Archive for pelit
Tulossa paras romaanini
Jälleen on ollut radiohiljaisuutta, mihin yksi syy on, että kanavoin kaiken energiani uuteen kirjaprojektiin, josta lisää myöhemmin.
Näin viime tingassa siis kerron, että minulta ilmestyy muutaman viikon päästä »»
Kourallinen arvosteluja
Tuoreesta Adeno-romaanistani on tullut useita uusia arvosteluja. Useimmat ovat pitäneet kirjasta, mutta muutama ei ole tykännyt sen lopusta ollenkaan. Harmi.
Nörttityttöjen arvio oli varsin posiitiivinen. “Pidin Adenon »»
Adeno on ilmestynyt
Kuudes romaanini Adeno on nyt julkaistu ja tilattavissa painettuna ja sähkökirjana – toki myös arvostelukappaleit järjestyy . Kyseessä on siis ensimmäinen tieteisromaanini, joka käsittelee flunssaa, mutta myös »»
Den glider in
“Olin eilen geokätköilemässä. Päädyin kävelemään kilometritolkulla ja löysin paikkoja, joihin en muuten olisi päätynyt. Sain pari uutta kaveriakin. Hieno harrastus.”
“No huhhuh. Kuulostaa typerältä ja lapselliselta. Miten sinä »»
Jäätävä kansipaljastus
Jotkut teistä ovatkin ehkä törmänneet siihen jo somen uumenissa. Syksyllä ilmestyvän Adeno-romaanini kansikuva on nyt julkaistu.
Osuuskumman Facebook-sivu esitteli kirjan sanoin: “Kuvittele, kuinka kauhealta pelkkä flunssa tuntuisi, jos »»
Oma peli paras peli
Vaikka kirjoitinkin ensi vuonna ilmestyvän peliaiheisen romaanin, on pakko tunnustaa, etten ole koskaan ollut erityisen innostunut kortti- tai lautapeleistä. Okei, Trivial Pursuit, Alias ja Pictionary, koska olen »»
Lähes epätodellista
Kirjamessujen upeista fiiliksistä jo kirjoittelinkin, mutta Suomen reissu oli muutenkin erittäin onnistunut. Pari pientä vastoinkäymistä, harmillista ongelmaa tai missattua mahdollisuutta oli, mutta muuten kaikki sujui todella hyvin, »»
Tapahtumasumaa
Olen osallistunut Hollannissa monenlaisiin tapahtumiin. Paljon mielenkiintoista menee kuitenkin ohitse, koska useimmista tapahtumista kuulee puskaradion kautta ja verkostot ovat kuitenkin vielä pienet verrattuna Suomeen, jossa on satoja »»
Giikkiraamattu romaanin muodossa
Ready Player One on bestsellerscifiromaani, jota etenkin nörttipiireissä on kehuttu maasta taivaisiin. Se on miellyttänyt myös monia sellaisia ihmisiä, jotka eivät yleensä lue kaunokirjallisuutta. Ihmekö tuo. Siinä »»