Archive for Tapahtumat

Runoja Hakaniemessä tänään

Helsinki Poetry Connection järjestää tänä iltana kevään viimeisen Poetry Jamin Café Mascotissa (Neljäs linja 2, Helsinki) alkaen kello 19. Mukana on musiikkia, räppiä ja tietenkin runoutta. Minäkin lausun tapahtuman open micissä runoja tulevalta Raskas vesi -kokoelmalta ja ehkä sen ulkopuoleltakin, arviolta joskus 21-22:30 välisenä aikana.

Tapahtuma on ilmainen, esteetön ja erinomaisen suositeltava.

Messuja, runoja ja juhlahuumaa

Kirjamessuviikot tuppaavat olemaan hektisiä ja jännittäviä, muutenkin kuin vain itse messujen takia. Viime viikko oli taas outo ja jännittävä. Ensinnäkin sain neljä hyvää uutista, joista kolme liittyi – yllätys yllätys – kirjoittamiseen. Näistä yksi oli aivan erityisen hyvä uutinen, jota olen odottanut pitkään. (Yksikään ei siis liity uusiin kustantajiin.)

Keskiviikkona lausuin runoja Helsinki Poetry Connectionin runoklubilla, nyt kolmatta kertaa. Tai siis yhden runon, pitkän scifieepokseni, kun happi ei riittänyt enää muihin valittuihin. Esiintyjien taso oli ehdottomasti korkein tähän mennessä kokemistani iltamista, pari lausujaa oli aivan huikeita.

Tapahtuman inspiroimassa flow’ssa kirjoitin vielä samana yönä viisi runoa ja seuraavana päivänä muutaman. Kirjoitin tosin Suomessa useamman runon jo tätä ennen.

Torstaina ja perjantaina esiinnyin kirjamessuilla. Kaksi pientä osastoesiintymistä ja kaksi paneelia virallisessa ohjelmassa tunnettujen kirjailijoiden kanssa. Ne keräsivät oikein mukavan yleisön, etenkin Tiedonjakaja vai tarinankertoja, joka veti salin liki täyteen.

Messupaneeli

Kuvassa minä, Johanna Sinisalo, Anu Holopainen ja Kari Välimäki. Kuvasi Tarja Sipiläinen.

On kiva esiintyä, kun esiintymisjännitykseni katosi kokonaan reilu vuosi sitten. Pidin myös puheen triplakirjanjulkkareissani lauantaina, tosin olin huolella suunnitellut aivan erilaisen, särmikkäämmän puheen ja jostain syystä viime hetkellä päätin, että puhunkin jotain ihan muuta.

Oli tosi kivat bileet ja yllättävän suuret. Riippumatta siitä paljonko ihmisiä kutsun, 20 ihmistä on aiemmin ollut vain häissäni, ja nämä saattoivat olla jopa suuremmat kekkerit. Viime julkkareiden vieraistahan kuolontaudit korjasivat paljon suuremman osan ja paikalle pääsi silloin vain aivan muutama ihminen. Pienissäkään juhlsisa ei toki mitään vikaa ole, mutta vaihtelu virkistää.

Matkaan kuului myös mm. useita CFS-potilaiden tapaamisia sekä muutaman uuden hoitokokeilun saaminen (pari on jo tehty tai aloitettu, useampi on vielä korkkaamatta). Kirjamessuostokset jäivät kahteen opukseen (en syttynyt tämän vuoden alepöydistäkään), mutta kaksi kirjaa tarttui muualta mukaan. Ranskassa asuva kollegani yöpyi, kuten minäkin, siskoni luona pari yötä, häntä oli hauska tavata. Harmi että jäi niin lyhyeksi.

Omia kirjojaan on aina kiva signeerata.

Kirjamessumuistutus

Muistutan vielä, että minulla on kaksi esiintymistä Helsingin kirjamessujen virallisessa ohjelmassa perjantaina päivällä.

Lisäksi minulla on kaksi pienempää esiintymistä Osuuskumman osastolla 6g108, josta löytää tietenkin nämä molemmat uutuuskirjat:

torstaina klo 14 puhun Adeno-romaanistani

perjantaina klo 13 juttelemme kanssatoimittajani Juha Jyrkkään kanssa Marraskesi-antologiasta

Ja lauantaina tosiaan vietetään messujen ulkopuolella triplajulkkareita, joihin voi pyytää itselleen kutsun.

