Archive for Tapahtumat

Kymmenes ja viimeinen

Jotenkin jäi blogaamatta ajoissa, mutta kirjoitin kyllä NaNoWriMon tänäkin vuonna, eilen valmistui. Oli tosin kapinaa, eli kirjoitin sata liuskaa teemarunokirjaa.

Perinteiseen NaNoon ei kaikkien näiden elinvaurioiden kanssa vääntyisi enää mitenkään, viime vuonnahan naputtelin sata liuskaa runomuotoista romaania. ScriptFrenzyssähän on perinteisesti kirjoitettu tuo sata liuskaa.

On kiva saada projekti pakettiin, mutta NaNo ei ole ollut enää pariin vuoteen kovin hauskaa, kun sitä joutuu niin naama irvessä väkisin vääntämään. Siksipä päätinkin jo aikaa sitten, että ellei ihmeitä tapahdu, tämä on viimeinen NaNoni. Kymmenes on hyvä tasaluku.

Hieno 10 vuotta on joka tapauksessa ollut, olenhan tavannut monia tärkeitä, jopa elintärkeitä, ihmisiä NaNon kautta. Oikeastaan koko sosiaalinen elämäni perustuu NaNo-ihmisille ympäri vuoden, jatkossa ehkä vielä aiempaakin tiivimmin, mutta siitä lisää myöhemmin. Suomenkin NaNo-piireissä olen kyllä tutustunut useisiin mukaviin ihmisiin ja viimeiset kolme vuotta taas päässyt siellä myös joihinkin livetapaamisiin.

Ja syntyihän siitä kuusi julkaistua romaania, viimevuotisen tekeleen kohtalo on vielä auki. Toivottavasti tämänvuotinenkin päätyy vielä kirjaksi, vaikka ei romaaniksi.

Plus NaNoWriMon oheisprojektista ScriptFrenzystä, johon osallistuin neljä kertaa vuosina 2012-2015, syntyi esikoisnäytelmäni, vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Marian ilmestykset, vielä esittämätön Makuuhaavoja-näytelmä sekä yhden kilpailusijoituksen urallaan kerännyt ensimmäinen elokuvakäsikirjoitukseni Toxic Dreams. (2015 kirjoittamani kaksi keskeneräistä näytelmää eivät ole vieläkään valmistuneet.)

Tähän on hyvä lopettaa.

Kansainvälinen, poikkitaiteellinen ja työntäyteinen Suomen-matka

En ole vähään aikaan kirjoitellut raportteja Suomen-matkoiltani, mutta nyt oli kyllä melkoisen kaikkea täynnä ollut reissu. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä, eli toissa viikon torstaina, osallistuin Meilahden syöpäsairaalassa Suomen Kivun 25-vuotisjuhlaseminaariin, joka oli varsin mielenkiintoinen tapahtuma. Runoni palkittiin myös heidän kirjoituskilpailussaan – tosin kunniakirjassa nimekseni luki Marja Haavisto…

Tapasin Suomessa NaNoWriMo-ihmisiä, CFS-ihmisiä sekä vihdoin usean vuoden jälkeen Kotkassa asuvan kaverini, jonka kanssa lukuisat aiemmat tapaamisyritykset ovat erinäisistä syistä menneet puihin. Minun piti tavata myös uusi ystäväni siltä suunnalta, mutta se ei valitettavasti onnistunut. Aika monen muunkin ihmisen tapaaminen peruuntui, mutta parhaan ystäväni pystyin tapaamaan hänen erittäin vaikeasta sairaudestaan huolimatta. Tein myös hyviä ostoksia, kuten alla olevan kuvan vakosamettijakun eurolla(!).

Viime viikon maanantaina pidin pitkästä aikaa luennon/esitelmän. Paikkana oli elintarvikealan ammattilaisten koulutuspäivä, aiheena Erityisruokavalioiden kirjo ja elämä erityisruokavalioiden kanssa. Se sujui oikein hyvin, vaikka yleisöä ei tuntunut mitenkään ylettömästi kiinnostavan. Alan olla jo varsin kokenut puhuja, ja sekin toki auttaa, etten ole enää aikoihin jännittänyt mitään esiintymisiä.

Kaksi päivää myöhemmin tein työmatkan Tampereelle, jossa pidettiin palaveria potentiaalisen dokumenttielokuvan tiimoilta. Hyvin mielenkiintoinen, tosin myös uuvuttava reissu, jossa opin paljon uutta.

