Archive for arki
Ikävöin maahan jota ei ole
Moni varmaan tietää, mitä ovat emotionaaliset triggerit. Niitä voi olla vaikkapa ystävänpäivähypetys tahtomattaan sinkulle tai juuri jätetylle tai lastenvaunujen näkeminen lapsettomuuttaan surevalle. Kun muistoon tai kokemukseen liittyy »»
Yksi sana vastaa tuhatta sanaa
Suomalaisista puhutaan vähäpuheisina ihmisinä. Näin pääpiirteissään onkin, itse en tosin ole. Olen puhelias suomeksi ja englanniksi aivan yhtä puhelias. Pitkä ruotsini on niin ruostunutta, että osaan ehkä »»
Kaamea yhteisöllisyys uhkaa suomalaista kulttuuria
Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu yhteisöllisyysaktivisti Pauliina Seppälästä, joka on mm. Mesenaatin, Siivouspäivän ja Nappi Naapurin takana. Hän kaipaisi Suomeen lisää keskieurooppalaista yhteisöllisyyttä.
Yhteisöllisyys on yksi niistä asioista, joista »»
Edistystä
Nyt on reilu 1,5 kuukautta siitä, kun kävin Belgiassa lääkärissä. Käytössä on kuusi uutta hormonivalmistetta aiempien lisäksi tai tilalla (yksi tosin on ollut aiemminkin käytössä). Kolmen muun »»
Sisäänpäinkääntyneet talot
SusuPetalin Valkoiset talot kertoo useasta eri ihmisestä ja perheestä, jotka asuvat samoissa valkoisissa taloissa, joissa on tulossa pihajuhlat. Salkkari-tyylistä meininkiä ei ole tiedossa, useimmat tuntevat vain enintään »»
Kohotan maljan
Marke ja Magdalena Hai (ainakin) haastoivat minut Deen blogihaasteeseen, jossa pitää pitää “maljapuhe” ja kiittää viittä eri asiaa. Olen elämässäni pitänyt useita puheita, mutta en koskaan malja-, »»
Varo mitä toivot
Viime vuoden kesä-heinäkuu meni pitkälti kirjoittaessani Hankala potilas vai hankala sairaus -kirjaa, joka venähti huimasti laajemmaksi kuin alunperin oli tarkoitus. Tein usein 15-tuntisia päiviä ja parhaimmillaan syntyi »»
Kompastuksia
Amu Urhonen on eräs Suomen tunnetuimpia vammaisaktivisteja ja siksi halusinkin ehdottomasti saada käsiini hänen kirjansa Kompastuksia. (Jostain syystä vammaispoliittisissa tietokirjoissa on muuten pakko olla kansikuvassa pyörätuolisymboliin perustuva »»
Kaikki tai ei mitään
Kaikki kuolevaiset, joiden kalenteri ei ole koko ajan täynnä, tuntevat sen ilmiön. Välillä ei ole mitään, välillä on sitten kaikki. Samaan aikaan tai vähintään samassa sumpussa.
Yleensä meillä »»
Kyllä, se on meemi
En yleensä harrasta hirveästi näitä blogimeemejä, mutta laitanpa nyt kerrankin yhden (olin niin huonossa kunnossa, etten saanut mitään fiksumpaakaan aikaiseksi). Tämä on muutaman viikon vanha meemi, joten »»