Helsingin kirjamessuilla + triplajulkkarit

Minulla on Helsingin kirjamessuilla tänä vuonna kaksi paneeliesiintymistä, molemmat perjantaina aamupäivällä/päivällä. Pahoittelen, ei paras aika työssäkäyville, mutta minä en näitä valitse.

Lisäksi minulla voi olla pienempiä osastoesiintymisiä, mutta näiden ajankohta ei ole vielä varmistunut. Luultavasti torstaina ja/tai perjantaina.

Lauantaina 29.10. klo 17 alkaen vietetään Helsingissä triplakirjanjulkkareita: Adeno-romaanini, tietokirja Erityinen: tietoa erityisruokavalioista ja Marraskesi-antologia. Näihin ei ole julkista kutsua, koska kyseessä on yksityistilaisuus, mutta jos olet blogini lukija ja kiinnostunut tulemaan, olet kyllä tervetullut. Laita viestiä, niin saat osoitteen.

Messuilla on myynnissä Adeno, Marraskesi, Sisimmäinen (oletan), CFS:n ja fibromyalgian hoito ja Uusia hoitoja autoimmuuunisairauksiin. Hankala potilas on ilmeisesti loppuunmyyty, yksittäisiä kappaleita saattaa löytyä vielä jostain. Nordbooks ei ole messuilla, joten Seeprakoiraa tai Erityistä sieltä ei saa.

Tiedonjakaja vai tarinankertoja?
Pe 28.10. klo 11.30 – 12.30 – Kullervo

Tietokirjailijan ja kaunokirjailijan työ ovat hyvin erilaisia. Jokunen kirjailija tekee kumpaakin. Auttaako faktatausta fiktiota kirjoittaessa – ja toisin päin? Vai sekoittuvatko monitaiturin kaksi maailmaa joskus liikaakin? Onko tietokirjasta erityisen luontevaa siirtyä tieteiskirjallisuuteen?

Maija Haavisto, Tiina Raevaara, Risto Isomäki, Saara Henriksson ja Hanna ”Morre” Matilainen.

Spefin keinoin kiinni nykytodellisuuden kipukohtiin
Pe 28.10. klo 10.30 – 11.30 – Aino

Sensuurin välttämiseksi on hallitsevia arvosteltu parodian, piiloilmaisujen ja vaihtoehtoisten maailmojen avulla. Nyky-Suomessa kirjallisuutta ei enää juuri sensuroida. Miksi siis tarvitsemme spekulatiivista kirjallisuutta näyttääksemme nykytodellisuutemme kipukohtia?

Johanna Sinisalo, Kari Välimäki, Anu Holopainen ja Maija Haavisto.

Taas lausumassa

Olen tänään taas lausumassa runoja Helsinki Poetry Connectionin runoklubilla. Klubi järjestetään tosin tällä kertaa ulkona, Lapinlahden sairaalan puistossa. Se on tietenkin ilmainen ja alkaa kello 18.

Saatan lausua myös pari scifirunoa.

Tule mukaan! Ja lausu ihmeessä myös omia runojasi, jos sellaisia löytyy.

Mitä yhteistä on ramadanilla ja pridellä?

Suomessa on kohistu nyt kahdestakin vähemmistöjen tapahtumasta Helsingissä: ylikersantti Juho Pylvänäisen sotilaspuvusta Helsinki Pridellä sekä Itiksen Eid al-Fitr -tapahtumasta, jossa juhlittiin ramadanin päättymistä. Näissä on yllättävän paljon samaa.

Kuten moni on jo maininnut, Ruotsissa puolustusvoimat osallistuvat prideen ihan virallisesti. En tiedä missä kaikissa maissa näin tehdään, mutta täällä Hollannissa myös. Armeijalla, merivoimilla, ilmavoimilla ja rajavartiostolla on ainakin joinain vuosina ollut yhteinen vene Amsterdam Pridessä. Noista tahoista en ole varma, mutta poliisi on käyttänyt prideä myös rekrytointiin. Hollannin poliisillahan on myös oma “pinkki ja sininen” -homoverkosto.

