Archive for Projektit
Loppuvuoden tuotoksia
Minulta on viime aikoina julkaistu iso kasa kaikkea englanniksi. Vammaiskirjallisuuden lehti Wordgathering julkaisi kolme runoani, mukana on myös lukemani ääniversiot kaikista. Lääketieteen seksismistä kertova “The Rest” oli äänitteenä niin hyytävä, että itseänikin alkoi itkettää ja puistattaa. Meditaation haittavaikutuksia käsittelevä “The Tiniest Suns” ilmestyi tyylikkäässä, monialaisessa Sienna Solstice -lehdessä. Tulossa on paljon lisää.
Fiktiotakin on luettavissa: Limeoncello-lehti julkaisi runollisen migreeniaiheisen raapaleeni “Aura, Aurora“. Kvanttifysiikkaa käsittelevä scifiraapaleeni “Justin’s Eyes” osallistuu Quantum Shorts -novellikilpailuun.
Lisäksi sain vihdoin valmiiksi pitkään työn alla olleen artikkelin lempiaiheestani Internal Family Systemsistä. IFS on siitä epätyypillinen psykoterapia, että sitä voi käyttää jopa yksinään, ilman terapeuttia, ja tuon artikkelin sisältö periaatteessa riittää kertomaan miten. Julkaisin myös uuden ohjatun meditaatioäänitteen, joka voi olla hyödyksi erityisesti traumojen kanssa, sekä lyhyen rentoutushypnosin, jossa pääset lataamaan tietoisuutesi pilveen.
Hiljattain vierailin eräässä podcastissa jutustelemassa chakrojeni kanssa. Tässä vaiheessa moni varmaan kohottaa kulmiaan: eivätkö chakrat ole jokin ihan huuhaajuttu? Niin minäkin aina kuvittelin, mutta useimmat meditaatiota harrastavat joutuvat toteamaan, että fenomenologisella tasolla chakrat ovat erittäin todellisia, mitä sitten fysiologisesti lienevätkään.
Uusi harrastus (taas)
Olen enimmäkseen joutunut hylkäämään viime vuonna aloittamani nauhoitusharrastuksen, samoin kuin alkuvuodesta aloittamani piirtämisen ja vesivärimaalauksen, sillä terveydentilani jatkaa heikkenemistään. Toistaiseksi tilalle on kuitenkin löytynyt jotain uutta, nimittäin tämä söpö kurpitsankuori.
Kalebassikurpitsan kuoret ovat perinteisiä lyömäsoittimia Länsi-Afrikassa, tämä on peräisin Malista ja maalasin siihen dharmapyörän. Sillä voin säestää itseäni mukavasti ja kerrostaloystävällisesti laulaessani sanskritinkielisiä kirtaneita. Huvittaa kirjoittaa tuo virke, mutta tuosta on muodostunut itselleni tärkeä harrastus, ja toivon että saisin pitää sen vielä ainakin jonkin aikaa.
Tällä videopätkällä näet rummun tositoimissa, tosin ääni kuulostaa kohtuullisella mikilläkin paljon napsuvammalta kuin oikeasti.
Lyyrisiä ja lääketieteellisiä projekteja
Olen viime aikoina ollut mukana muutamissa eri projekteissa, lähinnä tosin englanniksi. Medium.com-palvelussa julkaisin marraskuussa pitkän artikkelin terveydenhuollon aiheuttamista traumoista, josta on tullut valtavasti kiitollista palautetta. Moni on jopa itkenyt sitä lukiessa. Artikkelin kautta minut kutsuttiin mukaan myös podcastiin, jossa tosin puhun enemmän terveyshistoriastani. Ärsyttää vain siinä pahasti kuuluvat ääniongelmat, jotka olen saanut jo aikaa sitten korjattua.