Torstaina saapui kollegani ja kaverini Minttu (eli kirjailija Maria Carole ja blogaaja Kehäkukka/Stazzy) Strasbourgista, jossa hän asuu. Hän on yöpynyt siskoni luona nyt useiden kirjamessujen aikana. Menimme yhdessä Helsinki Poetry Connectionin runoklubille Suvilahteen, jossa lausuin uutta tuotantoani. Ilta oli varsin kansainvälinen: runoja lausuivat mm. kaksi irakilaista (arabiaksi sellon säestyksellä, englanniksi ja suomeksi), burmalainen sekä intialainen runoilija, joka oli Sysmässä residenssissä – mahtaa olla kulttuurishokki.

Kirjamessulook

Viikko sitten perjantaina oli melkoinen överipäivä. Ensiksi kävin kirjamessuilla, jossa ostin viisi kirjaa ja vedin Aistit paperilla -paneelin. Tosi mielenkiintoista kamaa, mukana oli esimerkiksi sokea Tommi Vänni, joka kertoi olevansa kirjoittajana hyvin visuaalinen. Christine Thorel kertoi elämästä aistiyliherkkyyden ja synestesian kanssa (hän mm. maistaa sarkasmin) ja siitä, miten musiikki näkyy hänen Liskon häntä -fantasiaromaanissaan. Mixu Lauronen puolestaan kirjoittaa fantasianovelleja Kontiaisesta, joka on sokea etsivä.

Kirjamessujen jälkeen otin päiväunet ja suuntasin sitten Mia Myllymäen Väkevän mielen julkkareihin, jossa tapasin useita tuttuja ja uusiakin kollegoja. Sieltä jatkoimme Mintun kanssa melkein viereiselle Kansallisteatterin lavaklubille, jossa järjestettiin teatterifestivaalin ohessa drama slam. En ollut tällaisesta tapahtumasta kuullutkaan, mutta Mintun serkku järjestää sitä. Omia tekstejään lukivat viiden minuutin pätkissä mm. Paula Salminen ja Maria Peura. Itse luin Erveyskeskus-näytelmää ja joku tuli kehumaankin.

Lauantai ja sunnuntai menivätkin sitten pitkälti huilauksen merkeissä. Tosin pelasimme kyllä Dixitiä ja nostelimme kuusenkerkkämaljoja tuleville kirjoille ja muillekin jutuille.

Tällä kertaa minua ei kohdeltu Helsinki-Vantaalla kuin jätettä siksi että olen vammainen, se oli positiivista. Lentokoneessa tuli hyvä mieli, kun leppoisa stuertti tarjosi kahdelle matkustajalle ilmaiset kuplivat, kun näillä oli synttäri. Ihmiset taputtivat, hollantilaiset tietysti. (Minä myös, koska mielessäni olen hollantilainen.)

Schipholissa vastaan tuli toinen perihollantilainen ilmiö. Vammaisavustajalla oli kyselyikä. Missä asut? Miksi asut Hollannissa? Onko sinulla hollantilainen poikaystävä? Etkö kaipaa Suomesta mitään? Edes luontoa? Tykkäätkö kuitenkin luonnosta? Mitä teet työksesi? Millaisia kirjoja kirjoitat? Oletko tunnettu? Saako siitä hyvin rahaa? Paljonko saat per kirja? Paljonko kirjasi maksavat kappaleelta? (WTF.)

Sinulla on kiva hiusväri, onko se aito? Miksi et pysty kävelemään kunnolla? Olet jo toinen tänään jolla on ME, kauanko sinulla on ollut se? (Olen aika varma, ettei heillä ole lupaa kysellä ihmisten vammoista.)

Munuaiset pysyivät tällä kertaa ehjinä, ihme kyllä, eikä uusia elinvaurioita tullut. En tiedä, olisiko meditointi auttanut tässä, kun sillä saa sympaattisia ylikierroksia kuriin, mutta ei se ylirasitusta pysty estämään.

Loppuviikon esiintymisiä

Maanantaina pidin esitelmän erityisruokavalioista yli sadalle elintarvikealan ammattilaiselle. Seuraavat esiintymiseni ovat huomenna ja perjantaina.

Huomenna torstaina esiinnyn Helsinki Poetry Connectionin runoklubin open micissä joskus ehkä 20-21 aikaan. Tapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti Suvilahdessa ravintola Lämmössä ja sinne on vapaa pääsy. Varsin mielenkiintoinen esiintyjäkaarti tiedossa myös ennen open miciä.

Perjantaina esiinnyn kirjamessuilla Aistit paperille -paneelissa KirjaKallio-lavalla klo 17. Aihe on mielestäni hyvin kiinnostava ja varmasti saadaan hyvä keskustelu aikaan.

Osuuskumman löytää messuosastolta 6f21. Siellä on myynnissä myös Adeno-romaaniani.

Messuilta jatkan Mia Myllymäen Väkevän mielen julkkareihin, joits vietetään aivan ydinkeskustassa Bar 7 Blingsissä perjantaina klo 18 alkaen.

Toivottavasti nähdään jossain näistä!