Täällä priden luonne on toki aika erilainen kuin Suomessa, koska kyseessä on nimenomaan värikkäiden bilelaivojen paraati, jota sadattuhannet ihmiset kokoontuvat katsomaan. Se on koko kaupungin juhla, vähän kuin vappu, ei todellakaan vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen. Mukana olevat reilut sata venettä tosin ilmeisesti arvotaan, koska halukkaita on aina niin paljon.

Siitähän on nyt sotilaspuvun takia kiistelty, että onko Helsinki Pride mielenosoitus vai ei. Kanavissa kulkeva bileparaati jota koko kaupunki kerääntyy innoissaan katselemaan ei ainakaan vaikuta mielenosoitukselta. Se ei toki tarkoita, ettei Amsterdam Pridessä ole mitään vakavaa sanomaa. Esim. Amnesty on mukana muistuttamassa, kuinka monessa maassa homoseksuaalisuus voi yhä viedä vankilaan tai jopa teloitettavaksi.

Myös puhdas bilevene voi olla tietynlainen mielenilmaus, kuten vuonna 2014 mukaan tullut marokkolaisten vene, joka purjehtii myös tämän vuoden pridessä. Sillä on tosin marokkolais-hollantilaisen kattojärjestön siunaus. Turkkilaisilla ja liberaaleilla juutalaisillakin on omat veneensä. Toki myös kristillisillä kirkoilla, kuten onneksi nyt suomessakin. Lisäksi on kaikkia maailmanuskontoja edustava yhteisvene, jossa on mukana mm. homo imaami.

Hämmentää, miten negatiivisesti Suomessa suhtaudutaan ramadaniin. Tai ehkä ei pitäisi yllättyä ottaen huomioon miten voimakkaasti äärioikeistolaiset mielipiteet Suomessa ovat nousseet ja miten vieraana islam nähdään.

Monissa maissa ramadaniin liittyviin juhlallisuuksiin osallistuminen on normaalia myös ei-muslimeille. Täällä Hollannissa Suikerfeestiä (paikallinen nimi Eidille) juhlistaa melko harva länkkärikauppa, mutta iftar-juhlaillallisia kyllä järjestävät esim. poliisivoimat. Australiassakin erästä iftaria isännöi peräti pääministeri. (Minä päätin tänä vuonna, että voisin vihdoin osallistua yhteen Suikerfeest-juhlaan kotini lähellä, mutta sitä ei olekaan enää olemassa.)

Täällä on itse asiassa menty vielä pidemmälle: AT5-paikallistelevisiokanava teki useita juttuja amsterdamilaisista, jotka viettävät ramadania, vaikka eivät ole muslimeja. Parille heistä se oli ensimmäinen kerta, yksi oli osallistunut jo monta vuotta. Osallistujat kertoivat, että heille kyseessä oli mielenkiintoinen, rauhallinen kuukausi, hiljentymisen aika. Tätä en ehkä ihan itse ymmärrä – mutta onneksi se, etten ymmärrä jotain, ei tarkoita, että siinä olisi jotain vikaa.

Toki prideä ja ramadania/Eidiä ei voi suoraan verrata toisiinsa, mutta on niissä paljon yhteneväisyyksiäkin. Molemmat ovat alkujaan tietyn kulttuurin tapahtumia, joihin ovat muutkin tervetulleita. Ja kummankin protestoiminen, oli kyse sitten hetero pridestä tai vastamielenosoituksista tai mistä netissä urputtamisesta, on vaan vitun nuivaa.

Jos ei näistä tapahtumista tykkää, niihin ei tarvitse osallistua(!). Kätevää. Minäkään en välitä Tuska-festivaalista, joten en sinne mene. Jos Tuskan ryskeitä vähän kotiini kuuluisi, kuten olisi varmaan ollut asia jos olisin ollut lapsuudenkodissani/siskollani sen aikaan, se ehkä vähän ärsyttäisi, mutta pystyisin elämään sen kanssa kun tietäisin, että monelle se on tärkeä tapahtuma. Jos paras ystäväni haluaisi esitellä minulle Tuskan, olisin Suomessa ja hänellä olisi ilmaisliput, menisin toki katsomaan millaista meno siellä on.

