Archive for kauhu
Viime viikonlopun julkaisut
Minulta julkaistiin viime viikonloppuna tekstejä peräti kolmessa eri verkkokirjallisuuslehdessä. Halloween-aiheinen Hallowzine julkaisi Rebekka-romaanin ja hyvän ystäväni traumojen inspiroiman runon No-Moon Sky (s. 62).
Henkisyysmaailman asioihin keskittyvässä Littoralissa puolestaan »»
Espoon metsien kauhuja
Moni tuntee Hanna “Morre” Matilaisen kirjablogaajana ja kustannustoimittajana, mutta hän on myös kirjoittaja. Tuonen tahto on Hanna Morren esikoisromaani, kauhutarina Espoossa asuvista Tytistä ja Timosta, joiden ainokainen »»
Kummaa kirjoittamista
Kummallisen kirjoittaminen: opas fiktiivisen maailman luomiseen on kirja spekulatiivisen fiktion eli fantasian, scifin, kauhun ja muun kumman kirjoittamisesta. Kirjan ovat toimittaneet Saara Henriksson, Irma Hirsjärvi ja Anne »»
Kun kaksonen kuolee
Sain S.K. Tremaynen Ice Twinsin kaveriltani, jolta pyysin lainaan jotain piristävää, kevyttä luettavaa. Hän sitten osti minulle bestseller-kauhukirjan, kun ei ehtinyt hakea kotoaan mitään lainaan. Joskus luinkin »»
Piinaavan pilkkopimeää
Syntymästään asti sokea Jonna Mononen on kirjoittanut kauhujännärin Hiljaa pimeässä, jossa nimensä mukaisesti ollaan pilkkopimeässä. Kirjailija ei siis tarvitse näköaistia ja sen puutteesta voi oikeastaan olla jopa »»
Interaktiivinen matka unien pimeälle puolelle
Minna Roinisen Unohtuneet ovet on erittäin kunnianhimoinen teos. Se on nimittäin syväkirja, interaktiivinen sähkökirja, mihin tutustumista odotin innolla. Tällainen teknologia taitaa Suomessa olla poikkeuksellista. Materiaalia tällainen teos »»
Metsän armoilla
Joskus luin paljonkin Stephen Kingiä, mutta nyt en ollut vuosiin lukenut, kunnes sain tämän kirjan puoli-ilmaiseksi kirjoja kilohintaan -alesta. Olen tykännyt hänen kauhukirjoistaan, mutta ei-kauhut eivät ole »»
Vesittyneiden sielujen kapina
Minä ja aika moni muukin odotimme kovasti Pasi Ilmari Jääskeläisen kolmatta romaania Sielut kulkevat sateessa. Sellaisessa pettyy helposti, kun odottaa kovasti jotain, eikä ole edes ihan varma »»
Kuolematonta viisautta ja Halloween-yllätys
Huomenna alkaa NaNoWriMo, johon osallistun nyt kolmatta kertaa. Tänään oli American Book Centerin (joka järjestää paljon erilaisia kirjoituskursseja) ilmainen NaNo-workshop, johon osallistuin, lähinnä koska halusin tavata muita »»