Archive for meta

Aukko

Blogin yli kuusivuotisen historian ensimmäinen tauko iski. Ei siksi, että ei olisi ollut mitään sanottavaa, tai blogaaminen ei olisi huvittanut. Minulla on kymmeniä ideoita ja pari valmista »»

Romaanien salaiset sopukat

Kirjallisuus on täynnä symboliikkaa ja piilomerkityksiä. Kirjallisuutta opiskelleet (toisin kuin minä) varmaan löytävät niitä ihan eri tavalla. Usein sellaisiakin, joita kirjoittaja ei ole tietoisesti mukaan ottanut. Pahimmillaan »»

Sienikirjallisuutta

Pari vuotta sitten aprillasin blogissani, että alkaisin kirjoittaa mikrobeista fiktiota. En tiedä oliko teksti kenestäkään muusta hauska kuin itsestäni ja tuskin kukaan sitä hetkeäkään piti totena, ei »»

Viisi vuotta

Tänään tulee täyteen viisi vuotta siitä, kun muutimme Hollantiin. Aina vuosipäivän lähestyessä minulla on ollut suunnitteilla hienoja postauksia, joissa on fiilistelyitä, TOP-listoja, plussia ja miinuksia, suurimpia onnistumisia »»

Blogimaailman uudet kujeet

Olen viimeisen parin vuoden aikana jaksanut lukea tosi huonosti blogeja, erityisesti kirjoittajatuttujeni blogeja. Silloin kun olenkin lukenut, en ole usein jaksanut kommentoida. Nyt kun olen ollut vähän »»

Vuosi 2013 tarkastelussa

Nyt on aika tarkastella kulunutta vuotta. Mikä onnistui ja mikä ei. Minulla oli täksi vuodeksi seuraavat tavoitteet:

[X] Palsamoitu valmiiksi
[X] seuraavan romaanin (Elviira?) ensimmäinen versio valmiiksi
[O] Häpeämättömälle, Palsamoidulle »»

Häpeämätön kilpailu: Arvostele romaanini lukematta sitä – voita se itsellesi!

Kaksi tietokirjoistani on aikoinaan arvosteltu isoissa sanomalehdissä ilman, että kriitikko oli lukenut kirjaa joko ollenkaan tai kokonaan.* Niinpä ajattelin järjestää kilpailun: arvostele pian ilmestyvä Häpeämätön-romaanini ilman että »»

Pieni avunpyyntö

Aion nyt pyytää vielä toisenkin kerran apua lukijoiltani. Pian ilmestyy kolmas romaanini Häpeämätön, josta olen hyvin ylpeä. Se on loistava kirja! Jotta se saisi ansaitsemansa huomion, vaaditaan »»

Tarjolla kolumnisti

Olen useita kertoja kirjoittanut haaveilevani kolumnistin työstä, mutta se on saattanut hukkua kaiken muun sekaan. Tai ehkä siitä on puuttunut call to action. Niinpä pyydän nyt ihan »»

Arvosteluja ja jauhelihaa

Makuuhaavoja-romaanistani ilmestyi pari päivää sitten uusi, mielestäni varsin mielenkiintoinen arvostelu Maailman ääreen -kirjablogissa. Hän oli pitänyt kirjasta ja erityisesti tykkäsin arvostelussa tästä kappaleesta (kaikki tätä blogia lukeneet »»