Archive for saksa
Paha vie mukanaan
Terhi Rannelan Taivaan tuuliin on hyvin erilainen kirja kuin häneltä aiemmin lukemani Läpi yön. Siinä missä Läpi yön -romaanin päähenkilö on eteerinen runotyttö, Aura on jotain aivan »»
Sähköistävää ystävyyttä
Luin viime vuonna Leah Thomasin Because You’ll Never Meet Me’n, joka oli spefihtävää cripfic-YA:ta. En antanut sille kovin ylistävää arviota, koska moni asia kirjassa ärsytti minua. Usein »»
Sähkö erottaa ystävykset
Leah Thomasin Because You’ll Never Meet Me on kirjemuotoinen nuortenromaani kahden vammaisen pojan kirjeenvaihdosta. Oliver on teinipoika, jolla on synnynnäinen “sähköallergia”. Sähkö aiheuttaa hänelle epilepsiakohtauksia ja niinpä »»
Piinaavan pilkkopimeää
Syntymästään asti sokea Jonna Mononen on kirjoittanut kauhujännärin Hiljaa pimeässä, jossa nimensä mukaisesti ollaan pilkkopimeässä. Kirjailija ei siis tarvitse näköaistia ja sen puutteesta voi oikeastaan olla jopa »»
Käytännöllisen suklaan maa
Tämä voi tuntua off topicilta tässä blogissa ja ehkä onkin, mutta tarina on hauska ja siksi haluan sen jakaa. Ja olenhan kirjoittanut ennenkin kulttuurieroista.
Suomalainen kaverini oli käymässä »»
Berliinin ihmeitä
Kuuden päivän Berliinin reissu meni mukavasti, jos ei lasketa lämmön aiheuttamia komplikaatioita sekä hotellin uskomatonta tyrimistä. Todistetusti voin selvitä hengissä 37 asteen lämmöstä – se tosin vaatii »»
Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
Tämä kirja on jakanut mielipiteet, tai oikeastaan kerännyt enemmän negatiivisia arvioita. Jopa monet Erlend Loe -fanit ovat haukkuneet sitä. Minulle Erlend Loen Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa kyllä »»