Hiljattain perustamani mielenmuokkausta käsittelevä yhteisö Mind Is the Gap on kasvanut mukavaksi sadan jäsenen porukaksi, toki Discordissa aina suurin osa jäsenistä on epäaktiivisia. Ihmisiä on ainakin 12 eri maasta Aasiaa ja Oseaniaa myöten. Meistä on tullut todella yhteisö, jouluakin vietimme yhdessä videopuhelun välityksellä, ja olen saanut jo pari hyvää ystävää.
Olen nauhoittanut myös muutamia uusia hypnoosi- ja meditaatioäänitteitä, joskin suurin osa englanniksi, ja runoja. Taikakirjasto on hemmotteluhypnoosi, jonka tein alun perin ystävälleni joululahjaksi hänen toivottuaan kirjastoaiheista rentoutushypnoosia. Mukana takkatuli, kaakaota, koira ja muuta kivaa. Metta- eli rakastava ystävällisyys -meditaatio on meditaatiomuoto, joka on itselleni ollut mullistava.
Lisäksi nauhoitin kolme uutta runoa, Kesä, jota ei ollut on hyytävän synkeää kamaa. Kääntöpuoli taas on nonduaalisten meditaatioperinteiden ja valokuvauksen inspiroima. Englanniksi uskaltauduin vihdoin laittamaan yhden runoäänitteen verkkoon saatuani siitä hyvää palautetta. Ailment Or Disease on vahvasti found poetry -väritteinen teksti traumasta.
Runopuolella on muutenkin tapahtunut asioita. En varmaan ole muistanut mainita blogissa, että runoni Awards Season julkaistiin englanninkielisessä Kaleidoscope-kirjallisuuslehdessä jo kuukausia sitten. Hiljattain kerroin runon taustoista ja merkityksistä erään kirjallisusblogin Backstory of the Poem -sarjassa. Pari scifirunoani on hyväksytty erääseen brittilehteen, ja ne ilmestyvät kai keväällä.
Meditaatiota ja muuta miellyttävää mielenmuokkausta
Minulla on ollut vuodesta 2018 tavoitteena äänittää erilaisia hypnoosi- ja meditaatioäänitteitä. Yhteen meditaatioäänitteeseen on ollut tekstikin olemassa sen pari vuotta, silloin ostin mikrofoninkin tätä tarkoitusta varten. En kuitenkaan saanut aikaiseksi, ja sen jälkeen kuntoni on romahtanut kumulatiivisesti ainakin tusina kertaa.
Viime aikoina minuun on iskenyt jokin vimma nauhoittaa näitä. Jonkinlainen kokemus agenssin puutteesta ja tieto siitä, että jos en nyt viimeisillä voimillani nauhoita, niin kohta se ei enää ole mahdollista.
Kannattaa klikata noista videoista YouTubeen, siellä on enemmän lisätietoa sekä ohjeita meditaatioiden ja hypnoosin kuuntelijoille. Siellä on myös linkit, josta voi ladata nuo äänitteet MP3-tiedostoina.
Tämä on tosi hyvää palautetta saanut ohjattu inquiry-meditaatio, jossa on vaikutteita sekä hindulaisista että buddhalaisista nonduaalisista perinteistä. Se on normaalisti kahden hengen harjoite, joka minulle on ollut mullistavan tehokas, mutta tämän version voit tehdä yksin. Alla on käytännössä sama, mutta englanniksi.
Tuo meditaatio ei ole tarkoitettu rentoutumiseen, mutta siihen sopii tämä kylpylähypnoosi, joka sekin on saanut kivoja kehuja. Se soveltuu lähes kaikille, kunhan vesi ja hissit eivät pelota sinua tai vie mieltä ajatuksia niihi liittyviin traumoihin. Siitä on erikseen myös nukahtamiseen tarkoitettu versio.
Lopuksi vielä tuore runo, joka ei ole mukana Hopeateellä, omistettu mielikuvitushahmolle, ja melkeinpä oma suosikkini kaikista runoista lausua.
Harmi että nauhoitettuani nuo ohjatut meditaatiot ja yhden hypnoosiäänitteen kuntoni heikkeni, ja minun on vaikea puhua montaa virkettä putkeen. :-/ Taukojen pitäminen auttaa, mutta jos puhun yli 10 minuuttia, ääneni kuulostaa ihan erilaiselta.
