Archive for toivo

Vapaapudotus

Olen tänä vuonna kirjoittanut yli kaksisataa runoa, valtaosan englanniksi. Olen lähetellyt niitä aktiivisesti ja niitä onkin jo hyväksytty yhdeksään eri julkaisuun. Viimeisimpänä ilmestyi traumoja, ystävyyttä ja kiintymyssuhteita »»

Itsemurha on yhteiskunnallinen ongelma

Itsemurha on puhuttanut viime aikoina paljon mediassa ja somessa. Lehdet kirjoittivat 16-vuotiaasta Kristiinasta, joka oli vammautunut pysyvästi hypättyään metron alle. Metron alle hyppäsi myös Tii, joka onneksi »»

Joulu tulee pian, ehkä

Tällä hetkellä riittää odotettavaa. Vähän vajaan kuukauden päästä on toivottavasti luvassa jotain todella, todella siistiä, jos kaikki menee hyvin. Pian sen jälkeen, 6. maaliskuuta, on esikoisnäytelmäni ensi-ilta, »»

Vähiin käy

Laura Saven esikoisromaani (ja valitettavasti myös ainoaksi jäänyt romaani) Paljain jaloin on herättänyt paljon keskustelua niin blogeissa kuin lehdissäkin. Kirjan taustalla on järkyttävä tositarina. Lääketieteen opiskelija ja »»

Plan B: eutanasia

Kaverini Timo lentää tänään Yhdysvaltoihin ja tapaa huomenna Charlottessa tunnetun CFS-asiantuntija Charles Lappin. Timo uskoo, että hänen ns. viimeinen toivonsa on tutkimuslääke Ampligen, vaikka tietenkin olen muistuttanut »»