoituksen postaamisen jälkeen, että myös SIT-UP-blogissa oli tänään julkaistu arvostelu Häpeämättömästä. Arvostelu tosin sisältää jonkin verran spoilereita.

EDIT2: Molemmat nauhoituspaikat ovat löytyneet.

Loka- ja marraskuu lieveilmiöineen

Lokakuu on vaihtunut marraskuuksi. Se tarkoittaa useampaakin asiaa.

NaNoWriMo on taas käynnistynyt, omalla kohdallani jo kuudes sellainen. Ensimmäiset noin puolitoista tuhatta sanaa hevonkukkua on plakkarissa, mutta yritän saada tänään kokoon vähintään kolme tonnia, mielellään enemmän. Illalla on ensimmäinen miitti, mutta jatkossa menen varmaan vain NaNo-porukkamme perinteisiin torstaimiitteihin, joilla on pitkä perinne.

Lihaton lokakuu on ohitse, paitsi jos se on vaihtunut vegaaniseen marraskuuhun tai lihattomaan loppuelämään. Luin Twitteristä kommentteja tagilla #lihatonlokakuu ja tuntui, että niissä oli neljää pääteemaa suunnilleen samoissa määrin.

  1. Kuukausi sujui mukavasti, eikä erityistä lihanhimoa tullut, mutta jatkossa aion syödä lihaa entiseen tapaan.
  2. Heti puolenyön jälkeen ahdan itseni täyteen jääkaapissa odottavaa lihamättöä.
  3. Lihansyönti vähenee varmasti jatkossakin. Syön jatkossa aina vegelounaan/syön vain riistaa/syön lihaa vain “karkkipäivänä”.
  4. On niin hyvä olo, etten näe syytä syödä lihaa jatkossakaan.

Ohitse on myös kuvottava pinkkipesun lokakuu. Kirjoitin tästä aiheesta aikoinaan artikkelin, mutta se ei ole tällä hetkellä verkossa. Onneksi verkossa riittää luettavaa aiheesta, kuten Barbara Ehrenreichin (jonka esikoisromaania parhaillaan luen) klassikko Welcome to Cancerland ja paljon muuta.

Sen sijaan marraskuussa kasvatetaan viiksiä eturauhassyövän hyväksi (sehän toki auttaa). Tästä kannattaa lukea vaikkapa Ranneliike.netin artikkeli.

Jos haluat auttaa rintasyöpä- ja eturauhassyöpäpotilaita, tarjoa heille konkreettista apua. Ja kerro heille pieniannoksisesta naltreksonista. Jos haluat lahjoittaa rahaa syöpätutkimukseen, siihen ei tarvitse viiksiä eikä pinkkipesua.

Eilen tuli sattumalta myös ensimmäinen arvostelu Häpeämättömästä, tosin se on ehkä enemmän analyysia kuin arvostelu. Lisäksi eilen ilmestyi uusin lääketiedekirjani Uusia hoitoja autoimmuunisairauksiin. Ainakin teknisesti, se ei ole vielä kerennyt edes kustantajan verkkokauppaan… EDIT: Nyt se on siellä.

Vielä ehtii myös osallistua häpeämättömään kilpailuuni.