Archive for raapaleet
Loppuvuoden tuotoksia
Minulta on viime aikoina julkaistu iso kasa kaikkea englanniksi. Vammaiskirjallisuuden lehti Wordgathering julkaisi kolme runoani, mukana on myös lukemani ääniversiot kaikista. Lääketieteen seksismistä kertova “The Rest” oli »»
Suomi-1000000000
Hesarin maanantainen Suomi-scifiartikkeli kirjoitti Adeno-romaaanistani. Sen ja iitsenäisyyspäivän kunniaksi raapale eli tasan sadan sanan novelli Suomi-Scifiä.
Suomi-1000000000
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Suvivirsi, Kekkonen, »»
Timanttikäpylehmä – tarina Finlandia-palkinnosta
Pirkko Juustinen oli Finlandia-palkinnon ennakkosuosikki, mutta silti hänen voittonsa herätti myös närää, kuten jokaisen voittajan kanssa väistämättä käy.
– Minä löysin yhden turhan sanan, joka on väkisin tungettu »»
Englanninkielisiä julkaisuja ja julkkareita
Osuuskumma International julkaisi hiljattain
Tuoreita munia ja kissoja
Osuuskummalta on ilmestynyt hiljattain kaksi kiinnostavaa uutta antologiaa, joissa olen mukana. Eilen tupsahti painosta lajissaan kolmas Kummalinnun munia -raapaleantologia.
Siinä missä aiemmissa Kummiksissa on ollut sekalainen valikoima spekulatiivisia »»
Den glider in
“Olin eilen geokätköilemässä. Päädyin kävelemään kilometritolkulla ja löysin paikkoja, joihin en muuten olisi päätynyt. Sain pari uutta kaveriakin. Hieno harrastus.”
“No huhhuh. Kuulostaa typerältä ja lapselliselta. Miten sinä »»
Pimeää pimeämpää proosaa
Missä on tasan sata sanaa ja se voi pelottaa, kuumottaa, itkettää tai naurattaa, viedä kaukaisille planeetoille, maapallon syntyyn, virtuaalitodellisuuteen, singulariteettiin tai maailmanloppuun? Tietysti raapale.
Osuuskumman uusin raapaleantologia Pimeääkin »»
Jopas moneen soppaan lusikkani työnsin
Osuuskumman kevään katalogi on julkaistu. Siellä mainitaan lyhyesti myös syksyn julkaisut. Minut löytää sieltä niin monta kertaa, että itsekin olen hieman hämmentynyt.
Olen mukana maaliskuussa ilmestyvässä steampunkantologiassa »»
Puskee, puskee
Hieman tilapäivityksiä taas kirjoitusrintamalta, jolla jotkut asiat etenevät tosi hyvin ja toiset huonommin.
Rihmasto
Realismia ja spefiä sekoittava romaani on työn alla, nyt viime viikkoina editoiminen on kyllä edennyt »»
Kirjamessupläjäys
Minulla on tällä kertaa useita esiintymisiä Helsingin kirjamessuilla viikon päästä ja yksi myös Varjokirjamessuilla. Maria Carole teki minulle tällaisen komean flaijerin, kiitos!
Jos kuva ei näy tai et »»