Archive for joulu

Ananaskonvehteja rinnakkaistodellisuudessa

Joskus runot vain tulevat jostain. Eikä niissä ole aina välttämättä päätä tai häntää. Tämä runo ei koskaan päätyisi mihinkään mahdollisesti tulevaan kokoelmaani, mutta se sopii hyvin joulun »»

Runo tontuista

Tänään vietetään Hollannissa Pakjesavondia eli paketti-iltaa, kun Sinterklaas tuo lahjat. Tässä aiheeseen liittyvä runoni, johon löytyy taustaa viisi vuotta vanhasta blogitekstistä. Jonkin verran on sen jälkeen muuttunut, »»

Makumaassa

Minä olen ruokaihminen ja siten maut ovat minulle tosi tärkeitä. Makujen maailmassa erityisen kiehtovia ovat makuyhdistelmät. Parhaimmillaan kaksi makua (tai useampi) sulautuu yhteen niin, että lopputulos ei »»

Merihevoset ja kaikki muu, mitä voi tehdä sekaisin

Kolme päivää töitä 11 päivän loman jälkeen. Uusi tietokirja aloitettu. Nyt työn alla on kaksi kirjaa ja pitäisi kirjoittaa artikkeli, mutta olen päätynyt taas jokaisen toimittajan vakkari-inhokkitilanteeseen: »»

Kun litsi joulukuuseen kiipesi

Sen jälkeen kun muutin pois vanhempieni luota 12 vuotta sitten en ole koskaan hankkinut joulukuusta. Puut ovat kivempia metsässä, joulukuusessa on paljon työtä, se varistelee neulasia jne.

Muutenkaan »»

Kilpailuvoittajat ja joululoma

Marian ilmestyskirjan jouluarvonnassa kirjan voittivat nimimerkit Sairas kirjoittaja (painettu kirja) sekä JohannaH (sähkökirja). Heihin on otettu yhteyttä myös henkilökohtaisesti. Onnittelut voittajille! Jos jäit nuolemaan näppejäsi, voit toki »»

Kenkälankittu tuulahdus kolonialismia

Tänään vietetään Hollannissa pakjesavondia eli paketti-iltaa, jolloin Sinterklaas, tuttavallisemmin Sint, tuo joululahjat. Sint on aika hassu versiointi pyhästä Nikolauksesta: äijä pukeutuu piispan pukuun sauvoineen päivineen, saapuu Espanjasta »»

10 hyvää syytä hankkia esikoisromaanini Marian ilmestyskirja

1. Koska se on hyvä kirja. Jos et usko, lue vaikka lukunäyte. Tai katso mitä arvostelijat ovat sanoneet.

2. Jos olet katsonut kirjatrailerin, olet varmasti jäänyt miettimään, mitä »»