Archive for kustantajat

Tulossa paras romaanini

Jälleen on ollut radiohiljaisuutta, mihin yksi syy on, että kanavoin kaiken energiani uuteen kirjaprojektiin, josta lisää myöhemmin.

Näin viime tingassa siis kerron, että minulta ilmestyy muutaman viikon päästä »»

Paha vuosi, hyvä vuosi

Sain juuri uusimman romaanikässärini valmiiksi! Meni vielä vanhan vuoden puolelle, vaikka en olisi millään uskonut. Mitä muuta tänä vuonna tapahtui? Paljon.

Toissa vuosi oli aika mälsä, 2016 oli »»

Tulossa runoja, kirjoja ja lehtiä

Nyt on monenlaista julkaisua tullut ja tiedossa. Glasgow’n yliopiston ison lääketiedescifikilpailun homeaiheinen finalistinovellini The House She Grew ilmestyi vihdoin antologiassa A Practical Guide for the Resurrected. Tämä »»

Runokokoelma tulossa

Tapasin tänään uuden kustantajani ensimmäistä kertaa. Minulta ilmestyy ensi vuoden alussa esikoisrunokokoelma Raskas vesi. Nimensä mukaisesti se kertoo vedestä ja ydinvoimasta, muistakin jutuista kyllä.

Olen odottanut tätä niin »»

Outo, oudompi, etnomykologia

12. käsikirjoitukseni, toivottavasti 7. julkaistava romaanini Rihmasto on aloittanut kustantajakierroksensa. Reippaasti aikataulusta myöhässä, mutta niin käy kun sabotaasi tuhoaa olennaisia elimiä.

Melkoiseksi palapeliksi meni kahden vuorotellen kerrotun »»

Vaikea vuosi 2015

Tämä oli aika kummallinen vuosi, todellista vuoristorataa useallakin rintamalla. Minulta ilmestyi kaksi kirjaa, kaksi pitkää novellia ja useita raapaleita (ja kirjoitin useita ensi vuonna tai 2017 ilmestyviä »»

Haluatko todella kustannusmaailman insideen?

Olen lukenut parikymmentä kirjoittamisopasta ja Jera ja Jyri Hännisen Haluatko todella kirjailijaksi? lähti mukaan viime kirjamessuilta alekorista. Se ei kuitenkaan ole kirjoittamisopas vaan hämmentävä, suurimmaksi osaksi sanakirjan »»

Kustantajan katalogissa ja kaupan hyllyllä

Nyt se on vihdoin kevään katalogissa. Kymmenes minulta ilmestyvä kirja ja olen vihdoin ensimmäistä kertaa katalogissa!

Pahoittelen rumaa kuvankaappausta (minulla ei ole tässä mitään kuvankäsittelyvempaimia) sekä hyvin epäesteetöntä »»

Bongaa minut kirjamessuilla

Minut voi bongata perjantaina Helsingin Kirjamessuilta esiintymästä kahdellakin eri osastolla. Puhun raapaleista eli tasan sadan sanan novelleista Osuuskumman/Robustoksen osastolla (6e131) klo 16:30 ja hiljattain ilmestynyttä Palsamoitu-romaaniani esittelen »»

Kummallista syksyä

En ole paljoa puhunut siitä, että olen Osuuskumma-kustannuksen jäsen. Kyseessä on siis osuuskuntamuotoinen spefikustantamo (eli fantasiaa, scifiä, kauhua yms), joka perustettiin pari vuotta sitten ja johon liityin »»