Archive for Tapahtumat

Worldcon: viisi päivää, yli viisituhatta kaveria

Seuraavassa on raporttini Worldconista, jossa siis pystyin viettämään yhteensä vain 14 tuntia sairauksieni takia. Siinäkin ehti kyllä kaikenlaista. Kaikki omat esiintymiseni olivat keskiviikkona. Pääsin paikalle puoli neljältä ja bongasin melkein heti kanssapanelistini Likhainin, joka on kotoisin Filippiineiltä ja oli matkustanut Australiasta asti – varmaankin siksi, että oli Hugo-ehdokkaana fanitaiteilijan työstään.

Moderoimassani Minorities for minorities -paneelissa oli huone täynnä väkeä, mistä iloitsin. Myöhemmin tosin selvisi, että lähes kaikki paneelit olivat täynnä varsinkin keskiviikkona. Mutta hyvin se meni joka tapauksessa ja kiitoksiakin tuli.

Worldcon-jono

Paneeleihin siis jonotettiin urakalla, koska tapahtumaan tulikin paljon arvioitua enemmän ihmisiä. Tätä pystyttiin hieman tapahtuman kuluessa korjaamaan siirtämään tapahtumia isompiin tiloihin.

Mainiota scifiruno-openmiciä isännöi leppoisa karibialainen Brandon. Olin ensimmäinen lausuntavuorossa, koska siskoni oli ilmoittanut minut niin ajoissa. Lausuin kaksi scifirunoa, ja se sujui hyvin, varsinkin kun sain lausua istuen, seisoessa kun minulta loppuu helposti happi.

Mukana oli paljon avaruusrunoja, niin eroottista scifiä kuin enemmän fysiikkaakin, mutta myös fandom-aiheita, kuten useita Worldcon-runoja, homoeroottista Star Trekiä, vogonirunoutta (aiheena vogonit) ja romaanien, satujen ja näytelmien uudelleentulkintoja, mm. hirviö-Punahilkka ja homoaiheista Shakespearea kahdelta eri kirjoittajalta.

Huippukohta oli kenties viimeinen esiintyjä, joka veti spoken word/physical comedy -mashupin Moby Dickistä, jossa hän kiemurteli maassa valaana ja liiteli yleisön joukossa albatrossina ja kaikki nauroivat vedet silmissä.

Torstaina olisi ollut kiva paneeli ja Nethack-fanitapaaminen, mutta aikataulujen muutos perui ne osaltani. Kävin Worldconiin liittymättömällä runoklubilla Karhupuistossa, jossa oli kiva sää ja mukavasti yleisöä. Musiikkiesiintyjiä oli tavanomaista enemmän. Täälläkin pääsin avaamaan open micin lämmittelijöiden jälkeen. Luin poikkeuksellisesti runojen lisäksi myös yhden raapaleen.

Karhupuistosta lähdin Worldconiin, jossa oli Osuuskumman tuoreiden englanninkielisten antologioiden julkkarit. Valitettavasti Messukeskuksen “Talvipuutarha” oli melkoinen pettymys – tiesin, ettei se mikään puutarha ole, mutta miltei kouluruokalamainen tila oli kuuma kuin pätsi ja puheet piti huutaa, että sai äänensä kuuluviin. Mukavia ihmisiä joka tapauksessa ja paikalla oli kiinnostuneita useista eri maista.

Perjantaina tarkoitukseni oli käydä vain Hugo Awardseissa – tapahtuma jonka tiesin olevan aika tylsä ja pompöösi, mutta pitihän se nähdä. Sitten siskoni onneksi huomasi, että lauantain Ikea-larppi oli siirtynyt perjantaille. Olen larpannut elämässäni kerran, vuonna 1997(?), mutta Ikea on toistuva teema teksteissäni.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsin larpin, joka olikin hyvä veto. Tai se oli enemmän “sitcom-improvia” neljälle hengelle parittain, mutta hauskaa oli. Larpin jälkeen menimme koko porukalla (miinus GM) baariin istumaan.

