Archive for lääketiede

Loppuvuoden tuotoksia

Minulta on viime aikoina julkaistu iso kasa kaikkea englanniksi. Vammaiskirjallisuuden lehti Wordgathering julkaisi kolme runoani, mukana on myös lukemani ääniversiot kaikista. Lääketieteen seksismistä kertova “The Rest” oli »»

Lyyrisiä ja lääketieteellisiä projekteja

Olen viime aikoina ollut mukana muutamissa eri projekteissa, lähinnä tosin englanniksi. Medium.com-palvelussa julkaisin marraskuussa pitkän artikkelin terveydenhuollon aiheuttamista traumoista, josta on tullut valtavasti kiitollista palautetta. Moni on »»

Amsterdamilaislehdessä

Kokeellisehko lääketiedescifinovellini Morviv: A Package Insert julkaistiin tällä viikolla Expanded Field -kirjallisuuslehdessä. Olin alun perin hakenut tekstille jotain tunnetumpaa julkaisualustaa, kun se on paras novellini, mutta Expanded »»

Yksi idea, kolme tarinaa

Jäi jotenkin kertomatta blogissa, että projekti Maanpäällinen on valmistunut – tai oikeastaan kyseessä on projekti Morvivin kolmas iteraatio. Kaikki kertovat lääkkeestä, joka aiheuttaa väliaikaisen kuoleman, kuten Morviv-nimestäkin »»

Sähköistävää ystävyyttä

Luin viime vuonna Leah Thomasin Because You’ll Never Meet Me’n, joka oli spefihtävää cripfic-YA:ta. En antanut sille kovin ylistävää arviota, koska moni asia kirjassa ärsytti minua. Usein »»

Siskonsa suojelija

Jodi Picoultin My Sister’s Keeper (suom. Sisareni puolesta, joka IMO on tosi huono nimi) on bestseller-romaani, josta on tehty elokuvakin. En tiedä onko kirja jakanut yleisesti mielipiteitä, »»

Kuka murhasi siskon?

Rosamund Luptonin romaanissa Sister on paljon samaa kuin toisessa viime aikoina lukemassani bestsellerissä The Ice Twin, enkä nyt puhu vain sisarussuhteista. Molemmat ovat tavallaan ihmissuhderomaaneja, mutta niissä »»

Viestejä paperinukeilta

Olen nyt yrittänyt lukea suomalaisia nuortenkirjoja, koska olen kirjoittamassa itse sellaista. Joku suositteli Marja-Leena Tiaisen tuoretta romaania Viestejä Koomasta.

Huonoon seuraan ajautunut 15-vuotias Silva hyppää pahiskaverinsa Jeminan yllyttämänä »»

Naiset ne vaan ajankulukseen valittaa

Olen törmännyt kahteen erityisen bisarriin esimerkkiin seksismistä tässä kuussa. Ensimmäinen oli nettikommentti, jonka mukaan kuukautisvaivat ovat psykosomaattisia. Siitä twiittasinkin kuvankaappauksen. Ei kai kuukautiset nyt voi mitään fyysisiä »»

Simsalabim, vammaiset katoavat

Hollannin televisiossa näytettiin hiljattain neliosainen TV-sarja “Viimeinen Down”, jossa mietittiin sitä, katoavatko Downin syndrooman kanssa syntyneet ihmiset uusien, edistyneempien sikiöseulontojen takia ja mitkä tämän yhteiskunnalliset merkitykset ovat. »»