En ole varma liittyykö tämä koronaan – nauhoitin Hopeateen kuusi runovideota akuutissa koronassa keväällä, ilman että silloin rasituksessa vaivannut hengästyminen olisi haitannut. Äänenkäyttöni kannalta suureksi hyödyksi ollut Alexander-tekniikkakaan ei auta. Tuo runo on nauhoitettu niin, että olen pitänyt jokaisen säkeen välissä taukoa (siksi ääneni kuulostaa heleämmältä kuin hypnoosinauhalla) ja editoinut ne jälkikäteen pois Audacityllä.
Jos nauhoitan vielä lisää materiaalia (haaveissa on esimerkiksi runomeditaatio, eli teksti joka on samaan aikaan runo ja ohjattu meditaatio), löydät ne YouTube-kanavaltani. Kylpylähypnoosista on tulossa englanninkielinen versio, jos saan sen siihen kuntoon, että se tyydyttää minua ja koehenkilöitäni.
Kymmenes ja viimeinen
Jotenkin jäi blogaamatta ajoissa, mutta kirjoitin kyllä NaNoWriMon tänäkin vuonna, eilen valmistui. Oli tosin kapinaa, eli kirjoitin sata liuskaa teemarunokirjaa.
Perinteiseen NaNoon ei kaikkien näiden elinvaurioiden kanssa vääntyisi enää mitenkään, viime vuonnahan naputtelin sata liuskaa runomuotoista romaania. ScriptFrenzyssähän on perinteisesti kirjoitettu tuo sata liuskaa.
On kiva saada projekti pakettiin, mutta NaNo ei ole ollut enää pariin vuoteen kovin hauskaa, kun sitä joutuu niin naama irvessä väkisin vääntämään. Siksipä päätinkin jo aikaa sitten, että ellei ihmeitä tapahdu, tämä on viimeinen NaNoni. Kymmenes on hyvä tasaluku.
Hieno 10 vuotta on joka tapauksessa ollut, olenhan tavannut monia tärkeitä, jopa elintärkeitä, ihmisiä NaNon kautta. Oikeastaan koko sosiaalinen elämäni perustuu NaNo-ihmisille ympäri vuoden, jatkossa ehkä vielä aiempaakin tiivimmin, mutta siitä lisää myöhemmin. Suomenkin NaNo-piireissä olen kyllä tutustunut useisiin mukaviin ihmisiin ja viimeiset kolme vuotta taas päässyt siellä myös joihinkin livetapaamisiin.
Ja syntyihän siitä kuusi julkaistua romaania, viimevuotisen tekeleen kohtalo on vielä auki. Toivottavasti tämänvuotinenkin päätyy vielä kirjaksi, vaikka ei romaaniksi.
Plus NaNoWriMon oheisprojektista ScriptFrenzystä, johon osallistuin neljä kertaa vuosina 2012-2015, syntyi esikoisnäytelmäni, vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Marian ilmestykset, vielä esittämätön Makuuhaavoja-näytelmä sekä yhden kilpailusijoituksen urallaan kerännyt ensimmäinen elokuvakäsikirjoitukseni Toxic Dreams. (2015 kirjoittamani kaksi keskeneräistä näytelmää eivät ole vieläkään valmistuneet.)
Tähän on hyvä lopettaa.
Liebster-blogimeemiä
Sain Hanna-Riikalta Liebster-palkinnon blogiini, kiitos! Valitettavasti jaksaminen ei riittänyt täysipainoiseen suoritukseen (ja tämänhetkinen nettiyhteytenikin on huono).
Liebster Award-tunnustuksen ideana on tuoda ihmisten tietoisuuteen uusia hyviä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Homma toimii näin:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi. 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen. 4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa. 5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat. 6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen. 7. Ilmoita palkitsemasi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.
