Archive for alitajunta

Paluu esikoisromaanini maailmaan

Aloitin kirjoittaa Marian ilmestyskirjaa loppuvuonna 2009. Se valmistui seuraavana keväänä ja julkaistiin syksyllä 2011. Tarina ei kuitenkaan jäänyt siihen.

Vuonna 2012 kirjoitin kirjan pohjalta näytelmän, joka ensi-iltansa vuonna »»

Romaanien salaiset sopukat

Kirjallisuus on täynnä symboliikkaa ja piilomerkityksiä. Kirjallisuutta opiskelleet (toisin kuin minä) varmaan löytävät niitä ihan eri tavalla. Usein sellaisiakin, joita kirjoittaja ei ole tietoisesti mukaan ottanut. Pahimmillaan »»

Outo, oudompi, etnomykologia

12. käsikirjoitukseni, toivottavasti 7. julkaistava romaanini Rihmasto on aloittanut kustantajakierroksensa. Reippaasti aikataulusta myöhässä, mutta niin käy kun sabotaasi tuhoaa olennaisia elimiä.

Melkoiseksi palapeliksi meni kahden vuorotellen kerrotun »»

Löydä äänesi

Thaisa Frankin ja Dorothy Wallin Finding Your Writer’s Voice: A Guide to Creative Fiction on kirjoittamisopas kirjoittajaanäänen löytämisestä. Olen aiemmin jakanut kirjoittamisoppaat konkreettisiin ja inspiraatiokirjoihin. Tämä on »»