Archive for buddhalaisuus

Uusi harrastus (taas)

Olen enimmäkseen joutunut hylkäämään viime vuonna aloittamani nauhoitusharrastuksen, samoin kuin alkuvuodesta aloittamani piirtämisen ja vesivärimaalauksen, sillä terveydentilani jatkaa heikkenemistään. Toistaiseksi tilalle on kuitenkin löytynyt jotain uutta, nimittäin »»

Viime viikonlopun julkaisut

Minulta julkaistiin viime viikonloppuna tekstejä peräti kolmessa eri verkkokirjallisuuslehdessä. Halloween-aiheinen Hallowzine julkaisi Rebekka-romaanin ja hyvän ystäväni traumojen inspiroiman runon No-Moon Sky (s. 62).

Henkisyysmaailman asioihin keskittyvässä Littoralissa puolestaan »»

Kirjoituksia aiheista trauma, dissosiaatio, väärinkäyttö ja Britney Spears

Tämä vuosi on ollut todella, todella kummallinen, ja aina kun olen yrittänyt kirjoittaa siitä blogiin, on tapahtunut uusia kummallisuuksia. Lisäksi voimia on ollut erittäin vähän. Nyt kuitenkin »»

Yhteisöllinen väkivalta, väärinkäyttö ja mielenkehitysyhteisöiden ongelmat

Tämä blogikirjoitus on ollut minulla kuukausia kesken, mutta aina on tullut jotain lisättävää siihen. Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa pelkästään mielenkehityksen yhteisöistä, mutta sitten minuun kohdistettiin hyvin vakavaa »»

Meditaatiota ja muuta miellyttävää mielenmuokkausta

Minulla on ollut vuodesta 2018 tavoitteena äänittää erilaisia hypnoosi- ja meditaatioäänitteitä. Yhteen meditaatioäänitteeseen on ollut tekstikin olemassa sen pari vuotta, silloin ostin mikrofoninkin tätä tarkoitusta varten. En »»

Suomessa päähän pälkähtänyttä

Viime aikoina on tullut paljon erilaisia oivalluksia, kun on meditoinut paljon, käynyt siitä ja sen tiimoilta tajunnanräjäyttäviä keskusteluita ja lukenut monia kiinnostavia kirjoja. Kun elää aikamoista erakon »»

Iloinen opas iloon

Tämä on kirja, jota en taatusti olisi vielä vuosi sitten lukenut. The Book of Joy: Lasting Happiness in a Changing World, kylläpäs on korni nimikin, kuulostaa joltain »»

Valaistuksen murenia

Kun aloitin meditoinnin syksyllä ja blogasin siitä, eräs kommentoija pyysi kirjoittamaan lisää, kun olen harrastanut touhua pidempään. Vähän aikaa sitten tuli täyteen puoli vuotta päivittäistä meditointia.

Syksyllä meditoin »»

Kun katsomukset kohtaavat

Kirjoittajatapaamiseemme tuli viime viikolla hämmentävä uusi tyyppi. Nämä ovat avoimia tapaamisia, jotka järjestetään joka viikko kirjakaupassa. Paikalla on siis usein uusia ihmisiä. Paikalle tuli 60-70-vuotias mies, josta »»

Valaistu mieli

The Mind Illuminated on kaikkein hehkutetuin meditointiopas “skenessä”. Sillä on jopa oma subreddit (ja toinenkin subi, /r/StreamEntry, taitaa olla sen lukijoille tarkoitettu). Sen on kirjoittanut neurotieteilijä Culadasa, »»