En pysty keksimään nyt 5-11 blogia, joten tämän palkinnon saavat SIT-UP, Vammaisen vartalon kuvat ja Maria Calendula
Vastaukset Hanna-Riikan kysymyksiin:
1. Lempisanasi?
Ei nyt tule mieleen.
2. Inhokkisanasi?
Sinkkulohkaisu ja kevätterveiset.
3. Miellyttävä ääni ja/tai epämiellyttävä ääni?
Tavaratalojen kuulutukset ovat aika hirveitä.
4. Ketä mytologista hahmoa muistutat tänään?
Jotain joka on väsynyt, vittuuntunut ja päänsärkyinen.
5. Mikä on sisäinen voimaeläimesi? (Laajasti miellettynä, ei tarvitse olla eläin.)
Sen kun tietäisi.
6. Millä keikalla tai missä konsertissa oot ollut viimeks?
Viime vuonna kahdella CMX:n keikalla. Eilen olin runoklubilla, jossa esiintyi spoken word -henkisiä bändejä/räppäreitä kuten Muovibabylon, joten keikka toki sekin, mutta en mennyt varsinaisesti näitä bändejä kuuntelemaan.
7. Mitä oot syönyt tänään?
Käväisin mökillä, jossa söin mummin tekemää suppilovahverokastiketta, soijanugetteja ja parsakaalia. Lisäksi esim. Minihiilari-kauraleipää, Pirkan vegaanista mango-passionjäätelöä, proteiinipatukkaa, tyrniraakamoussea, kookosvettä ja muutaman karkin. Kotona söisin tietysti aika eri ruoat.
8. Mitä väriä et käytä vaatteissasi ikinä, jos on valinnanvaraa?
Musta ja muut epävärit kuten beessi ja harmaa. Vaaleanpunainen, siis sellainen vauvanpunainen. Neonkeltainen.
9. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?
Douglas Couplandin Worst. Person. Ever. Nyt on kesken Maritta Lintusen Hulluruohola ja pari muuta kirjaa.
10. Mitä blogia/nettisivua vihaluet?
Iltapäivälehtiä. Tosin en vihalukemisen takia vaan siksi, että suurimman osan ajasta en pysty tekemään mitään mikä vaatii voimia tai ajattelukykyä, ja jotenkin aikaa pitää saada kulutettua.
11. Mitä numero 11 merkitsee sinulle?
Ei mitään.
Kysymykset palkituille ja kaikille muille lukijoille, jotka haluavat vastata:
1. Mihin maahan lähtisit, matkalle tai pysyvästi, jos raha (tai terveydentila tai muu syy) ei olisi este?
2. Missä Suomen kaupungissa asuisit mieluiten (ei nykyinen asuinpaikka)?
3. Mitä kieltä haluaisit opetella?
4. Missä järjestyksessä syöt karkkipussin karkit?
5. Mitä haluaisit tehdä tai mihin mennä virtuaalilasien avulla?
6. Mihin ammattiin haluaisit, jos ei olisi mitään esteitä ja voisit olla siinä maailman paras?
7. Mikä on ensimmäinen muistosi Internetin käytöstä?
8. Mikä muiden normaalina pitämä asia on sinusta ällöttävää?
9. Mikä muiden ällöttävänä pitämä asia on sinusta normaalia?
10. Mikä on hyödyllisin käyttötarkoitus jeesusteipille, jonka olet keksinyt?
11. Minkä sukupuuttoon kuolleen eläimen haluaisit herättää henkiin?
Kaksi kokkia samassa Skype-sopassa
Eilen pääsin kokeilemaan jotain mielenkiintoista. Seuraavan romaanini kannen suunnittelija, jonka tunnen suunnilleen kymmenen vuoden takaa ja on tehnyt minulle ennenkin kansia, ehdotti, että voisin Skypellä tehdä “art directionia” kun hän kuvaa studiossa.
En tietysti voinut kieltäytyä tästä tarjouksesta. Olihan se imartelevaa, hän tietää että kuvaan itsekin ja muutenkin olen tarkka visuaalisista jutuista.
