Archive for paineet

Perheenäidin perfektionismia

Taru Kumara-Moision esikoisromaani Maan vetovoima kertoo täydellisyyden tavoittelusta. Noora on Tampereella asuva, nuori kotiäiti, joka haluaa elää ekologisesti, kasvattaa lapsensa pedagogisesti ja hoitaa parisuhdettaan. Hyllyt täyttyvät aiheeseen »»

Laikukas, kalju tai amputoitu malli?

Eilen luin Iltalehden sivuilta mielenkiintoisen jutun Yhdysvaltojen Huippumalli haussa -ohjelman osallistujasta Chantelle Youngista, joka kärsii vitiligosta eli valkopälvestä. Tämä autoimmuunisairaus tuhoaa ihon pigmentin ja aiheuttaa siten valkoisia »»

Katsojan silmässä

“Miksi juuri sinut pitäisi valita meidän uuteen tosi-TV-sarjaamme?” nainen kysyy. “Oletko tyytymätön ulkonäköösi?”

“Totta helvetissä.”

Nainen naurahtaa.

“Niin, kukapa meistä ei olisi. Sinun tapauksesi saattaisi kyllä olla mielenkiintoinen. Näen »»

Kainalokarvoja ja yökkäilyä

Suomessa oli hiljattain joku kainalokarvakohu. En ole halunnut perehtyä aiheeseen tarkemmin, mutta osaan kuvitella. Mikä olisikaan kamalampaa, kuin että naisella on karvoitusta. Naisenhan pitää mukautua kiltisti yhteiskunnan »»

Raikas, terävä ja sivaltava

Tarkoitus oli blogata taas välillä muista kun arvosteluista, mutta tämä oli niin hieno, että pakko sanoa jotain.

Lukemista ja kevennystä -blogin Heta otsikoi arvostelunsa “Teksti lyö kuin ruoska“. »»