Archive for nanowrimo

Muumiot takaisin arkkuun

Uusin romaanini Palsamoitu, yhdeksäs romaanikäsikirjoitukseni ja toivottavasti neljäs julkaistava sellainen, on nyt valmis. Yhdenkään aiemman romaanin kirjoittaminen ei ole ollut läheskään näin vaikeaa, koska en ole ennen »»

NaNot nanottu

NaNoWriMo on tältä vuodelta valmis, reilu 50 000 sanaa ja tarina valmistui eilisiltaisessa miitissä. Palsamoidusta tuli vähän synkkä ja paatoksellinen romaani, pitää nyt editointivaiheessa saada sinne enemmän »»

Paskasadetta ja auringonpaistetta

NaNo etenee toisina päivinä paremmin, toisina huonommin. Numerot eivät kerro koko totuutta. Välillä on taottu kirjoitusenkkoja, välillä iskee sellainen jähmettävä suru ja lannistus, että hyvä kun saa »»

Kauhu-unista sorvin ääreen

Viime yön unessa olin kirjailijakeikalla Kallion kirjastossa, joka ei tietysti fyysisesti muistuttanut Kallion kirjastoa, kuten usein unissa on asia.

Sali oli suuri ja siellä oli paljon tuoleja. Minun »»

Kirjoja, kirjoja, kirjoja

Minulta on kyselty, aionko osallistua tänäkin vuonna NaNoWriMoon. Vastaus on tietysti kyllä, vaikka kuntoni on mitä on (vaikka vielä on jotain huteraa toivoa, että saisin sen erinäisillä »»

Hups, 50 000 tuli täyteen

En ikinä ajatellut saavani NaNoWriMoa valmiiksi näin aikaisin, kahdeksan päivää etuajassa, mutta näin siinä vain tänä vuonna pääsi käymään. Kuten aina ennenkin on ollut asia, olen nyt »»

11 päivää Häpeämätöntä

NaNoWriMossa on vuorossa päivä numero 11. Tahtini on ollut aavistuksen nopeampi kuin missään aiemmassa NaNoWriMossani, reilu 2 000 sanaa päivässä. Joinain päivinä tuo määrä on syntynyt helpommin, »»

Neljäs seinä tulee rymisten alas

Eilen RTL 8 lähetti, ilmiselvästi NaNoWriMon kunniaksi, elokuvan nimeltä Stranger than Fiction, joka kertoo verokarhu Haroldista, jonka päässä kertojanääni alkaa kuvailla hänen elämänsä tapahtumia. Erityisen häiritseväksi tämä »»

Alku aina hankala

662 sanaa nyt. NaNoWriMo lähtee yleensä kohdallani käyntiin hieman takkuisesti. Osaltaan sitä varjostaa Marian ilmestyskirjan onnistuminen alusta lähtien: kirjan ensimmäistä kohtausta on editoitu häviävän vähän verrattuna siihen, »»

Apuraha!

Eilen postissa tuli IT-Lehti, jossa on isohko, reippaasti kuvitettu juttu minusta ja Marian ilmestyskirjasta, nimikin on lehden kannessa. Sen lisäksi tuli paksu kirjekuori Alfred Kordelinin säätiöltä. Heti »»