Hugoihin oli melkoinen jono, koska useimmat paikalla olijat halusivat niihin. Tilaakin oli onneksi 4 000 hengelle, mutta ylimmät paikat olivat aika kaukaiset. Screeniltä tosin näki hyvin. Jaksoin katsella ensimmäisen 1/3 palkinnoista, siinäkin oli jo monta tuntia liikaa perjantaihin. Kukaan ehdolla olleista tutuistani ei voittanut.

Eniten jäi mieleen scifi-insidet kiitospuheissa ja muutaman voittajan liikuttuminen kyyneliin. Mutta eihän tuo mikään spektaakkeli ole eikä tarkoituskaan ole olla. Jännittävintä oli kuunnella, kuinka 4 000 ihmistä taputtaa enimmäkseen kirjallisuusjutuille.

Lauantaina vääntäydyin coniin jo puoli yhdeltätoista. Ratikassa tutustuin amerikkalaiseen leffakäsikirjoittajaan, joka on Nicholls-semifinalisti (suhteellisen iso saavutus). Puhuimme käsikirjoittamisesta ja alasta, hän piti sijoittumistani Sacramento International Film Festivalilla hyvänä saavutuksena.

Kävin katsomassa ainokaisen paneelini Mental Illness in Fiction, joka harmillisesti oli samaan aikaan kuin ableismipaneeli. Ableismi on minulle toki paljon tutumpi aihe kuin mielenterveysongelmat, joten valitsin ko. paneelin ja se olikin erinomainen. Mukana oli kaksi tuoretta Hugo-voittajaa, joista Emma Newman sai palkinnon nimenomaan podcastista ja sen kuului.

Minä Worldconissa

Paneelin mielenkiintoisinta antia olivat koskettavat henkilökohtaiset tarinat, joita ei voi referoida niin, että ne kuulostaisivat miltään. Myös PTSD:n käsittely oli mielenkiintoista: sitä on nykyään romaaneissa paljon, liikaakin, ja usein hyvin kuvattuna, mutta aika yksiulotteisesti, keskittyen hallusinaatioihin ja muihin “jänniin” oireisiin sekä alkoholismiin.

Paneelin ihan loppu piti skipata, kun kävin hakemassa Pasi Ilmari Jääskeläiseltä nimmarin hänen uuteen romaaniinsa. Haahusin pari tuntia ympäri conipaikkaa etsien tuttuja ja löysinkin monia. Olin monia jo toki tavannut, nyt törmäsin yhteen suomalaiseen ja yhteen hollantilaiseen nettituttuun, joita en ollut ennen tavannut livenä. Toinen osti raapalekirjan, jonka pääsin kanssatoimittajani kanssa signeeraamaan – conin toinen signeeraus, yhden Adenon olin jo päässyt nimmaroimaan.

Sen jälkeen lähdin kotiin ja ajattelin Worldconin olevan osaltani siinä, jo lauantaina alkuiltapäivästä, mutta sen jälkeen ei ollut enää must-ohjelmaa ja minun piti priorisoida lepäämistä. Olin hajottanut munuaiseni (toivottavasti ei-pysyvästi) ylirasituksen takia jo kaksi päivää ennen conia, vaikka olin yrittänyt olla rauhallisesti ja levätä paljon. Ti-ke saamani neste- ja ravintotiputus hieman helpotti tilannetta.

Sunnuntaina kuitenkin kuulin dead dog partysta eli lopettajaisbileistä hotellissa Länsi-Pasilassa, jossa oli melkein ilmainen buffet, ja päätin mennä vielä sinne hetkeksi. Aluksi ulkona seisovalle ihmisjoukolle ilmoitettiin, että bileet ovat ehkä täynnä väärinkäsityksen takia, mutta hyvin sinne mahtui lopulta monisatapäinen ihmislauma ja ruokaakin riitti hyvin kaikille. Vegeruokakin oli varsin jees. Varsinaista biletunnelmaa ravintolapuolella ei ollut, mutta mukavia ruokailukavereita toki löytyi.

