Archive for huumeet
Hirvimies matkustaa Ruotsiin
Minulla on varastossa kirja-arvosteluita parikin vuotta sitten lukemistani kirjoista, joten yritetään purkaa jonoa.
Erlend Loe on yksi suosikkikirjailijoitani, mutta en ollut lukenut hänen kirjojaan vuosiin ja varsinainen syy »»
Kun poliisi ei ole ystävä
Angie Thomasin The Hate U Give on monen kovasti odottama nuortenkirja, josta peräti 13 kustantajaa kävi huutokauppaa ja joka nousi New York Timesin bestsellerlistan huipulle. Itsekin yritin »»
Miksi vihaan ihmiskuntaa
Tämä vuosi alkoi, hyvin kirjaimellisesti 1.1.2016 ensimmäisen tunnin aikana sillä, että sain sairauskohtauksen. Ihmiset joita olin pitänyt kavereinani kieltäytyivät auttamasta, koska heillä oli tärkeä kamanveto kesken, ja »»
Kymmenen kadotettua vuotta
Katariina oli kiltti, ujo tyttö, joka menestyi hyvin koulussa. Hän tahtoi isona astronautiksi. Hän kärsi myös masennuksesta. Tutustuimme netin välityksellä noin 2001, mutta hän asui toisella »»
Outojen ihmisten kommuuni
Kuultuani vihdoin Maritta Lintusen Hulluruoholasta, odotin kovasti sen lukemista. Se kuulosti kiehtovalta ja minun tyyliseltäni (ehkä turhankin samanlaiselta Rihmaston kanssa) ja oli saanut paljon kehuja, myös parilta »»
Autistin maailmanloppu Amsterdamissa
Luin ja arvioin kaverini/tuttuni Corinne Duyvisin esikoisromaanin Otherbound pian sen ilmestymisen jälkeen pari vuotta sitten. Kirjoitin hänestä jutunkin Tukilinjaan. Cory tunnetaan erityisesti vammaisten ja muiden vähemmistöhahmojen puolestapuhujana.
Otherbound »»
Toiveuusinta: 14-vuotiaan Maijan dystopiascifiä
Tämä koneeltani löytynyt tieteisnovelli on päivätty tasan 17 vuotta sitten, 12.5.1998, eli olen kirjoittanut sen 14-vuotiaana, juuri ennen kuin aloitin ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni. Mukana on melkoisesti insidehuumoria, mutta »»
Monivärinen kupla
Hassu sattuma. Olin ajatellut mm. Kallion seurakunnan inspiroimana, että kirjoittaisin blogipostauksen Kalliosta ja kalliolaisuudesta, mutta sitten päivää myöhemmin joku persu vei ideani ja vielä päivää myöhemmin aihe »»