Ei ole olemassa yhtä yhtenäistä kulttuuria, ei kuulukaan, eikä sellaista olisi ilman maahanmuuttajiaakaan. Toiset tykkäävät lätkästä, toiset Hair-musikaalista. Erilaiset kulttuurit voivat elää yhdessä, lainailla toisiltaan asioita (kuten suomalainen kulttuuri on lainannut Lähi-Idästä vaikkapa kebabin), eikä niiden tarvitse sulautua.

Priden ja ramadanin juhliminen eivät tarkoita, että Suomessa kaikki muuttuvat homoiksi tai muslimeiksi – kuten yllättävän moni tuntuu kuvittelevan. Pystyn ymmärtämään kritiikin esim. siitä, että Suomeen otetaan liikaa maahanmuuttajia, mutta se on ihan eri asia kuin kritisoida ja jopa protestoida joulua muistuttavaa perhetapahtumaa.

Eri kulttuurien hyväksyminen on myös muiden hyväksymistä ihmisinä. Moni on ihmetellyt, että miksi sitä “homouttaan pitää kaikille mainostaa”, mutta edelleen HLBTIQ-ihmisiä tekee itsemurhia kokemansa syrjinnän, esimerkiksi rikkoutuneiden perhesiteiden takia. Itsensä hyväksyminen on olennaista ja pridessä on kyse pohjimmiltaan siitä – hyväksymme itsemme ja muut hyväksyvät meidät.

Jos ramadan-juhlallisuuksien protestoimisella jotain voi saada aikaan niin sen, että muslimit kokevat itsensä entistä ulkopuolisemmiksi. Johtaako se johonkin hyvään edes Rajat kiinni -tyyppisten porukoiden kannalta? Ei.

Ulkopuolisuuden tunne on juuri se, joka voi johtaa radikalisoitumiseen, Eidissä juhlittavat lämpimät perhesiteet taas suojaavat siltä. (Toki ulkopuolisuuden tunne ja syrjintä voi johtaa myös muslimilla itsemurhaan tai homolla radikalisoitumiseen, esim. äärioikeistoon.)

Vaikka nykyään kyllä tuntuu siltä, että nämä porukat lähinnä juhlivat kaikkea radikalisoitumista, se kun edistää heidän agendaansa. Joten ehkä heillä on “looginen” syy protesteillaan tukea sitä.

Blokki linssin edessä

En tarvitse kirjoittamiseen inspiraatiota. Joskus luistaa toki paremmin ja joskus huonommin, mutta se on paljon enemmän kiinni fyysisestä voinnista kuin mistään salaperäisestä taika-aineksesta.

Valokuvaus on eri juttu. Minulle se vaatii inspiraatiota ja oikean päivän. Joskus olen ulkomaanmatkoillakin ottanut vain parikymmentä kuvaa enkä kotimaanmatkoilla ainuttakaan, vaikka kamera on kulkenut koko ajan mukana. Viime viikonloppuna otin yli 500 ruutua. Hyvin epätavallista nykyään, koska inspiraatiota on yhä harvemmin.

Kun inspiraatiota on, kuviin saa kekseliäisyyttä. Kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, löytää luonnosta kehyksiä, huomaa vierekkäisten asioiden yhteyksiä ja kontrasteja. Kokeilee erilaisia kulmia, asetuksia ja valoa eri suunnista. Toisina päivinä näppää nopeasti yhden ruudun ja jatkaa matkaa.

Kamerani on ihan liian usein repussa melkein alimmaisena ja silloin erityisesti tulee helposti olo, että äh, ei vain jaksa. Miksi ottaa kuva tästä sievästä talosta, näyttävästä kukkasesta tai vinkeästä graffitista, kun siitä on otettu jo sata kuvaa, monet varmasti parempiakin.

Ihmisten kuvaaminen on periaatteessa uniikkia, mutta konferenssityyppisissä tapahtumissakin kuvausinto yleensä latistuu. Ihmisiä seisomassa, ihmisiä istumassa. Jippii. Näissäkin joskus tulee kotiin ilman ainuttakaan kuvaa, vaikka kamera on ollut mukana.

