Archive for kirjamessut

Matkoja matkojen sisällä

En ole hetkeen kirjoittanut raportteja Suomen-matkoiltani, kun niissä ei ole tapahtunut mitään ulkopuolisen näkökulmasta kovin mielenkiintoista. En tiedä tapahtuiko tälläkään, mutta ainakin omasta näkökulmastani siellä sattui melkoisia »»

Runoja, meditaatiota ja kirjamessuja

Seuraavan reilun viikon aikana minut voi bongata esiintymästä tai puhumasta useistakin tapahtumista Helsingissä. Tämän viikon sunnuntaina 21.10. luen runojani Helsinki Poetry Connectionin open micissä ravintola Sörkän Ruusussa »»

Kansainvälinen, poikkitaiteellinen ja työntäyteinen Suomen-matka

En ole vähään aikaan kirjoitellut raportteja Suomen-matkoiltani, mutta nyt oli kyllä melkoisen kaikkea täynnä ollut reissu. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä, eli toissa viikon torstaina, osallistuin Meilahden syöpäsairaalassa Suomen »»

Loppuviikon esiintymisiä

Maanantaina pidin esitelmän erityisruokavalioista yli sadalle elintarvikealan ammattilaiselle. Seuraavat esiintymiseni ovat huomenna ja perjantaina.

Huomenna torstaina esiinnyn Helsinki Poetry Connectionin runoklubin open micissä joskus ehkä 20-21 aikaan. Tapahtuma »»

Aisteja Helsingin kirjamessuilla

Tuttuun tapaan esiinnyn tänäkin vuonna Helsingin kirjamessuilla, tosin hieman aiemmasta poikkeavaan malliin. Olen nimittäin jostain syystä edelliset neljä esiintymistäni tehnyt kaikki aamupäivällä/päivällä yläkerran auditorioissa.

Tämän vuoden esiintyminen on »»

Messuja, runoja ja juhlahuumaa

Kirjamessuviikot tuppaavat olemaan hektisiä ja jännittäviä, muutenkin kuin vain itse messujen takia. Viime viikko oli taas outo ja jännittävä. Ensinnäkin sain neljä hyvää uutista, joista kolme liittyi »»

Kirjamessumuistutus

Muistutan vielä, että minulla on kaksi esiintymistä Helsingin kirjamessujen virallisessa ohjelmassa perjantaina päivällä.

Lisäksi minulla on kaksi pienempää esiintymistä Osuuskumman osastolla 6g108, josta löytää tietenkin nämä molemmat uutuuskirjat:

torstaina »»

Helsingin kirjamessuilla + triplajulkkarit

Minulla on Helsingin kirjamessuilla tänä vuonna kaksi paneeliesiintymistä, molemmat perjantaina aamupäivällä/päivällä. Pahoittelen, ei paras aika työssäkäyville, mutta minä en näitä valitse.

Lisäksi minulla voi olla pienempiä osastoesiintymisiä, »»

Messumeininkejä

Helsingin Kirjamessut sujuivat osaltani erittäin hyvin. Viralliset esiintymiseni messuilla olivat tosi aikaisin, 10:15 perjantaina ja klo 11 sunnuntaina. Hermoilin, että tulisiko paikalle ketään. Molemmat olivat päähallin sijaan »»

Kirjamessupläjäys

Minulla on tällä kertaa useita esiintymisiä Helsingin kirjamessuilla viikon päästä ja yksi myös Varjokirjamessuilla. Maria Carole teki minulle tällaisen komean flaijerin, kiitos!

Jos kuva ei näy tai et »»