Se olikin Worldconissa parasta, ihmiset ja tunnelma. Välittömyys ja sellainen, että aina kun tapasi ihmisiä, oltiin heti kavereita ja ratikassa ja busseissa alettiin jutella. Eri asia moniko kaverisuhde säilyy, varsinkin kun useimpia ei näe enää koskaan, mutta useiden kanssa vaihdettiin myös yhteystietoja ja seurataan Twitterissä.

Pidin myös tapahtuman värikkyydestä ja tunnelmasta ylipäänsä. Samoin esteettömyys oli varsin mainiossa jamassa, mutta siitä kirjoitan erillisen postauksen. Hyvin siis viihtyi ja sopi sekaan, vaikka en koe olevani varsinaisesti “fandomissa”, luen melko vähän scifiä (lähinnä ei-tunnettuja nimiä), en käytännössä lainkaan fantasiaa, en lue sarjakuvia, enkä katso alan leffoja/TV-sarjoja.

Jos voimia olisi ollut enemmän, olisin tehnyt paljon muutakin, kuten käynyt katsomassa erilaisia sukupuolta, queer-asioita ja vammaisuutta käsitteleviin paneeleita (ja kenties muitakin), käynyt tsekkaamassa pukukilpailun, konsertteja, avajaiset, lopettajaiset ja useammat kuin yhdet bileet sekä katsonut elokuvia tapahtuman elokuvafestivaaleilla

Siskoni osallistui coniin myymällä nuolenpääkoruja assyriologikavereineen (minun ideani) ja hänen poikaystävänsä lauloi useita keikkoja Unreality-nörttikuorossa. Korut menivät hyvin kaupaksi, niin myös Osuuskumman kirjat, etenkin uudet englanninkieliset antologiat. Itse ostin PIJ:n romaanin lisäksi vain yhden Risto Isomäen pokkarin sekä Mike Pohjolan Ihmisen pojan scifikirppikseltä.

Englanninkielisiä julkaisuja ja julkkareita

Osuuskumma International julkaisi hiljattain ensimmäiset englanninkieliset teoksensa – yksi espanjankielinen antologia on putkahtanut jo aiemmin, mutta siinä en ole mukana. Antologiassa Never Stop, jonka novellivalinnat on tehnyt Emmi Itäranta, on mukana vammaisnovellini Josefiina’s Cart of Wonders, aiemmin julkaistu nimellä Josefiinan ihmeellinen vaunu. Oli todella hienoa päästä mukaan antologiaan, koska tarjolla oli paljon todella kovatasoisia novelleja kokeneilta kirjoittajilta.

The Self-Inflicted Relative on vihkomainen pienoisraapalekokoelma, jossa on 33 sadan sanan novellia. Olen toimittanut sen yhdessä Mikko Rauhalan kanssa ja mukana on myös muutamia omia raapaleitani. Erittäin kohtuulliseen neljän euron hintaan tässä on erinomainen lahjaidea ulkkarikavereille – toki myös Never Stop, mutta SIR kulkee kirjeessä kauemmaksikin, ilman että postimaksut vievät konkurssiin. Tai osta vaikka Kosmoskynän englantiversio Cosmospen, josta löytyy muun mainion sisällön seasta myös scifirunoni Ink Blue.

The Self-Inflicted Relative -kansi

Molemmat Osuuskumma Internationalin kirjat löytyvät e:nä myös iTunesista, Elisa Kirjasta ja Amazon Kindlestä. Ja ovat luonnollisesti myynnissä Worldconissa. Molemmat teokset ovat tietenkin huolella kielitarkastettu, myös äidinkielisen kirjoittajan.

Kirjojen julkkarit pidetään Worldconin yhteydessä Messukeskuksessa torstaina 10.8. klo 20. Mukaan pääsee ilman Worldcon-lippuakin.

Worldcon lähestyy

Maailman suurimpaan tieteis- (ja fantasia-)tapahtumaan Worldconiin on tänään tasan kolme viikkoa aikaa. Ja tällä kertaahan tämä megapläjäys järjestetään Helsingissä, Messukeskuksessa. Ylipäänsä Euroopassa järjestäminen on harvinaista herkkua, sillä useimmat Worldconit pidetään Yhdysvalloissa. Pohjoismaissa tapahtumaa ei ole koskaan aiemmin nähty.

