Archive for suuryritykset

Lentokone vie liikuntakyvyn

Uskaltautuisitko lentokoneeseen, jos siihen liittyisi parin prosentin riski, että lennon jälkeen et pystyisi kävelemään jopa kuukausiin? Lentoyhtiö suhtautuisi tähän nihkeästi, etkä saisi mitään korvausta.

Kuulostaa ehkä kaukaiselta »»

Turbojytyytystä hyperkapitalismissa

Jennifer Government kertoo maailmasta, jossa ylikansalliset yhtiöt hallitsevat kaikkea. Romaanin alku oli hyvin hämmentävä. Ensin kirjan alku tuntui aika naurettavalta. Sitten se alkoi kiehtoa. Jossain vaiheessa ensimmäistä »»

Liha on heikko – ja halpa

Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut herätti ilmestyessään paljon keskustelua ja voitti useita tietokirjapalkintoja, mukaan lukien Tieto-Finlandian. Kirja onkin monella tapaa ansiokas.

Kirja alkaa osuudella eläinfilosofiaa, eräänlaisella tiivistelmällä alasta, jossa »»

Omenakumisaappaat

Risto oli saanut uudet kumisaappaat, joissa oli komeita omenankuvia. Hän oli joutunut kinuamaan niitä monta kuukautta, kunnes äiti lopulta antoi periksi. Kaikki kaverit tulevat kateellisiksi, Risto myhäili »»

Onko Obamalla väliä?

Jos joku ei ole huomannut, Jenkeissä on pian presidentinvaalit. Mieheni ja moni muu on sitä mieltä, että vaalit ovat pelkkää nukketeatteria ja on ihan sama, kumpi voittaa. »»

Kertomus sairaasta yhteiskunnasta

“Chronic Fatigue Syndrome: A Novel” ei kuulosta ehkä kaikkein houkuttavimmalta romaanin nimeltä. Se on kuitenkin tässä tapauksessa osuva nimi. Caroline T. Andersonin romaani kertoo CFS:stä, suomeksi kroonisesta »»