Archive for dystopiat

Veitsellä muotoillut kasvot

Anu Holopaisen tieteisromaani Ihon alaiset on ilmeisesti luokiteltu nuortenkirjaksi, ja kirjaston nuortenhyllystä sen itsekin poimin Suomen-reissullani. Kuten kannesta voi päätellä, se on nuortenkirjaksi varsin tummasävyinen. Kirjassa mm. »»

Dystopia vai sittenkin utopia?

Kun aloin kirjoittaa Adenoa syksyllä 2014, luulin kirjoittavani aavistuksen dystopiavaikutteista scifiromaania. On varmaan ihmisestä kiinni, pitääkö sen maailmaa vähän vai paljon dystopisena, ei se minusta puhdas dystopia »»

Vapaaehtoisesti vankilaan

Margaret Atwoodin uusin romaani The Heart Goes Last ei ole yleisesti ottaen ollut ihmisten suosikki, moni on pettynyt siihen. Mm. romaanin seksikeskeisyydestä on valitettu.

Minun oli jostain syystä »»

Yksin maailmassa

Salla Simukan Jäljellä on nuorten tieteisromaani. Lapset jaotellaan lahjakkuuden mukaan esimerkiksi Numeerikoiksi, Aktivisteiksi tai Atleetikoiksi. Tamperelainen Emmi on kuitenkin 15-vuotiaana yhä Potentiaali, luokittelematon, ja häntä hyljeksitään. Hän »»

Turbojytyytystä hyperkapitalismissa

Jennifer Government kertoo maailmasta, jossa ylikansalliset yhtiöt hallitsevat kaikkea. Romaanin alku oli hyvin hämmentävä. Ensin kirjan alku tuntui aika naurettavalta. Sitten se alkoi kiehtoa. Jossain vaiheessa ensimmäistä »»

Giikkiraamattu romaanin muodossa

Ready Player One on bestsellerscifiromaani, jota etenkin nörttipiireissä on kehuttu maasta taivaisiin. Se on miellyttänyt myös monia sellaisia ihmisiä, jotka eivät yleensä lue kaunokirjallisuutta. Ihmekö tuo. Siinä »»

Toiveuusinta: 14-vuotiaan Maijan dystopiascifiä

Tämä koneeltani löytynyt tieteisnovelli on päivätty tasan 17 vuotta sitten, 12.5.1998, eli olen kirjoittanut sen 14-vuotiaana, juuri ennen kuin aloitin ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni. Mukana on melkoisesti insidehuumoria, mutta »»

Vesi virtaa aikaa

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on dystopiaromaani tulevaisuuden Suomesta. Asiat ovat muuten siedettävästi, mutta puhtaasta vedestä on pulaa. Merivedestä puhdistetulle juomavedelle on tarkat kiintiöt ja armeija valvoo vesirikollisia, »»

Teoriassa kirkasta ja selkeää

Maarit Verrosta on useampi ihminen suositellut, ei välttämättä minulle henkilökohtaisesti, mutta suositellut kuitenkin. Hän on tuottelias kirjailija, jolta on syntynyt monia romaaneja ja novellikokoelmia, scifiä/fantasiaa ja realismia, »»

Kaiken yllä ällistys

Kaiken yllä etana on hyvin hämmentävä romaani useammallakin eri tavalla, kaikki niistä positiivisia. Romaanin maailma on todella merkillinen, varsin kafkalainen. Kirja on myös kirjoitettu niin hyvin, että »»