Archive for markkinatalous

Kaikki lehtijutut yhden klikkauksen päässä

Joku juuri kertoi Twitterissä, että oli yrittänyt ostaa suomalaisen aikakauslehden sähköversion. Hän sai sähköpostiinsa viestin, että se toimitettaisiin parin päivän päästä.

Aika absurdia.

Suomessa sanomalehtien ja aikakauslehtien nettibisnes nojaa »»

Vapaaehtoisesti vankilaan

Margaret Atwoodin uusin romaani The Heart Goes Last ei ole yleisesti ottaen ollut ihmisten suosikki, moni on pettynyt siihen. Mm. romaanin seksikeskeisyydestä on valitettu.

Minun oli jostain syystä »»

Turbojytyytystä hyperkapitalismissa

Jennifer Government kertoo maailmasta, jossa ylikansalliset yhtiöt hallitsevat kaikkea. Romaanin alku oli hyvin hämmentävä. Ensin kirjan alku tuntui aika naurettavalta. Sitten se alkoi kiehtoa. Jossain vaiheessa ensimmäistä »»

Omenakumisaappaat

Risto oli saanut uudet kumisaappaat, joissa oli komeita omenankuvia. Hän oli joutunut kinuamaan niitä monta kuukautta, kunnes äiti lopulta antoi periksi. Kaikki kaverit tulevat kateellisiksi, Risto myhäili »»

Onko seksityö työtä?

Seksin myyminen on aihe, joka nousee aina välillä lööppeihin. Viime aikoina on puhuttu esimerkiksi hollantilaiskaksosista, jotka myivät seksiä 50 vuoden ajan ja kirjoittivat siitä kirjan, leffakin tehtiin. »»

Britannian ihmisoikeuksien suuri hiljaisuus

Tänään alkavat Lontoon olympialaiset, massiivinen ja sitäkin surullisempi farssi, jonka järjestelyissä työntekijöitä on pidetty epäinhimillisissä olosuhteissa. Ei sinänsä ihme, sillä tämä on nykyään Briteissä maan tapa. Työttömät, »»

Sähkökirjat sähköistävät

Sähkökirjoista on viimeisen viikon aikana julkaistu kaksi hyvää juttua, joissa on hyvin erilainen näkökulma. Molemmat kuitenkin korostavat formaatin tärkeyttä ja toisaalta erilaisuutta paperikirjaan verrattuna.

Wall Street Journalin kirjoituksessa »»

Kun työllä ei elä

Ostin Nälkäpalkalla-kirjan Kirjatorilta eurolla parilla vuosia sitten (jolloin en edes vielä edes tiennyt, kuka on Barbara Ehrenreich). Muuten en tietenkään olisi ostanut suomenkielistä käännöstä. Harmittaa, että ostin, »»

Se siitä

Aistikkaiden kirja-arvosteluiden jumalatar Leena Lumi suositteli minulle Lionel Shriverin kirjaa Jonnekin pois, jonka luin alkuperäiskielellä nimellä So Much For That. Leena oli kehunut sen maasta taivaisiin ja »»

Blogaaja vai mainospelle?

Olen seurannut hämmennyksellä joitain jenkkiblogaajia, jotka käyttävät usein itsestään termiä “mommy blogger”, mutta käytännössä blogaaminen on heille vain tapa saada uusia tavaroita ilmaiseksi, liittyivät ne sitten äitiyteen »»