Aisteja Helsingin kirjamessuilla

Tuttuun tapaan esiinnyn tänäkin vuonna Helsingin kirjamessuilla, tosin hieman aiemmasta poikkeavaan malliin. Olen nimittäin jostain syystä edelliset neljä esiintymistäni tehnyt kaikki aamupäivällä/päivällä yläkerran auditorioissa.

Tämän vuoden esiintyminen on KirjaKallio-lavalla pe klo 17:30, ohjelman nimi on Aistit paperille. Mukana on minun lisäkseni sokea kirjoittaja (Tommi Vänni), sokean päähenkilön kirjoittaja (Mixu Lauronen, Kontiais-novellit), aistiyliherkkä synesteetikko (Christine Thorel), joka kirjoittaa paljon musiikista.

Minullahan aistit, etenkin kuulo, ovat mukana monessa tekstissä. Makuuhaavoja keskittyy kuuloyliherkkyyteen, Häpeämättömässä nauhoitetaan puhetta ja vielä julkaisemattomassa Perhonen vatsassa -nuortenromaanissa kuuloa käytetään todellisuuspaon välineenä – vaan ei musiikkiin. Ursula-novellissani Maun mukaan olennaisessa roolissa on kuulo-makusynestesia.

Ja ensi vuonna minulta ilmestyy mahdollisesti novelli, joka käsittelee silmiä ja näköaistia, sekä toinen, jossa tuntoaisti on oleellisessa roolissa.

Toivottavasti nähdään kirjamessuilla!

Worldconin esteettömyydestä

Siskoni ihmetteli, miten Helsingin Worldconissa oli niin paljon näkyvästi vammaisia. Totta, siellä oli runsaasti ihmisiä keppien kanssa, pyörätuoleilla ja sähkömopoilla. Yksi vaikuttava tekijä lienee se, että kävijäkunta on selvästi Suomen coneja iäkkäämpää. Harva on vielä vanhuuden vammauttama sinänsä, mutta iän myötä tulee enemmän polvileikkauksia, selkäkipuja ja reumaa yms.

Toki näkymättömiä vammoja on aina moninkertaisesti enemmän kuin näkyviä, eli siinä mielessä vammaisia oli todella paljon paikalla.

Worldcon oli panostanut paljon monenlaiseen esteettömyyteen, koska tämä kuuluu Worldconien periaatteisiin. Osittain tämä on käsittääkseni peruja Yhdysvalloista, joissa ADA (Americans with Disabilities Act) turvaa vammaisten etuja paljon laajemmin kuin Suomessa ja siten myös esteettömyyteen kohdistuvat asenteet ovat erilaisia.

Suomessa esteettömyys tarkoittaa valitettavan usein vain sitä, että johonkin pääsee pyörätuolilla – hyvällä tuurilla myös vessaan. (Muutama Worldcon-tapahtumista järjestettiin läheisellä Rauhanasemalla, jossa käsittääkseni ei edelleenkään ole esteetöntä vessaa, mutta useimmat näistä olivat kestoltaan hyvin lyhyitä.)

Esteettömyys/saavutettavuus on kuitenkin myös paljon muuta, esimerkiksi lievempien kävelyrajoitteiden, uupumuksen, nopean vessaanpääsyn, hahmotushäiriöiden, aistivammojen, aistiyliherkkyyksien, hajuste/kemikaaliyliherkkyyden ja erityisruokavalioiden huomioimista.

Tietysti suurten tapahtumien luonne rajoittaa mahdollisuuksia aina jonkin verran. Esimerkiksi vakavasti aistiyliherkkä tai sosiaalisuudesta kuormittava kokenee hankalana yli 6 000 kävijän tapahtuman itsessään.

Tämä teksti perustuu omaan näkökulmaani pääasiassa neurologisesti vammaisena. Sairauteni rajoittavat voimakkaasti energiatasoja, jonkin verran kävelykykyäni ja erityisen paljon seisomista ja portaiden ylös kävelyä. Myös ruokavalioni on rajoittunut ja joudun syömään ja juomaan usein ja käymään vessassa paljon. En kuitenkaan käytä pyörätuolia tai apuvälineitä enkä ole aistivammainen, joten näitä puolia en voi samalla lailla kommentoida.

Worldconissa jokainen vammainen sai Access-ribbonin, eli kangastarran, joka oli tarkoitus liimata badgeen eli lippuna toimivaan nimikylttiin muiden ribbonien seuraan. Sen saamiseksi ei vaadittu mitään todistuksia, selostuksia tai muuta, mikä ableismiin ja byrokratiahelvetteihin tottuneelle näkymättömästi vammaiselle on voimauttavaa: riitti että sanoi olevansa vammainen ja se hyväksyttiin.