Katsooko kukaan netissä olevia kuviani? Aika harva. Mikä on kuvan funktio, jos sitä ei kukaan katso, kaatuuko puu metsässä jne.

Nyt tavoitteena olisi saada vihdoin aikaan se, mitä vuosia on pitänyt: valokuvanäyttely. Taas näitä parhaita ideoita kun kunto on romahtanut lukuisten uusien elinvaurioiden jälkeen. Mutta jotain pitää olla. Jotain yhteistä maailman kanssa.

Runoklubilla

Suomessa tuli tehtyä monenlaista. Käytyä Tampereella, mökillä kääntymässä, suolla Espoossa (jossa melkein astuimme kyyn päälle sandaaleilla, katso kuvat) ja sambakulkuetta katsomassa.

Kohokohta oli kuitenkin Helsinki Poetry Connectionin runoklubi Café Mascotissa Helsingin Kalliossa, jossa lausuin useita runoja open micissä. Olen aina pitänyt lausumisesta ja olen sitä muutaman kerran ennen tehnytkin, mutta en ennen runotapahtumassa. Oli tosi hyvä klubi-ilta, mielenkiintoista räppiä, säestettyä spoken wordia ja muuta sanataidetta runojen lisäksi.

Lausumassa

Runoissa oli uusia, ihan tässä kuussa valmistuneita (aiheena mm. vauvojen ravistelu ja Helsingin yliopisto), mutta myös vanhoja kuten tässäkin blogissa esiintynyt Valkea ja Aamukuva, joka on alun perin vuodelta 2003. Iästään huolimatta se on ylivoimainen suosikkirunoni lausua ja ainoa jonka osaan ulkoa, olen sen kerran runonlausuntakilpailussakin lausunut.

Blogin MP3-versio Valkeasta on tosin hyvin erilainen kuin liveversio. Yleisö oli tosi hyvä ja antoi tosi paljon energiaa, olin suorastaan räjähtävä. Kiva että edes jossain voi olla energiaa pursuava.

Tuotahan voisi tehdä useamminkin. Jos voisi.

Siskoni ottama kuva on tosi suttuinen kun ei ole ollut aikaa/voimia editoida paremmaksi. Kunnon kuviakin on jollain tuntemattomalla, mutta ei ainakaan vielä ole tullut vastaan netissä, toivottavasti joskus tulee. (Juu, hankin uudet silmälasit. Ensimmäiset 20 vuoteen. Vaikka eihän tuosta mitään selvää saa siinä suhteessa, isosta voi sen verran että uudet on.)

Pukeudu kirjaksi

Yhtenä päivänä puin raidalliset housut ja paidan, jossa on isoja mansikankuvia. Minulle tuli yhdistelmästä mieleen Marina Lewyckan romaani Muu maa mansikka?, raidat edustavat tietysti mansikkapenkkejä.

Siitä lähti idea, että entä jos romaanihahmon sijaan pukeutuisikin kirjatapahtumaan itse romaaniksi. Itse asiassa olen jo kerran melkein tehnytkin niin: Seeprakoiran seikkailut -lastenkirjani julkkareissa minulla oli mustavalkoraidallinen paita ja seeprakuvioinen huivi. Mitään leijona- tai koira-aiheista ei tosin ollut.

Ei tämä varmaan tietysti mikään minun ideani ole. Leea Nykänen postasi joskus Osuuskumman Facebook-sivulle tuunanneensa Perhonen ja jaguaari -novellikokoelmaan sopivat sukat.

Miten romaaneiksini pitäisi pukeutua? Hyvä kysymys. Marian ilmestyskirjaan liittyvää vaatetusta en keksi kuin Che-paidan, mutta Alepan kassi ja nätti muistikirja olisivat ainakin sopivaa rekvisiittaa. Mielellään vihreä pystytukka.

Makuuhaavoja-asussa korvatulpat tai kuulosuojaimet olisivat olennaiset. Ja satiinipyjama. Tämä tosin uhkaa lipsua sinne hahmo-cosplayn puolelle.