Suomen media ei valitettavasti ole vielä juurikaan puffannut Worldconia. Ehkä tapahtumaa käsittelevät jutut lisääntyvät sen lähestyessä, mutta pian on jo kiire: ensi maanantai on nimittäin viimeinen päivä, kun ensimmäistä kertaa missään Worldconissa käyvät saavat liput halvalla, alle puoleen hintaan normaalista hinnasta.

Melkein sata euroa on toki edelleen tyyris hinta, monelle todella paljon. Tapahtuma kuitenkin myös tarjoaa valtavasti. Paneelikeskusteluja, puheita, tiedeluentoja, haastatteluita, kirjailijatapaamisia, cosplayta, musiikkia, lastenohjelmaa, larppeja, työpajoja ja paljon muuta. Tietenkin runsaasti myyntipöytiä. Taidenäyttely ja fantastiset naamiaiset kuuluvat jokaisen Worldconin ohjelmaan, ja jos olet aina halunnut nähdä glamoröösin kirjailijapalkintogaalan, sellainen löytyy Hugo Awardseista.

Tapahtumaan on tarjolla myös päivälippuja, jos lipun hinta tuntuu kalliilta, tai et ole varma, onko kyseessä sinun juttusi.

Koko ohjelmaan pääsee tutustumaan täältä. Itse esiinnyn keskiviikkona vähemmistöaiheisessa paneelissa kello 16, ja samana päivänä klo 18 jälkeen tarkoitukseni on lausua scifirunojani open micissä. Enpä olisi arvannut esiintyväni jossain tapahtumassa samaan aikaan kuin G.R.R. Martin.

Harmillisesti tämä open mic on täysin päällekkäin improv-työpajan kanssa, siihen olisin hyvin mielelläni osallistunut. Kuin myös lauantain Ikea-larppiin (olen kirjoittanut Ikea-aiheesta romaanin, näytelmän ja raapaleen), mutta se vaatisi ilmoittautumista heti aamusta.

Torstai-iltana on ilmeisesti parin antologian, joissa olen mukana (toisessa myös toimittajan) julkkarit, mutta niistä lisää kun tiedot varmistuvat. Julkkarit ovat todennäköisesti paikassa, joka ei vaadi Worldcon-lippua.

Worldconista voit ostaa Osuuskumman julkaisemia kirjojani ja Cosmospen-lehteä, jossa on mukana scifirunoni Ink Blue ja pitkä kirjailijaesittely minusta – sekä assyriologiaa opiskelevan siskoni tekemiä upeita nuolenpääkoruja ja muita nuolenpääsavitauluja.

Runoilua Starbucksissa

Olen lausunut runoja neljän Helsinki Poetry Connectionin tapahtuman open micissä. Sitä ennenkin on tullut lausuttuja runoja, mm. useilla demopartyilla sekä pienempänä koulun juhlissa.

Englanniksi en ollut kuitenkaan ennen lausunut, ja pian on edessä Worldcon, jossa on scifiruno- open mic. Mainittakoon, että puhuttu englantini on varsin hyvää, mutta on paljon sanoja, joiden ääntämisasusta en ole varma, jolloin tarkistan ne etukäteen, myös esimerkiksi konferenssipuheiden kohdalla. (Niitä olen tosin pitänyt englanniksi viimeksi vuonna 2010.)

Maija lausumassa

Sattui siis sopivasti, että American Book Center järjesti open micin Amsterdamin keskustassa. Paikkana oli tosin Starbucks, yök. No, Starbucksissa oli yksi hyvä puoli kun ulkona oli hellettä: siellä on hyvä ilmastointi. Myös kaunista luonnonvaloa riitti. Jos olisin tiennyt miten nätti valo siellä on, olisin ottanut oman kamerani.