Rekisteröityminenkin tapahtui omalla tiskillään, jotta vammaiset olisivat välttäneet mahdolliset jonot ja voineet tarvittaessa istua. Access-nauhalla pääsi jonottamatta myös paneeleihin (mistä oli iso apu, koska jonoja oli paljon). Hugoihin oli vammaisille lyhempi jono, jossa useimmat jonottajat pääsivät istumaan. Myös hisseihin olisi Access-nauhalla ollut etuoikeus, mutta hissejä ei juuri kukaan vammaton muutenkaan käyttänyt.

Messukeskuksesta sai vuokrata käsikäyttöisiä pyörätuoleja ja sähkömopoja, hinnasta en ole varma. Messukeskuksen yhteydessä oleva hotelli oli pitkälti varattu liikuntarajoitteisille. Istumapaikkoja tapahtumassa oli, esimerkiksi käytävillä, pääpiirteissään riittävästi.

Paneeleihin ja muihin tilaisuuksiin oli varattu eturiveihin paikkoja aistivammaisille, esim. heille jotka lukevat huulilta ja tarvitsevat siihen hyvän näkyvyyden. Myös kuulolaitteet oli huomioitu. Isommat tapahtumat oli tekstitetty isolla videoruudulla.

Kaikki Messukeskuksen vessat eivät ole invavessoja, mutta invavessat oli merkitty karttaan (samoin hissit, mutta koska kerrokset olivat erikokoisia ja -muotoisia, olisi auttanut, jos olisi ollut selkeämpää, mikä hissi on mikäkin eri kerrosten kartoissa, ts. mihin mikäkin hissi vie). Itse en joutunut missään vaiheessa jonottamaan vessaan.

Yksi vessa oli varattu vaatteiden vaihdolle ja se oli ainoa, joka oli tarkoitettu meikkaamiseen ja hiuslakan suihkuttamiseen. Tämä on käsittääkseni Ropecon-perinne.

Messukeskuksen ruokavalikoimaan en ole perehtynyt, esim. saako sieltä miten gluteenitonta. Worldconiin sai viedä omat ruoat ja (alkoholittomat) juomat, kuten useimpiin suomalaisiin tapahtumiin, mutta esimerkiksi täällä Hollannissa järjestetään tapahtumia, joissa ne on kielletty, mikä on itselleni hyvin ongelmallista. Huomasin, että Worldconin security-päämaja oli merkitty kokonaan kalattomaksi, ilmeisesti jonkun vakavan allergian vuoksi.

Ylipäätään oli mukavaa, ettei laukkuja pengottu. Esimerkiksi Messukeskuksessakin järjestetyssä Assembly-tietokonetapahtumassa ainakin ennen tarkistettiin laukut hyvin huolella (siis jo kauan ennen nykyisiä terroripelkoja). Pitkäaikaissairaana tuntuu epämukavalta kun joku tarkastelee lääkkeitäni ja lukee, mihin ne on määrätty jne.

Mitä ongelmia esteettömyydessä oli? Itselleni ja varmaan monelle muulle kuumuus, joka aiheuttaa ongelmia mm. monille CFS/ME:tä, MS:ää ja EDS:ää sairastaville. Olin laskenut sen varaan, että Messukeskuksessa ei ole kuuma, koska olen ollut siellä monissa isoissa tapahtumissa ilman ongelmia, myös samaan vuodenaikaan, ja siellä on ilmastointi. Useana päivänä kuitenkin osa pienemmistä tiloista oli todella kuumia, lauantaina (jolloin ihmisillä oli eniten cosplay-asuja) useimmat isotkin tilat lämpenivät liikaa.

Muutamia pieniä fiboja näin. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa Hugo-jonon turvamiehet kuuluttivat näkö- ja kuulovammaisia menemään sisään halliin. Yksi heistä yritti kyllä elekielellä näyttää silmiä ja korvia, mutta muutama sana viittomakieltä olisi varmasti ollut tehokkaampaa, eikä ylitsepääsemättömän vaikea oppia.

Messukeskus ei ole paras paikka hahmotushäiriöiselle, siellä on aika vaikea kulkea kartankin kanssa. Tämä saattaa toki koskea konferenssikeskuksia ylipäätään. Opastus olisi voinut olla vielä parempaa.

Tapahtumassa oli pimeä huone rauhoittumista varten. En käynyt siellä, mutta kaverini sai kuulla, että siellä ei saa levätä makuuasennossa. Ymmärrän syyt tähän, mutta esimerkiksi itselleni makaaminen on paljon olennaisempaa levossa kuin pimeys ja hiljaisuus, joten “makuuhuone” olisi ollut paljon, paljon hyödyllisempi ja parantanut mahdollisuuksiani osallistua useampaan ohjelmanumeroon.

