Archive for Tekstit

Timanttikäpylehmä – tarina Finlandia-palkinnosta

Pirkko Juustinen oli Finlandia-palkinnon ennakkosuosikki, mutta silti hänen voittonsa herätti myös närää, kuten jokaisen voittajan kanssa väistämättä käy.

– Minä löysin yhden turhan sanan, joka on väkisin tungettu sinne! ilkkui eräs nettikommentoja.

– Liian monta adjektiivia, tyrmäsi toinen.

– Sanan “koska” sijaan tulisi olla “sillä”, kirjoitti nimimerkki kieli oppi natsi.

– Eikö raapaleiden lisäksi voisi joskus palkita romaaneitakin? jaksoi muutama vanhus vielä narista. Romaaneja tuskin edes julkaistiin vuodessa yhtä paljon kuin Finlandia-ehdokkuuksia oli jaossa.

Juustinen ei ollut kritiikistä moksiskaan. Timanttikäpylehmä revittiin käsistä. Paitoina, mukeina, pyyhkeinä, maljakkoina, sateenvarjoina. Painettiinpa sitä vessapaperiin ja kondomeihinkin. Kiihkeimmät fanit tahtoivat itseensä lisensoidun Timanttikäpylehmä-tatuoinnin.

Kenties jossakin jokin romaanikin voitti palkinnon.

***

Timanttikäpylehmä-raapaleeni ilmestyi alun perin Osuuskumman raapalekokoelmassa Ajantakojat

Kesän viimeinen kesäruno

Täällä kesä lähestyy hitaasti loppuaan. Sitä voi olla jäljellä vielä kuukausi tai jopa kaksikin, mutta nyt on ollut sateisempaa. On haikea, kipeä lopullisuuden, viimeisyyden tuntu. Tuleeko enää kesiä?

Tämä kesä on ollut siitä erikoinen, että kirjoitin monia kesäaiheisia runoja, ainakin kuusi. Yleensä en kirjoita sellaisia juuri koskaan, paria haikua lukuunottamatta.

Tämä runo on kuitenkin vuodelta 2014, lähetetty Runomaratoniin, kilpailuun johon olen lähettänyt toistakymmentä runoa vuosien varrella ilman mitään menestystä. Luultavasti se ei tule mihinkään kokoelmaani, koska on tyyliltään liian erilainen. Se kuitenkin mielestäni tiivistää hyvin Amsterdamin kesän.

Lijn 17

toffeenvärinen koira suihkulähteessä
parvekkeelta sitrunatimjamin tuoksu

tivolin nosturilaite vie maailman huipulle
kolmikerroksisen vekkulan nimi on New York
(se on Euroopan suurin)
jos ei osaa päättää jätskikiskalla
voi ottaa kaikki

torimyyjä ylistää herkkujaan kuin imaami
donitsipersikat
alfonsomangot
kaksivuotiaan lapsen kokoiset vesimelonit
        lekkerlekkerlekker

rahastajalla on mikrofoni, jos vaikka
haluaa vähän laulaa, jos päivä on
kaunis

Rauhallisuuden meri

Pitkästä aikaa taas runoja. Tänään 12.5. vietetään kansainvälistä CFS/ME-päivää ja sen myötä tämä runo on omistettu kaikille krooniseen väsymysoireyhtymään/myalgiseen enkefalomyeliittiin kuolleille.

Rauhallisuuden meri

joissain niistä hautajaisista
joihin en mennyt
arkut loppuivat kesken
ja oli vain kuoppia
ja sitten
lapiot loppuivat kesken
ja multa loppui kesken
ja ruumiit pinottiin kasoiksi
korttitalonhuojuviksi
ihmispyramideiksi
jokereita toisensa perään

turhaan sitä olisi virsiä veisattu
sidottu seppeleitä kuolleille
jos joku vielä elikin
se oli helppo ratkaista

epidemiologit naputtelivat papereita
koukeroisia abstrakteja
joista ei saanut selvää
luottamusvälit olivat liian suuria ja
kuihtuivat omaan mahdottomuuteensa
hukkuivat kahvitahrojen puolikuihin

Runo tontuista

Tänään vietetään Hollannissa Pakjesavondia eli paketti-iltaa, kun Sinterklaas tuo lahjat. Tässä aiheeseen liittyvä runoni, johon löytyy taustaa viisi vuotta vanhasta blogitekstistä. Jonkin verran on sen jälkeen muuttunut, mutta ei läheskään tarpeeksi.

Wie zoet is krijgt lekkers

tappouhkaukset maistuvat
halvalta marsipaanilta
joulutontut itkevät piparikyyneliä
nielevät kenkälankkihitusia
kasvoiltaan

ennen pogromia, kun
ikkunat ovat vielä ehjät
käkkärätukkainen pikkutonttu
maalaa seinään oraakkelin
YOU’RE RACISIT

hakaristitkin näyttävät
oikeastaan vähän luumutortuilta

Scifirunojulkaisu

Scifirunoni Lankamaailma on vihdoin julkaistu spefilehti Usvassa. Se on ylivoimaisesti pisin runoni ja pidän siitä itse kovasti.