Homma toimikin yllättävän hyvin. Oli hauska nähdäkin hänet 10 vuoden jälkeen, hän näytti ihan erilaiselta kuin valokuvissa (ammattivalokuvaaja ottaa itsestään hyvin taiteellisia ja edustavia otoksia). Skypen kanssa ei – ihme kyllä – ollut ongelmia, mutta automaattiseen kuvanjakoon tarkoitettu ohjelma ei toiminut, joten piti siirtyä sähköpostiin. Skype oli kyllä tosi hyvä tuollaiseen puuhaan, vaikken itse kuvausprosessia kommentoinutkaan reaaliajassa.
Toivon, etten ollut liian rasittava asiakas, joka haluaa jutuista samaan aikaan kirkkaampia ja tummempia tms. Hän on toki ammattistrobistina paljon taitavampi valaistuksen kanssa, mutta sitäkin tuli kommentoitua (joskus highlightit pitää olla melkein millintarkasti oikeassa paikassa), pääasiassa kuitenkin asettelua ja proppeja.
Hyvä tuli, lopullisen näkee sitten jälkikäsittelyn jälkeen ja varmaan kuukauden sisällä saan toivottavasti tänne blogiinkin.
Vaikea vuosi 2015
Tämä oli aika kummallinen vuosi, todellista vuoristorataa useallakin rintamalla. Minulta ilmestyi kaksi kirjaa, kaksi pitkää novellia ja useita raapaleita (ja kirjoitin useita ensi vuonna tai 2017 ilmestyviä tekstejä), mutta en kirjoittanut yhtään lehtijuttua enkä juuri lainkaan runoja, ehkä jopa ollenkaan. En saanut myöskään yhtään näytelmää valmiiksi.
Ruokavaliokirjalle jo sovittu kustantaja meni mönkään ja lopullinen kustantaja ei vieläkään ole varmistunut. 95 % valmis ruoka-aiheinen kirja (siis eri teos) ei varmaan ilmesty koskaan. Romaani jonka olin vuosia ajatellut kirjoittavani päätyi romukoppaan – hyvä idea mutta väärä kirjoittaja. Onneksi löytyi uusi idea.
Olen mielestäni oppinut kirjoittamaan nyt parempia, moniulotteisempia hahmoja, mutta sen saavat tietysti lukijat päättää ensi ja seuraavana vuonna.
Olin Iltalehden kannessa ja sain ensimmäisen sanomalehtiarvosteluni myös Iltalehteen, esiinnyin Helsingin ja Turun kirjamessuilla ja Varjokirjamessuilla isoille yleisöille, kävin useissa kirjanjulkkareissa omieni lisäksi ja tapasin livenä monta mukavaa kirjailijaa. Toimitin ensimmäistä kertaa romaania ja novelliantologiaa. Sain moninkertaisesti enemmän Sanasto-korvauksia kuin luulin. Tämä blogi ylsi jo viiden vuoden ikään.
Kokeilin useaa kokeellista hoitoa, hankin happirikastimen (josta on ollut apua), kävin lääkärin yhteisvastaanotoilla peräti kolmen eri ihmisen kanssa, sairastin useita erilaisia, hyvin ikäviä ja melko vaikeita (mutta ei onneksi kovinkaan vaarallisia) allergisia reaktioita sekä lukuisia rasitusvammoja, kuten puoli vuotta kestäneen rannevamman johdon laittamisesta pistorasiaan, sain ehkä elämäni ensimmäisen toonis-kloonisen epilepsiakohtauksen ja ymmärsin paljon uusia asioita sairauksistani ja varsinkin omasta sairaudestani.
Luin paljon buddhalaisuudesta ja aloin harrastaa uintia ja Dixit-korttien tekemistä. (Milloinkohan viimeksi olisin aloittanut uuden harrastuksen?) Wiin liikuntapelejäkin pelasin taas enemmän, kun oli vähän enemmän voimia. Ja niitä voi kätevästi pelata happiviiksienkin kanssa.
