Archive for apuvälineet
Korona-aika mutkistaa ja joskus helpottaakin vammaisten elämää
Korona-ajasta vammaisnäkökulmasta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan, ja eiköhän sellaisia joku vielä kirjoitakin. Itse en kirjoitusvaiheessa olisi toki voinut mitenkään arvata, että minun ja Kaj Sotalan tuore »»
Lentokone vie liikuntakyvyn
Uskaltautuisitko lentokoneeseen, jos siihen liittyisi parin prosentin riski, että lennon jälkeen et pystyisi kävelemään jopa kuukausiin? Lentoyhtiö suhtautuisi tähän nihkeästi, etkä saisi mitään korvausta.
Kuulostaa ehkä kaukaiselta »»
Heitä nämä vammaissanat romukoppaan
Mediassa näkee usein käytettävän vanhentuneita, harhaanjohtavia ja ableistisia termejä vammaisuudesta ja pitkäaikaissairauksista. Kaikille on onneksi olemassa myös paremmat ilmaukset, joita ei ole vaikea oppia. Sanoilla on väliä »»
Vammattomien maailma myrkyttää vammaisen mielen
Olen kirjoittanut vammaisuuden sosiaalisesta mallista usein aiemminkin. Tiivistettynä: pyörätuoli ei rajoita elämää, vaan kynnykset. Ja sama muille eri vammoille.
Yhteiskunta kuitenkin tunkee meidän päämme sisälle ja kertoo, »»
Worldconin esteettömyydestä
Siskoni ihmetteli, miten Helsingin Worldconissa oli niin paljon näkyvästi vammaisia. Totta, siellä oli runsaasti ihmisiä keppien kanssa, pyörätuoleilla ja sähkömopoilla. Yksi vaikuttava tekijä lienee se, että kävijäkunta »»
Pelottavat pyörätuolit
Pyörätuoli ei ole vankila eikä sen käyttäjäksi päätyminen ole tragedia, sanoi media mitä tahansa. Pyörätuoli ei ole sen kummempi liikkumisen apuväline kuin polkupyörä (toki pyörän selästä on »»
Vammaisuus surettaa vammattomia
Niklas Thesslundin Image-lehdessä julkaistu juttu Down-lapsen saamisesta on ollut kovasti kehuttu. Minuun se ei vedonnut, ehkä siksi että minulla ei ole lapsia. Tosin minun on ihan erityisen »»
Simsalabim, vammaiset katoavat
Hollannin televisiossa näytettiin hiljattain neliosainen TV-sarja “Viimeinen Down”, jossa mietittiin sitä, katoavatko Downin syndrooman kanssa syntyneet ihmiset uusien, edistyneempien sikiöseulontojen takia ja mitkä tämän yhteiskunnalliset merkitykset ovat. »»
Hyvää elämää rautakeuhkossa
Kirjoitin hiljattain novellin Rautakeuhko, joka julkaistaan Usva-spefilehdessä jossain vaiheessa. Se oli ensimmäinen vaihtoehtohistorianovellini ja sijoittuu Pakistaniin, joten tutkimustyötä sai tehdä. Toki myös itse rautakeuhkosta.
Rautakeuhko eli tankkirespiraattori, paineilmalla »»
Chicklitiä vammaisvinkkelistä
Sain Vappu-Tuuli Fagersonin omakustannesähkökirjan Special Editionin arvostelukappaleena jo muutama kuukausi sitten ja aloin sitä lukea, mutta jotenkin se jäi, ei kirjan tylsyyden takia, vaan luin tapani mukaan »»