Tämä taitaa olla ensimmäinen suomenkielinen runojulkaisuni sitten Kuusiraajainen purppuratähti -antologian (2004). Toivottavasti tänä vuonna tulisi vielä muitakin runojulkaisuja, vaikka vähän huonolta näyttää.

Minulta tänä syksynä ilmestyvät kolme kirjaa ovat kaikki taittovaiheessa.

Lyhyet julkaisut kasassa

Aloitin jo vuonna 2013 koostaa listaa novelli- ja runojulkaisuistani tähän blogiin. No, ehkä ihan hyvä, etten saanut silloin sitä valmiiksi, koska ei niitä nyt niin paljoa kuitenkaan silloin vielä ollut.

No, nyt listaus on valmis ja sain siihen mukaan myös aiemmin mainitsemani englanninkielisen novellin, jolla keräsin kilpailumenestystä. Kilpailun finalistit on nimittäin nyt julkistettu. Myös pari muuta vielä julkaisematonta tekstiä on listattu, yhteensä peräti viisi tulevaa julkaisua syksyllä tai ensi vuonna.

(WordPress kiukuttelee eikä anna minun lisätä tageja tähän postaukseen ollenkaan, ärsyttävää.)

Den glider in

“Olin eilen geokätköilemässä. Päädyin kävelemään kilometritolkulla ja löysin paikkoja, joihin en muuten olisi päätynyt. Sain pari uutta kaveriakin. Hieno harrastus.”

“No huhhuh. Kuulostaa typerältä ja lapselliselta. Miten sinä viitsitkin tuollaista hömpötystä? Ei minun nuoruudessani.”

“Eilen oli kyllä kaunis sää. Vietin tuntikausia metsässä kameran kanssa, tuli rymyttyä suolla ja vaikka missä. Hyviä kuvia tuli.”

“Et voi olla tosissasi, aikuinen ihminen. Eikö sinne metsään voi mennä ilman kameraa? Oletko joku teknologiariippuvainen?”

“Mitä sinä teit?”

“Istuin koko illan sohvalla jääkylmän kaljan kanssa katsomassa suomalaisten urheilijoiden taistelua. Se vasta on elämää.”

“HYVÄ SUOMI! HAKKAA PÄÄLLE SUOMEN POIKA ETTEI RUOTSI MEITÄ VOITA! DEN GLIDER IN!!!”

Lajien synty

Kaivoin vähän aikaa sitten esiin runokirjani, johon olen kirjoittanut 170 sivua runoja vuosina 1997-2000, eli 13-16-vuotiaana. En ajatellut, että olin silloinkin ollut niinkin tuottelias, noin runo per viikko.

Ei kovin yllättäen enimmäkseen tekstit ovat ihan hirveää roskaa, pari ihan hyvää joukossa. Teemoina olivat pitkälti matematiikka, uskonto, vuodenajat ja kuolema. Saatan ehkä joskus postata niitä tänne cringe-hengessä.

Otin esiin hyllystä myös Kuusiraajainen purppuratähti -antologian, jossa on runojani vuoteen 2002 asti. Siinä on muutama kelpokin. Tässä 18-vuotiaana kirjoittamani Lajien synty, joka on valitettavasti ihan yhtä ajankohtainen kuin silloinkin, tai jopa ajankohtaisempi.

Lajien synty

ne joita ei merkitty ihmisiksi
rakastavat lajinsa edustajana
heimoveljenä, hehkuvana sähköpurkauksena
säilöttynä rinnan lämpöön
avohaavoissa suolaa ja palasokeria

homo sapiens sapiens
kukkea valheiden mykerö
maan tomussa rakkautta märkivä
maidontuoksuisen veitseni terä
ulottuvuuksien välinen sinä

Vaaleanpunainen runo

Vanhojen runojeni White haiku ja Yellow haiku jäljillä vaaleanpunainen melkein-tanka.

Kreikkalainen jumala
muutti flamingon puuksi.
Se karistaa sulkansa,
loppukesästä munii
piirakantäytteen.

Etäisesti samaa

Löysin arkistoistani runon, jonka olin ehtinyt unohtaa. Tämä liittyy siihen tunteeseen, kun on menettänyt läheisensä vaikeille mielenterveysongelmille, alkuperäistä ihmistä ei enää ole. En ole varma, milloin kirjoitin sen, mutta veikkaisin loppuvuotta 2014, koska joskus reilu vuosi sitten vihdoin tajusin tämän asian.

Etäisesti samaa

en ole nähnyt sinua vuosiin
vaikka sängyssä on yhä painauma
käsivarsi muistaa yhä puristuksen
minä muistan yhä
jokaisen viisarinvälin

olen tavannut paperimassajäljitelmän
joka liikkuu ihmeen ketterästi
liikuttaa huuliaan kuin puhuakseen
jättää sormenjäljet suklaanpuolikkaaseen
hiuksia kylpyhuoneen viemärikaivoon
mutta ei voi olla täällä
ei voi olla missään
on vain muotti ja muotin sisältä
kaavitaan irti
jotain etäisesti samaa