Kävin kolme kertaa Belgiassa, kuusi kertaa Suomessa (ihan liikaa), viisi kertaa Hämeenlinnassa, kaksi kertaa Tampereella ja kaksi kertaa Turussa – paljon enemmän kuin Suomessa asuessani tuli koskaan käytyä. CMX:n keikallekin ehdin peräti kahdesti, suomalaisiin NaNoWriMo-miitteihin peräti kolmesti (2x Helsinki ja kerran Tampere).
Monia muitakin tapahtumia oli. Olin puhumassa seminaarissa Hämeenlinnassa, kävin toimittajille ja blogaajille tarkoitetuissa tapahtumissa ja osallistuin elämäni ensimmäiseen CFS/ME-konferenssiin.
Tämän vuoden tavoitteet menivät aika lailla plörinäksi. Edellämainittujen lisäksi en saanut vieläkään yhtään apurahaa. Olen siis tehnyt neljä vuotta päivätyötäni lähestulkoon palkatta ja taidan siis tehdä jatkossakin, kyllä on muuten kannustavaa. Kuka sitä nyt rahalla mitään tekisikään. Pelkät terveydenhuoltokulut nousivat lopulta varmaan kolminkertaisiksi tuloihin verrattuna.
Sisimmäistä ei juurikaan noteerattu missään, vaikka vähä palaute olikin enimmäkseen positiivista. Adenolla on kustantaja (mutta se ei ilmesty keväällä kuten toivoin), mutta ruokavaliokirjalla tosiaan ei, näytelmät eivät valmistuneet eivätkä aiemmat löytäneet ohjaajia, eivätkä romaanit ulkomaisia kustantajia, vaikka asiaa kyllä yritinkin edistää. Eikä uutta kolumnistin paikkaakaan vieläkään herunut.
Skotlannin, Frankfurtin, Köpiksen ja Berliinin matkoista mikään ei toteutunut, Belgian rannikko vain. Niin, ja Efteling-huvipuistoon sentään pääsin, se oli kieltämättä hieno. Onnistuin vain ajoittamaan visiitin tuohon kieputinparatiisiin juuri siihen ajankohtaan kun minulla oli erään hoidon sivuvaikutuksena sangen inhottavaa matkapahoinvointia. :-P
No, seuraavat tavoitteet:
– ruokavaliokirjalle kustantaja
– Rihmasto valmiiksi ja sille kustantaja
– nuortenromaanin(!) ensimmäinen versio valmiiksi
– lehtijuttuja, runoja ja romaaneja taas kasaan
– Erveyskeskukselle ja Makuuhaavojalle ohjaaja
– ulkomainen kustantaja jollekin kirjoistani
– apuraha
– toinen kolumnistin paikka hieman tiheämmin ilmestyvässä lehdessä (toki pidän myös entisen)
Parhaat tänä vuonna lukemani romaanit
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Lionel Shriver: Game Control
Elias Koskimies: Ihmepoika (arvostelu tulossa)
Parhaat tänä vuonna lukemani tietokirjat
Tänä vuonna en poikkeuksellisesti listaa kolmea tietokirjaa. Olen lukenut runsaasti tietokirjaa, pelkästään ruokavaliokirjaani liittyen parikymmentä, mutta en kolmea niin hyvää, että haluaisin ne tässä listata. Listaan siis vain yhden:
Henry Marsh: Do No Harm: Stories of Life, Death and Brain Surgery
Oma peli paras peli
Vaikka kirjoitinkin ensi vuonna ilmestyvän peliaiheisen romaanin, on pakko tunnustaa, etten ole koskaan ollut erityisen innostunut kortti- tai lautapeleistä. Okei, Trivial Pursuit, Alias ja Pictionary, koska olen niissä hyvä. Ainoa hyllystämme tällä hetkellä löytyvä lautapeli on englanninkielinen Scrabble.
Yhdestä korttipelistä olen kuitenkin innoissani, nimittäin Dixitistä. Tämä on useimpien lautapeliharrastajien mielestä ehkä vähän samassa sarjassa kuin nuo “koko perheen lautapelit”. Siitä tykkäävät ei-pelaajatkin. Kaikki. Se on siis vähän epäilyttävä. Ns. filleri.