Lausumiseni sujui oikein hyvin, vaikka samanlaista tunnelatausta en englanniksi saakaan (ja parhaat lausuntarunoni ovat vain suomeksi). Minulta kysyttiin, haluaisinko lausua myös suomeksi, joten heitin päästäni ne kaksi hyvää lyhyttä runoa, jotka osaan ulkoa ja joita olen lausunut 10+ vuotta. Yllätyksekseni minua tultiin jälkikäteen kehumaan – runoista joista kukaan ei tajunnut mitään.

Suurin osa muusta sisällöstä oli proosaa, ehkä reilu puolet novelleja, loput runoja ja musiikkia. Laatu ei valitettavasti päätä huimannut, ei saisi dissata kollegoita, mutta suurin osa oli akselilla Demi/vogonirunous…

Oli siellä hyvää scifiäkin, mutta totesin, että varmaankin CFS:n takia minun on vaikea keskittyä lausuttuun proosaan. (En kuuntele äänikirjojakaan koskaan.) Runot ovat ihan eri juttu. Toivottavasti jatkossa olisi siis enemmän runoja.

Open micin päätti sattumalta paikalle tullut vanha nainen farkkusortseissa ja sateenkaarenvärisessä solmuvärjätyssä topissa, hän soitti ukulelella Amazing Gracen.

Tutustuin kuusikymppiseen Pohjois-Englannista kotoisin olevaan opettajaan, jonka kanssa ollaan toivottavasti vielä yhteyksissä. Hän otti myös tämän hieman kaidepainotteisen valokuvan minusta.

Runoja Hakaniemessä tänään

Helsinki Poetry Connection järjestää tänä iltana kevään viimeisen Poetry Jamin Café Mascotissa (Neljäs linja 2, Helsinki) alkaen kello 19. Mukana on musiikkia, räppiä ja tietenkin runoutta. Minäkin lausun tapahtuman open micissä runoja tulevalta Raskas vesi -kokoelmalta ja ehkä sen ulkopuoleltakin, arviolta joskus 21-22:30 välisenä aikana.

Tapahtuma on ilmainen, esteetön ja erinomaisen suositeltava.

Messuja, runoja ja juhlahuumaa

Kirjamessuviikot tuppaavat olemaan hektisiä ja jännittäviä, muutenkin kuin vain itse messujen takia. Viime viikko oli taas outo ja jännittävä. Ensinnäkin sain neljä hyvää uutista, joista kolme liittyi – yllätys yllätys – kirjoittamiseen. Näistä yksi oli aivan erityisen hyvä uutinen, jota olen odottanut pitkään. (Yksikään ei siis liity uusiin kustantajiin.)

Keskiviikkona lausuin runoja Helsinki Poetry Connectionin runoklubilla, nyt kolmatta kertaa. Tai siis yhden runon, pitkän scifieepokseni, kun happi ei riittänyt enää muihin valittuihin. Esiintyjien taso oli ehdottomasti korkein tähän mennessä kokemistani iltamista, pari lausujaa oli aivan huikeita.

Tapahtuman inspiroimassa flow’ssa kirjoitin vielä samana yönä viisi runoa ja seuraavana päivänä muutaman. Kirjoitin tosin Suomessa useamman runon jo tätä ennen.

Torstaina ja perjantaina esiinnyin kirjamessuilla. Kaksi pientä osastoesiintymistä ja kaksi paneelia virallisessa ohjelmassa tunnettujen kirjailijoiden kanssa. Ne keräsivät oikein mukavan yleisön, etenkin Tiedonjakaja vai tarinankertoja, joka veti salin liki täyteen.

Messupaneeli

Kuvassa minä, Johanna Sinisalo, Anu Holopainen ja Kari Välimäki. Kuvasi Tarja Sipiläinen.

On kiva esiintyä, kun esiintymisjännitykseni katosi kokonaan reilu vuosi sitten. Pidin myös puheen triplakirjanjulkkareissani lauantaina, tosin olin huolella suunnitellut aivan erilaisen, särmikkäämmän puheen ja jostain syystä viime hetkellä päätin, että puhunkin jotain ihan muuta.