Jotkut vammaiset kokivat yksityisyyttä loukkaavaksi ajatuksen, että Access-nauhaa pitäisi pitää julkisena rinnassa. Sitä ei ollut kuitenkaan vaadittu, vaan ilmeisesti sen näyttäminen tarvittaessa olisi riittänyt. Tätä ei kuitenkaan selvästi kerrottu ja esillä pitäminen oli implikoitua. Valinta “vammaiskortin” ja nauhan välillä olisi tehnyt asian selvemmäksi.

Vielä alun kysymykseen palatakseni: vammaiset osallistuvat tapahtumiin, joihin pääsevät, voivat osallistua täysipainoisesti ja joihin kokevat olevansa tervetulleita. SFF-fandom ylipäänsä on yhteisö, joka hyväksyy erilaisuuden paremmin kuin monet muut yhteisöt (vaikka toki ongelmiakin on toisinaan).

Worldconin esteettömyysjärjestelyt lisäsivät merkittävästi tunnetta siitä, että olin yhteisön hyväksytty – ja arvostettu – jäsen kaikkine rajoitteineni.

Worldcon: viisi päivää, yli viisituhatta kaveria

Seuraavassa on raporttini Worldconista, jossa siis pystyin viettämään yhteensä vain 14 tuntia sairauksieni takia. Siinäkin ehti kyllä kaikenlaista. Kaikki omat esiintymiseni olivat keskiviikkona. Pääsin paikalle puoli neljältä ja bongasin melkein heti kanssapanelistini Likhainin, joka on kotoisin Filippiineiltä ja oli matkustanut Australiasta asti – varmaankin siksi, että oli Hugo-ehdokkaana fanitaiteilijan työstään.

Moderoimassani Minorities for minorities -paneelissa oli huone täynnä väkeä, mistä iloitsin. Myöhemmin tosin selvisi, että lähes kaikki paneelit olivat täynnä varsinkin keskiviikkona. Mutta hyvin se meni joka tapauksessa ja kiitoksiakin tuli.

Worldcon-jono

Paneeleihin siis jonotettiin urakalla, koska tapahtumaan tulikin paljon arvioitua enemmän ihmisiä. Tätä pystyttiin hieman tapahtuman kuluessa korjaamaan siirtämään tapahtumia isompiin tiloihin.

Mainiota scifiruno-openmiciä isännöi leppoisa karibialainen Brandon. Olin ensimmäinen lausuntavuorossa, koska siskoni oli ilmoittanut minut niin ajoissa. Lausuin kaksi scifirunoa, ja se sujui hyvin, varsinkin kun sain lausua istuen, seisoessa kun minulta loppuu helposti happi.

Mukana oli paljon avaruusrunoja, niin eroottista scifiä kuin enemmän fysiikkaakin, mutta myös fandom-aiheita, kuten useita Worldcon-runoja, homoeroottista Star Trekiä, vogonirunoutta (aiheena vogonit) ja romaanien, satujen ja näytelmien uudelleentulkintoja, mm. hirviö-Punahilkka ja homoaiheista Shakespearea kahdelta eri kirjoittajalta.

Huippukohta oli kenties viimeinen esiintyjä, joka veti spoken word/physical comedy -mashupin Moby Dickistä, jossa hän kiemurteli maassa valaana ja liiteli yleisön joukossa albatrossina ja kaikki nauroivat vedet silmissä.

Torstaina olisi ollut kiva paneeli ja Nethack-fanitapaaminen, mutta aikataulujen muutos perui ne osaltani. Kävin Worldconiin liittymättömällä runoklubilla Karhupuistossa, jossa oli kiva sää ja mukavasti yleisöä. Musiikkiesiintyjiä oli tavanomaista enemmän. Täälläkin pääsin avaamaan open micin lämmittelijöiden jälkeen. Luin poikkeuksellisesti runojen lisäksi myös yhden raapaleen.

Karhupuistosta lähdin Worldconiin, jossa oli Osuuskumman tuoreiden englanninkielisten antologioiden julkkarit. Valitettavasti Messukeskuksen “Talvipuutarha” oli melkoinen pettymys – tiesin, ettei se mikään puutarha ole, mutta miltei kouluruokalamainen tila oli kuuma kuin pätsi ja puheet piti huutaa, että sai äänensä kuuluviin. Mukavia ihmisiä joka tapauksessa ja paikalla oli kiinnostuneita useista eri maista.

Perjantaina tarkoitukseni oli käydä vain Hugo Awardseissa – tapahtuma jonka tiesin olevan aika tylsä ja pompöösi, mutta pitihän se nähdä. Sitten siskoni onneksi huomasi, että lauantain Ikea-larppi oli siirtynyt perjantaille. Olen larpannut elämässäni kerran, vuonna 1997(?), mutta Ikea on toistuva teema teksteissäni.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsin larpin, joka olikin hyvä veto. Tai se oli enemmän “sitcom-improvia” neljälle hengelle parittain, mutta hauskaa oli. Larpin jälkeen menimme koko porukalla (miinus GM) baariin istumaan.

