Archive for kuolema

Immuuni kuolemalle

Ikävin kysymys Inhimillinen tekijä -ohjelmassa oli, kun kysyttiin perheen ja puolison tuesta. Usein sairaat ihmiset vastaavat tähän julkisesti jotain ihan muuta kuin mitä oikeasti ajattelevat. En muista »»

Elizabeth “EFM” McClung (1970-2013)

Elizabeth McClung oli ainutlaatuinen ihminen, joka on vaikuttanut elämääni enemmän kuin ehkä kukaan muu, jota en koskaan tavannut. Vaikka tavallaan olinkin.

Aloin lukea hänen blogiaan vuonna 2008 »»

Ruusunpunaista totta

En olisi varmaan lukenut Riikka Pulkkisen kirjaa Totta, mutta sain sen lahjaksi Lukuhoukka-blogin B.N.:ltä. Tai sellaisena arvonta-tyylisenä “kuka haluaa ilmaiseksi”. (Hän muuten paketoi tosi kivasti.) Kaikki muut »»

LVI ja ihmisoikeudet

Suomen ihmisoikeustilanne on aika karsea (jos sitä vertaa useimpiin muihin länsimaihin), mutta yksi asia siellä on hoidettu mallikkaasti: LVI. Mutta mitä tekemistä on LVI:llä ja ihmisoikeuksilla? Enemmän »»

Kiusatun pojan itsemurhaviesti kuolinilmoitukseen

Vaikka Enkeli-Elisan tarina ei ollut totta, kiusatut tekevät itsemurhia oikeasti. Tänä aamuna moni hollantilainen järkyttyi lukiessaan sanomalehteä (tai sosiaalista mediaa). 20-vuotiaan tilligteläisen Tim Ribberinkin kuolinilmoituksessa on hänestä »»

Plan B: eutanasia

Kaverini Timo lentää tänään Yhdysvaltoihin ja tapaa huomenna Charlottessa tunnetun CFS-asiantuntija Charles Lappin. Timo uskoo, että hänen ns. viimeinen toivonsa on tutkimuslääke Ampligen, vaikka tietenkin olen muistuttanut »»

Transfobia tappaa

Tällä viikolla on ollut monta mielenkiintoista teemapäivää, jotka matkustelun ja sairastelun takia ovat jääneet “viettämättä”. Tiistaina oli maailman valokuvauspäivä, keskiviikkona flash fiction day ja eilen homofobian ja »»

Kehojen omistamisesta / On the ownership of bodies

I am participating in the yearly Blogging Against Disablism Day blog carnival with this post in my Finnish author/disability blog. An English translation follows after the asterisks »»

Neljäs seinä tulee rymisten alas

Eilen RTL 8 lähetti, ilmiselvästi NaNoWriMon kunniaksi, elokuvan nimeltä Stranger than Fiction, joka kertoo verokarhu Haroldista, jonka päässä kertojanääni alkaa kuvailla hänen elämänsä tapahtumia. Erityisen häiritseväksi tämä »»

Eläimiltä nirri pois

Eutanasia/itsemurha on luonnollisesti perusihmisoikeus, mutta minua on aina vaivannut, miksi eläimet on aina pakko “lopettaa”, jos ne sairastuvat tai vammautuvat. Eläimet “eivät saa kärsiä” hetkeäkään (jos ne »»