Archive for tulevaisuudensuunnitelmat

Laukkaa runoratsu reima

Olen kirjoittanut runoja viisivuotiaasta, mutta enimmäkseen hyvin sporadisesti. Joskus yhden vuodessa, toisinaan kolme viikossa.

Olen todella kauan haaveillut runokokoelman julkaisemisesta, mutta vähäinen tahti on tullut tielle. Vaikka kaikki »»

Tienhaarassa

Olen jossain määrin tienhaarassa nyt. Ylihuomenna (toivottavasti) selviää, saanko Belgiasta hoitoa. Jos saan, menee toki pidempään, ehkä jopa kuukausia, saada selville onko siitä apua.

On mahdollista, että terveyteni »»

Vuosi 2013 tarkastelussa

Nyt on aika tarkastella kulunutta vuotta. Mikä onnistui ja mikä ei. Minulla oli täksi vuodeksi seuraavat tavoitteet:

[X] Palsamoitu valmiiksi
[X] seuraavan romaanin (Elviira?) ensimmäinen versio valmiiksi
[O] Häpeämättömälle, Palsamoidulle »»

Vuoden 2012 yhteenveto

Tätä vuotta on leimannut lähes kokonaan huono terveys. Ennen kaikkea voimattomuus ja uneliaisuus, pienemmässä määrin diabetes insipidus, TMJ-vaivat ja lisämunuaiskriisit.

Selitänpä nyt koko juttua vähän, vaikka ei se »»

Vuoden 2011 yhteenveto

Tämän vuoden kirjoitustavoitteistani sain kaikki täytettyä, paitsi “järkevä määrä runoja valmiiksi” ja kustannussopimus Makuuhaavoille. Seitsemän vuotta työn alla ollut esseekokoelmakin valmistui vihdoin – okei, aion viilailla sitä »»

Uranvaihdos edessä?

Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että ensi vuonna, saatuani romaanini ja ruokakirjani valmiiksi, tekisin “jotain ihan muuta”. Ei niin, ettenkö rakastaisi nykyistä työtäni ja harrastuksiani, mutta joskus »»

Paluu arkeen

Loma on ohitse ja nyt jatkuu työ romaanin parissa. Lisäksi alkaa uusi lääketiedekirjaprojekti, joka käsittelee Suomessa huonosti tunnettuja sairauksia. Enempää en ilkeä vielä tässä vaiheessa kertoa. En »»