Hugoihin oli melkoinen jono, koska useimmat paikalla olijat halusivat niihin. Tilaakin oli onneksi 4 000 hengelle, mutta ylimmät paikat olivat aika kaukaiset. Screeniltä tosin näki hyvin. Jaksoin katsella ensimmäisen 1/3 palkinnoista, siinäkin oli jo monta tuntia liikaa perjantaihin. Kukaan ehdolla olleista tutuistani ei voittanut.

Eniten jäi mieleen scifi-insidet kiitospuheissa ja muutaman voittajan liikuttuminen kyyneliin. Mutta eihän tuo mikään spektaakkeli ole eikä tarkoituskaan ole olla. Jännittävintä oli kuunnella, kuinka 4 000 ihmistä taputtaa enimmäkseen kirjallisuusjutuille.

Lauantaina vääntäydyin coniin jo puoli yhdeltätoista. Ratikassa tutustuin amerikkalaiseen leffakäsikirjoittajaan, joka on Nicholls-semifinalisti (suhteellisen iso saavutus). Puhuimme käsikirjoittamisesta ja alasta, hän piti sijoittumistani Sacramento International Film Festivalilla hyvänä saavutuksena.

Kävin katsomassa ainokaisen paneelini Mental Illness in Fiction, joka harmillisesti oli samaan aikaan kuin ableismipaneeli. Ableismi on minulle toki paljon tutumpi aihe kuin mielenterveysongelmat, joten valitsin ko. paneelin ja se olikin erinomainen. Mukana oli kaksi tuoretta Hugo-voittajaa, joista Emma Newman sai palkinnon nimenomaan podcastista ja sen kuului.

Minä Worldconissa

Paneelin mielenkiintoisinta antia olivat koskettavat henkilökohtaiset tarinat, joita ei voi referoida niin, että ne kuulostaisivat miltään. Myös PTSD:n käsittely oli mielenkiintoista: sitä on nykyään romaaneissa paljon, liikaakin, ja usein hyvin kuvattuna, mutta aika yksiulotteisesti, keskittyen hallusinaatioihin ja muihin “jänniin” oireisiin sekä alkoholismiin.

Paneelin ihan loppu piti skipata, kun kävin hakemassa Pasi Ilmari Jääskeläiseltä nimmarin hänen uuteen romaaniinsa. Haahusin pari tuntia ympäri conipaikkaa etsien tuttuja ja löysinkin monia. Olin monia jo toki tavannut, nyt törmäsin yhteen suomalaiseen ja yhteen hollantilaiseen nettituttuun, joita en ollut ennen tavannut livenä. Toinen osti raapalekirjan, jonka pääsin kanssatoimittajani kanssa signeeraamaan – conin toinen signeeraus, yhden Adenon olin jo päässyt nimmaroimaan.

Sen jälkeen lähdin kotiin ja ajattelin Worldconin olevan osaltani siinä, jo lauantaina alkuiltapäivästä, mutta sen jälkeen ei ollut enää must-ohjelmaa ja minun piti priorisoida lepäämistä. Olin hajottanut munuaiseni (toivottavasti ei-pysyvästi) ylirasituksen takia jo kaksi päivää ennen conia, vaikka olin yrittänyt olla rauhallisesti ja levätä paljon. Ti-ke saamani neste- ja ravintotiputus hieman helpotti tilannetta.

Sunnuntaina kuitenkin kuulin dead dog partysta eli lopettajaisbileistä hotellissa Länsi-Pasilassa, jossa oli melkein ilmainen buffet, ja päätin mennä vielä sinne hetkeksi. Aluksi ulkona seisovalle ihmisjoukolle ilmoitettiin, että bileet ovat ehkä täynnä väärinkäsityksen takia, mutta hyvin sinne mahtui lopulta monisatapäinen ihmislauma ja ruokaakin riitti hyvin kaikille. Vegeruokakin oli varsin jees. Varsinaista biletunnelmaa ravintolapuolella ei ollut, mutta mukavia ruokailukavereita toki löytyi.

Se olikin Worldconissa parasta, ihmiset ja tunnelma. Välittömyys ja sellainen, että aina kun tapasi ihmisiä, oltiin heti kavereita ja ratikassa ja busseissa alettiin jutella. Eri asia moniko kaverisuhde säilyy, varsinkin kun useimpia ei näe enää koskaan, mutta useiden kanssa vaihdettiin myös yhteystietoja ja seurataan Twitterissä.

