Archive for kirjoituskilpailut

Loppuvuoden tuotoksia

Minulta on viime aikoina julkaistu iso kasa kaikkea englanniksi. Vammaiskirjallisuuden lehti Wordgathering julkaisi kolme runoani, mukana on myös lukemani ääniversiot kaikista. Lääketieteen seksismistä kertova “The Rest” oli »»

Amsterdamilaislehdessä

Kokeellisehko lääketiedescifinovellini Morviv: A Package Insert julkaistiin tällä viikolla Expanded Field -kirjallisuuslehdessä. Olin alun perin hakenut tekstille jotain tunnetumpaa julkaisualustaa, kun se on paras novellini, mutta Expanded »»

Tarinoita neljällä eri kielellä

Blogini lukijat ovat varmaan huomanneet, että nuortenromaanini Perhonen vatsassa ja runokokoelmani Raskas vesi ilmestyivät hiljattain. Paljon muutakin on kyllä ilmestynyt ja ilmestymässä, peräti neljällä eri kielellä. Scifirunolehti »»

Yksi idea, kolme tarinaa

Jäi jotenkin kertomatta blogissa, että projekti Maanpäällinen on valmistunut – tai oikeastaan kyseessä on projekti Morvivin kolmas iteraatio. Kaikki kertovat lääkkeestä, joka aiheuttaa väliaikaisen kuoleman, kuten Morviv-nimestäkin »»

Paha vuosi, hyvä vuosi

Sain juuri uusimman romaanikässärini valmiiksi! Meni vielä vanhan vuoden puolelle, vaikka en olisi millään uskonut. Mitä muuta tänä vuonna tapahtui? Paljon.

Toissa vuosi oli aika mälsä, 2016 oli »»

Turhauttavat kirjoituskilpailut

Kirjoituskilpailut ovat erinomainen tapa saada itselleen aikaan ahdistusta. Varsinkin kun niiden tuloksia tulee ryppäänä, kuten viime aikoina on tullut.

Osallistuin viime vuonna poikkeuksellisen moneen kirjoituskilpailuun. Yksi syy oli »»

Etenee, hitaasti mutta sitäkin hitaammin

Pitkästä aikaa tilapäivityksiä kirjoituksistani.

Lankamaailma

Runomuotoinen romaani on editointivaiheessa. Homma on sujunut aikataulullisesti surkeasti (terveydentilan takia), muuten hyvin. Vähän kyllä kuumottaa, onko kirja liian kokeellinen kustantajille – varsinkin kun »»

Katastrofi nimeltä 2016

Tämä vuosi oli ennätyksellisen raskas elämässäni, tuntuu että melkein yhtä raskas kuin kaikki aiemmat yhteensä. Ja se on paljon, koska asuin väkivaltaisen alkoholistiäidin kanssa, sairastuin vakavasti vuonna »»

Menestystä maailmalla

Osallistuin alkuvuodesta englanninkieliseen spefinovellikilpailuun, josta kaveri vinkkasi (kiitos Minttu!). Ajattelin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä, koska osallistujia oli lopulta reilusti yli 600. Tuloksienkin piti tulla aikaa »»

Mennyttä ja enemmän tulevaa

Rihmasto

Homeromaani on vihdoin kustantajakierroksella. Yhtään vastausta ei vielä ole tullut.

Adeno

Syksyllä ilmestyvä scifiromaani on nyt valmiiksi editoitu ja odottaa oikolukua. Ihmisten palaute jännittää, koska kirja on niin erilainen »»