Archive for oikeudenmukainen maailma

Anarkomarkon aivot jugendtalon seinällä

Itsenäisyyspäivänä minua aina hävettää olla suomalainen, vaikka en sille tietysti mitään voi. Olen muuttanut pois Suomesta, mutta Suomessa suomalaisille vanhemmille syntymistä en voi peruuttaa. Se väkivallan ja »»

Murhaajalla on ihmisen kädet

Rautavaaran lapsisurma on puhuttanut paljon, eikä ihme. On hirveää, että kolme pientä lasta kuolee ja vielä hirveämpää, että joku, vieläpä lasten äiti, on tahallisesti aiheuttanut heidän kuolemansa.

Kohua »»

Sacherkakkua proleille

Kokoomusnuorten aivopierut ovat herättäneet kiivasta keskustelua tällä viikolla. Ihan syystä. Selkäpiitä karmivia ehdotuksia, mutta asiasta on tärkeä kuitenkin puhua.

Nimittäin siitä, että äärioikeistolaisuutta löytyy muualtakin kuin persujen tai »»

Eihän tämä voi olla totta?

Olen sairastanut nyt 10 vuotta, 8 kuukautta ja 14 päivää. (Pakko pitää tauko kirjoittamisessa, kun tuo luku on niin masentava.) Jotkut ihmiset ajattelevat, että tämän sairauden on »»

Hyvä maailma, paha koditon

Yritän romaaneissani ja novelleissani antaa äänen sellaisille ihmisryhmille, joilla normaalisti ei sellaista ole, esimerkiksi vanhukset, vammaiset ja homo/lesbo/bi-jaottelun ulkopuolelle jäävät seksuaalivähemmistöjen edustajat. Yksi kaikkein halveksutuimmista vähemmistöryhmistä on »»