Archive for kaverit
Lyyrisiä ja lääketieteellisiä projekteja
Olen viime aikoina ollut mukana muutamissa eri projekteissa, lähinnä tosin englanniksi. Medium.com-palvelussa julkaisin marraskuussa pitkän artikkelin terveydenhuollon aiheuttamista traumoista, josta on tullut valtavasti kiitollista palautetta. Moni on »»
Matkoja matkojen sisällä
En ole hetkeen kirjoittanut raportteja Suomen-matkoiltani, kun niissä ei ole tapahtunut mitään ulkopuolisen näkökulmasta kovin mielenkiintoista. En tiedä tapahtuiko tälläkään, mutta ainakin omasta näkökulmastani siellä sattui melkoisia »»
Rakkauskirje autisteille
Minulla on ollut monimutkainen suhde autisteihin ja autismiin. Jotkut elämäni vaikeimmista ja tuhoisimmista ihmisistä ovat olleet Asperger-ihmisiä. Toisaalta myös kavereistani, läheisistä ystävistäni ja esimerkiksi kaikista ihmisistä, joihin »»
Uusia ja vanhoja ystäviä
Toiseen maahan muuttavan on usein hankala löytää kavereita – erityisesti tämä hankaloituu jos ei ole töissä, opiskele eikä seurustele paikallisen kanssa, tai ylipäänsä käy juuri missään. Yllättäen.
Minulla »»
Kymmenes ja viimeinen
Jotenkin jäi blogaamatta ajoissa, mutta kirjoitin kyllä NaNoWriMon tänäkin vuonna, eilen valmistui. Oli tosin kapinaa, eli kirjoitin sata liuskaa teemarunokirjaa.
Perinteiseen NaNoon ei kaikkien näiden elinvaurioiden kanssa vääntyisi »»
Kansainvälinen, poikkitaiteellinen ja työntäyteinen Suomen-matka
En ole vähään aikaan kirjoitellut raportteja Suomen-matkoiltani, mutta nyt oli kyllä melkoisen kaikkea täynnä ollut reissu. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä, eli toissa viikon torstaina, osallistuin Meilahden syöpäsairaalassa Suomen »»
Worldcon: viisi päivää, yli viisituhatta kaveria
Seuraavassa on raporttini Worldconista, jossa siis pystyin viettämään yhteensä vain 14 tuntia sairauksieni takia. Siinäkin ehti kyllä kaikenlaista. Kaikki omat esiintymiseni olivat keskiviikkona. Pääsin paikalle puoli neljältä »»
Ystävyys on yksinkertaista ja monimutkaista
Ystävyydestä ja kaveriudesta on monenlaisia näkemyksiä ja määritelmiä. Harva toki lähtee sen kummemmin miettimään, että miksi on jonkun kaveri. Se voi mietityttää, että onko tuo tyyppi nyt »»
Katastrofi nimeltä 2016
Tämä vuosi oli ennätyksellisen raskas elämässäni, tuntuu että melkein yhtä raskas kuin kaikki aiemmat yhteensä. Ja se on paljon, koska asuin väkivaltaisen alkoholistiäidin kanssa, sairastuin vakavasti vuonna »»
NaNoWriMo pelasti elämäni
Kävin Suomessa NaNoWriMo-miiteissä vuonna 2009, mutta en löytänyt kovin samanhenkistä porukkaa. Ihmiset olivat joko reilusti minua nuorempia tai vanhempia, mikä ei sinänsä välttämättä haittaa, mutta jotain jäi »»