Oli tosi kivat bileet ja yllättävän suuret. Riippumatta siitä paljonko ihmisiä kutsun, 20 ihmistä on aiemmin ollut vain häissäni, ja nämä saattoivat olla jopa suuremmat kekkerit. Viime julkkareiden vieraistahan kuolontaudit korjasivat paljon suuremman osan ja paikalle pääsi silloin vain aivan muutama ihminen. Pienissäkään juhlsisa ei toki mitään vikaa ole, mutta vaihtelu virkistää.

Matkaan kuului myös mm. useita CFS-potilaiden tapaamisia sekä muutaman uuden hoitokokeilun saaminen (pari on jo tehty tai aloitettu, useampi on vielä korkkaamatta). Kirjamessuostokset jäivät kahteen opukseen (en syttynyt tämän vuoden alepöydistäkään), mutta kaksi kirjaa tarttui muualta mukaan. Ranskassa asuva kollegani yöpyi, kuten minäkin, siskoni luona pari yötä, häntä oli hauska tavata. Harmi että jäi niin lyhyeksi.

Omia kirjojaan on aina kiva signeerata.

Kirjamessumuistutus

Muistutan vielä, että minulla on kaksi esiintymistä Helsingin kirjamessujen virallisessa ohjelmassa perjantaina päivällä.

Lisäksi minulla on kaksi pienempää esiintymistä Osuuskumman osastolla 6g108, josta löytää tietenkin nämä molemmat uutuuskirjat:

torstaina klo 14 puhun Adeno-romaanistani

perjantaina klo 13 juttelemme kanssatoimittajani Juha Jyrkkään kanssa Marraskesi-antologiasta

Ja lauantaina tosiaan vietetään messujen ulkopuolella triplajulkkareita, joihin voi pyytää itselleen kutsun.

Helsingin kirjamessuilla + triplajulkkarit

Minulla on Helsingin kirjamessuilla tänä vuonna kaksi paneeliesiintymistä, molemmat perjantaina aamupäivällä/päivällä. Pahoittelen, ei paras aika työssäkäyville, mutta minä en näitä valitse.

Lisäksi minulla voi olla pienempiä osastoesiintymisiä, mutta näiden ajankohta ei ole vielä varmistunut. Luultavasti torstaina ja/tai perjantaina.

Lauantaina 29.10. klo 17 alkaen vietetään Helsingissä triplakirjanjulkkareita: Adeno-romaanini, tietokirja Erityinen: tietoa erityisruokavalioista ja Marraskesi-antologia. Näihin ei ole julkista kutsua, koska kyseessä on yksityistilaisuus, mutta jos olet blogini lukija ja kiinnostunut tulemaan, olet kyllä tervetullut. Laita viestiä, niin saat osoitteen.

Messuilla on myynnissä Adeno, Marraskesi, Sisimmäinen (oletan), CFS:n ja fibromyalgian hoito ja Uusia hoitoja autoimmuuunisairauksiin. Hankala potilas on ilmeisesti loppuunmyyty, yksittäisiä kappaleita saattaa löytyä vielä jostain. Nordbooks ei ole messuilla, joten Seeprakoiraa tai Erityistä sieltä ei saa.

Tiedonjakaja vai tarinankertoja?
Pe 28.10. klo 11.30 – 12.30 – Kullervo

Tietokirjailijan ja kaunokirjailijan työ ovat hyvin erilaisia. Jokunen kirjailija tekee kumpaakin. Auttaako faktatausta fiktiota kirjoittaessa – ja toisin päin? Vai sekoittuvatko monitaiturin kaksi maailmaa joskus liikaakin? Onko tietokirjasta erityisen luontevaa siirtyä tieteiskirjallisuuteen?

Maija Haavisto, Tiina Raevaara, Risto Isomäki, Saara Henriksson ja Hanna ”Morre” Matilainen.

Spefin keinoin kiinni nykytodellisuuden kipukohtiin
Pe 28.10. klo 10.30 – 11.30 – Aino

Sensuurin välttämiseksi on hallitsevia arvosteltu parodian, piiloilmaisujen ja vaihtoehtoisten maailmojen avulla. Nyky-Suomessa kirjallisuutta ei enää juuri sensuroida. Miksi siis tarvitsemme spekulatiivista kirjallisuutta näyttääksemme nykytodellisuutemme kipukohtia?

