Archive for byrokratia
Itsemurha on yhteiskunnallinen ongelma
Itsemurha on puhuttanut viime aikoina paljon mediassa ja somessa. Lehdet kirjoittivat 16-vuotiaasta Kristiinasta, joka oli vammautunut pysyvästi hypättyään metron alle. Metron alle hyppäsi myös Tii, joka onneksi »»
Eutanasiakeskustelu tulvii valheita ja propagandaa
Eutanasia on noussut vaihteeksi julkiseen keskusteluun Suomessa. Keskustelun taso on vain niin surkea, propagandaa, valheita ja vääristelyä pursuava, että ihan oksettaa. Tulee mieleen tasa-arvoisesta avioliitosta käyty keskustelu »»
Traumaattinen leffakokemus
I, Daniel Blake on elokuva, josta tiesin välittömästi siitä kuultuani, kauan ennen Kultaista palmua, että minun on nähtävä se. En kuitenkaan jostain syystä tajunnut, miten voimakkaasti se »»
NaNoWriMo pelasti elämäni
Kävin Suomessa NaNoWriMo-miiteissä vuonna 2009, mutta en löytänyt kovin samanhenkistä porukkaa. Ihmiset olivat joko reilusti minua nuorempia tai vanhempia, mikä ei sinänsä välttämättä haittaa, mutta jotain jäi »»
Kun elämä päättyy jo ennen kuolemaa
Suomessakin on kauhisteltu Hollannin uutta lakialoitetta, jonka mukaan terve (tai siis ei-tappavasti sairas) vanhus voi saada itsemurha-apua. Tämä on nähty tapana päästä eroon “hyödyttömistä” vanhuksista.
Tästä ei kuitenkaan »»
Vammautumassa virallisesti
Olen vuosia taistellut sitä vastaan, että joutuisin hakemaan (uudestaan) sairaseläkettä ja (ensimmäistä kertaa) henkilökohtaista avustajaa/kotiapua. Monestakin eri syystä.
En ole halunnut olla niin vammainen. On tuntunut siltä, että »»
Kaiken yllä ällistys
Kaiken yllä etana on hyvin hämmentävä romaani useammallakin eri tavalla, kaikki niistä positiivisia. Romaanin maailma on todella merkillinen, varsin kafkalainen. Kirja on myös kirjoitettu niin hyvin, että »»
Dippijuhlat ankarasti kielletty
Viime aikoina on kirjoitettu useampiakin lehtijuttuja Suomen naurettavasta byrokratiasta. Kaiken taisi käsittääkseni aloittaa Madventuresin Riku Rantalan kolumni. Maailmaa paljon kolunneella Rikulla on varmasti oiva perspektiivi suomalaiseen kulttuuriin »»
Sekoilua hollantilaiseen ja suomalaiseen malliin
Eilinen kyllä osoitti hyvin, että kun muuttaa ulkomaille, kaikki ei suju ongelmitta. (Tämähän ei siis ole mikään Hollanti/expat-blogi, mutta kerrottakoon nyt vielä seuraavat kaksi tarinaa aiheeseen liittyen, »»
Ehdotus Ajankohtaiselle Kakkoselle
Aiemmin tänään Twitterissä ehdotin, että Ajankohtainen Kakkonen voisi tehdä Homoillan jatkoksi Vammaisillan. Tweetti sai muutaman retweetinkin, mukaan lukien kansanedustaja Jyrki Kasvilta (kiitos!).
Olisiko ajatus realistinen? Aiheesta tuskin saa »»