Onneksi en ole tosipelaaja niin saan tykätä Dixitistä tykkäämättä Menolipusta tai olematta koskaan pelannut Settlers of Catania.
En ole tosin pelannut Dixitiä koskaan oikealla pakalla, vaan tutustuin siihen siskoni pakan kautta. Hän oli tehnyt sen leikkaamalla lehdistä kuvia ja liimaamalla kartongille. Pelissä annetaan vihjeitä ja muut pelaajat laittavat niihin sopivia hämäyskortteja. Sitten arvataan, mikä on oikea kortti. Parhaat pisteet saa jos osa arvaa, mutta eivät kaikki. Myös muiden hämäämisestä ropisee pisteitä.
Innostuin välittömästi, olen pienestä pitäen rakastanut leikata lehdistä kuvia. Ja minulla oli kotona valtava kasa aikakauslehtiä, jotka olisi pitänyt heittää pois, mutta en ollut heittänyt. Mm. kolmen eri lentoyhtiön lehtiä sekä kasapäin terveyslehtiä, joita saan ilmaiseksi Terveystoimittajien jäsenenä. Tässä olikin varsinainen kultasuoni. Lääkemainosten kuvat ja hollantilaislehtien moderni taide ovat juuri sopivan hämäriä tähän tarkoitukseen.
Pakkani valmistui kuukaudessa. Siinä on nyt reilu 80 korttia, suunnilleen saman verran kuin oikeassa Dixitissä. Ostin 100 kappaletta pelikorteille tarkoitettuja taskuja, joten vielä voisi pakkaa vähän laajentaa. Kuvia kyllä riittää yhä, nyt kiinnostus vähän lopahti kun pakka on periaatteessa täysi. Mitä enemmän kortteja, sitä parempi, tietysti.
Onhan se hauska pelata itsetekemillään korteilla, vaikkei kuvia olekaan itse ottanut. Rajaaminenkin on tässä tosin taitolajinsa.
Dixit on kevyt ja humoristinenkin peli, mutta samalla kertoo paljon myös ihmisten ajatusmaailmasta. Usein joku arvaa oikean kortin – mutta ihan eri perustelulla kuin mihin vihjeesi perustui. Joskus on hyvin vaikea sanoa, onko jokin vihje liian helppo tai liian vaikea. Jotkut arvaavat hyvin toistensa vihjeet, vaikka eivät tuntisi toisiaan.
Peliä olen pelannut useiden eri kaveriporukoideni kanssa, niin englanniksi kuin suomeksi. Viimeksi tänään. Myös anoppilassa on pelattu ja anoppihan tajusi heti jutun jujun. Oikeastaan kaikki ovat viihtyneet Dixitin parissa. On myös kiinnostavaa, että siinä, kuten monessa pelissä, on ihan eri strategiat 3, 4 ja 6 pelaajalla (muillakin määrillä voi pelata, noista on kokemusta).
Suosittelen!
Neljä päivää NaNoa
NaNoWriMo eli marraskuinen romaaninkirjoituskuukausi on pyörähtänyt taas muutama päivä sitten käyntiin. Kirjoitin siitä enemmän alaston kirjailija! -blogiin. Minulla on nyt kasassa reilu 10 000 sanaa eli 20 liuskaa ykkösrivinvälillä. Minusta liuskojen kertymistä on hauskempi seurata kuin abstrakteja sananumeroita.
Itselläni NaNo on jo laatuaan seitsemäs, viides täällä Amsterdamissa. Minulle tämä on vakiintunut rutiini, johon osallistumista ei tarvitse erikseen edes miettiä – ainakaan niin kauan kuin romaani-ideoita riittää ja ensi vuoden ideakin tuli jo ennen viime vuoden NaNoa (vielä sen jälkeenkin on kaksi potentiaalista ideaa, mutta kumpaakaan ei ole vielä “lukittu”).