Johanna Sinisalo, Kari Välimäki, Anu Holopainen ja Maija Haavisto.

Taas lausumassa

Olen tänään taas lausumassa runoja Helsinki Poetry Connectionin runoklubilla. Klubi järjestetään tosin tällä kertaa ulkona, Lapinlahden sairaalan puistossa. Se on tietenkin ilmainen ja alkaa kello 18.

Saatan lausua myös pari scifirunoa.

Tule mukaan! Ja lausu ihmeessä myös omia runojasi, jos sellaisia löytyy.

Mitä yhteistä on ramadanilla ja pridellä?

Suomessa on kohistu nyt kahdestakin vähemmistöjen tapahtumasta Helsingissä: ylikersantti Juho Pylvänäisen sotilaspuvusta Helsinki Pridellä sekä Itiksen Eid al-Fitr -tapahtumasta, jossa juhlittiin ramadanin päättymistä. Näissä on yllättävän paljon samaa.

Kuten moni on jo maininnut, Ruotsissa puolustusvoimat osallistuvat prideen ihan virallisesti. En tiedä missä kaikissa maissa näin tehdään, mutta täällä Hollannissa myös. Armeijalla, merivoimilla, ilmavoimilla ja rajavartiostolla on ainakin joinain vuosina ollut yhteinen vene Amsterdam Pridessä. Noista tahoista en ole varma, mutta poliisi on käyttänyt prideä myös rekrytointiin. Hollannin poliisillahan on myös oma “pinkki ja sininen” -homoverkosto.

Täällä priden luonne on toki aika erilainen kuin Suomessa, koska kyseessä on nimenomaan värikkäiden bilelaivojen paraati, jota sadattuhannet ihmiset kokoontuvat katsomaan. Se on koko kaupungin juhla, vähän kuin vappu, ei todellakaan vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen. Mukana olevat reilut sata venettä tosin ilmeisesti arvotaan, koska halukkaita on aina niin paljon.

Siitähän on nyt sotilaspuvun takia kiistelty, että onko Helsinki Pride mielenosoitus vai ei. Kanavissa kulkeva bileparaati jota koko kaupunki kerääntyy innoissaan katselemaan ei ainakaan vaikuta mielenosoitukselta. Se ei toki tarkoita, ettei Amsterdam Pridessä ole mitään vakavaa sanomaa. Esim. Amnesty on mukana muistuttamassa, kuinka monessa maassa homoseksuaalisuus voi yhä viedä vankilaan tai jopa teloitettavaksi.

Myös puhdas bilevene voi olla tietynlainen mielenilmaus, kuten vuonna 2014 mukaan tullut marokkolaisten vene, joka purjehtii myös tämän vuoden pridessä. Sillä on tosin marokkolais-hollantilaisen kattojärjestön siunaus. Turkkilaisilla ja liberaaleilla juutalaisillakin on omat veneensä. Toki myös kristillisillä kirkoilla, kuten onneksi nyt suomessakin. Lisäksi on kaikkia maailmanuskontoja edustava yhteisvene, jossa on mukana mm. homo imaami.

Hämmentää, miten negatiivisesti Suomessa suhtaudutaan ramadaniin. Tai ehkä ei pitäisi yllättyä ottaen huomioon miten voimakkaasti äärioikeistolaiset mielipiteet Suomessa ovat nousseet ja miten vieraana islam nähdään.

Monissa maissa ramadaniin liittyviin juhlallisuuksiin osallistuminen on normaalia myös ei-muslimeille. Täällä Hollannissa Suikerfeestiä (paikallinen nimi Eidille) juhlistaa melko harva länkkärikauppa, mutta iftar-juhlaillallisia kyllä järjestävät esim. poliisivoimat. Australiassakin erästä iftaria isännöi peräti pääministeri. (Minä päätin tänä vuonna, että voisin vihdoin osallistua yhteen Suikerfeest-juhlaan kotini lähellä, mutta sitä ei olekaan enää olemassa.)

