Archive for genret
Lyödäänkö proosat läskiksi?
Cripfic on siis kehittämäni genre, jossa käsitellään vammaisia ihmisiä. Olen joskus leikitellyt myös ajatuksella genrestä nimeltä fatfic, jonka sisällön voinee arvata. Käsittääkseni tätä nimeä ei ole kukaan »»
Lisääkö kirjoittajan tuttuus tekstin kiinnostavuutta?
Omakustanteista sanottiin ennen, että niitä ostavat vain kaverit. Nykyään tilanne on toki muuttunut, mutta 2009 julkaisemani omakustanneromaanin Atlaskehrääjän ja sen englanninkielisen version The Atlas Moth myötä opin, »»
Dekkareiden ja jännäreiden kirjoittamisen salat
Hankin tämän dekkarin/jännärinkirjoitusoppaan, koska sitä suositeltiin ruokakirjoitusoppaassa(!). En ole koskaan kirjoittanut dekkaria tai jännäriä (ainoastaan yhden kokeellise kauhunovellin), ellei lasketa noin 7-8-vuotiaana kirjoittamaani, eittämättä häkellyttävän jännittävää näytelmää, »»
Portin ulkopuolella
Sen jälkeen, kun kirjoitin viimeviikkoisen vierasblogauksen superlyhyestä proosasta, aihe on jotenkin jäänyt muhimaan minun mielessäni. Sitä vahvisti entisestään se, kun selasin Portti-scifinovellikilpailun voittajalistoja (minun on pitänyt osallistua »»
Päivitä sanavarastosi / Update your vocabulary
I am participating in the yearly Blogging Against Disablism Day blog carneval with this post in my Finnish author/disability blog. An English translation follows after the asterisks »»
Paikallaan junnaavia apokalyptisia visioita
Olen Douglas Couplandin, tai ainakin hänen joidenkin kirjojensa, suuri fani. On tosin jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että hän toistaa itseään liikaa. 2006 tullut JPod oli vähän »»
Läpinäkyvä elämä ja sen taustat
En yleensä lue jännäreitä, mutta A Life Transparent on ensiluokkainen scifitrilleri, enkä sano näin siksi, että tunnen sen kirjoittajan Todd Keislingin. Se ilmestyi omakustanteena muutamia vuosia sitten »»
L-sana
Aiemmin kirjoitin pro anasta, thinspiraatiosta ja vähän cripspiraatiostakin (kannattaa lukea kommentit). Nyt kirjoitan läskistä.
Sanoin, että Blogilistalta löytyy kuutisenkymmentä blogia tagilla “pro ana”. Lähestulkoon identtinen määrä blogeja löytyy »»
Omaelämä….mitä?
Sain viikonloppuna hieman myöhässä tulleen hylkykirjeen Marian ilmestyskirjasta eräältä suurehkolta kustantamolta. Positiivinen yllätys oli se, että personoidun kirjeen mukana tuli erillinen, A4-arkin mittainen lausunto kirjasta.
Mielenkiintoisin kommentti lausunnossa »»