Tänä vuonna kirjoitan ensimmäistä tieteisromaaniani. Jo ensimmäisestä NaNostani ja sitten jälleen viime vuoden tuotoksesta piti tulla “vähän scifiä”, mutta ei sitten oikein lopulta tullut. Tämä perustuu novelliini, jota aloin kirjoittaa pari vuotta sitten ja totesin, että haluankin tehdä tästä ennemmin romaanin/näytelmän/leffakäsiksen.
NaNon aikaan pyrin olemaan tekemättä mitään muuta, kuten nytkin. Tälläkin kertaa ylivoimaisesti suurin haaste on ollut oma kunto ja etenkin vaikea hypoglykemia.
Kun muut tuntuvat ahtavan kirjoittamisen lomassa kilokaupalla karkkia, minä ahdan melkein tunnin välein suuhuni rasvaa ja proteiinia ja toivon, että hirvittävä nälkä väistyisi. Välillä hypoglykemiassa pahinta on se kalvava nälkä, jota ei saa millään pois, välillä voimien puute ja aamuisin se, että ei yksinkertaisesti meinaa herätä millään, lihakset ovat aivan lyijynraskaat ja pää betonimyllystä täytetty.
Hassua on, että parhaiten kirjoittamisen puolesta minulla on sujunut Ilmestykset-vammaistrilogia eli romaanini 6-8. Silloin olin toki paljon paremmassa kunnossa, mutta en ole varma onko se ainoa syy, miksi kässäreiden 9-11 kohdalla on tökkinyt.
Nyt tuntuu, että kohtauksista tulee helposti ensi kirjoittamalla tosi puuduttavia, joissa ei tapahdu mitään. Nykyiset romaanini vaativat paljon rankemmalla kädellä editointia kuin tuo kolmikko. Esimerkiksi Marian ilmestyskirjan ensimmäistä kohtausta (ja monia muita kohtauksia) on editoitu vain hyvin kevyesti kirjoittamisen jälkeen. Helmikuussa ilmestyvässä “Elviirassa” on ehkä yksi kohtaus, jota ei ole editoitu todella rankasti. Marian ilmestyskirjasta lähti pois kokonaan kai yksi kohtaus – Elviirasta peräti 15 000 sanaa.
Toisaalta isomman rakenteen puolesta nyt tuntuu sujuvan ehkä paremmin kuin koskaan. Päähenkilöt keksivät koko ajan uusia jännitteitä, ongelmia, motivaatioita, vihjeitä ja hämäyksiä. Kompleksisuutta menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin. Tämän suhteen tuntuu kuin olisin oppinut paljon – tuolla dramatisointipuolella sitten taas mennään takapakkia.
Perinteinen ongelma on, että tarina uhkaa loppua kesken ennen 50K:ta, kuten aina, mutta nyt viimeisimmissä romaaneissa se ei yleensä lopulta ole ollut erityinen ongelma, vaikka maaliin onkin menty hyvin rimaa hipoen.
Ensimmäisessä NaNo-miitissä lauantaina oli useita uusia kasvoja. Esittelin Palsamoitua ja sain osakseni ihailevia, mutta myös hieman hämmentäviä kommentteja. Joku kysyi, että kauanko editoin kirjaa. Vastasin että neljä kuukautta. Hän ihmetteli, että miten se nyt niin nopeasti. Selitin, että kirjoitan täysipäiväisesti, työkseni. Aikoinaan saatoin kirjoittaa aamusta iltaan. Mainitsin myös julkaisseeni kahdeksan kirjaa.
Naisen mielestä elämäntyylini on kummallinen. “Pitäisihän sinulla nyt olla oikeaakin elämää.” Sanoin, että kirjoittaminen on minun elämäni.
Tuntuu hieman hassulta NaNo-miitissä, kaikista maailman paikoista, kuulla kirjoittavansa epäterveen paljon! Varsinkin kun NaNoWriMossa tähtään vain siihen 50 000 sanaan, vaikkakin himpun etuajassa. Mitään triplananon kirjoittamista en ymmärrä itsekään.