Pidin myös tapahtuman värikkyydestä ja tunnelmasta ylipäänsä. Samoin esteettömyys oli varsin mainiossa jamassa, mutta siitä kirjoitan erillisen postauksen. Hyvin siis viihtyi ja sopi sekaan, vaikka en koe olevani varsinaisesti “fandomissa”, luen melko vähän scifiä (lähinnä ei-tunnettuja nimiä), en käytännössä lainkaan fantasiaa, en lue sarjakuvia, enkä katso alan leffoja/TV-sarjoja.

Jos voimia olisi ollut enemmän, olisin tehnyt paljon muutakin, kuten käynyt katsomassa erilaisia sukupuolta, queer-asioita ja vammaisuutta käsitteleviin paneeleita (ja kenties muitakin), käynyt tsekkaamassa pukukilpailun, konsertteja, avajaiset, lopettajaiset ja useammat kuin yhdet bileet sekä katsonut elokuvia tapahtuman elokuvafestivaaleilla

Siskoni osallistui coniin myymällä nuolenpääkoruja assyriologikavereineen (minun ideani) ja hänen poikaystävänsä lauloi useita keikkoja Unreality-nörttikuorossa. Korut menivät hyvin kaupaksi, niin myös Osuuskumman kirjat, etenkin uudet englanninkieliset antologiat. Itse ostin PIJ:n romaanin lisäksi vain yhden Risto Isomäen pokkarin sekä Mike Pohjolan Ihmisen pojan scifikirppikseltä.

Englanninkielisiä julkaisuja ja julkkareita

Osuuskumma International julkaisi hiljattain ensimmäiset englanninkieliset teoksensa – yksi espanjankielinen antologia on putkahtanut jo aiemmin, mutta siinä en ole mukana. Antologiassa Never Stop, jonka novellivalinnat on tehnyt Emmi Itäranta, on mukana vammaisnovellini Josefiina’s Cart of Wonders, aiemmin julkaistu nimellä Josefiinan ihmeellinen vaunu. Oli todella hienoa päästä mukaan antologiaan, koska tarjolla oli paljon todella kovatasoisia novelleja kokeneilta kirjoittajilta.

The Self-Inflicted Relative on vihkomainen pienoisraapalekokoelma, jossa on 33 sadan sanan novellia. Olen toimittanut sen yhdessä Mikko Rauhalan kanssa ja mukana on myös muutamia omia raapaleitani. Erittäin kohtuulliseen neljän euron hintaan tässä on erinomainen lahjaidea ulkkarikavereille – toki myös Never Stop, mutta SIR kulkee kirjeessä kauemmaksikin, ilman että postimaksut vievät konkurssiin. Tai osta vaikka Kosmoskynän englantiversio Cosmospen, josta löytyy muun mainion sisällön seasta myös scifirunoni Ink Blue.

The Self-Inflicted Relative -kansi

Molemmat Osuuskumma Internationalin kirjat löytyvät e:nä myös iTunesista, Elisa Kirjasta ja Amazon Kindlestä. Ja ovat luonnollisesti myynnissä Worldconissa. Molemmat teokset ovat tietenkin huolella kielitarkastettu, myös äidinkielisen kirjoittajan.

Kirjojen julkkarit pidetään Worldconin yhteydessä Messukeskuksessa torstaina 10.8. klo 20. Mukaan pääsee ilman Worldcon-lippuakin.

Worldcon lähestyy

Maailman suurimpaan tieteis- (ja fantasia-)tapahtumaan Worldconiin on tänään tasan kolme viikkoa aikaa. Ja tällä kertaahan tämä megapläjäys järjestetään Helsingissä, Messukeskuksessa. Ylipäänsä Euroopassa järjestäminen on harvinaista herkkua, sillä useimmat Worldconit pidetään Yhdysvalloissa. Pohjoismaissa tapahtumaa ei ole koskaan aiemmin nähty.

Suomen media ei valitettavasti ole vielä juurikaan puffannut Worldconia. Ehkä tapahtumaa käsittelevät jutut lisääntyvät sen lähestyessä, mutta pian on jo kiire: ensi maanantai on nimittäin viimeinen päivä, kun ensimmäistä kertaa missään Worldconissa käyvät saavat liput halvalla, alle puoleen hintaan normaalista hinnasta.

Melkein sata euroa on toki edelleen tyyris hinta, monelle todella paljon. Tapahtuma kuitenkin myös tarjoaa valtavasti. Paneelikeskusteluja, puheita, tiedeluentoja, haastatteluita, kirjailijatapaamisia, cosplayta, musiikkia, lastenohjelmaa, larppeja, työpajoja ja paljon muuta. Tietenkin runsaasti myyntipöytiä. Taidenäyttely ja fantastiset naamiaiset kuuluvat jokaisen Worldconin ohjelmaan, ja jos olet aina halunnut nähdä glamoröösin kirjailijapalkintogaalan, sellainen löytyy Hugo Awardseista.

