Archive for lapset
Eutanasiakeskustelu tulvii valheita ja propagandaa
Eutanasia on noussut vaihteeksi julkiseen keskusteluun Suomessa. Keskustelun taso on vain niin surkea, propagandaa, valheita ja vääristelyä pursuava, että ihan oksettaa. Tulee mieleen tasa-arvoisesta avioliitosta käyty keskustelu »»
Kesken päättyvä dekkari
En muista, milloin ja miksi alun perin kiinnostuin Ulvilan mystisestä murhasta, mutta luin asiasta kaiken mahdollisen verkosta. Ja sitä materiaalia on valtavasti, lehtijuttujen lisäksi mm. esitutkintapöytäkirjoja, Anneli »»
Vammaisuus surettaa vammattomia
Niklas Thesslundin Image-lehdessä julkaistu juttu Down-lapsen saamisesta on ollut kovasti kehuttu. Minuun se ei vedonnut, ehkä siksi että minulla ei ole lapsia. Tosin minun on ihan erityisen »»
Espoon metsien kauhuja
Moni tuntee Hanna “Morre” Matilaisen kirjablogaajana ja kustannustoimittajana, mutta hän on myös kirjoittaja. Tuonen tahto on Hanna Morren esikoisromaani, kauhutarina Espoossa asuvista Tytistä ja Timosta, joiden ainokainen »»
Autismin pitkä oppimäärä
Steve Silbermanin NeuroTribes: The Legacy of Autism and the Future of Neurodiversity on bestsellerkirja autismista. Sitä oli jossain (en muista enää missä) kehuttu kovasti, mutta melkein scifiin »»
Kun kaksonen kuolee
Sain S.K. Tremaynen Ice Twinsin kaveriltani, jolta pyysin lainaan jotain piristävää, kevyttä luettavaa. Hän sitten osti minulle bestseller-kauhukirjan, kun ei ehtinyt hakea kotoaan mitään lainaan. Joskus luinkin »»
Äidinmaidonkorvikeliigat vauhdissa
Olen kuullut aiemminkin äidinmaidonkorvikejauheen diilaamisesta Kiinaan. Siellä siitä saa paljon korkeamman hinnan. Useimmissa Amsterdamin kaupoissa on ostorajoitukset korvikejauheen suhteen.
Silti tuli eilen aika bisarri fiilis, kuin olisi lukenut »»
Äitejä ja eläimiä
Pyysin Anu Silfverbergin novellikokoelman He eivät olleet eläimiä lahjaksi joskus vuosia sitten. Silfverberg on mm. Nyt-liitteen toimittaja ja tunnetaan vegaanina ja eläinten oikeuksien puolustajana.
Ensin novellikokoelma ei iskenyt »»
Suurimmat fanini
En ajatellut kirjoittaa Seeprakoiran julkkareista, mutta lopulta päätin kuitenkin blogata niistä. Etukäteen jännitin julkkareita. Nykyajan lasten väitetään olevan poispilattuja räyhähenkiä, hyvä kun eivät esineillä heittele. Sellon kirjastossa »»
Julkkarit x 2
Minulta ilmestyy ensi kuussa kaksi teosta: viides romaanini Sisimmäinen sekä ensimmäinen lastenkirja Seeprakoiran seikkailut. (Myös ruokakirjani piti ilmestyä näillä main, mutta itsestäni riippumattomista syistä se viivästyy edelleen.)
Tiedossa »»