Archive for meri

Valaita ja salatiedettä

Millaisen romaanin CMX:stä tuttu A.W. Yrjänä kirjoittaisi? Monella lienee varmasti jonkinlainen visio aiheesta. Yrjänällä oli käsittääkseni aika pitkällä Talvikuningas-konseptialbumin maailmaan sijoittunut avaruusscifiromaani, kun murtovarkaat veivät tiedostot.

Vuonna 2017 »»

Merikäärmettä etsimässä

Risto Isomäen tunnetuin teos lienee ydinvoima-aiheinen Sarasvatin hiekkaa. Con Rit on enemmän ekotrilleri kuin ekoscifiä ja sen inspiraatio löytyy fysiikan sijaan biologiasta (etenkin meribiologiasta), ekologiasta, klimatologiasta, maantieteestä, »»

Merirosvoja näkyvissä

Osuuskumman merirosvoaiheinen antologia Kristallimeri on ilmestynyt sähköisessä muodossa, painettu seuraa pian perässä. Facebook-julkkarit järjestetään talk like a pirate -päivänä 19.9. Livenä julkkaroidaan la 4.10. Turussa Proffan kellarissa »»

Meren ääri

Eilen kävelin aamuauringossa paljain jaloin valtavan suurella hiekkarannalla ja keräsin Atlantin aaltojen rannalle kuljettamia simpukankuoria. Aallot pärskyivät, tuuli oli piirtänyt hiekkaan dyynimäisiä siksakkuvioita. Kullankeltaista hiekkaa pilkuttivat laivastonsiniset »»