Archive for epätoivo

Vapaapudotus

Olen tänä vuonna kirjoittanut yli kaksisataa runoa, valtaosan englanniksi. Olen lähetellyt niitä aktiivisesti ja niitä onkin jo hyväksytty yhdeksään eri julkaisuun. Viimeisimpänä ilmestyi traumoja, ystävyyttä ja kiintymyssuhteita »»

Järki, toivo ja epätoivo

Neljä vuotta sitten syksyllä olin hyvin toiveikas. Olin ollut jo monta vuotta varsin hyvässä kunnossa pieniannoksisen naltreksonin ansiosta ja kesällä 2011 saamani viruslääke toimi hyvin. Elättelin toiveita »»

Jäissä ja jumissa

Aikaisemmin minulla oli aina jonossa monta romaani- ja näytelmäideaa. Yleensä kun aloin yhtä kirjoittaa, jostain pompsahti heti seuraava idea. Niiden määrä pysyi siis jotakuinkin vakiona tai kasvoi. »»

Hollywoodia ja self helpiä romaanina

Nicholas Montemaranon bestselleri The Book of Why on kirjoja kilohintaan -ostokseni. Huomaa kyllä, että kyseisellä kerralla tapahtumassa ei ollut juuri mitään fiksuja ei-genreromaaneja, kun olen ostanut tämän. »»