Archive for kirjoitustyyli

Perhe on pahin ja kamalin ja inhottavin ja ärsyttävin ja raadollisin

Tykästyin kovasti Lionel Shriveriin luettuani romaanit The Post-Birthday World ja So Much For That. A Perfectly Good Family on Shriverin vähemmän tykättyjä kirjoja, eikä ihme. Aihe ja »»

Pintaa syvempi viilto

Helmi-Maaria Pisara, joka kirjoittaa romaaneja nimellä Maaria Päivinen, on Münchenissä asuva blogikollegani, jonka joskus vielä yllätän ilmaantumalla hänen ovelleen Münchenin yöjunalla (aina voi toivoa?). Häneltä on julkaistu »»

Kertauksesta ei ole koskaan haittaa

Joitain kirjoitusoppaita luen yhä uudelleen. Toiset ovat niin samankaltaisia kuin muut, että tuntuu vanhan kertaukselta, vaikka kyseinen opus olisikin vieras.

Mutta kertaus on opintojen äiti ja se tulee »»

Syntymäpäivä joka muutti kaiken

Lionel Shriverin So Much For That tuntui aiheeltaan jne jotenkin niin “minun kirjaltani”, että oli suuri kynnys ryhtyä Shriverin muihin romaaneihin. Voisinko pitää niistä yhtä paljon?

The Post-Birthday »»

Sinisalon mestariteos

Mistähän kaivaisin riittävän suuret ylisanat? Minuun Ennen päivänlaskua ei voi ei iskenyt erityisesti. Lasisilmä oli loisto, vaikka sen salkkarimaailma vähän häiritsi. Linnunaivojen maailma oli mukavampi, mutta siitä »»

Rakkaus on harhaa, ja kuumetta

Kerron usein, mistä ostamani kirjat ovat peräisin. Miksi ostin nuortenkirjan, vaikka en ole lukenut niitä juurikaan edes nuorena?

Syy oli Kallion kirjasto, jossa olin kirjailijakeikalla toukokuussa. Siellä törmäsin »»