Tapahtumaan on tarjolla myös päivälippuja, jos lipun hinta tuntuu kalliilta, tai et ole varma, onko kyseessä sinun juttusi.

Koko ohjelmaan pääsee tutustumaan täältä. Itse esiinnyn keskiviikkona vähemmistöaiheisessa paneelissa kello 16, ja samana päivänä klo 18 jälkeen tarkoitukseni on lausua scifirunojani open micissä. Enpä olisi arvannut esiintyväni jossain tapahtumassa samaan aikaan kuin G.R.R. Martin.

Harmillisesti tämä open mic on täysin päällekkäin improv-työpajan kanssa, siihen olisin hyvin mielelläni osallistunut. Kuin myös lauantain Ikea-larppiin (olen kirjoittanut Ikea-aiheesta romaanin, näytelmän ja raapaleen), mutta se vaatisi ilmoittautumista heti aamusta.

Torstai-iltana on ilmeisesti parin antologian, joissa olen mukana (toisessa myös toimittajan) julkkarit, mutta niistä lisää kun tiedot varmistuvat. Julkkarit ovat todennäköisesti paikassa, joka ei vaadi Worldcon-lippua.

Worldconista voit ostaa Osuuskumman julkaisemia kirjojani ja Cosmospen-lehteä, jossa on mukana scifirunoni Ink Blue ja pitkä kirjailijaesittely minusta – sekä assyriologiaa opiskelevan siskoni tekemiä upeita nuolenpääkoruja ja muita nuolenpääsavitauluja.

Runoilua Starbucksissa

Olen lausunut runoja neljän Helsinki Poetry Connectionin tapahtuman open micissä. Sitä ennenkin on tullut lausuttuja runoja, mm. useilla demopartyilla sekä pienempänä koulun juhlissa.

Englanniksi en ollut kuitenkaan ennen lausunut, ja pian on edessä Worldcon, jossa on scifiruno- open mic. Mainittakoon, että puhuttu englantini on varsin hyvää, mutta on paljon sanoja, joiden ääntämisasusta en ole varma, jolloin tarkistan ne etukäteen, myös esimerkiksi konferenssipuheiden kohdalla. (Niitä olen tosin pitänyt englanniksi viimeksi vuonna 2010.)

Maija lausumassa

Sattui siis sopivasti, että American Book Center järjesti open micin Amsterdamin keskustassa. Paikkana oli tosin Starbucks, yök. No, Starbucksissa oli yksi hyvä puoli kun ulkona oli hellettä: siellä on hyvä ilmastointi. Myös kaunista luonnonvaloa riitti. Jos olisin tiennyt miten nätti valo siellä on, olisin ottanut oman kamerani.

Lausumiseni sujui oikein hyvin, vaikka samanlaista tunnelatausta en englanniksi saakaan (ja parhaat lausuntarunoni ovat vain suomeksi). Minulta kysyttiin, haluaisinko lausua myös suomeksi, joten heitin päästäni ne kaksi hyvää lyhyttä runoa, jotka osaan ulkoa ja joita olen lausunut 10+ vuotta. Yllätyksekseni minua tultiin jälkikäteen kehumaan – runoista joista kukaan ei tajunnut mitään.

Suurin osa muusta sisällöstä oli proosaa, ehkä reilu puolet novelleja, loput runoja ja musiikkia. Laatu ei valitettavasti päätä huimannut, ei saisi dissata kollegoita, mutta suurin osa oli akselilla Demi/vogonirunous…

Oli siellä hyvää scifiäkin, mutta totesin, että varmaankin CFS:n takia minun on vaikea keskittyä lausuttuun proosaan. (En kuuntele äänikirjojakaan koskaan.) Runot ovat ihan eri juttu. Toivottavasti jatkossa olisi siis enemmän runoja.

Open micin päätti sattumalta paikalle tullut vanha nainen farkkusortseissa ja sateenkaarenvärisessä solmuvärjätyssä topissa, hän soitti ukulelella Amazing Gracen.

Tutustuin kuusikymppiseen Pohjois-Englannista kotoisin olevaan opettajaan, jonka kanssa ollaan toivottavasti vielä yhteyksissä. Hän otti myös tämän hieman kaidepainotteisen valokuvan minusta.

Runoja Hakaniemessä tänään

Helsinki Poetry Connection järjestää tänä iltana kevään viimeisen Poetry Jamin Café Mascotissa (Neljäs linja 2, Helsinki) alkaen kello 19. Mukana on musiikkia, räppiä ja tietenkin runoutta. Minäkin lausun tapahtuman open micissä runoja tulevalta Raskas vesi -kokoelmalta ja ehkä sen ulkopuoleltakin, arviolta joskus 21-22:30 välisenä aikana.

Tapahtuma on ilmainen, esteetön ja erinomaisen suositeltava.