Archive for aasia

Yhtä kömpelöä ja monisyistä kuin tosielämä

Kuulin Kumail Nanjianista Harmontown-podcastissa, jossa hän oli usein pelaamassa D&D:tä, joskus Emily-vaimo mukanaan. Hän on mielettömän hauska (loistava comedic timing) ja sellaisella sympaattisella tavalla, että hänestä on »»

Amerikkalais-irlantilainen bodhisattva

Kun luin Lion’s Roarista Maura “Soshin” O’Halloranista, tilasin välittömästi hänen kirjansa. Siitä on jo aikaa, kirja jäi jostain syystä pitkäksi aikaa kesken.

Maura oli nuori amerikkalais-irlantilainen nainen, joka »»

Merikäärmettä etsimässä

Risto Isomäen tunnetuin teos lienee ydinvoima-aiheinen Sarasvatin hiekkaa. Con Rit on enemmän ekotrilleri kuin ekoscifiä ja sen inspiraatio löytyy fysiikan sijaan biologiasta (etenkin meribiologiasta), ekologiasta, klimatologiasta, maantieteestä, »»

Tanssia yhdellä jalalla

Hankin Padma Venkatramanin runomuotoisen nuortenromaanin A Time to Dance kuultuani siitä kehuja vammaisromaanina. Plus se sijoittuu Intiaan, olen itse kovasti innostunut runomuotoisesta fiktiosta.

Kirja käsittelee pitkälti tanssia ja »»

Sydäntä pakahduttava Kioto

Jälleen yksi Japani-kirja siskoni kokoelmista – hän on erityisen viehtynyt Heian-kauteen. Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin oli kirjoitustyyliltään ihan eri maailmassa kuin Minna Eväsojan »»

Idän ihmemaa

Kun lukee paljon amerikkalaisia bestseller-tietokirjoja, omat odotukset suomalaisille tietokirjoille kasvavat ehkä turhankin korkeiksi. Ei, en usko että suomalaiset tietokirjailijat ovat huonompia kuin amerikkalaiskollegansa, olenhan sellainen itsekin – »»

Äidinmaidonkorvikeliigat vauhdissa

Olen kuullut aiemminkin äidinmaidonkorvikejauheen diilaamisesta Kiinaan. Siellä siitä saa paljon korkeamman hinnan. Useimmissa Amsterdamin kaupoissa on ostorajoitukset korvikejauheen suhteen.

Silti tuli eilen aika bisarri fiilis, kuin olisi lukenut »»

Mahdoton unelma

Tällainen pysäyttävä kohta jäi vanhan Maailman Kuvalehden Kiina-aiheisesta jutusta mieleen, kun olin Suomessa. Kiireessä en ottanut lehden numeroa enkä jutun nimeä ylös, kuten yleensä tekisin, mutta artikkelin »»

Vesi virtaa aikaa

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on dystopiaromaani tulevaisuuden Suomesta. Asiat ovat muuten siedettävästi, mutta puhtaasta vedestä on pulaa. Merivedestä puhdistetulle juomavedelle on tarkat kiintiöt ja armeija valvoo vesirikollisia, »»

Viime vuoden unohdetuin kirja

Vuosi sitten en ollut tainnut koskaan lukea hevoskirjaa. Sittemmin olen ahminut kaksi: Seabiscuitin (joka sekin oli erinomainen) sekä viimeksi Twitter-kaverini Johanna Viitasen esikoisen Hiekkaan kadonneet jäljet. Taidan »»