Häpeämätön-asussa voisi olla kirjavia ja outoja vaatteita (joista jossain cupcake-kuviota) ja koruja, I Love Bergen -tyyppinen t-paita (tai Commodore 64 -logo) ja törkeät korkokengät, ehkä tanssivaatteitakin, vaikkapa hame. Niveltukia, mustelmia ja jauhotahroja. Taskussa pullottaisi tietenkin sanelukone. Ruusun terälehdetkin sopisivat. Kirjan sisällön huomioiden kokonaisuus saisi olla outo, räiskyvä ja ylivedetty.

Palsamoituun pitäisi varmaan pukeutua jotakuinkin kokomustaan ja lisäksi jotain Egyptistä muistuttavaa, esim. koruja. Aurinkolasit ja käsidesipullo.

Sisimmäinen-cosplayhin kuuluisi t-paita, jossa on lampaan kuva, tai vaikkapa jonkin eläinsuojelujärjestön paita, sekä muuten rock-henkinen asu, kuten nahkarotsi ja revityt pillifarkut. Lammaspaitaa harkitsinkin julkkareihin, mutta en netistä löytänyt kivaa.

Syksyllä ilmestyvä Adeno olisi suhteellisen helppo visualisoida. Jossain vaatteessa pitäisi olla kuurankukkia, jos se ei onnistu niin vähintään jääpuikkoja, lumihiutaleita tms. Lapaset käteen ja jotain peliaiheista, vaikka shakkiruudulliset housut jos ei muuta. Taskusta pilkottamaan kangasnenäliina. Ei missään nimessä meikkiä, lookin pitäisi olla androgyyninen. Hiukset saa kyllä laittaa. Kruunataan santelipuuöljyn tuoksulla.

Siitä seuraava romaanini Rihmasto sisältää kaksi täysin erillistä, mutta yhteen kytkeytyvää tarinaa. Asuun kuuluisi jonkin punk-bändin paita (tai vaikkapa festarirannekkeita tai keikkapaikan leima kädessä) ja jotain buddhalaista (esim. kesa-kaapu tai buddhalaiset rukoushelmet). Housuissa tai vaikka korussa olisi sieniä, tai esim. kärpässienen mieleen tuovat punaiset housut valkoisillä pilkuilla ja/tai jotain flamencoon liittyvää. Plussaa jos kokonaisuus haisee ummehtuneelta ja tunkkaiselta.

Mihin romaaniin pukeutuisit ja miten?

Sikoja, steampunkia ja sapuskaa

Steampunk-novellini Josefiinan ihmeellinen vaunu on ilmestynyt Osuuskumman kolmannessa steampunk-antologiassa, jonka teemana on Suomi. Suomeen sijoittuu siis minunkin novellini, suomalaiselle maaseudulle, jossa kylän keskipisteet ovat kirkko ja kansakoulu, mutta jotkut haikailevat sieltä paljon pidemmälle.

Ensimmäinen historiallinen novellini ja olen siihen varsin tyytyväinen, harvaan novelliini olen ollut yhtä tyytyväinen. Sitä voisi kutsua myös feministiseksi cripficiksi, hieman romantiikkaakin saattaa ilmassa höyryn seassa leijua.

Sikafarmari-kansi

Steampunk-antologialla on myös höyryhenkiset julkkarit Helsingissä 9.4., vaikka valitettavasti en itse pääsekään mukaan.

Osuuskummalta ilmestyi hiljan toinenkin teos, jossa minulla on näppini pelissä. Absurdisti Kari Välimäen esikoisromaani Sikafarmari on minun ja Taru Kumara-Moision kustannustoimittama. Mielenkiintoista päästä kerrankin “toiselle puolelle”, vaikka en voikaan suurta kunniaa toimittamisesta ottaa, koska Karin teksti oli niin valmis jo muutenkin.

Romaani kertoo Afrikasta, Suomesta, sioista ja ihmisistä, markkinataloudesta ja lumouksista. Se on hauska, häkellyttävä, häiritsevä ja kantaaottavakin, tosin maahanmuuttokeskustelu ei siis tässä ole pääkohde.

Löysin myös vihdoin kustantajan erityisruokavalioaiheiselle kirjalle, joka organisaatio- ja kustannuslinjamuutoksen takia tipahti pois aiemmalta kustantajaltani. Tämä on näistä paras uutinen. Kyseessä on kustantamo, jonka kanssa olen jo aiemmin työskennellyt.