Archive for romaanit
NaNoWriMo valmistui lauantaina. Oli kyllä todellinen tuskien taival. Ensin jäi saamatta ne kaksi kokeellista hoitoa, jotka piti saada ennen NaNoa. Toinen on yhä postin syövereissä (eli varmaan »»
Filed under: Kirjoittaminen,Omat kirjat,Pään sisältä | ei näin, kirjailijan työ, lainaukset, nanowrimo, rihmasto, romaanit, taustatyö, turhautuminen, valmiiksi saaminen|No Comments
Helmi-Maaria Pisara, joka kirjoittaa romaaneja nimellä Maaria Päivinen, on Münchenissä asuva blogikollegani, jonka joskus vielä yllätän ilmaantumalla hänen ovelleen Münchenin yöjunalla (aina voi toivoa?). Häneltä on julkaistu »»
Filed under: Muiden kirjat | ihmissuhteet, kertojanääni, kirja-arvostelut, kirjoitustyyli, maaria päivinen, naiseus, perheväkivalta, proosaruno, romaanit, tajunnanvirta, väkivalta|4 Comments
Tulevan romaanini kansikuva julkaistiin joitain viikkoja sitten ja olen sen lisäksi miettinyt myös muiden kirjojen kansia, onhan monilta tutuiltani ilmestynyt tai ilmestymässä lähiaikoina kirja. Useiden näistä kannessa »»
Filed under: Muiden kirjat,Omat kirjat | atlaskehrääjä, estetiikka, graafinen suunnittelu, j s meresmaa, kannet, kliseet, kristiina vuori, kustantajat, kuvamanipulaatiot, leikekuvat, makuuhaavoja, marian ilmestyskirja, romaanit, tietokirjat, valokuvat|6 Comments
Löysin blogitiedostoistani jonkin tällaisen meemin, johon olin vastannut sen kiertäessä pari kuukauta sitten, mutta unohtanut postata. Se oli mielestäni sen verran hauska, että postaan sen nyt.
Voitte vastata »»
Filed under: Muiden kirjat | huumori, listat, meemit, nimeäminen, romaanit|8 Comments
Nabokovin Lolita oli mainio kirja ja Pale Firestä kiinnostuin, kun kirjassa The Secret Miracle: The Novelist’s Handbook niin moni menestynyt kirjailija hehkutti sen rakennetta. Pale Firessä kieltämättä »»
Filed under: Muiden kirjat | alaviitteet, kirja-arvostelut, kirjallisuustutkimus, klassikot, kokeellinen proosa, metafiktio, mielipiteiden jakajat, rakenne, romaanit, runot, tulkinnat, vladimir nabokov|1 Comment
Tämän vuoden kirjoitustavoitteistani sain kaikki täytettyä, paitsi “järkevä määrä runoja valmiiksi” ja kustannussopimus Makuuhaavoille. Seitsemän vuotta työn alla ollut esseekokoelmakin valmistui vihdoin – okei, aion viilailla sitä »»
Filed under: Kirjoittaminen,Muiden kirjat,Omat kirjat | apurahat, artikkelit, häpeämätön, kirjallisuuslehdet, kirjoituskilpailut, lehdet, listat, makuuhaavoja, marian ilmestyskirja, novellit, romaanit, tavoitteet, tietokirjat, tulevaisuudensuunnitelmat, työ, valmiiksi saaminen, vammaislehdet|No Comments
Aluksi minulla meinasi mennä hermot White Oleanderiin. Kirjan päähenkilön Ingrid-äiti on kohtalokas runoilija ja ilmeisesti tämän takia nuori kertojatytärkin kuvailee kaikkea niin lyyrisesti, että lyhyessä tekstikappaleessa »»
Filed under: Muiden kirjat | henkilöhahmot, janet fitch, kertojanääni, kirja-arvostelut, romaanit, runoilijat, selviytymistarinat, vankilat|No Comments
Eilen postissa tuli IT-Lehti, jossa on isohko, reippaasti kuvitettu juttu minusta ja Marian ilmestyskirjasta, nimikin on lehden kannessa. Sen lisäksi tuli paksu kirjekuori Alfred Kordelinin säätiöltä. Heti »»
Filed under: Omat kirjat,Yhteiskunta | apurahat, blogit, häpeämätön, henna helmi heinonen, it-lehti, julkisuus, kirjailijan työ, kirjailijat, lehdet, nanowrimo, raha, romaanit, suomi, toimeentulo, työ, vammaislehdet|3 Comments
Säästin Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytäviä monta kuukautta kesälomaa, etenkin Suomen matkaa varten. Aloitin sen tosin vasta paluumatkalla lentokoneessa. Kirjaan kohdistuivat kovat odotukset. Eikä se kyllä pettänyt. »»
Filed under: Muiden kirjat | jyväskylä, kaupungit, kirja-arvostelut, lopetukset, maaginen realismi, pasi ilmari jääskeläinen, romaanit, spefi, suomalaiset kirjat, suomi|1 Comment
Jotenkin uuden romaanin suunnittelussa kaikki tuntuu loksahtavan kohdalleen – jopa pelottavan hyvin. Lähes joka päivä tulee mieleen uusi idea ja useimmat näistä uusimmista ideoista ovat saaneet useamman »»
Filed under: Kirjoittaminen | flow, häpeämätön, kirjoittamisen ihanuus, romaanit, suunnittelu, tuotteliaisuus|No Comments
« Previous Entries||