Täällä on itse asiassa menty vielä pidemmälle: AT5-paikallistelevisiokanava teki useita juttuja amsterdamilaisista, jotka viettävät ramadania, vaikka eivät ole muslimeja. Parille heistä se oli ensimmäinen kerta, yksi oli osallistunut jo monta vuotta. Osallistujat kertoivat, että heille kyseessä oli mielenkiintoinen, rauhallinen kuukausi, hiljentymisen aika. Tätä en ehkä ihan itse ymmärrä – mutta onneksi se, etten ymmärrä jotain, ei tarkoita, että siinä olisi jotain vikaa.

Toki prideä ja ramadania/Eidiä ei voi suoraan verrata toisiinsa, mutta on niissä paljon yhteneväisyyksiäkin. Molemmat ovat alkujaan tietyn kulttuurin tapahtumia, joihin ovat muutkin tervetulleita. Ja kummankin protestoiminen, oli kyse sitten hetero pridestä tai vastamielenosoituksista tai mistä netissä urputtamisesta, on vaan vitun nuivaa.

Jos ei näistä tapahtumista tykkää, niihin ei tarvitse osallistua(!). Kätevää. Minäkään en välitä Tuska-festivaalista, joten en sinne mene. Jos Tuskan ryskeitä vähän kotiini kuuluisi, kuten olisi varmaan ollut asia jos olisin ollut lapsuudenkodissani/siskollani sen aikaan, se ehkä vähän ärsyttäisi, mutta pystyisin elämään sen kanssa kun tietäisin, että monelle se on tärkeä tapahtuma. Jos paras ystäväni haluaisi esitellä minulle Tuskan, olisin Suomessa ja hänellä olisi ilmaisliput, menisin toki katsomaan millaista meno siellä on.

Ei ole olemassa yhtä yhtenäistä kulttuuria, ei kuulukaan, eikä sellaista olisi ilman maahanmuuttajiaakaan. Toiset tykkäävät lätkästä, toiset Hair-musikaalista. Erilaiset kulttuurit voivat elää yhdessä, lainailla toisiltaan asioita (kuten suomalainen kulttuuri on lainannut Lähi-Idästä vaikkapa kebabin), eikä niiden tarvitse sulautua.

Priden ja ramadanin juhliminen eivät tarkoita, että Suomessa kaikki muuttuvat homoiksi tai muslimeiksi – kuten yllättävän moni tuntuu kuvittelevan. Pystyn ymmärtämään kritiikin esim. siitä, että Suomeen otetaan liikaa maahanmuuttajia, mutta se on ihan eri asia kuin kritisoida ja jopa protestoida joulua muistuttavaa perhetapahtumaa.

Eri kulttuurien hyväksyminen on myös muiden hyväksymistä ihmisinä. Moni on ihmetellyt, että miksi sitä “homouttaan pitää kaikille mainostaa”, mutta edelleen HLBTIQ-ihmisiä tekee itsemurhia kokemansa syrjinnän, esimerkiksi rikkoutuneiden perhesiteiden takia. Itsensä hyväksyminen on olennaista ja pridessä on kyse pohjimmiltaan siitä – hyväksymme itsemme ja muut hyväksyvät meidät.

Jos ramadan-juhlallisuuksien protestoimisella jotain voi saada aikaan niin sen, että muslimit kokevat itsensä entistä ulkopuolisemmiksi. Johtaako se johonkin hyvään edes Rajat kiinni -tyyppisten porukoiden kannalta? Ei.

Ulkopuolisuuden tunne on juuri se, joka voi johtaa radikalisoitumiseen, Eidissä juhlittavat lämpimät perhesiteet taas suojaavat siltä. (Toki ulkopuolisuuden tunne ja syrjintä voi johtaa myös muslimilla itsemurhaan tai homolla radikalisoitumiseen, esim. äärioikeistoon.)

Vaikka nykyään kyllä tuntuu siltä, että nämä porukat lähinnä juhlivat kaikkea radikalisoitumista, se kun edistää heidän agendaansa. Joten ehkä heillä on “looginen” syy protesteillaan tukea sitä.